XI.
Pohjanmaan herännäisyydessä y. 1852 tapahtuneen suuren jaon enteitä.
Ennen (III, 83-93) olemme viitanneet niihin erimielisyyden synnyttämiin häiriöihin, joita Jonas Laguksen muuton jälkeen Ylivieskasta Pyhäjärvelle oli alkanut ilmaantua Kalajoen heränneitten keskuudessa. Miten vähäpätöiseltä tämä erimielisyys, jonka arveltiin koskevan vain muutamia kohtia Wilhelm Niskasen opissa, alussa näyttikin, piileili siinä vaara, jonka kauas ulottuvia seurauksia ei kukaan siihen aikaan voinut aavistaakaan. Eikä siinä kyllin. Sama vaara uhkasi Suupohjankin herännäisyyttä, ennustaen sillekin kovaa koetuksen aikaa. Pohjanmaan herännäisyysliikkeen lupaavia viljavainioita lähestyy jälkitalvi, jonka hyiset tuulet juuria myöten koettelevat kasvua, paljaiksi hävittäen laajat alat.
Eripuraisuuden ensimmäiset oireet tulivat näkyviin Kalajoen-varrella. Alkusyynä oli kylmentyneen rakkauden yhä kasvava taipumus etsimään vikoja veljissä ja siihen liittyvä liiallinen riippuvaisuus johtomiehistä sekä näiden välillä siitä syystä syntyvä kateellisuus. Wilhelm Niskasen ympärille kokoontuivat yhä suuremmat kansanjoukot, jotka tunnustivat hänet johtajakseen ja semmoisena häntä kunnioittivat. On huomattava, että Kalajoen-varren heränneisiin juuri näinä aikoina liittyi paljon "maailmalta heränneitä", joten sikäläinen herännäisyysliike saavutti yhä valtavamman ulkomuodon. Toiselta puolen on myönnettävä, että parannus hyvin monen kohdalta jäi puolitekoiseksi ja että moni vanhoista heränneistä unohti jokapäiväisen kilvoituksen välttämättömyyden, siten antaen moittijille tilaa. Ja näitä vikoilijoita löytyi kaikkialla, alussa salassa, ennenpitkää julkisuudessakin. Moni heistä huolehti rehellisestä sydämestä kasvavien seurajoukkojen usein huolimatonta parannusta, vielä useammat lankesivat ilmeisesti "vanhemman veljen" syntiin, joka esti heitä näkemästä, että juuri noissa vasta heränneissä oli paljon vilpittömiäkin. Heränneitten seudusta toiseen suurissa joukoissa tekemät matkat, joilla Niskaselle ja tämän arvokkaimmille ystäville valmistettiin vieraanvaraisia pitoja, lisäsivät loitommalla pysyvien, katsomisessa olevien heränneitten tyytymättömyyttä. Samassa määrässä kuin tuon uuden johtomiehen maine kasvoi, lisääntyi vikoilemishalukin. Varsinkin kun huomattiin hänen tiheät matkansa Suupohjaan ja saatiin tietää, että hän siellä vuosi vuodelta sai yhä enemmän tunnustusta ei vain heränneeltä kansalta, vaan sikäläisen liikkeen kuuluisalta johtajalta, N. K. Malmbergiltakin, ruvettiin häntä moittien tuomitsemaan. Että Hedbergin riidan aikana syntynyt, opillisiin riitakysymyksiin taipuisa mieli, joka oli päässyt leviämään Kalajoen-varren heränneeseen kansaankin, väleen oli kohdistuva Niskasta ja hänen puoluettaan vastaan, ei ole kummallista, varsinkin kun otamme huomioon, ettei hänen oppinsa, kuten ennen (III, 138-142) olemme nähneet, ollut vapaa yksipuolisuudesta. Samoinkuin Ruotsalainen, oli Lagus Ylivieskassa ollessaan teroittanut jokapäiväisen kilvoituksen tarpeellisuutta, sanoen suruttomaksi jokaista, jolta tämä kilvoitus, Kristusta ikävöiminen, lakkaa. Tuo oli hänen pyhitysoppinsa ydinkohta, mutta juuri sitä hänen uskollisimmat ystävänsä Kalajoen-varrella kaipasivat Niskasen esityksestä. He alkoivat nyt paljon puhua Pyhän hengen sisällisestä todistuksesta ja lailliseen tapaan vaatia sitä itseltään ja muilta. Niskanen taas sanoi tuota tunnekristillisyydeksi ja tekopyhyydeksi, eksyen siten halventamaan kristillisen elämän ulkonaisiakin tunnusmerkkejä. Kun Paavo Ruotsalaisen kiivas taistelu tekopyhyyden ilmauksia vastaan vanhoista ajoista oli Kalajoen heränneille tuttu, sai tuo katsantotapa helposti kannatusta heidän keskuudessaan. Muuttonsa jälkeen Pyhäjärvelle ei Lagus enää liikkunut näillä seuduin, eikä Paavo Ruotsalainen, jonka auktoriteetti täällä, samoinkuin herännäisyyden mailla yleensä, loppuun asti oli muuttumaton, sairautensa takia saattanut käydä heränneitten sotkuisia asioita itse tarkastamassa ja järjestämässä. Lauri Juhana Niskanen kyllä joskus tuli katsomaan serkkunsa Wilhelm Niskasen työmaita, mutta hänellä ei ollut kykyä estää yhä kasvavan eripuraisuuden tuhoja. Päinvastoin näyttävät hänen käyntinsä lisänneen, häiriötä ja vuosi vuodelta vähentäneen sitä luottamusta, jota hän menneinä aikoina oli saanut osakseen Kalajoen heränneiltä. Tyytymättömänä hän aina palasi näiltä matkoiltaan, tuoden Lagukselle ja Paavo Ruotsalaiselle tietoja Wilhelm Niskasen toiminnasta. Eikä ollut L. J. Niskanen ainoa, joka näinä aikoina Lagukselle ja Ruotsalaiselle moittien puhui Kalajoen-varren heränneistä ja heidän johtajastaan. Joukottain ilmestyi ennenpitkää tuommoisten viestien viejiä, mikä vikoillen yhtä, mikä toista.
Tällä kannalla olivat asiat jo v. 1848, vaikka Kalajoenvarren heränneet siihen aikaan vielä ulkonaisesti muodostivat suuren jakamattoman joukon, jonka korvissa sana jako olisi kuulunut ylitä uskomattomalta kuin rumaltakin. Kuitenkin näkyy Paavo Ruotsalainen jo siihen aikaan alkaneen epäillä Wilhelm Niskasen menettelytapaa ja opetusta, vaikka hän vielä pitikin häntä ystävällään. Todistuksena ovat seuraavat hänen viimemainitulle kesäkuussa v. 1848 kirjoittamansa sanat: — "Sen minä, hyvä ystävä, muistutan sinulle: älä käy herännyttä kansaa vastaan. Sinä olet jo kauvan tietänyt salaisen viisauden Kristuksessa, niin katso nyt tarkasti eteesi, että (sitä) taidolla harjoitat vastaheränneelle kansalle yhteiseksi hyväksi, äläkä etsi omaa parastasi, vaan katso tarkasti surulla ja murheella, mitä yhteiseksi hyväksi heikkojen holhoomisessa tarvitaan. Pysy Kristuksen opissa liikkumattomana, ei kaunistetuissa sanoissa ihmisten mielen jälkeen, niinkuin lihallinen viisaus tahtoisi aina opettaa. Kun heikoille jotakin puhut, niin tiedä tarkasti, kenen edessä puhut, ja jos pelkäät heikkouttasi, niin muista, mitä apostoli sanoo: Hänen voimansa on heikossa väkevä. Tämä puhe ei salli keveämielisyyttä vähääkään. — Valvo, rakas ystävä, sisällistä elämääsi, että olisit sovelias heikoille kanssaveljille yksinkertaista tietä ilmoittamaan. Älä loukkaa itseäsi ulkokultaisiin, joita olet nähnyt kaiken elinaikanasi". [Paavo Ruotsalaisen kirje Wilhelm Niskaselle 29/6 48 (Akiander VI, 111).]
Vielä samana vuonna rikkoontui kokonaan Ruotsalaisen luottamus Wilhelm Niskaseen. Samaan aikaan alkoi hän epäillä Malmbergiakin. Kuka tai ketkä tästä Suupohjan herännäisyyden kuuluisasta johtajasta, jonka suhde sikäläisen liikkeen pappeihin ja kansaan ainakin ulkonaisesti vielä oli yhtä rikkoontumaton, kuin ennenkin, oli toimittanut epäluuloa herättäviä tietoja Nilsiään, siitä eivät näiltä ajoilta säilyneet kirjalliset todistukset tiedä kertoa. Oli miten oli, Ruotsalainen kirjoitti Malmbergille kirjeen, joka selvään ilmaisee hänen tulleen siilien käsitykseen, että Suupohjan liike, jonka yhteyteen Kalajoen heränneet W. Niskasen kautta paraikaa yhä likeisemmin liittyivät, oli eksymässä väärälle uralle. Kirje kuuluu:
"— — Teidän omatuntonne todistaa, että niinkauvan kuin olette Suomessa olleet, olen minä ollut rakkaimpia ystäviänne, enkä nytkään ole vielä unhottanut keskinäistä ystävyyttämme. Mutta, rakas ystävä, se on minulla teitä vastaan, että rakastatte Nikolaittain teitä ja töitä. No, te mahdatte minulta kysyä: kuinka tämä on tapahtunut? Se on tapahtunut juuri niin, kuin Paavalin aikana Galatalaisille: maallisen myötäkäymisen alla ette muista jokapäiväisessä parannuksessa mennä ristiinnaulitun Kristuksen eteen koettelemaan uskoanne. Ja nyt tässä tilassa, hyvä ystävä, paljon eksyitte ja valitsitte itsellenne väärän profeetan, joka teille saarnasi perustamatonta rauhaa. Ja vielä annoitte sille profeetalle vapaan passin saarnata virkaveljillenne, ja kaikki virkaveljesi ovat sen profeetan vastaanottaneet, ja sen profeetan nimi on Wilhelm Niskanen. Mikä oli syy, rakas ystävä, ettette pysyneet Pyhän raamatun ja Kristuksen sanoissa: kavahtakaa teitänne vääristä profeetoista, jotka teidän tykönne tulevat lammasten vaatteissa? Miksi kadotit salaisen viisauden sisällisen tunnon, jonka Herra antoi sinulle monta kertaa? Tässä nyt on tuntomerkki, että kadotit sisällisen Jumalan tunnon: kun et joutanut maallisilta himoiltasi jokapäiväisessä parannuksessa tarkasti pysymään etkä alentanut itseäsi Herran edessä, niin tässä oli sinulle tarpeellinen väärän rauhan saarnaaja. Ja sinun nimessäsi ottivat hänen kaikki papit vastaan niinkuin Jumalan enkelin. Teille näkyi hyvin kovaksi jokapäiväinen lihan ristiinnaulitseminen, jota pitää uskon säilyttämiseksi joka päivä tehdä. Ja siinä kovin paljon eksyitte, että hänelle annoitte vapaan passin muissakin seurakunnissa sitä väärää valkeutta levittää. En minä tahdo kenenkään tuomari olla, mutta kaiken entisen rakkauden tähden näitä muistutan teille. Koetelkaa nyt oikein Pyhän raamatun ojennusnuoran jälkeen: jos minä olen sattunut väärin puhumaan, niin tunnustakaa se vääräksi, mutta jos puhe on oikia, niin tehkää pikainen parannus. Ole, rakas ystävä, niin hyvä ja anna minulle tieto, onko tämä kirjoitus sinulle sovelias vai ei. Pyydä niin paljo kuin mahdollista on ne ihmiset, jotka tämä profeetta on pettänyt, suuresti nöyryyttämisellä takaisin palajamaan. Sillä petos ei ole hänen yksinänsä, vaan sinunkin". [Paavo Ruotsalaisen lähetyskirja N. K. Malmbergille (Akiander VI, 112-113) ilman päivämäärää.]
