IX.
Heränneitten hartauskirjallisuus 19 vuosisadan keskivälissä.
Olemme nähneet, miten suuressa määrässä herännäisyys herätti kansamme lukuhalua ja kehitti sen lukutaitoa. Missä vanhempi herännäisyys oli päässyt vaikuttamaan kansaan, siellä löytyi 19 vuosisadan alussa "vanhojen kristittyjen" kodeissa jonkun verran uskonnollista kirjallisuutta. Mutta kaikkialla muualla näkivät myöhemmän herännäisyyden tienraivaajat tässäkin suhteessa vain erämaan köyhyyttä ja erämaan raakuutta edessään. Vähän löytyi vanhemmilta ajoilta suomenkielistä hartauskirjallisuutta kipeimmän tarpeen poistamiseksi. Uusia painoksia vanhoista kirjoista täytyi saada, uusia käännöksiä ja, mikäli mahdollista, uusia alkuteoksia toimittaa, jos maassa alkanut herätys oli jatkuva ja pääsevä syventymään kansaan. Tämän oivalsivat heränneet papit ja ryhtyivät hankkimaan sekä levittämään hyvää uskonnollista kirjallisuutta heräjäville ja heränneille sanankuulijoilleen. Moni heistä on tässäkin suhteessa tehnyt paljon, mutta tätä heidän työtään arvosteltaessa on kunniasija annettava Renqvistille. On todella suuremmoinen se ahkeruus, jota tämä uskollinen Herran palvelija tälläkin alalla on osoittanut.
Renqvistin kirjailijatoimesta hänen herätyksensä alkuaikoina sekä hänen Svartholman linnansaarnaajana ollessaan on ennen (I, 246-251) kerrottu. Hänen näinä aikoina painoon toimittamiaan kirjoja ei kuitenkaan vuosisadan keskivälissä läheskään kaikkia enää yleisemmin viljelty. Rukoilijain piireissä olivat vieläkin käytännössä "Viinan kauhistus", josta uusi painos ilmestyi Sortavalassa 1848, "Lyhykäinen tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta" sekä "Itsekoettelemus ja parannuksen neuvo". Miten yleisesti varsinkin viimemainittua kirjaa rukoilijain mailla luettiin, näkyy siitä, että siitä lyhyen ajan kuluessa ilmestyi neljä uutta painosta: Kuopiossa 1845 ja 1855, Sortavalassa 1848 sekä Vaasassa 1852. Miltei ainoa Renqvistin vanhemmista kirjoista, jota Savon ja Pohjanmaan heränneetkin yleisemmin viljelivät, oli "Pieni Kempi". Kahden aikuisemman painoksen lisäksi ilmestyi siitä uusia: Sortavalassa 1849 ja Helsingissä 1851.
Tärkein kaikista Renqvistin painoon toimittamista kirjoista oli Juhana Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" nimisen kuuluisan kirjan suomennos. Tämän suomennoksen oli hän jo v. 1827 saanut valmiiksi, mutta Turun palossa oli käsikirjoituskin, niinkuin ennen (I, 248) on kerrottu, joutunut liekkien uhriksi, jonka vuoksi tuo väsymätön työntekijä ryhtyi uutta käännöstä toimittamaan. Itse käänsi hän uudestaan teoksen kolme ensimmäistä kirjaa, joista ensimmäinen painettiin Porvoossa 1832, Turussa 1834, Helsingissä 1837 ja Hämeenlinnassa 1849, toinen Helsingissä 1835 ja 1843, kolmas Kuopiossa 1843. Neljännen kirjan käännöksen suoritti, niinkuin tiedämme, Renqvistin ystävä G. Monell. Se valmistui v. 1846 ja painettiin Sortavalassa 1847 sekä uudestaan 1850. Suurella ilolla otettiin tämä kirja vastaan eri osissa maata. Lukuunottamatta muutamia seurakuntia Kuopion tienoilla, joissa Paavo Ruotsalaisen ja Renqvistin opetuslapset aikuisemmin olivat kiivaimmin törmänneet yhteen ja joissa ensinmainitun suunnan edustajat eivät sentähden tahtoneet näitä kirjoja lukea, että Renqvist oli ne suomentanut, viljelivät heränneet sitä paljon. Myöntää kuitenkin täytyy, ettei kirja Pohjanmaalla ollut läheskään niin levinnyt kuin monessa Savon seurakunnassa, puhumattakaan niistä seuduista, joissa Renqvistin edustama suunta oli vallalla. Arndtin verrattomat rukoukset olisivat varsinkin ansainneet tulla yleisemmin tunnetuiksi Pohjanmaallakin.
