XVIII.
Niilo Kustaa Malmbergin esikoistyö Herran viinimäessä.
Tämä kuuluisa mies syntyi Ylistaron pappilassa helmikuun 16 p:nä 1807. Vanhempansa olivat Isonkyrön pitäjänapulainen Herman Malmberg ja Elisabet Margareetta Aejmelaeus, Ylistaron kappalaisen N. Aejmelaeuksen tytär. Isä kuoli jo v. 1809, oltuaan pappina ainoastaan neljä vuotta. Kaksi vuotta myöhemmin meni äiti naimisiin J. Simeliuksen kanssa, joka silloin oli väliaikaisena pappina Uuskaarlepyyssä. V. 1812 muuttivat he Reisjärvelle, asuen näillä tienoin vuoteen 1824, jolloin Simelius tuli Laihian kappalaiseksi.
Perheen varat olivat pienet, jonka tähden Niilo Kustaalle päätettiin antaa ainoastaan niin paljon koulukasvatusta, että hän voisi päästä nimismieheksi. Siinä tarkoituksessa lähetettiin hän talvella 1820 Raahen pedagogiaan. Vilkas ja harvinaisen lahjakas poika sai kuitenkin jatkaa opintojaan. Helmikuussa 1822 siirrettiin hän Oulun trivialikouluun, jonka oppilaana hän oli kesäkuuhun 1824 (yhden lukukauden 2:lla, kaksi 3:lla ja yhden konrehtorinluokalla). Kun vanhemmat muuttivat Laihialle, siirrettiin Malmberg Vaasan trivialikouluun, mistä hän, oltuaan kaksi lukukautta konrehtorin- ja neljä rehtorinluokalla, pääsi ylioppilaaksi kesäkuun 3 p:nä 1827 arvolauseella "juvenis bonae spei". Joulukuussa seuraavana vuonna suoritettuaan seminaaritutkinnon, keskeytti Malmberg ajaksi lukunsa yliopistossa [Törnudd, Matrikel sekä Frans Oskar Durchmanin kirjoittama, vuoteen 1844 ulottuva N. K. Malmbergin elämäkerta, joka löytyy viimemainitun aikoinaan omistaman raamatun kansilehdellä (nyk. kirkkoh. W. Malmbergin oma).]. Syy siihen oli seuraava.
Helmikuussa 1829 pyysi Pietarin p. Katarinan ruotsalaisen seurakunnan pastori K. G. Ehrström Helsingin yliopistoa ehdottamaan sopivaa ylioppilasta, joka hänen sattuneen sairautensa aikana hoitaisi hänen saarnavuorojaan. Tähän toimeen valittiin Malmberg, joka oli "lahjakkaimpia ylioppilaita". Pietarin protestanttisissa seurakunnissa liikkui siihen aikaan voimallinen herätys. Se oli saanut alkunsa Schwabenista ja Baijernista tänne muuttaneista siirtolaisista, jotka uskonvainojen ja muiden ahdinkojen vuoksi olivat etsineet turvaa vapaamielisen Aleksanteri I:sen valtakunnassa. Heidän keskuudessaan oli ensin vaikuttanut heidän kansalaisensa pastori Lindl sekä vuodesta 1820 kuuluisa, niinikään saksalainen herätyssaarnaaja J. Gossner. Varsinkin Pietarin saksalaisissa asukkaissa oli herätys huomattava. Sen vaikutuksen alaisiksi joutuivat ennenpitkää muutkin täällä olevat protestanttiset seurakunnat, vieläpä muutamat korkeasukuiset venäläisetkin. Jo Aleksanterin hallituksen loppuaikoina joutui liike epäluulon alaiseksi, niin että Gossner v. 1824 sai käskyn heti poistua kaupungista, vaikka hän oli keisarin erityisessä suosiossa. Myöhemmin pidettiin liikettä vielä tarkemmin silmällä. Kun tuo nuori helsinkiläinen ylioppilas saapui Pietariin, olivat uskonnolliset olot kaupungissa hyvin ahtaat. Mutta Malmberg oli ikäänkuin luotu taisteluun. Mahtisanojen ja vallitsevien olojen pakosta mukaantuminen ei sopinut hänen luonteelleen. Rohkeutta ja neroa säteili silmänsä, voimaa ilmaisi uljas vartalonsa. Syrjäisestä asemasta astui hän julkiseen paikkaan, pienistä oloista suuriin, osaamatta muita eläviä kieliä kuin suomea ja ruotsia. Vaan ei näy tämä häntä hetkeksikään hämilleen saattaneen eikä epäilyttäneen. Harvinaisen voimallisella ja sointuvalla äänellään sekä erinomaisella puhelahjallaan herätti hän heti suurta huomiota, vaikka mielensä silloin vielä oli muuttumaton ja voimansa omaa voimaa. Parin kuukauden kuluttua