Niinkuin ennen (III, 47-50) on kerrottu, kävi Ruotsalainen heinäkuussa v. 1846 viimeisen kerran Lapualla. Miten kehoittava tämä hänen matkansa monessa suhteessa olikin ei vain Suupohjan heränneille, vaan hänelle itselleenkin, näkyy se jättäneen häneen jonkunlaista tyytymättömyyttä ja pelkoakin sikäläisen liikkeen tulevaisuuteen nähden. Hänen epäluulojaan lisäämään saapui Nilsiään lähinnä seuraavina vuosina kaikenkaltaisten juorujen tuojia, jotka kilvan soimasivat sekä Malmbergiä että W. Niskasta väärästä opista, maailmanmielisyydestä, hekumallisesta elämästä y.m. Muistokirjassaan "Hengellisistä asioista" (III, 139) kertoo viimemainittu tästä seuraavin sanoin:
"Herännyt kansa rakasti Malmbergiä ja Niskasta ja pitivät heitä kuin Jumalan enkeleinä ja niinkuin Jesuksen Kristuksen, ei persoonainsa puolesta, vaan sen puhtaan Kristuksen opin tähden, kuin he kuulivat; sillä he kaikessa lihan heikkoudessa ja suuressa kärsivällisyydessä ilmoittivat Kristuksen evankeliumia kaikille kiusatuille ja vaivatuille. Tätäpä nyt ei kateuden henki sietänyt, jolla on aina kiukku totuutta vastaan näissä tekopyhyyden ja kiiltomenon opettajissa, jotka perustavat uskon lihalliseen mieleen ja ajatuksen voimiin Kristuksen elävän tuntemisen ja käsittämisen. Niin nämä nyt, kun eivät voineet sitä viisautta vastaan olla, jota Malmberg ja Niskanen puhuivat, kokosivat tuumansa yhteen kaikilla kavalilla valheen petoksilla. Näistä Lagus oli paras ja niinkuin päämies. He menivät Nilsiään kuuluisan, uskossa harjaantuneen ja heränneiltä uskotun Ruotsalaisen luokse, kun hän ei jaksanut enää liikkua kotoansa, ja sanoivat: nyt ovat heränneet suuressa vaarassa sekä pohjan että etelän seurakunnissa."
Kuinka väritetty tämä Niskasen kertomus onkin, ilmaisee se syyn, minkä tähden Ruotsalainen juuri näinä aikoina kirjoitti yllämainitun kirjeensä Malmbergille ja miksi hän ei kauemmin tahtonut salata niitä epäilyksiä, jotka Suupohjassa käyntinsä aikana v. 1846 olivat syntyneet hänen mielessään. V. 1848 kirjoitti hän tunnetun lähetyskirjansa Lapuan heränneille, joka monesta syystä on varsin tärkeä. Kirje kuuluu:
"Paljon terveisiä teille, rakastetut ystävät Lapuan seurakunnassa ja teidän hengelliselle isällenne Malmbergille ensimäiseksi ja erinomattain. Nuhdellen teiltä kysyn: miksi hän sallii teidän jumalisuuden nimellä pitää jumalisia kokouksia? Toissa kesänä reisutessani teidän seassanne näin minä teillä silloin olleen kiivauden Jumalan puoleen, vaan se ei ollut taidon jälkeen. Syy siihen, ettei se ollut taidon jälkeen, oli se, että te panitte suuremman arvon huvitteluun ystäväin kanssakäymisessä ja läsnäolemisessa sillä palavuudella, jonka Herra teille herätyksessä antoi, mutta näissä huvituksissa menitte ohi Kristuksen. Te kysytte: millä tavalla menimme sivu? Teillä oli aivoissa ja ymmärryksessä Kristuksen tunto, mutta ette osanneetkaan Vapahtajaamme omistaa ainoaksi auttajaksi itse kukin erittäin; vaan Kristus yksinänsä pitää teidän oppia omistamaan auttajaksenne, joka ei tapahdu muutoin kuin ristin koulussa. Mutta hengellisissä huvituksissa tämä asia teiltä jääpi kaikki tuntemattomuuteen sen syyn tähden, että te aivojen eli järjen uskolla, jonka te Hengen kautta olette saaneet, omistatte Kristuksen auttajaksenne ja siitä syystä nyt ette saa Hengen todistusta uskollenne. Nyt alatte itsekin nähdä tämän heikon uskonne hedelmät, tahi oikein sanoen, väärän uskonne. Te nyt kysytte: missä tilassa ja kuinka se nyt olisi mahtanut tapahtua? Se tapahtuu tällä tavoin: kun te vanhan tavan jälkeen tulette yhteen hengellisten kokousten nimellä, niin teillä nyt ei enää ole kristillistä rakkautta toinen toistenne kärsimisessä; te alatte punnita toistenne lahjoja, kuinka suuret ne ovat, ja niin teillä ei ole valoa eikä voimaa auttamaan Kristuksen hengellisen ruumiin katkenneita jäseniä evankeliumin armolla sijalleen jälleen, niinkuin apostoli käskee; vaan te olette mielessänne kiivenneet ylemmäksi kuin uskonne luonto myöntää ettekä ole totelleet apostoli Jaakopin neuvoa, joka sanoo: älkää, rakkaat veljet, pyytäkö jokainen opettajana olla. No, te tahtoisitte taas minulta kysyä: mikä tässä nyt on tehtävä, koska ei entinen auta? Minä vastaan, hyvät ystävät, suuressa rakkaudessa lyhykäisesti, mitä apostoli kirjottaa muutamalle seurakunnalle: koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, kokekaa itseänne: taikka ettekö tunne itseänne, että Jesus Kristus on teissä? Jos nyt teistä joku luulisi itseänsä toisia oppineemmaksi, niin koetelkoon itseänsä kaikkinäkevän Vapahtajan edessä: onko minulla lapsen oikeutta vai ei sen Herran tykönä? Ja jos joku koetellessaan sen luulisi olevan itsellänsä ymmärryksen uskon kautta, niin tietäköön, että Jumalan järjestys vaatii tässä kohdassa Pyhän hengen todistusta, että tuo nyt on tosi; josta apostoli sanoo: jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei se ole hänen omansa. Jos nyt tahdotte vaaraa välttää, niin jättäkää pois pikaisesti suuret kokoukset tällä vaarallisella ajalla. Siinä on kyllä kokousten sijaan, jos menette likimmäisen lähimmäisen tykö itsekukin, joka on kiusattu. Ja jos silloin sattuisi useampikin tulemaan yhteen, niin ei se olisi niin vahingollista. —. Jos tämä neuvo ei teille kelpaa, niin näyttäkää hyvällä suosiolla erehdykseni. Ja se erehdys pitää teidän Pyhän raamatun sanoilla vahvistaman, muutoin en minä tottele".
Persoonallista kristillisyyttä oli herännäisyys kutsuttu Suomen Siionissa julistamaan, joukkojen ylimalkaiseen jumalisuuteen se ei saanut tyytyä. Jos kukaan, oli Paavo Ruotsalainen asettunut tälle kannalle. Sille katsantotavalle pysyi hän uskollisena loppuun asti. Sitä hän tässäkin kirjeessä painostamalla painostaa. Herännäisyys olisi poikkeuksena kaikista elävähenkisistä uskonnollisista liikkeistä, jollei penseyden vaara olisi ollut sitä väijymässä myötäkäymisen päivinä. Nämä päivät olivat nyt sille joutuneet. Moni unohti Pyhän hengen sisällisen todistuksen etsimistä omalle kohdalleen, tyytyen ennen saamiinsa armonlahjoihin ja siihen, että hän kuului heränneitten joukkoon ja sai sen kera ihailla etevien johtomiesten voimallisia seurapuheita. Iloittiin veljesrakkaudesta, joka varsinkin suurissa, tiheään uudistuvissa pidoissa esiintyi niin nähtävässä, maailmankin huomiota herättävässä muodossa, eikä käytännössä aina muistettu, että veljesrakkauden säilymisen ja lisääntymisen ehtona on elämänyhteys Kristuksen kanssa. Kaipuulla muisteli moni vakava herännyt menneiden aikojen elävää synnintuntoa ja sitä Herran pelvon henkeä, joka silloin oli nähtävänä heränneitten sekä julkisessa että yksityisessä elämässä, mutta oman sydämen kylmentynyt rakkaus esti korjaamasta Josefin vahinkoa. Vallalle pääsi vikoilemisen ja tuomitsemisen henki. Ei ryhdytä korjaamaan ja rakentamaan, vaan repimään ja hävittämään. Seisomme herännäisyyden historian kovimman murrosajan kynnyksellä, hämmästyen kysyen: onko mahdollista, että muutama vuosi vain on voinut kaikki muuttaa?