Siihen aikaan, jolloin Renqvist kehoitti Monellia kirjoittamaan "Epäjumalisuuden kauhistuksesta", oli hän itse ryhtynyt valmistamaan kirjaa, jolle hän aikoi antaa nimeksi "Pyhän raamatun ydin eli sisu". Tästä aikomuksestaan kirjoitti hän Monellille: "Aion ottaa sen (mainitun kirjan) sanasta sanaan raamatun ensimmäisestä rekisteristä paitsi muistutuksia (viivan) alla, siten kumotakseni kaikenlaiset harhaopit, mitä laatua nämä sitten ovatkin. Semmoinen kirja olisi kumoamaton, niinkauan kuin itse raamattu olisi semmoinen, niin että semmoisen kirjan jättäminen toimittamatta olisi syntiä". Kirja ilmestyi Viipurissa v. 1852 nimellä "Ilmoitus, minkälainen pyhän raamatun ydinkirja on, joka sanasta sanaan on otettu piplian rekisteristä" sekä seuraavana vuonna vähän muutetulla nimellä. Jo ennenkuin tämä kirja ilmestyi, odotettiin sitä hartaasti rukoilijoitten piireissä, sillä Renqvist oli jo pari vuotta aikaisemmin ystävilleen ilmoittanut aikovansa toimittaa tämmöisen kirjan. Ruotsalaisen hengenheimolaisista se ei lukijoita saanut.
V 1851 ilmestyi niinikään Viipurissa Renqvistin kirjoittama "Tutkistelemus, jossa osoitetaan pyhän raamatun olevan Jumalan sana eikä ihmisten sana, niinkuin pilkkaajat ja toimettomat ihmiset sanovat". Se oli rukoilijainkin piireissä vähemmin levinnyt kuin useimmat muut Renqvistin kirjoista; ani harva muista heränneistä lienee siitä kuullut puhuttavankaan.
Kaikkiaan toimitti Renqvist painoon noin 60 kirjaa. Suuri osa hänen toimestaan julaistuista käännöksistä on kuitenkin kokonaan muiden valmistamia, Renqvistillä kun näiden suhteen ei ole muuta tointa ollut kuin uusien painosten toimittaminen. Niin esim. Murrayn ja J. Ph. Freseniuksen kirjat, jonka viimemainitun kirjailijan suomeksi ilmestyneistä kirjoista ainoastaan "Neuvojille ja neuvottaville" on hänen suomentamansa. Toisia muiden toimittamia käännöksiä, joita hän ei hyväksynyt, hän korjasi usein aivan perinpohjin. Semmoinen oli esim. Jean de Bernières Louvignyn "Salattu elämä Kristuksen kanssa Jumalassa", jonka hän jo v. 1834 itse oli kääntänyt ja täten v. 1851 toimitti parempaan kieliasuun. Parannetussa suomenkielisessä asussa ilmestyivät näinä aikoina myöskin Gerhard Terstegenin "Monen hurskaan sielun puuttuvainen kristillisyys" (1844 ja 1855) ja "Kristuksen rakkaus vaatii meitä" (1849). Kun muistamme, miten vaikeissa olosuhteissa Renqvist työskenteli, on hänen kirjailijatoimensa tulos todella hämmästyttävä. Ja jos moni hänen kirjoittamistaan tahi kääntämistään hartauskirjoista saikin vain pienemmän lukijakunnan tahi jo aikuisin joutui aivan unohduksiinkin, pääsivät toiset sitä laajemmissa piireissä ja sitä pitemmäksi ajaksi puhumaan vakavaa ja korutonta totuuttaan kansallemme.
