XIII
Kuin uinuu taivaan enkel' hempi, —
Tamara lepää arkussaan;
On kääreliinaa valkoisempi
Hipiä hänen otsallaan.
I'äksi sulki silmä luomen…
Mut, taivas! ken ei uskois, ken,
Ett' eho katse alla sen
Uneksii, että suudellen
Sen herättää viel' uusi huomen?
Mut turhaan siihen aamunkoi
Säteitä kultaisia loi;
Ja, vaiti surren, heimo hukkaan
Rakasta suuta suutelee…
Ei, — kalman ikityötä kukaan
Ei koskaan tyhjäks' enää tee!