Heinäkuun 6 p:nä v. 1849 kokoontui Nivalan Niskakosken taloon paljon heränneitä. Vietettiin talon vanhimman pojan häitä, [Nivalan kirkonarkisto.] ja tähän tilaisuuteen oli Wilhelm Niskanen kutsunut vieraita ei vain lähiseuduilta, vaan Suupohjastakin ja Savosta. Saapuneista merkkivieraista mainittakoon Kimon tehtaan omistaja Otto v. Essen, Antti Helander Munsalasta, N. K. Malmberg, W. Österbladh, F. P. Kemell Lappajärveltä. Niin kauas oli Wilhelm Niskasen maine pohjoiseenkin levinnyt, että vieraita tuli Oulusta, Torniosta vieläpä Lapistakin. Sitä suurempaa huomiota herättää se, ettei Lagus, L. J. Niskanen eikä kukaan muukaan Savon puolen heränneistä ollut kutsua noudattanut. Merkille on niinikään pantava, etteivät esim. K. J. Engelberg lähelläolevasta Pulkkilasta eikä H. Schwartzberg, jota ei oltu totuttu kaipaamaan heränneitten merkkikokouksista ja joka vielä pari vuotta aikasemmin oli näiden seutujen heränneitten ehkä eniten suosittu pappi, ollut tässä tilaisuudessa saapuvilla. Viimemainittu oli kyllä v. 1847 [Paimenmuisto.] muuttanut Säräisniemelle, mutta matkan pituus ei estänyt häntä tulemasta, vaan aivan toiset syyt. Samoinkuin Engelberg ja Lagus, oli Schwartzbergkin niihin määrin loukkaantunut Niskaseen, että hänkin pysytteli kotona. Samasta syystä ei L. J. Niskanenkaan eivätkä muut savolaiset saapuneet tilaisuuteen. Jaon hengen tuhotöitä näkyy jo selvästi, vaikkei asiasta vielä yleisemmin puhuta. Mitä Kalajoen-varren ja sen lähiseutujen herännäisyyteen tulee, oli kysymyksessä oleva perhejuhla W. Niskasen kodissa viimeinen tilaisuus, jossa heränneet jakamattomana joukkona olivat koossa. Ei tiedetä, että etäämmältä saapuneet vieraatkaan olisivat olleet tyytymättömiä Niskasen sanankuulijoihin. Juhlaa kesti pari päivää. Seurat pidettiin taivasalla. Puhujina esiintyivät useimmin Malmberg ja A. Helander. Tilaisuudessa vallitsi hyvä sopu, jos kohta raskas mieliala muutamissa seurapuheissa ilmaisi ainakin pappien tunteneen, ettei kaikki ollut, niinkuin ennen. [Kert. Wilh. Niskasen pojat y.m. Nivalan vanhat heränneet.]
Jos Lagus, samoinkuin Schwartzbergkin, olikin loukkaantunut Niskaseen, ajatteli hän ystävyydellä Malmbergiä. Turhaan odotettuaan tätä vanhaa asetoveriaan luoksensa Niskakosken häistä, kirjoitti hän hänelle kaksi kirjettä saamatta niihin vastausta. Näihin aikoihin, elok. 6 p:nä, kuoli Laguksen toinen vaimo, sairastettuaan kovaa ja tuskallista tautia. Malmbergin vaitiolo koski häneen sentähden sitä raskaammin. Lokakuussa 1849 kirjoitti Lagus kolmannen kirjeen, jossa hän, kerrottuaan vaimonsa kuolemasta, muun ohessa lausuu:
"Olen sairas, sairaina ovat lapseni ja sitäpaitsi painavat minua monivuotiset, sotkuset raha-asiani, niin että voit ymmärtää, millainen asemani on. Koska olet tosi ystäväni, joka kaukaisista ajoista asti olet kokenut kanssani yhteistä iloa ja surua, et voi muuta kuin iloita siitä ristin runsaudesta, minkä minun kohdallani huomaat, ja varmaankin toivot sydämestäsi näiden kärsimysten pakottavan minua suurempaan huolellisuuteen alituisessa taistelussa Jumalan ijankaikkisen valtakunnan puolesta. Olen kuitenkin jo aikoja sitten itseeni nähden huomannut, että kaikki välikappaleet, jotka Armahtaja on käyttänyt pitääkseen minut elämän kaltaisella tiellä kevytmielisyyteni ja ulkonaisten, hyvinkin vähäpätöisten tapahtumain kautta, käyvät turhiksi eivätkä auta, jollen harjoita koko parannusasiani alituista uudistamista enkä polje aatamiani jalkojeni alle, tarkkaan huomaten penseyden ruosteen, joka tahtoo imeä kaiken elämän sielustani. Olen kokenut, että puuttuva uskollisuus tässä suhteessa huomaamatta johtaa tuohon hienoon suruttomuuteen, joka häpeemättä toimii hengellisissä asioissa, vaikka todellinen elämä onkin sammunut. Tämä sivumennen. Et voi uskoa, kuinka suurella kaipuulla odotin sinua tänne, saatuani kuulla, että olit Nivalassa. Usein istuin porstuassani, katsellen tiellepäin ja lapsen tavoin odottaen saavani nähdä sinun tulevan. Kallis olisi tulosi tänne silloisissa kärsimyksissäni ollut, ja hyvin kipeästi koski minuun, kun en enää voinut sinua odottaakaan. — Kaikissa ulkonaisissa ja sisällisissä kärsimyksissäni olen iloinnut sitä, ettei perkele ole saanut sydämeeni istutetuksi mitään karvasta juurta niitä vastaan, jotka vilpittömästi rakastavat Herraa, vaikka paljon hajoittamisen henkeä näinä aikoina on liikkeellä. Toivon päinvastoin, että minulle suotaisiin tilaisuutta tulla sinua ja muita ystäviä tervehtimään, mutta terveyteni kun on niin vaihteleva, en vielä voi tässä asiassa mitään varmuudella luvata. Jos voit, niin tule sinä tänne. Siinä tapauksessa saattaisin sinut takaisin ja tekisin hyvästijättömatkan noille rakkaille seuduille. Jos kirjevaihtomme jälleen pääsisi alkuun, saattaisimme tästä kirjallisesti sopia. Mutta kylläpä on sinun kynäsi tarttunut mustepulloon, jos minunkin. Mutta elävä veljenrakkaus sydämissämme todistakoon Jumalan, ihmisten ja perkeleitten edessä, että janoomme Herran Kristuksen verta ja että olemme hänen opetuslapsensa, joka on antanut meille rakkauden käskyn. — — Muista, että tämä on kolmas kirje, jonka olen sinulle kirjoittanut vastausta saamatta. Älä sentähden anna perkeleen kauan minua lyödä (sillä hän elää), vaan kirjoita edes muutama rivi".
Laguksen kirje on päivätty lokakuun 12 p:nä. Malmberg vastasi siihen heti. Tehtyään lyhyesti selkoa muutamasta kirjalähetyksestä, hän kirjoittaa: "Mikä on syynä tähän kestävään salamurhaan meidän välillämme? Toinen tieto toisensa perästä saapuu sieltä sinulta ja Schwartzbergilta järjellisyydestämme, maailmankaltaisuudestamme, hekumallisuudestamme, maailmanrakkaudestamme, itsevanhurskaudestamme, jokapäiväisen parannuksen puutteesta y.m., y.m. Hyvä olisi saada tietää, oletteko ulkoa- vai sisältäpäin saaneet tämän tiedon meistä. Ettehän ole vaivanneet itseänne tulemalla tänne meitä puhuttelemaan ja tutkimaan oppiamme ja elämäämme. Olette vain tavanneet muutamia maita kiertäviä juoruakkoja täältä, joita olette pitäneet koko seutumme edustajina. He ovat täällä saaneet nimensä niinkuin teiltäkin; mutta miksei saa se, joka tekee syntiä, yksin kuolla? Täytyykö koko seudun kansan, jonka Herra on kutsunut parannukseen ja uskoon, kaikenkaltaisten syytösten kautta, joita tehdään vaitiolon lupauksella, sortua epäilyksiin, orjuuteen ja epäuskoon? Rakkaat ystävät! Oletteko jo niin voimallisia kristittyjä, että vuosikausia saatatte huutaa eksyneestä veljestä kuuntelematta, mitä hän itse sanoo viastansa? Ja jos me olemme ohdakkeita, niin antakaa rikkaruohon kasvaa elonpäivään. Kernaasti olisin aikoja sitten käynyt luonasi, mutta minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen. Kuitenkin voin sinulle nyt tunnustaa, että meillä yltäkyllin on kaikkia niitä tavaroita, joista meitä syytätte. Tämän tunnemme ja tiedämme kyllä kokemuksesta, vaikkemme pääsuuntaan nähden vielä ole ruvenneet niiden orjiksi emmekä ilolla ja mieltymyksellä, emme vastenmielisyydelläkään tahallamme antaneet niiden estää meitä käymästä armonistuimella. Emme ole koonneet itsellemme suuria varastoja, emme sieltä emmekä täältä, niin että kyllä jaksamme suoda kenelle hyvänsä etuoikeutta Jumalan valtakuntaan. Mutta älkää kuitenkaan maailman tavoin tuomitko tutkimatta älkääkä yksityisten asiain tähden arvostelko kokonaisuutta. Veli Lagus, jos saatte armon, tulette pelastetuiksi, jos ette saa, joudutte hukkaan. Niin mekin. Lakatkaamme sentähden ajoissa riitelemästä matkalla. Sinä ja minä olemme olleet ystäviä, likeisiä ja todellisia ystäviä. Olemme sitä vieläkin, jos kohta emme tunne toisiamme. Tiedän, että ystävyytemme näinä aikoina on kuin huorintekijän ja porton, jotka kauvan ovat tehneet parannusta ja epäilleet toinen toistaan niistä näistä, ollessaan erillään toisistaan, mutta jotka tavatessaan toisensa, jälleen lankeevat entisiin synteihinsä. Niin mekin, jos tavattaisiin, olisimme samat ystävät kuin ennenkin. Sinuakin haitannee epäusko tässä kohden, joka ei ole kummallista. Mutta synnyttäkööt ennakkoluulot ukkosta tavatessamme. Tiedämmehän ukkosen aina tuottavan enemmän hyötyä kuin vahinkoa; se tavallisesti puhdistaa ilman. Toivon, ettei ukkonen minun puoleltani kauan kestä, sillä minä en jaksa tahtoa selvittää järkeni kaikkea roskaa. Jääköön kaikki, mikä ollut on, Jumalan väkevän käden alle. Hän nöyryyttää meitä ja on meitä aikanansa ylentävä". [Yllämainitut Laguksen ja Malmbergin kirjeet, 12/10 49 ja 17/10 49, omistaa Wilh. Malmivaara.]