Kirjansa painatti Renqvist omalla kustannuksellaan. Jos hän monien ystäviensä kautta Karjalassa, Etelä-Savossa ja Lounais-Suomessa y.m. ylimalkaan näkyykin saaneen niitä hyvin leviämään, on selvä, että tämäkin toimi tuotti hänelle ylenmäärin suurta huolta ja vaivaa. Elleivät ystävänsä kovimpina aikoina olisi koonneet hänelle apua, olisi hän monesti joutunut kovin ahtaalle. — Renqvist aikoi Sortavalassa perustaa ja ylläpitää oman kirjapainon, mutta tämän tehtävän hän kuitenkin luovutti K. V. Holmströmille, joka vuosina 1846-1850 viimemainitussa kaupungissa painoi hänen kirjojaan ja senjälkeen Viipurissa jatkoi samaa tointaan.
Heränneitten ehkä yleisimmin käyttämät kirjat olivat vanhastaan Antti Achréniuksen "Halullisten sieluin hengelliset laulut" sekä Elias Laguksen v. 1790 ensin suomentamat "Siionin virret". Nämä herännäisyyden alkuaikoina lehtisinä painetut laulut esiintyivät jo kysymyksessä olevina aikoina sidottuina kirjoina. Kummastakin virsikokoelmasta ilmestyi tuon tuostakin uusia painoksia. Seuraavat eri painoksia ilmaisevat numerot kysymyksessä olevalta ajalta osoittavat, kuinka paljon niitä viljeltiin: Hengelliset laulut: 14 painosta Turussa 1790 — 1854, 2 Vaasassa 1801 — 1828, 3 Oulussa 1832 — 1849; Siionin virret: (paitsi vanhempia) 3 painosta Turussa 1822 — 1841, 2 Helsingissä 1829 — 1849, 5 Oulussa 1829 — 1848.
Kaksi arvokasta suomenkielistä postillaa oli 19 vuosisadan herännäisyys saanut perinnöksi edelliseltä ajalta: Juhana Vegeliuksen "Pyhä evankeliumillinen valkeus taivaallisessa opissa ja pyhässä elämässä" sekä Antti Björkqvistin "Uskon harjoitus autuuteen". Vaikka verraten harvat voivat itselleen hankkia ensinmainittua kirjaa, se kun käsittää yli 2,000 sivua, tuli se jo verraten aikaisin tutuksi heränneille, sillä opettajat ja muut johtajat lukivat sitä seuroissa. Paavo Ruotsalainen piti sitä erinomaisen hyvänä kirjana, ja tuskin löytyi sitä herännyttä pappia, joka ei olisi sitä omaksi hartaudekseenkin viljellyt. Vähimmin tunnustusta näkyy se saaneen osakseen Renqvistiltä, mutta hänkin sanoi sitä "jokseenkin hyväksi". Syynä siihen, ettei hän kirjaa ystävilleen suositellut, oli sen laajuus. Mutta paljon siitä Renqvistin ystävät eri osissa maata pitivät. Niinkuin olemme nähneet, käyttivät Mikkelin puolen heränneet sitä yleisesti seurakirjana. Samoin myöskin heidän hengenheimolaisensa Lounais-Suomessa. "Vegeliuksen postilla on kristinuskon tuki Suomessa", lausui Kustaa Ilvan vielä kuolinvuoteellaan. Koko Pohjanmaalla pidettiin kirjaa erittäin suuressa arvossa. Sen toinen painos oli ilmestynyt Turussa v. 1836 — 1838 ja kolmas Suupohjan heränneitten pappien toimesta N. K. Malmbergin kustannuksella Vaasassa 1848, jolloin se ilmoitettiin tilattavaksi "vahvoissa kansissa" 2 ruplasta molemmat osat. — Vielä suuremman merkityksen kuin Vegeliuksen postilla sai Björkqvistin "Uskon harjoitus autuuteen". Varsinkin Pohjanmaan heränneet sitä rakastivat. L. J. Achrén käänsi sen ruotsiksi, ja v. 1841 ja 1849 ilmestyi se uusina suomenkielisinä painoksina Vaasassa, viimemainittuna vuonna N. K. Malmbergin kustannuksella.