saattoi Malmberg esteettömästi lukea saksankielisiä kirjoja sekä puheessakin jokseenkin tätä kieltä käyttää. Tähän aikaan tutustui hän Pietarin heränneitten saksalaisten kanssa. Nämä antoivat hänelle muiden hyvien kirjojen kera erään Lindlin saarnan. Se teki häneen syvän vaikutuksen. Malmberg heräsi elävään synnintuntoon ja hänelle kirkastui Jumalan armo Kristuksessa Jesuksessa. Jos hän ennen oli käyttänyt erinomaisia lahjojaan omaksi kunniakseen, oli Herran kunnia nyt hänen silmämääränään. Tämän pyrinnön elähyttämänä jatkoi hän työtään Jumalan valtakunnan levittämiseksi suuressa maailmankaupungissa. Nöyrtynyt oli mielensä, rakkautta säteili silmänsä, ja tuo valtaava ääni, joka näihin asti tavattomalla voimallaan vain oli hämmästyttänyt uteliaita ihmisiä, tunkeutui nyt rukoilevana heidän sydämmiinsä, valmistaen niissä sijaa Herralle. Usein oleskeli Malmberg saksalaisten ystäväinsä kanssa. Vaikka nämä eivät ymmärtäneet hänen saarnojaan, kävivät he niitä kuulemassa, kiittäen Herraa hänen tälle nuorukaiselle osoittamastaan armosta ja sen vaikutuksesta ihmisissä. Malmberg ei rajoittanut työtään niihin saarnoihin, joita hän virkansa puolesta oli velvollinen pitämään kirkossa. Monesti matkusti hän kaupungin ulkopuolellekin, puhuen vaunuista häntä kuulemaan kokoontuneille suomalaisille. Näilläkin matkoilla olivat hänen saksalaiset ystävänsä usein mukana. He ovat kertoneet nähneensä Malmbergin pari kolme tuntia perätysten vaipuneena mietteisiin ja seurustelevana Herran kanssa ensinkään huomaamatta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Ihmetellen kuuntelivat he hänen näillä matkoilla monesti tuhansiin nouseville kansanjoukoille pitämiään puheita. Kieli, jota hän näille sanankuulijoilleen puhui, kuului heidän korvissaan vielä oudommalta kuin ruotsi, mutta tuon nuoren, innostuneen saarnaajan puhe, jonka särkemänä häntä ympäröivä kuulijakunta vuodatti katumuksen ja ilon kyyneleitä, "teki heihin syvemmän vaikutuksen, kuin heidän äidinkielellään pidetty kaunopuheisin saarna olisi tehnyt".
Parin kuukauden kuluessa sai Malmberg Pietarin suomen- ja ruotsinkielisessä väestössä aikaan huomattavan herätyksen. Missä hän liikkui, sinne kokoontui aina joukottain ihmisiä häntä kuulemaan. Selvä on, että tämmöinen, varsinkin työkansan keskuudessa harvinainen liike pian herätti viranomaisten huomion. Sikäläisten protestanttisten seurakuntien piispa, ennen mainittu Sakari Cygnaeus, kielsi Malmbergin esiintymästä muualla kuin kirkossa. Tämä totteli, vaan ei ollut siitäkään apua. Malmbergin saarnoja kuulemaan tulvasi yhä enemmän ihmisiä, ja kasvamistaan kasvoi liike. Kymmenen kuukautta oli hän ollut Pietarissa, kun hän äkkiarvaamatta sai käskyn 24 tunnin sisässä poistua kaupungista. Syyksi ilmoitettiin, että häiriöitä oli tapahtunut hänen kirkossaan jumalanpalveluksen aikana. Sitä ei otettu kuuleviin korviin, että nämä häiriöt rajoittuivat siihen pelkoon, jonka muutamien penkkien särkyminen eräänä pyhänä oli vaikuttanut Malmbergin sanankuulijoissa. Tuo uhkaava onnettomuus aiheutui siitä, että kirkko oli niihin määrin täynnä kansaa, että toiset olivat hakeneet itselleen sijaa penkkien selkänojilla.
Turhaan rukoilivat Malmbergin ystävät, että hän saisi jäädä Pietariin. Käskyä ei peruutettu. Malmbergin täytyi totella. Ettei hän sitä taistelutta tehnyt, on itsestään selvä. "Mutta" lausuu se hänen saksalaisista ystävistään, joka tästä on kertonut, "tämä taistelu oli hänelle suureksi hyödyksi. Kieltäen itsensä, luopui hän omasta tahdostansa, ollen yhtä altis lähtemään kuin jäämään, kun vain Jumalan tahto tapahtui".