Ilmeistä on, että Malmberg samaan aikaan, kuin hän sai Laguksen kirjeen ja siihen vastasi, oli saanut uusia todistuksia niistä "salamurhayrityksistä", joiden esineenä heidän ystävyytensä ja heränneitten veljesrakkaus yleensä oli. Juorujen ja panettelujen viejien luku lisääntymistään lisääntyi, epäluulon siemeniä kylvämistään kylvettiin. Ja hämmästyttävän nopeasti itivät nämä siemenet kaikkialla. Ei kukaan estänyt, tahi oikeammin: ei kukaan näytä sitä yrittäneenkään. Valitettavasti jäivät Laguksen ja Malmbergin tuumat tavata toisensa sikseen, ja vielä vähemmän näkyvät muut ajatelleen veljellistä neuvottelua uhkaavan eripuraisuuden ehkäisemiseksi. Sensijaan tapahtui siellä täällä yksityisiä väittelyjä, joiden kautta välit Niskasen suunnan edustajain ja muiden heränneitten välillä vain pahenivat. Niinpä esim. Schwartzberg, joka näihin aikoihin Säräisniemeltä kävi entisiä työmaitaan tervehtimässä, kiivaasti kävi Niskasen kimppuun Sievin Kiviniemessä pidetyissä suurissa ristiäisissä, jossa tilaisuudessa paljon herännyttä kansaa oli koolla. Huomatuimmat vieraat sekä kummit söivät eri huoneessa. Täällä lausui Schwartzberg Niskaselle: "Sinulla ei ole puhdas oppi, sinä kiellät kolmannen uskonkappaleen. Vedät ihmisiä puoleesi. Ei Johannes niin tehnyt, vaan hän veti heitä Kristuksen tykö. Saarnaa sinäkin ihmiset pois luotasi Kristuksen tykö". Sitäpaitsi nuhteli hän Niskasta tämän "komeasta ajamisesta maalatuissa kärryissä", sanoen hänen kansalta vaativan "kunnioittavaa palvelusta sekä pitopaikoissa herkullista ruokaa". Varsinkin Sievissä oli Schwartzbergin maine suuri. Sikäläinen herännyt kansa, jota hän oli ollut erinomaisen likellä, rakasti häntä ja piti häntä suuressa arvossa. Niskanen tiesi sen eikä siitä syystä ruvennut väittelemään. Hän vain lausui: "Et vohlaakaan antanut minulle iloitakseni ystävieni kanssa". Nämä sanat tekivät etenkin vastaheränneisiin lähtemättömän vaikutuksen. Selitys on seuraava.
Niinkuin ennen on huomautettu, olivat Lagus, Schwartzberg y.m. loukkaantuneet siitä huolimattomasta, kansan silloisen alhaisen sivistyksen tähden monesti raaoissa tavoissa ilmenevästä esiintymisestä, joka heränneitten suurissa joukoissa siellä täällä tuli näkyviin. Vainojen aikoina olivat maailman viha ja siitä johtuvat ahdingot painaneet heihin ulkonaisenkin nöyryyden ja hiljaisen kärsivällisyyden leiman. Ulkonaiset olosuhteet eivät enää olleet pakottamassa tuohon varovaiseen arkuuteen, jonka alituisena huolena oli, ollut, ettei laittajille moitteen syytä annettaisi. Heränneitten käytös tuli vapaammaksi, rohkeammaksi samassa määrässä, kuin heidän joukkonsa kasvoivat. Että tuon rakkauden takana usein piileili ylimielisyyttä ja suruttomuuttakin, on siksi inhimillistä, ettei se selitystä kaipaa. Mutta varma on toiselta puolen myöskin, että juuri noissa vasta heränneissä löytyi paljon Herran työtä, jota ei kukaan karkean ulkomuodon takia ollut oikeutettu halveksien arvostelemaan. Ei puutteellinen uskonnollinen tieto eikä vaillinainen hengellinen kokemus saaneet sulkea heitä pois sen Herran opetuslapsista, joka käskee "heikkouskoista korjaamaan". He olivat kasvatettavat "kurituksessa ja Herran nuhteessa", se on totta, mutta samalla sillä "rakkaudella, joka kaikki uskoo, kaikki toivoo, kaikki kärsii". Jos Niskanen ei tarpeeksi teroittanut tuon Jumalan sanan ensimainittua kohtaa, niin salautui veljesrakkauden kylmetessä hänen vastustajiltaan saman Jumalan sanan viimemainittu vaatimus. "Vanhemman veljen" sanoilla "et antanut minulle vohlaakaan iloitakseni ystävieni kanssa" tarkoitti Niskanen monessa vallalle päässyttä taipumusta ylimielisesti arvostella heikkojen ja vikoihin sortuneitten tilaa. Hänen sanansa merkitsevät: se oli teidän tunnuslauseenne. Toiselta puolen sisälsivät Schwartzbergin Niskaselle lausumat sanat paljon oikeutettua ja tärkeää varoitusta ja varteenotettavaa neuvoa. Mutta kummankin huomautukset kärjistyivät moitteeksi, joka ei ollut omiaan sovintoa rakentamaan, vaan päinvastoin. Erimielisyys vain lisääntyi ja kävi vuosi vuodelta yhä katkerammaksi. [Kert. Kaisa Liisa Ruuttila v. m. Sievissä.]
Missä määrässä Malmberg jo 1840-luvun viime vuosina oli Niskasen vastustajien epäluulon esineenä, on vaikea sanoa. Hänen maineensa oli siksi suuri ja henkinen voimansa siksi valtaava, ettei kukaan uskaltanut hänestä moittien puhua kuin kuiskaten vain, vielä vähemmän asettua häntä vastustamaan. Mutta varma on, että ainakin muutamat hänen virkaveljistään jo tähän aikaan keskenään häntä salaa moittienkin arvostelivat. Eikä käy kieltäminen, että Malmberg varsinkin yhdessä suhteessa itse antoi siihen syytä. Tarkoitamme hänen yhä rohkeammaksi käynyttä väkijuomien käyttöä. Olemme monesti ennen huomauttaneet Paavo Ruotsalaisen katsantotavasta sekä heränneitten hänen tavattoman auktoriteettinsa vaikuttamasta leväperäisyydestä tähän syntiin nähden. Teroitamme sitä vieläkin, huomauttamalla että Malmbergin niskoille on laskettu milt'ei kaikki, mitä herännäisyys tässä suhteessa on rikkonut. Puolueettomaan arvosteluun kuuluu niinikään, että tuo kaikkien miltei jumaloima johtaja edellä muiden oli kiusattu ylimielisyyteen ja siihen varomattomaan varmuuteen, johon sielunvihollinen aina tulisimmat nuolensa tähtää. Asian valaisemiseksi lainaamme tähän seuraavat erään sen ajan heränneen papin [J. J. Rahm (kert. J. Schwartzberg).] sanat: "Suurista seuroista tultuani, missä harras kuulijakunta tuhansin silmin riippui huulissani, tunsin monesti halua aika ryypyllä rauhoittaa hermostoani. Mitä kiusauksia mahtoikaan Malmberg tässä suhteessa tuntea, hän kun oli kuin riihessä aamusta iltaan?" Suuren miehen viat näkyvät kauvemmas kuin tavallisten ihmisten. Historia ei saa niitä salata eikä lieventäen vähentää. Mutta jos esityksestä puuttuu se ymmärtämys ja myötätuntoisuus, jota semmoisen miehen muisto on oikeutettu osakseen saamaan, ei se ole historiaa, vaan halpaa vikoilemista. Tätä on Malmberg niin suuressa määrässä osakseen saanut, että on aika historian valossa tarkastaa sitäkin puolta hänen elämästään. On synkkiä varjoja tuossa hänen elämänsä varhain joutuneessa syysajassa, mutta näiden varjojenkin läpi kuultaa sen Herran armo, jonka julistamiselle tuo saarnaaja suuri voimansa ja lahjansa uhrasi.
Tammikuussa 1849 saapuivat Malmberg, F. O. Durchman, Lauri Stenbäck, A. O. Törnudd, Alfr. Kihlman, Jos. Grönberg, K. K. von Essen y.m. perheineen F. H. Bergrothin luo Keuruulle, sieltä jatkaaksensa matkaa Kuopion markkinoille. Tavallisuuden mukaan tarjottiin vieraille totia. Syntyi väittelyä, joka lasien ääressä kiihtyi kiivaaksi. Malmberg joi liiaksi ja kiivastui. Seurauksena oli, ettei hän seurannutkaan matkakumppaniaan Kuopioon, vaan jäi Keuruulle, vaikka hänen vaimonsakin jatkoi matkaa määräpaikkaan. Paavon luona Nilsiässä matkustajat silminnähtävästi eivät käyneet, sillä he viipyivät matkallaan kaikkiaan vain 9 päivää. Varma on myöskin, etteivät he häntä Kuopiossakaan tavanneet, ukko kun oli sairaana eikä siihen aikaan enää kotoa mihinkään matkustanut. J. I. Berghin kanssa neuvottelivat matkustajat sen sijaan Wilhelm Niskasen vaikutuksesta, eikä Malmbergkaan jäänyt moitteesta osattomaksi. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot; kert. A. O. Törnudd y.m.] Ettei tämä matka kuitenkaan saanut aikaan suurempaa häiriötä herännäisyyden vaiheissa, sen huomaamme Malmbergin vastauksesta Berghin hänelle pari kuukautta myöhemmin kirjoittamaan kirjeeseen, jonka mukana viimemainittu oli lähettänyt ystävällisen kirjeen Ruotsalaiseltakin. Malmberg kirjoitti: "Viime kirjeesi, jonka mukana oli ukon kirje sekä tieto hänen sairaudestaan, sain viime postissa. Kipeästi koski meihin täällä tieto siitä, että tuo enemmän kuin paljon rakastamamme ukko pian jättää meidät, ehkä jo onkin jättänyt. Hyvä on, että hän on saanut elää näin kauan. Olemme kuulleet niin monesta Herran ihmeestä hänen kauttansa, että syy on kokonaan meidän, jollemme tahdo pyrkiä Herran eteen. Aika on näyttävä, millainen ukon, tuon suuren Jumalan aseen oppilas itsekukin meistä on ollut. Oppikaamme jokapäiväisen sisällisen ristin koulussa nöyrtymään, jotta ei Jumalan tarvitsisi kutsumustamme katua. Siten voimme myöskin veljellisesti aina pestä toistemme jalkoja. Jos Herra Kristus pysyy meille tuttuna, niin me kyllä joka päivä kannamme ristiämme ja seuraamme Häntä. Olitte markkinoilla paljon puhuneet itsevanhurskautemme hommista. Totta kyllä on, että meillä on paljon sitäkin tavaraa, mutta ei se meille huvitusta tuota emmekä koeta ketään sinnepäin neuvoa. Siihen kokemukseen olen tullut, etten enää voi pitää itseäni varmaan turvattuna ainoaltakaan synniltä; mutta sen orjaksi en kuitenkaan aijo sortua. Niin on myöskin laita itsevanhurskauteni hommiin nähden. Sentähden uskon myös, että te siellä ja me täällä aivan hyvästi voimme olla veljiä. Onhan meillä samat kärsimykset ja sama armo omistettavana. — Tervehdi sikäläisiä ystäviä. Jos ukko vielä elää, niin tervehdi häntä minun puolestani sanomattomasti. Herra armahtakoon meitä tänä levottomana aikana!" [Malmbergin kirje J. I. Berghille 17/3 49, omistaa Wilh. Malmivaara.]