Paljon rikastuttivat Suupohjan heränneet papit postillakirjallisuuttamme, kääntämällä Lutherin saarnoja suomeksi. Jo v. 1846 oli K. I. Nordlund ruvennut kääntämään Lutherin Kirkkopostillan evankeliumi-osaa, mutta hän luopui hankkeestaan, julkaistuaan painosta ainoastaan pienen osan. Luultavasti oli hän saanut tietää, että F. O. Durchman ja A. V. Ingman, joiden suomenkielentaito oli laajalti tunnettu, olivat ryhtyneet tähän työhön. V. 1848 oli heidän toimittamansa käännös käsikirjoituksena valmiina ja jo samana vuonna alkoi painattaminen. Tilaajat, joita ilmestyi kaikkialta koko maassa, tietysti verrattomasti suurin osa heränneitten piireistä, saivat kirjan vihottain, kunnes se v. 1851 kokonaisuudessaan valmistui. Postillan "Talvipuoli" painettiin Turussa, "Suvipuoli" Helsingissä C. J. Frenckell ja Pojan kirjapainossa, A. V. Ingmanin kustannuksella.
Epäilemättä paras kaikista Pohjoismaissa käytetyistä postilloista oli ruotsalaisen Antti Nohrborgin "Den fallna menniskans salighetsordning" (Langenneen ihmisen autuudenjärjestys). Sekin ilmestyi näinä aikoina suomenkielisessä asussa. Tämänkin käännöksen toimitti herännyt pappi, F. O. Durchmanin vanhempi veli Josef Vilhelm Durchman, joka, toimittuaan pappina eri seurakunnissa Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa, v. 1847 oli nimitetty Ylistaron kappalaiseksi. Jo sitä ennen oli hän sanotun veljensä y.m. ystävien kehoituksesta ryhtynyt tätä suurta käännöstyötä toimittamaan ja saanut sen valmiiksi. Se ilmestyi painosta v. 1848 eli samana vuonna, jolloin kääntäjä muutti Ylistaroon. Painattamisesta, jonka toimitti heränneisiin lukeutuva kirjakauppias P. F. M. Lundberg Vaasassa, oli F. O. Durchman pitänyt huolta.
Siis neljä postillaa, joiden sivumäärä yhteenlaskettuna teki yli 5,000 sivua, neljän vuoden kuluessa! Painosten suuruutta ei tarkkaan voitane arvioida, mutta päättäen Suupohjan heränneitten pappien kirjeenvaihdosta näiltä ajoilta, saattaa erehtymättä väittää, etteivät ne olleet pieniä. Ja kun tämän lisäksi muistamme, että Björkqvistin, Vegeliuksen ja Nohrborgin postilloja luettiin yksinomaan heränneissä piireissä, täytyy todella ihmetellä sitä lukuhalua, jonka herännäisyys oli kansassa herättänyt. Tuskin koskaan muulloin, ei aikaisemmin eikä myöhemmin, olisi kannattanut koettaakaan yhtaikaa toimittaa kirjamarkkinoille neljää näin suurta postillaa. Kuinka tuo silloin onnistui, se on 1840-luvun herännäisyyden salaisuus.
