I
Daimoni, hornanhenki liiti
Suruisna yli syntismaan
Ja ajat auvoisemmat kiiti
Parveillen hänen muistissaan, —
Kun valon kotimaassa vielä
Hän puhtoinen ol' enkeli
Ja lentotähti häntä siellä,
Hymyjä vaihtain ilomiellä,
Kuin ystävätä, tervehti;
Kun kautta usmain ikuisien,
Himoiten aina tietoa,
Hän seuras tähtein laumoja,
Aavassa taivaan harhaa vien;
Kun esikoisna luomisen
Hän uskoi, lempi, miekkonen,
Ei tiennyt vihaa, epäilystä
Eik' uhmaellut ymmärrystä
Onnea jona vuosien…
Ja monta, monta muuta kohtaa,
Joit' ei hän voinut mieleen johtaa.