Mitään sanottavia häiriöitä Malmbergin ja hänen lankonsa F. H. Bergrothin välillä ei edellisen yllämainittu käynti Keuruulla tammikuussa 1849 näy aikaan saaneen. Kaikki Suupohjan heränneet papit olivat niinikään, ainakin ulkonaisesti, samassa suhteessa Malmbergiin, kuin ennenkin. Suuria kokouksia pidettiin Suupohjassa yhä edelleen ja yhtä usein kuin ennenkin saapuivat näihin tilaisuuksiin F. H. Bergroth ja hänen veljensä B. K. Bergroth sekä muita heränneitä pappeja etelästä. Semmoinen tilaisuus olivat esim. v. Essenin virkaanasettajaiset Ylihärmässä heinäkuun 1 p:nä 1849. Malmberg, A. O. Törnudd, Alfr. Kihlman y.m. kävivät Keuruulla elokuussa; vuoden lopussa saapui J. I. Bergh perheineen, F. H. Bergrothin y.m. seurassa Suupohjaan, oleskellen paljon Malmbergin kodissa. Yksi asiakirja tältä vuodelta kuitenkin löytyy, joka selvästi todistaa, että Suupohjasta oli Paavo Ruotsalaiselle lähetetty epäedullisia tietoja Malmbergista. Se seikka, että tämä asiakirjan kopia on löydetty J. F. Berghin kirjekokoelmasta ja että sen alkuansa on omistanut luutnantti K. A. Colliander Valkealassa, näkyy viittaavan siihen, että siinä käsitelty asia oli puheenaineena laajoissa piireissä. Tarkoitamme Ruotsalaisen Malmbergille kirjoittamaa, joulukuun 9 p:nä päivättyä kirjettä. Se kuuluu: "Paljon terveisiä rakastettu ystävä Herrassa, kirkkoherra Lapualla Malmberg! Muistan muinaiset ajat, koska Herran hengestä olit syntynyt niinkuin lapsi. Silloin Herra teitä nöyryytti voimallisella, väkevällä käsivarrellaan. Nyt en ole moneen aikaan saanut selvää tietoa, kuinka nyt voitte sielun ja ruumiin puolesta, vaikken olisi velkapää halvan säätyni tähden sitä vaatimaankaan. Vaan se entinen ystävyys sitä vaatii minulta. Nyt tahtoisin minä, rakas ystävä, teiltä suurimmassa alamaisuudessa kysyä, oletteko jo opin kautta epäuskon pauloista irti päässyt? Nyt teen minä kohta toisen kysymyksen teidän omantuntonne päälle. Te olette vanhin kristitty säädyssänne sillä puolen. Oletko nyt siveyden hengellä koetellut niitä, jotka ovat teitä heikommat, kuinka he voivat, joiden nimet tiedät itse? Oletko tarkasti katsonut kanssaveljistäsi raamatun jälkeen, ettei joku karvas juuri heistä kasvaisi, ettei heistä joku erehtyisi ja eripuraisuus saisi teidän virkaveljienne välillä sijaa. Muista, rakas ystävä, vapahtajan sanoja: joka teidän seassanne tahtoo olla suurin, se olkoon niinkuin nuorin, joka muita palvelee. Älä, rakas ystävä, heikkoutesi tähden sekoita itseäsi orjuuden ikeeseen, joka epäuskon synnyttää. Ja niin paljon kuin mahdollista on varoita heikkoa rouvaasi, ettei hän enää epäuskon pauloihin tulisi kiedotuksi niin kovasti kuin ennen. Ja sitä pyytäisin minä nyt, rakas ystävä, että heikoilta virkaveljiltäsi kysyisit rohkeasti evankeliumin vapaudessa, mitä he voivat; sillä saatanalla on suuri kateus teidän säätyänne vastaan, niin ettei hän soisi teitä kahta ihmistä yksimielisiksi. — Heikkouteni nyt käypi kovasti päälleni; minulla taitaa maailmassa olla kuka tiesi viimeiset hetket, vaikkei Herra viisaudessaan ole hyväksi nähnyt antaa vuosia ja hetkiä tietää, koska se tapahtuu. En ole minä, rakas ystävä, uskonsankari, vaan siitä on minulla vissi tieto, että minun lunastajani vielä elää. Ole nyt, rakas ystävä, hyvä ja sano paljon terveisiä heikon vanhuuteni ijän puolesta kaikille ystävilleni joka säädystä. Jää hyvästi nyt tällä kertaa." [Ruotsalaisen yllämainittu kirje Malmbergille 9/12 49 (J. F. Berghin kirjekokoelmaan kuuluva kopia, jonka reunaan tämä on kirjoittanut "omistaa K. A. Colliander.")]
Varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä kirje ilmeisesti johtui Ruotsalaiselle Malmbergiä vastaan tuoduista kanteista, näkee selvästi, kuinka likeiset heidän välinsä olivat olleet. Suurta huomiota ansaitsee myöskin se, että Ruotsalainen kaikkien tätä hänen ystäväänsä vastaan tehtyjen syytösten uhalla kaukaakin näki, että nämä syytökset suureksi osaksi aiheutuivat kateudesta. Mutta ainakin ulkonaisesti säilyi vielä sopu Malmbergin ja Suupohjan muiden pappien välillä. Niinpä esim. lokakuussa 1850 vietettiin Keuruulla F. H. Bergrothin palvelijan häitä, ja tähän tilaisuuteen kutsui viimemainittu hän sanoo sitä "hyvin hupaiseksi" — paitsi F. O. Durchmania, A. W. Ingmania y.m. Myöskin Malmbergin sekä "suuren joukon talonpoikia" Suupohjasta. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot.] Wilhelm Niskasen suhde Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Savon puolen pappeihin, samoinkuin L. J. Niskaseen ja Paavo Ruotsalaiseen kävi sitävastoin yhä huonommaksi. Helmikuussa 1850 kirjoittaa Malmberg tämän johdosta J. T. Berghille:
"Wilhelm Niskasesta kirjoitat kummallisesti. Sanot hänen kieltävän kuolleitten ylösnousemisen ja viimeisen yleisen tuomion sekä väität ukko Paavon ja koko Pohjois-Pohjanmaan sentähden pitävän häntä vääränä profeettana. Mitä tuohon hänen kieltämiseensä tulee, niin tiedän sen olevan ilmeisen valheen. Olen kyllä kuullut hänen kummalliset tuumansa näistä asioista, mutta olen ne jättänyt hänen omaksi asiakseen, etenkin koska ne eivät vähimmässäkään määrässä järkytä uskon perustusta eivätkä uskoa ja sen harjoitusta. En luullut saavani seuloa hyttysiä ja aikaansaada häiriötä semmoisesta, joka ei ole oleellisen tärkeää. Tuo väitteesi, että koko Pohjois-Pohjanmaa pitää häntä vääränä profeettana, on niinikään kummallinen. Jos Lagus, Schwartzberg, Engelberg ja joku seppä niillä seuduilla sekä muut tuonkaltaiset järjelliset kerettiläis-mestarit pitävät häntä semmoisena, niin tahtoisin tietää, ovatko he sitten Jumalan seurakunta. Ratkaistakoon tämä kaikki julkisessa kokouksessa eikä syrjäiskuilla ja miestä kuulematta. Että ukko (Ruotsalainen), joka tuntee kavalan ihmissydämen syvyydet sekä kuulee toisen kertomuksen toisensa perästä, epäilee Wilhelmiä, ennenkuin hän jälleen hänet tapaa, ei ole kummallista. Suureksi osaksi olette te sielläpäin minusta kolmannen ja neljännen vuosisatojen kristittyjen kaltaisia, joista elämä poistui ja jotka vain riitelivät opista. Sanalla 'sielläpäin' en tarkoita muita, kuin Lagusta, Schwartzbergia, Engelbergiä, Juhana Niskasta ja muuatta Arosta Kiuruvedellä, jotka ovat erinomaisen alttiita toimittamaan tietoja ukolle. Kyllä minusta meidän jokaisen jo olisi aika alkaa pestä toistemme jalkoja. Jollemme sitä tee, käy auttamattomasti hullusti". — Malmbergiä ei Paavo tähän aikaan näy epäilleen. Sitä todistavat yllämainitun kirjeen loppusanat: "Ukko Paavon hellä rakkaus tuottaa minulle ylenmäärin suurta iloa. Hän on tehnyt minulle suurimman hyvän työn, minkä ihminen täällä voi toiselle tehdä. Hän on näyttänyt minulle, kuinka voimme päästä uskomaan häneen, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi. Tästä on hän palkan saava. Jos hänet vielä täällä armonajassa tapaan, pidän sitä suurimpana juhlanani, mutta jollen häntä tapaa, koetan muistaa häntä, joka on minulle Jumalan sanaa saarnannut, sekä seurata hänen uskoaan". [Malmbergin kirje J. I. Berghille 11/2 50 (omistaa Wilh. Malmivaara.)]