Eikä siinä kyllin, että postillat näin tavattoman suuressa määrässä saivat lukijoita. Paljon muuta samaan aikaan heränneitten pappien toimesta ilmestynyttä hartauskirjallisuutta levisi, niinkuin tiedämme, yhtä helposti heränneessä kansassa. Varsinkin muutamien pienempien lempikirjojen menekki oli hämmästyttävän suuri. Kun esim. Vilcocksin "Hunajan pisarat", jota kirjaa sitä ennen oli suomeksi ilmestynyt seitsemän eri painosta, v. 1849 painettiin uudestaan (Oulussa), loppui painos jo parin vuoden perästä, vaikka sitä sitäennen, niinkuin Malmberg v. 1848 J. I. Berghille kirjoittamassaan kirjeessä lausuu, "aikaisemmin oli myyty tavattomat määrät". Viimemainitun toimesta ja hänen kustannuksellaan ilmestyi tämä Paavo Ruotsalaisen lempikirja uudelleen Kuopiossa v. 1852. Eikä sekään riittänyt. Kolme vuotta myöhemmin painettiin viimemainitussa kaupungissa vieläkin yksi painos. Esimerkin vuoksi mainittakoon niinikään, että yksin Malmberg tilasi J.I. Berghin v. 1847 kääntämää O. J. Hoofin saarnaa "Kymmenestä neitseestä" 800 kappaletta ja 300 kappaletta Arndtin "Totisen kristillisyyden" kolmatta osaa. Berghille lähetti hän seuraavana vuonna 300 kpl. Björkqvistin postillaa, jota määrää hän piti kohtuullisena Kuopion seudun heränneille. — Muista heränneissä piireissä yleisemmin luetuista kirjoista ansaitsee mainitsemista etenkin Lutherin "Isä meidän selitys", jonka N. K. Malmberg v. 1841 toimitti entistä parempaan kieliasuun. Tämä käännös painettiin uudestaan Oulussa, missä edellinenkin oli ilmestynyt, v. 1854. — Huomattava on myöskin, että heränneetkin ostivat niitä Lutherin muiden kirjojen suomennoksia, joita evankelisen suunnan miehet samaan aikaan toimittivat kirjamarkkinoille.
Heränneitten käyttämään hartauskirjallisuuteen sopii tavallaan lukea myöskin kirkkomme Tunnustuskirjat, jotka, niinkuin ennen on mainittu, Jos. Grönberg alkukielestä käänsi suomeksi. Käännökseen liitettiin, niinkuin niinikään ennen on mainittu, J. I. Berghin kirjoittama "Lyhykäinen johdatus tunnustuskirjoihin" sekä "Upsalan kokouksen päätös". Teos ilmestyi Vaasassa P. F. M. Lundbergin kirjapainossa. Kustantajana oli Jos. Grönberg. Emme tässä yhteydessä olisi puhuneet "Tunnustuskirjoista", ellei herännäisyyden oppiriitoihin eksynyt henki olisi saanut aikaan, että niistä siellä täällä ruvettiin etsimään tyydytystä sielun puhtaasti uskonnollisillekin tarpeille. Niinpä esim. Wilhelm Niskanen hyvin ahkerasti luki näitä kirjoja. Samoin jotkut muutkin liikkeen johtomiehistä. Suurten joukkojen kirjaksi teos tietysti ei päässyt.
Yhtä rikas kuin tämän ajan suomenkielinen hartauskirjallisuus on käännöksistä, yhtä köyhä on se alkuperäisistä teoksista. Renqvistiä lukuunottamatta, eivät heränneet papit kysymyksessä olevalla aikakaudella mitään omaa julkaisseet, jota sopisi lukea hartauskirjallisuuteen kuuluvaksi. Tämä on puute, jota emme saa jättää mainitsematta. Kynämiehiä, vieläpä eteviäkin, heränneitten joukossa kyllä löytyi, mutta he käyttivät kykyään riitakirjoitusten kirjoittamiseen.