Suoritettuaan pappistutkinnon, vihittiin Malmberg papiksi kesäkuun 11 p:nä 1830 ja määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Kalajoelle. Luultavaa on, että Malmbergin Pietarissa syttynyt hengellinen elämä hänen Helsinkiin palattuaan ainakin jonkunverran laimeni, koska hän määrättiin papiksi seutuun, missä asianomaisten mielestä epäiltäviä oireita kirkollisen elämän alalla oli ilmaantunut. Miltei varmalta näyttää myöskin, etteivät yliopiston opettajat häntä epäilleet. Muutamien Malmbergin tuttavien kertomusten mukaan otti hän, Pietarista palattuaan, kuten ennenkin, osaa kumppaniensa huvituksiin, joka seikka myöskin näkyy tukevan kysymyksessä olevaa otaksumista. Vaan oli miten olikaan, sammunut ei Herran tuli hänessä ollut. Jos vihollinen olikin koettanut sitä tukehuttaa, oli se väleen leimahtava liekiksi, joka oli näkyvä kauas.
Kalajoella saavutti Malmberg alussa esimiehensä, rovasti Frosteruksen suosion. Kauan tuota hyvää väliä ei kuitenkaan kestänyt. Malmberg tutustui Laguksen kanssa ja liittyi häneen rakkaudella. Siihen vaati häntä tuon vanhemman virkaveljen lämmin sydän, avonaisen suora luonne ja etevyys, vaan ennen kaikkea Herra, joka heidät kutsui ryhtymään yhteiseen suureen työhön. Pian huomasi Frosterus, minkä hengen lapsia Malmberg oli. Ei siinä kyllin, että tuo nuori apulainen sai aikaan samankaltaisia häiriöitä Kalajoella kuin Lagus Ylivieskassa hän uskalsi vielä esimiehensä kanssa väitellä uskonnollisissa kysymyksissä, vieläpä häntä jyrkästi vastustaakin. Frosterus koetti pelottaa Malmbergiä syyttämällä häntä lahkolaisuudesta ja hurmahenkisyydestä, mutta ei auttanut sekään. Tulisella innolla ja voimalla, jolle kaikki vastarinta näyttäytyi turhalta, raivasi hän sanan kaksiteräisellä miekalla Herralle tietä ihmisten sydämmiin. Paitsi Kalajoella tuli hänen kahdesti vuodessa saarnata tämän seurakunnan 7 muussa kirkossa. Hän teki sen tavalla, jonka vertaista ei ennen oltu kuultu. Alussa näkyy hän kuitenkin kappeliseurakunnissa vaikuttaneen pääasiallisesti yksityisen sielunhoidon alalla. Malmbergin työstä Herran viinimäessä iloitsi etenkin Lagus. Jo v. 1831 lausuu hän ennenmainitussa J. Vegeliukselle kirjoittamassaan kirjeessä: "Jumalan Hengen herättämänä on Malmberg ollut minulle hyvänä apuna yksityisessä opetuksessa. Hartaasti toivoisin vuoden perästä saavani hänet luokseni apulaisekseni ja seuraksi". Ja ikäänkuin aavistaen, miten kovaa vastarintaa Kalajoenvarren alkanut ja päivä päivältä leviävä herännäisyysliike jo läheisessä tulevaisuudessa oli kokeva, päättää hän tämän kirjeensä seuraavin sanoin: "Mutta ken tietää, minkänäköinen maailma vuoden perästä on".
Laguksen toivo saada Malmbergin apulaisekseen ei toteutunut. Sitä luotettavammaksi osoittautui sensijaan hänen aavistuksensa maailman heitä ja heidän ystäviään vastaan yhä yltyvästä vainosta. Mutta ei ollut hänkään tuo syvään kyntävä, rukoileva työmies toivonut niin ihanaa kesää näille herännäisyyden kylmille uutismaille, kuin se armonaika oli, joka väleen oli joutuva Kalajoen jokilaaksolle. Eikä ollut tämän kesän tuloa niin varhain odottanut eikä niin lupaavana tulevaksi hänen voimakas, pyhän innostuksen tulen lämmittämä ystävänsä, jonka Herra oli hänelle avuksi lähettänyt [Lähteitä: Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja; Biografinen nimikirja; Meyer, Konversationslexikon; M. B., Otteita Johannes Gossnerin elämäkerrasta; Nordisk kyrkotidning 1841 n:o 3, johon on otettu kirjoitus Hv. Kirchen-Zeitungista 1834. (Syynä siihen, että kirjoituksessa mainitaan Upsala pro Helsinki, ovat silminnähtävästi silloiset paino-olot, eikä vähennä tämä kirjoituksen luotettavaisuutta. Vert. esim. tietoa Frosteruksen pojista sukukirjaan); Kyläkirjaston kuvalehti B. sarja 1895 n:o 4; Laguksen ennen mainittu kirje J. Vegeliukselle /7 31.].