Wilhelm Niskasen kiivain vastustaja näinä aikoina oli Lagus. Pysyen edelleen jyrkästi Paavo Ruotsalaisen opin kannalla ja terottaen ehkä vielä useammin kuin tämä kristityn sisällisen elämän tuntomerkkejä, arveli hän heränneitten vieraantumistaan vieraantuvan tästä katsantotavasta ja siten syöksyvän mitä suurimpaan vaaraan. Nyt, samoinkuin hedbergiläisenkin riidan aikana, esiintyi hän suvaitsemattoman kiivaasti kaikkia toisinajattelevia vastaan, ja tämä hänen puhdasoppisuuden intonsa tekee hänet kykenemättömäksi estämään sitä hajoittamistyötä, jota sielunvihollinen oli alottanut Pohjanmaan herännäisyyden riveissä. Inhimillisesti puhuen ei voi kyllin surkutella sitä, että Lagus ja Malmberg, jotka loppuun asti pysyivät herännäisyydelle uskollisina, vieraantumistaan vieraantuivat toisistansa. Toisiaan täydentämään olivat he kutsutut, ja herännäisyyden aikaisempi historia sekä kummankin rakkaus menneiden aikojen muistoihin takaavat, että he vieläkin olisivat saaneet suuria aikaan, jos olisivat käsi kädessä kulkeneet. Mutta he asettuivat toisiaan vastaan, Lagus teroittaen yhtä puolta Ruotsalaisen opissa, kilvoitusta ja sisällistä elämää, Malmberg toista, tekopyhyyden vaaraa. Todistukseksi ja viimemainitun yllämainittuihin kirjeisiin verrattavaksi lainaamme tähän otteen muutamasta edellisen näinä aikoina kirjoittamasta kirjeestä:
"Niin kauan kuin elän en laske teitä uneliaassa ja sumuisessa tilassa syöksymään helvettiin, vaan huudan tällä kynälläni korviinne, jotta sekä te että minä joka hetki ottaisimme lihallemme katkeran ristin päällemme valvoen sekä pelvolla ja vavistuksella laittaen, että autuaiksi tulisimme. Jos te tämän tiedätte ja jos paremmin kuin minä tiedätte, miten välttämätöntä tämä on, niin eihän tuo sittenkään ole teille vahingoksi. Ystävät, vaaramme ja hätämme jatkuvat yhä ja alituisesti. Jota enemmän huolehdimme sisällistä kristillisyyttä, sitä paremmin huomaamme, kuinka uskomattoman helposti tuo kallis asia luiskahtaa käsistämme, kuinka Jumalan mielen mukainen suru huomaamatta, vastoin parasta tarkoitustamme, muuttuu salaiseksi, lihalliseksi tylsyydeksi, ja me jälleen olemme liukkaalla pinnalla, jolla kaikista maan ääristä tulevat tuulet heittelevät meitä sinne tänne. Jos silloin heti tulemme murheellisiksi sydämissämme, heittäydymme kohta syntisistä jumalattomimpina, kaikkensa menettäneinä Armahtajan jalkojen juureen ja silloin taistelemme uskollisesti ja lakkaamatta, kunnes tuo Jumalan mielen mukainen suru palajaa meihin, sillä tämä suruhan on se pohja, johon jokahetkinen parannus perustuu. Mutta tämä suru on Jumalan meille antama lahja, jonka tähden emme suinkaan saa ristissä käsin odottaa sen satunnaista palajamista, vaan meidän tulee kilvoitellen etsiä sitä häneltä, jolta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee. En paheksu sitä, että jälleen kirjoitan teille tätä yhtä ja samaa, josta ennenkin olen kirjoittanut, sillä autuas on se, joka valvoo, varjelee vaatteensa ja joka hetki pesee ne puhtaiksi Karitsan veressä. Miten hyökkäävätkään myötäsyntynyt hitaus ja penseys kuin tuliset käärmeet päällemme, tahtoen niellä ja kokonaan tyhjäksi tehdä Herraa ikävöimisemme, alituisen käyntimme armonistuimella ja salaiset puheemme hänen kanssaan! Eikö tämä anna meille aihetta kaukaakin huutamaan toisillemme: heräjä sinä joka nukut? Hyljätkäämme, kiroten hyljätkäämme tuo petollinen järkeiskristillisyys, joka elää pinnalla kuni hanhi, veden päällä, ja joka tyhjää muodollisuutta noudattaen tekee, mitä pään tieto käskee, tietämättä mitään elävästä vaarasta, jokahetkisestä hädästä ja syvyydestä huutamisesta. Tämä petollinen kristillisyys on hyvin yleinen nykyajan heränneissä. Pois se. Kerjätkäämme ja huutakaamme yötä ja päivää elämän Herraa, rukoillen että hän laupeutensa tähden katsoisi hätäämme ja pelastaisi meidät sekä asettaisi kurjan tilamme niin elävästi silmiemme eteen, että kaikki lihallinen ja luultu usko katoaisi. Antakaa minulle tieto, olemmeko tässä kohden samaa mieltä, onko lapseuden ikävä todellisen pyrkimyksemme esineenä ja täytyykö meidän joka päivä pelvolla Herralle valittaa hätäämme ja huutaa kurjan tilamme tähden. Oi, ken voi tässä asiassa olla kyllin ahkera ja uskollinen? En ainakaan minä". [Laguksen kirje J. Wegeliuksen perheelle (jäljennös) 23/2 49.]
Malmbergin ja Laguksen toisistaan vieraantuminen ei ollut ainoa vahinko, joka herännäisyyden tänä levottomana aikana täytyi kokea. Varsinkin toinen, ehkä vielä tuntuvampi on merkille pantava tätä aikaa arvosteltaessa. Tarkoitamme Paavo Ruotsalaisen korkeaa ikää ja hänen kovaa tautiansa, jotka estivät häntä omin silmin tutkimasta ja omin korvin kuulemasta, mitä tekeillä oli. Tämä vahinko on sitä huomattavampi, kun kaikki tunnustivat hänet herännäisyyden isäksi ja silminnähtävästi olisivat taipuneet hänen johdatettavikseen. Sensijaan sai hän nyt vain liioiteltujen, puoluehengen värittämien kertomusten ja halpojen juorujen kautta, joiden puimia sekavia lankoja ei hänenkään valtava neronsa riittänyt selvittämään, syrjästä kuulla niistä vaarallisista kareista, joita herännäisyyden laiva likenemistään likeni ja joilla se ennenpitkää oli särkyvä pirstaleiksi.
Toukokuussa v. 1850 muutti Antti Helander Munsalasta Haapajärvelle, jonka seurakunnan kirkkoherraksi hän pari vuotta aikasemmin oli valittu. Tunnettu on, että hän opissa edusti evankeelista herännäisyyttä. On huomattava, että hänen ja Wilhelm Niskasen välit vielä pari vuotta myöhemminkin olivat hyvät. Merkille on niinikään pantava, ettei hänen ja Laguksen välillä likempää suhdetta syntynyt, vaikka he vanhoista ajoista asti olivat tuttuja ja nyt toimivat pappeina naapuriseurakunnissa. Tämä seikka todistaa huomattavalla tavalla, että Niskanen oli parempi kuin hänen maineensa, ja hänen oppinsa käytännössä puhtaampi, kuin hänen vastustajansa ovat väittäneet ja hänen omista, muodoltaan usein hyvinkin sekavista kirjoituksistaan saattaa päättää. Helander oli vilpitön vakaumuksen mies eikä alentunut ulkonaisen rauhan takia rakentamaan sovintoa siinä, missä sydämensä ei ollut mukana. Ja jos hän tuon yleisesti liikkuvan vikoilevan hengen kiusaamana joskus olikin taipuvainen Niskasta monien muiden kera tuomiten arvostelemaan, koetti hän muodostaa itselleen itsenäisen, oleellisiin syihin perustuvan vakaumuksen asemasta, siten vapautuen puoluehengen ansoista. Niinpä hän esim. kesällä v. 1850 ennen (III, 87) mainitun Heikki Sarjan ja niinikään Nivalan Sarjan kylässä asuvan Efraim Kaarlenkosken kera matkusti Nilsiään Paavon kanssa asiasta neuvottelemaan. Pari viikkoa aikasemmin oli sama Heikki Sarja, Niskasen vanha ystävä, tämän kanssa käynyt Ruotsalaista puhuttelemassa. Näiden matkojen tuloksena oli Paavon pannakirja, jonka Sarja toi Niskaselle Helanderin kanssa palatessaan myöhemmältä matkaltaan. Tämä pannakirja, jonka alkuosan Helanderin ja loppuosan Landgrenin ukon sanelun mukaan kerrotaan kirjoittaneen, on hukkunut. Niskasen muistokirjan lyhyen kertomuksen mukaan, sisälsi se muun ohessa seuraavat sanat: "Kun et koskaan ole salattua viisautta saanut tuta ja olet vääränä profeettana ruvennut opettamaan, niin sinä olet paatunut ja soennut, että jos heräisit, niin hirttäisit itsesi kuin Iskariot". Niinikään kertoo Niskanen tämän pannakirjan sulkeneen hänet heränneitten yhteydestä. Jos siinä kertomuksessa onkin perää, että Helander oli kirjoittanut osan tästä kirjoituksesta, tiedetään varmaan, ettei hän näinä aikoina vielä lopullisesti pahentunut. Niskasen ja Paavon välit sitävastoin näyttävät tästä alkaen olleen auttamattomasti rikki. [Kert. Wilhelm. Niskasen pojat; W. Niskasen muistokirja; W. Niskasen kirje Malmbergille, 5/3 52 (tästä kirjeestä vasta enemmän).] Niskanen sai Paavon pannakirjan paraikaa seuroja pitäessään. Hän luki sen ääneen seurakunnalle, senkin paikan siitä, joka syytti häntä komeilevasta elämästä, sanoi hänen poikansa naineen suruttomien lapsia sekä ennusti perikatoa hänen talolleen kolmen vuoden perästä. Ainoa lieventävä lause, mikä pannakirjassa oli, kuului: "jos olet syytön, niin lankee syytös kantajan päälle". Luettuaan pannakirjan, lausui Niskanen, asetettuaan seuraväen huutoa "Sarja on ollut posteljoonina:" "Tämä on Jumalan tuomio, niin käypi, sen saatte nähdä". Sitten kääntyi hän Sarjan puoleen, sanoen: "Heikki, Heikki, miksi lähdit tätä kirjaa noutamaan?" Sarja vastasi: "En lähtenyt noutamaan, vaan sinne viemään Helanderia, jotta hän pysyisi ystävänänne". Niskanen: "Et ymmärrä, mikä se oli, joka pani sinua sitä hakemaan". Poislähtiessään lausui Sarja: "En moiti oppianne, mutta olette liika vanha hoitamaan tätä kansaa, ettekä näe, miten he kahta puolta tietä menevät". Tämän jälkeen erosi Sarja julkisesti Niskasesta ja hänen ystävistään. [Kert. Wilh. Niskasen pojat, Kaisa Liisa Oja y.m. Nivalan, vanhat heränneet.]
Syksyllä samana vuonna sai Niskanen toisen pannakirjan Ruotsalaiselta. Se on kirjoitettu tottumattomalla käsialalla ja tuntuu muistakin syistä hieman epäiltävältä. Luultavaa on kuitenkin, että joku Niskasen vihamiehistä on sen Paavon luona tämän sanelun mukaan kirjoittanut. Kirje kuuluu: "Kuinka sinä rohkenit omasta persoonastasi opettajaksi ruveta niin suuren Herran seurakunnan ylitse, jonka Herra herätti? Ja nyt on julkinen Jumalan kirous sinun huoneessasi, koska poikasi sallit huorilapsia pyytää. Minä vanha ystäväsi rohkenen sanoa passisi. Sinä et ole lähetetty opetusvirkaan kuin isältä perkeleeltä. Ole nyt niin hyvä ja kysy kunniasi perään, miksi minä sinua näin puhuttelen. Vaan asia on sitä luontoa: miksi rupesit omin lupis opetusvirkaaan. Nyt minä näytän sinun hedelmäsi. Miksi joulun pyhinä veit akkasi itsellesi lapualaisten viattomia akkoja viettelemään, joilla on semmoisia pentuja, jotka huoruudella saavat toisia pentuja, kuin sinun poikasi? Jää nyt hyvästi, ystäväni, ja peijaa ihmisiä niin paljon kuin lystää. Hyvästi, sen herran haltuun, jonka jälissä olet juoksennellut. Lue koko seurakunnan edessä passisi". [Kirjeen, joka on päivätty "Saaresta se 5 p. marraskuuta 1850", omistaa Paavo Niskanen, W. Niskasen poika.]