Raamattua, varsinkin Uutta Testamenttia levitettiin kaikissa heränneissä piireissä. Että kirjojen kirja on ainoa ehdottomasti oikea autuudenohje, sen kaikki tiesivät ja tunnustivat. Mutta myöntää täytyy, ettei se käytännössä aina päässyt yksin semmoisena esiintymään. Sitä ei viljelty niin ahkerasti, kuin muita hartauskirjoja. Niinpä sitä ei missään seurakirjana käytetty; tämän oikeuden olivat postillat ja jotkut muut hartauskirjat itselleen anastaneet. Samoin oli kotihartaudenkin, vieläpä sanan yksinäisyydessäkin viljelemisen laita. Useimmin nähtiin moni herännyt pappikin postillansa, kuin raamatun ääressä. Kansassa oli tämä tietysti paljon yleisempää. Kun tämän lisäksi muistamme, että toisilla paikkakunnilla yksi, toisilla toinen postilla tahi muu hartauskirja oli eniten käytännössä, syntyi helposti yksipuolisuutta uskonnollisessa katsantotavassa. Emme luule erehtyvämme väittäessämme, että herännäisyydessä ilmenevät hajoittavat riidat ainakin jossain määrin johtuivat juuri tästä. Mutta toiselta puolen on myönnettävä, että juuri hartauskirjat ovat tuottaneet tälle liikkeelle niin paljon siunausta, että niiden merkitystä sen synnyttämisessä ja kehittämisessä tuskin voitaneen liika suureksi sanoa. [K. Hallio, Katsaus hengelliseen kirjallisuuteemme; Valfrid Vasenius, Suomalainen kirjallisuus 1544 — 1877; Renqvistin kirje Monellille 29/6 1848; Jonas Laguksen kirje N. K. Malmbergille 12/10 1849; A. Kihlmanin kirje R. Helanderille 2/11 1846; Malmbergin kirjeet J. I. Berghille 14/3 1848, 21/11 1849, 11/2 1850; K. V. E. Ranckenin, Kustaa Malon, J. Vallenbergin, Paavo Niskasen, J. Hirvelän, A. O. Törnuddin y.m. vanhojen heränneitten kertomukset; A. V. Ingmanin kirjekonsepti J. Ternströmille.] Merkille on myöskin pantava, etteivät heränneet papit niin yksipuolisesti arvostelleet-kansan tarvetta hengelliseen kirjallisuuteen nähden ja tätä kirjallisuutta semmoisenaan, että olisivat pitäneet mitään hartauskirjaa riittävänä yksin ohjaamaan ketään autuuden tielle ja sillä tiellä johtamaan. Suruttomalle annettiin hänen tilaansa sopiva kirja, vasta heränneelle toinen, hengellisesti kokeneempia neuvottiin syvempiä uskonelämän salaisuuksia käsitteleviä kirjoja itselleen hankkimaan. Asiaa valaiseva on seuraava ote A. V. Ingmanin J. Ternströmille v. 1849 kirjoittamasta kirjeestä:
"Jolleivät heränneet heti huomaa lukea oppi-isäsi Schartaun hyvin arvokkaita kirjoja, vaan ensi hädässään turvautuvat esim. täällä vanhastaan tavallisiin 'Huutavan ääneen', 'Autuuden järjestykseen', 'Sanaan syntisille', 'Siionin virsiin' y.m., niin syytät heitä huolimattoman hengellisen opin sekoittamisesta Jumalan puhtaaseen ja väärentämättömään sanaan y.m. Vieläpä näyt teräväpäisen Schartaun esimerkkiä noudattaen arvelevan, etteivät mainitut kirjat voi tyydyttää muita kuin lahkolaismielisiä sieluja. Myönnän kyllä, etteivät nämä kirjat ajanpitkään voi ylläpitää hengellistä elämää, mutta sen tiedän kokemuksesta myöskin, että ne ovat kantaneet siunauksesta rikkaita hedelmiä synnin unesta herättämiseksi. Tuolla sinun halveksimallasi roskalla on Kristus meidänkin maassamme avannut monen tuhannen silmät, varsinkin 'Huutavan äänellä', 'Sanalla syntisille' ja 'Autuuden järjestyksellä'. Raamattu, Luther, Björkqvist, Vegelius, Freseniuksen rippikirja sisältävät liika voimallista ravintoa vastaheränneille: he tarvitsevat vielä maitoa. Mutta anna heidän Jumalan oman johdatuksen alaisina päästä syvempään hengellisen ravinnon tarpeeseen, niin he jättävät lapsenruuan, ja raamattu, Luther, Björkqvist, Fresenius y.m. tulevat heidän ainoiksi opettajikseen. Niin ainakin on aivan asianhaarojen pakosta täällä Suomessa käynyt. 'Siionin virsiä', tahi oikeammin muutamia siinä löytyviä virsiä veisasi alussa vastaherännyt kansa syvällä lämmöllä, heidän vielä hekumoidessaan tuntuvamman armon helmassa s.o. tuntuvammassa synninsurussa ja tuntuvammissa evankeliumin virvoituksissa, jota Jumala alussa antaa kaikille heränneille sieluille, mutta nyttemmin on syvästi hengellinen vanha virsikirjamme ainakin vanhempien heränneitten rakkain lukukirja".