Millä mielellä Niskanen näinä aikoina oli, näkyy seuraavista hänen Malmbergille kirjoittamistaan sanoista: "Olen ollut suuresti ahdistettu näinä aikoina, mutta sinun kiivautesi ja rohkeutesi on minua ilahuttanut. Jumala, joka nöyriä lohduttaa, lohdutti minua niiden miesten kautta, jotka lähetit luokseni. Nämä puhuvat, mitä minulle on tapahtunut ukon luona ja koko reissusta. — — Olen täydellisesti vakuutettu, että Kristus asuu uskon kautta seassanne ja että tunnet sen hengen, joka on Kristusta vastaan ja joka on antikristuksen henki. Se on paraallaan meidän seassamme salaisesti vaikuttamassa ja nyt julki ilmestynyt monilla merkeillä ja ihmeillä. Monesta seurakunnasta on täällä Pohjan puolella jo sammunut ensimmäinen rakkaus ja kiivaus".
Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan heränneitten pappien näihin aikoihin alkava tyytymättömyys Malmbergiin näkyy saaneen paljon tukea hänen ystävällisestä suhteestaan Wilhelm Niskaseen, joka usein kävi Lapualla ja sielläkin sai paljon ystäviä. Mutta ennenpitkää alkoivat he, samoinkuin muutamat virkaveljensä Suupohjassa, epäillen tarkata hänen elämäänsä, josta alkoi liikkua moittivia huhuja. Raja-aikana näkyy olleen 1850 vuoden kesä. Silloin kuoli Isossakyrössä F. O. Durchmanin vaimo Evelina Bergroth, ja paljon vainajan sukulaisia sekä muita vieraita saapui hautajaisiin. Viimemainittujen joukossa oli myös Iin kappalainen J. M. Stenbäck. Vieraat viipyivät pari viikkoa. Suuria seuroja pidettiin Lapualla, Isossakyrössä, Ala- ja Ylihärmässä y.m. Stenbäck, jonka sisaren kanssa Schwartzberg oli naimisissa, oli varmaankin jo aikuisemmin viimemainitun kautta tullut johdatetuksi vikoilemaan Wilhelm Niskasta ja ehkä Malmbergiakin. Lapualla käydessään näkyy hän saaneen uutta aihetta näihin epäluuloihin, joko omista näkemistään tahi muiden puheiden kautta. Malmbergin sukulaiset sitävastoin tuntuvat olleentäysin tyytyväisiä matkaansa. Todistuksena on muun ohessa seuraava F. H. Bergrothin vaimon eräälle ystävälleen seuraavana talvena kirjoittamasta kirjeestä lainattu ote: "Frans (F. H, Bergroth) pyytää minua kieltämään sinua sanomasta mitään Stenbäckille siitä, mitä minulle kesällä puhuit Schwartzbergista. Sielunvihollinen se on, joka sinua tuommoisilla kiusaa estääksensä sinua pääasiassa. Meitä kummastuttaa, että Stenbäckin epäluulot vain lisääntyivät hänen matkallaan, sillä juuri hänen ollessaan Etelä-Pohjanmaalla oli siellä hyvin hupaista; jokainen sai ikäänkuin uuden voimallisen kutsumuksen parannukseen. Mutta niin käy, kun ei tulla yksinkertaisessa tarkoituksessa, vaan arvostelemaan ja muistutuksia tekemään. Silloin ei voi olla hyötyä voimallisimmastakaan ja elävimmästä Jumalan sanasta. Malmberg piti monta hartausseuraa meidän Pohjanmaalla ollessamme. Ne olivat niin ihmeen eläviä. Jos jokainen huolehtisi omaa autuuttaan, niin ei varmaankaan ehdittäisi niin paljon pitää muita silmällä". [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot; Hilda Bergrothin kirje Agnes Calamniukselle (Iissä) 1851.]
Saman ajan vaiheista on A. W. Ingman antanut seuraavan todistuksen: "Noin v. 1850 syntyi suuria herätyksiä Alahärmän kappelin Hakolan" kylässä. Herätyksensä ensimmäisessä innostuksessa pelkäsivät nämä heränneet kovin syntiä. Usein tulivat he luokseni, minä kun olin heidän sielunpaimenensa, rukoillen monesti polvillaankin, yksinkertaisesti puhuen minulle sisällisestä lapsellisesta suhteestaan Jumalaan. En tietenkään muuta voinut kuin heissä ylläpitää tuota synnin pelkoa ja siihen liittyvää lapsellista, yksinkertaisen rukoushengen elähyttämää luottamusta Jumalaan Kristuksessa. Tietäen miten helposti he eksyneitten vanhempien heränneitten kautta voisivat joutua pois itse Jumalan heille osoittamalta tieltä, neuvoin heitä pysyttelemään erillään joukoista. Mutta pian huomasi joku likellä asuva hengellinen isä näiden nuorempien heränneitten luullun eksytyksen, 'repien maahan' heidän 'korkean kristillisyytensä'. Nuo vastaheränneet raukat joutuivat täten epäilyksiin ja pyysivät minulta neuvoa, miten heidän tulisi käyttäytyä. Toistin ennen heille antamani neuvot. Myöskin nuhtelin heidän ahdistajaansa, jonka nimi oli Konstantin Liinamaa, siitä että hän oli pahentanut näitä pieniä, jotka jo uskoivat Kristukseen. Mutta hän ei tyytynyt tähän, vaan lähti pitäjänapulaisen Malmbergin tykö, joka oli samaa mieltä W. Niskasen kanssa. Liinamaan Lapualla Malmbergin luona käynnin seurauksena oli, että Malmberg väleen saapui Alahärmään, missä hän julkisessa kokouksessa kuvasi minua "perkeleen hallitsemaksi laki-opettajaksi". Tämän kautta nuo vasta-alkavat kerrassaan hämmästyivät kristinuskon harjoituksessa (sillä Malmbergiä pidettiin näillä seuduin vielä elävänä kristittynä), heidän sisällinen elämänsä keskeytyi ja he sortuivat ennenpitkää jälleen todelliseen aatamilaiseen tilaansa, joka Lapuan pitäjässä monesti on hyvinkin raakaa. Saman kohtalon alaiseksi joutui myöskin Isonkyrön pitäjänapulainen F. O. Durchman; sillä julkisessa kokouksessa, missä Malmberg oli saapuvilla, esiintyivät useimmat Durchmanin heränneistä sanankuulijoista sillä syytöksellä, että "Durchman heille saarnasi pelkkää pyhyyttä", ja päätöksen julisti Malmberg, johon Isonkyrön heränneet olivat vedonneet pappiansa vastaan, siten että Durchmanin opissa olisi "hienon tekopyhyyden ansa". [A. W. Ingmanin kertomus Wilh. Niskasesta ja Suupohjan herännäisyyden vaiheista 1850-52 (Akiander VI, 323-24).]
Malmbergin esiintymisestä toisessa tilaisuudessa samana kesänä ovat siinä läsnäolleet henkilöt kertoneet seuraavasti: "Oli ristiäiset Luoman talossa Lapualla. Paitsi Malmbergiä olivat siellä F. O. Durchman ja A. W. Ingman. Seurat pidettiin ensin sisällä, mutta kun kansaa kokoontui paljon, siirryttiin pihalle. Malmberg puhui, lausuen muun ohessa: 'Onko täällä niitä, jotka ovat tiellä haavoitettuja ja joiden ohi papit ja leviitat menivät?' Näiden sanojen johdosta sanoi Durchman seurapuheen päätyttyä: 'Ei tämä ole kuin vasta ennättävä ja perkkaava armo'. Malmberg: 'Miksi niin? Joka kerran on haavoitettu ja makaa tien vieressä — kuka tulee auttamaan, kun eivät papit ja leviitat sitä tee, — Jesus Kristus'. Durchman: 'No sittekö saavat kaikki vialliset syöneissään elää'? Malmberg: Jos synnit meitä ahdistavat, niinhän auttaa; ne ahdistavat, kun me itseltämme velomme synnin tuntoa. Joka tämmöisenä hetkenä tulee elämän Herran eteen, hänelle tapahtuu laupeus. Te raukat Untamalassa olette kuivaneet sentähden, että olette velkomassa itseltänne ja toinen toiseltanne'. Ingman ei puhunut mitään, mutta kun Durchman samassa tilaisuudessa muutamalle epäuskoaan valittavalle vaimolle kahdesti hyvin jyrkästi lausui: 'sinun pitää uskoa', sanoi Ingman: 'Kuule Durchman, et saa uskosta lakia tehdä". [Kert. Maria Hanhikoski, Susanna Peräsarka, Esaias Untamala y.m.]
Tammikuussa 1851 sattui tapaus, joka ratkaisevalla tavalla järkytti luottoa Malmbergiin ja ilmituleen puhalsi sen tyytymättömyyden liekin, jonka sekä hänen varomattoman käytöksensä ja yhä ilmeisemmäksi käyneiden vikojensa aiheuttama mielipaha että kateus, vikoilemisen halu ja vieraantuminen herännäisyyden suurelle tehtävälle olivat sytyttäneet hänen mainettaan hävittämään. Kruununkylään kokoontui suuri joukko heränneitä pappeja läheltä ja kaukaa saattamaan haudan lepoon sikäläisen kirkkoherranapulaisen Alfr. Kihlmanin vaimoa Angelika Fabritiusta. Tilaisuus oli valtaavan juhlallinen. Ruumissaarnan, jota kiitettiin erinomaisen hyväksi, niin että siitä myöhemminkin heränneitten piireissä usein puhuttiin ja kirjoitettiin, piti Fredr. Östring, elävähenkisiä seurapuheita Malmberg y.m. Illalla tarjottiin tavallisuuden mukaan: totia, ja lasien ääressä syntyi väittelyjä heränneitten pappien keskuudessa jo jonkun aikaa vireellä olleista opillisista riitakysymyksistä. Vielä illallisen jälkeen jatkui tätä väittelyä. Malmberg, joka oli hyvin hermostunut, tilasi totia siihen huoneeseen, johon oli valmistettu yösijat hänelle, von Essenille ja A. O. Törnuddille. Sinne tuli muitakin pappeja. Väittelyä jatkui ja sen kestäessä joi Malmberg sen ajankin käsityksen mukaan ylenmäärin paljon. Etteivät kertomukset siitä ole liioiteltuja, sen todistaa se seikka, että hän itsekin muutamassa vuotta myöhemmin kirjoittamassaan kirjeessä tunnustaa: "Nähdessäni ystävieni alituisen pyrkimisen tekopyhyyteen, join kerran oikein runsaasti Kihlmanin rouvan hautajaisissa, ainoastaan saadakseni ystävieni salatut sydämet paljastetuiksi". [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot; Hilda Bergrothin ennen mainittu kirje Agnes Calamniukselle; A. O. Törnuddin kertomus; Malmbergin kirje Reinhold Helanderille 11/10 52 (omistaa Suomen Kirkkohist. Seura).]
Että tämä tilaisuus suuressa määrässä lisäsi sitä vikoilemisen tulvaa, jonka häväistäväksi Malmbergin maine oli joutunut, on sanomattakin selvää. Kuinka paljon siinä yleisesti tunnetussa väitteessä, että hän monesti muulloinkin nähtiin päihtyneenä sekä että hän lankesi haureudenkin syntiin, on perää, sitä on vaikea, tahi oikeammin mahdoton sanoa. Perättömiä eivät monien luotettavien henkilöiden vakuutukset tästä sydäntäsärkevästä asiasta voi olla, mutta että panettelut ja valheet niihin ovat paljon olematontakin lisänneet, se on toiselta puolen varma, ja sen ovat samat henkilöt miltei yksimielisesti myöntäneetkin. Näin ollen on selitettävissä, miksi Malmberg itse on väittänyt useimmat häntä vastaan tässä suhteessa tehdyt syytökset valeiksi. Kenelle olisi hän sitäpaitsi tämän vaikean tunnustuksen tehnyt? Niillekö, jotka vielä pari vuotta aikasemmin epäjumaloiden olivat hänet kunnian huimaavalle kukkulalle nostaneet ja häntä nöyrästi kumartaneet, mutta nyt keskenään salaa neuvottelivat, miten tästä riippuvaisuudesta päästäisiin ja heränneelle kansalle saataisiin selvitetyksi, että hän oli langennut mies? Ei ollut se hiipivien epäilemisten ja salassa liikkuvien moitteiden lisäämä tavaton nöyryytys, jonka alaisena Malmberg näinä aikoina oli, omiaan kehottamaan häntä veljelliseen avomielisyyteen. Taudin murtama oli hänen ruumiinsa, hermostonsa monesti äärimmäisiin asti jännitetty, epätoivon ja muiden kovien kiusausten repimä hänen mielensä — ken käsittäisi hänen tilansa, ken sitä sääliväisyydellä arvostelisi? Malmbergin täytyi sitäpaitsi huomata, ettei kysymyksessä ollut vain hänen persoonansa, vaan sen suuren uskonnollisen liikkeen pirstominen, johon hän sydänjuuristaan oli kasvanut kiinni. Tämäkin seikka tietysti suuressa määrässä lisäsi hänen asemansa vaikeutta, estäen häntä avaamasta sydäntään herännäisyydestä vieraantuville ystävilleen. Ja ken on mitannut ne kiusaukset ylpeyteen, jonka alaisena Malmberg oli ollut ja edelleen, kaiken nöyryytyksen uhallakin, vieläkin oli? Tämä ei ole sanottu miehen vikojen vähentämiseksi, mutta puolueeton arvostelu ei saa syrjäyttää tätäkään näkökohtaa. Eivät ole tässä kysymyksessä pikkuihmisten kärsimykset, vaan kiusausten helle, jota ei saa mitata tavallisella mitalla. Muutamassa v. 1853 kirjoittamassaan kirjeessä on Malmberg itse asemastaan tänä aikana lausunut: "Olin mitä kauheimmassa epätoivossa. En luullut koko avarassa maailmassa löytyvän ainoatakaan ihmistä, joka minua ystävällisesti ajattelisi". [Malmbergin kirje J. I. Berghille 12/10 53 (omistaa Wilh. Malmivaara).]
Että Pohjanmaan herännäisyydessä alkanut hajaannus ei ollut tuntematon Savon heränneitten huomatuimmille kansanmiehillekään, näkyy seuraavasta, Pentti Korhosen Malmbergille ja hänen ystävilleen syksyllä v. 1851 kirjoittamasta kirjeestä:
"Suurimmalla ikävällä, rakas veljeni, olisin suonut teitä näkeväni, mutta aika ei myönnä ja esteet ovat niin suuret, etten voi kohdata teitä tällä kertaa. Mutta hyvin iloinen olen siitä, että teillä, rakkaat ystävät, on kiusaukset yhteiset minun ja muiden ystävien kanssa, koska minä olen saanut tietää, että olette ukko Paavolta nuhdeltu hempeästä mielestä ja maallisesta myötäkäymisestä. Niin, rakas veljeni, älä pahastu, älä Jumalan tähden, että minä olisin parempi sinua eli oppineempi missään asiassa enemmän kuin ystävät niin hyvin Ingman kuin Essenkään, mutta minä, rakkaat ystävät, muistutan teitä, että etsisitte valkeutta ja salattua viisautta Herralta tällä vaarallisella ajalla, joka nyt on heränneillä. En minä pyri teitä opettamaan nyt enkä vasta, vaan ystävyydellä muistutan teitä että, minä niinkuin tekin, olemme moninaisten kiusausten alle annetut Herralta lihan kuolettamiseksi, että henki eläväksi tekisi meitä raukkoja, jonka kyllä ymmärrätte paremmin kuin minä. En minä, hyvät ystävät, pyri teitä enemmän nuhdella kuin opettaakaan, jonka luulen kyllä ymmärtävänne näistä sanoistani, jotka minä heikon veljeni ukko Gabrielin (Markkasen) kanssa viidestä mielestä olemme aikoneet teille kirjoittaa. — Jos asiat myöntävät, olen aikonut ukko Gabrielin kanssa joulun tienoissa olla Lapualla, emme opettaaksemme teitä emmekä myöskään maallista apua kerjätäksemme, niinkuin luulen arvaavanne, vaan ainoastaan saadaksemme kohdella ja keskustella kanssanne niinhyvin ruumiin kuin sielun tarpeista. Voikaa hyvin, niin paljon kuin mahdollista on, niinkuin Kristuksen lujat sotamiehet, ensin itse jokapäiväisen elämän alla kuin myös sanankuulijoittenne holhoomisessa, josta teidän pitää tehdä tili vanhurskaan tuomarin edessä, jonka itse ymmärrätte paremmin kuin minä, omasta virkanne velvollisuudesta". ["Ukko Gabrielin ja Pentti Korhosen" kirje 17/9 51 (omistaa Wilh. Malmivaara).]
Tästäkin kirjeestä päättäen, tuntuu kuin olisivat heränneet talonpojat koettaneet tehdä voitavansa sen hajaannuksen estämiseksi, jonka enteitä yhä selvemmin alkaa näkyä herännäisyyden riveissä. Useat Malmbergin läheisyydessä toimivat papit sitävastoin valmistautuvat eroamaan hänestä ja koko liikkeestä. Samaan aikaan, kuin Malmberg sai Korhosen yllämainitun kirjeen, kirjoittaa esim. A. W. Ingman Jos. Grönbergille: "Minäkin olen näinä aikoina ollut lamautunut sielun ja ruumiin puolesta, pääasiallisesti siitä syystä, että kaikki inhimilliset oppi-isämme sekä Savossa että täällä ovat minun silmissäni aivan auttamattomasti langenneita. Asianlaita on se, että olen tullut huomaamaan heissä mitä kamalinta nikolaittisuutta. Olen koettanut teeskennellä ja peittää tuota sodomilaista ilkeyttä, mutta yhä vain se pistää esiin enkä voi sitä itseltäni salata. Seurauksena onkin ollut, että minä D(urchmanin), E(ssenin), Favorinin, Roosin ja useimpien muiden täkäläisten nuorten pappien kera olen lakannut kaikesta auktoriteetteihin katsomisesta turvautuakseni yksin Jumalan sanaan ja vanhoihin hyviin uskonpuhdistajiin Lutheriin, Arndtiin sekä Speneriin ja muihin hallelaisiin, ja me olemme huomanneet olevamme kaukana heidän opistaan, ainakin käytännössä. Olen nyt alkanut rukoilla ahkerammin ja huutaa Jumalan armoa osakseni, toivoen ettei hän voi minua jättää. Varsinkin on J. Arndt ollut minua kehoittamassa, vaikka kirjani [Riitakirjoitus Hedbergiä vastaan.] julkaiseminen paljon estelee minua. Minkäänlaisiksi puoluejohtajiksi emme pyri emmekä aio julistaa mielipiteitämme muille kuin lähimmille ystävillemme. Minulla olisi paljo sinulle sanottavaa, mutta en voi sitä kirjallisesti tehdä. — — — Luotan täydellisesti veljelliseen uskollisuuteesi, niin että tämä jää sinun ja minun välille. Niin ovat asiat. Herra auttakoon meitä. Amanda (Malmbergin vaimo) sairastaa heikkona kuumetautia. Itse toivoo hän kuolemaa. Minä toivon hänelle samaa, jos hän vain otollisella hetkellä pääsisi pois tästä murheen laaksosta. Älä milloinkaan näistä tiedoistani mitään Malmbergille ilmaise". [A. W. Ingmanin kirje Jos. Grönbergille 13/10 51 (omistaa kirkkoh. J. Bergroth.)]
Jo tämä kirje osoittaa, miten salaperäisellä tavalla Malmbergin heränneet virkaveljet Pohjanmaalla valmistautuivat eroamaan hänestä ja siitä liikkeestä, jonka yksimielisesti tunnustettuna johtajana hän näihin asti oli ollut. Silminnähtävästi johtui tuo pelonalainen salaperäisyys siitä orjamielisestä riippuvaisuudesta, johon he häneen nähden olivat joutuneet. Syynä oli miehen tavaton henkinen voima ja se johtaja-asema, johon hän vuosien kuluessa oli kohonnut. Väärin olisi syyttää yksin häntä tuon aseman saavuttamisesta, sillä he itse olivat häntä hallitsijaksi kasvattamalla kasvattaneet. Sitä huonomman vaikutuksen tekee sentähden tuo heidän salassa hiipivä, pimeässä vähitellen kypsyvä vastarintansa. Se esti kaiken suoran ja miehekkään esiintymisen ja siihen hukkui kaikki vilpitön veljesrakkaus, joka ehkä vieläkin olisi voinut asiat korjata. Että tämä oli Malmberginkin kehitykselle vaarallista, on itsestään selvää.
Rajuilma likenemistään likenee. Ei mikään mahti enää voi sitä estää.