TOINEN NÄYTÖS.
(Huone Geronte'n kartanossa.)
1:nen kohtaus.
Geronte. Valere. Luukas. Jacqueline.
Valere. Niin luulenpa, että herra tulee tyytyväiseksi, sillä me olemme tuoneet teille kaikkein paraimman tohtorin maailmassa.
Luukas. Ja niin pirun oppineen ja viisaan, ettei kukaan muu tohtori ole mahdollinen edes riisumaan hänen kenkiänsä.
Valere. Se mies on parantanut mitä kummallisimmatkin taudit.
Luukas. Hän on parannellut kuolleitakin.
Valere. Mutta hänellä on omat oikkunsa, niinkuin olen sanonut; ja väliin on hänellä hetkiä, jolloin hänen ymmärryksensä lähtee tiehensä ja jolloin hän ei näytä olevankaan se mies, mikä hän todella on.
Luukas. Ja kuinka hän rakastaa kujeita ja pilapuheita. Ei saa panna pahaksi, vaikka hän joskus hourailisikin kirveistä ja halonhakkuusta.
Valere. Sillä hän on juurta jaksain viisaus itse ja puhelee hyvin asioista, jotka ovat perin käsittämättömiä.
Luukas. Ja kun hän pääsee oikein vauhtiinsa, laskettelee hän kuin kirjasta vaan.
Valere. Hänen maineensa on jo levinnyt tänne saakka ja kaikki ihmiset kulkevat hänen luonansa.
Geronte. Haluanpa hänet nähdä. Tuokaa hänet tänne.
Valere. Heti paikalla.
(Menee)
2:nen kohtaus.
Geronte. Jacqueline. Luukas.
Jacqueline. Saattepa nähdä, hyvä herra, että tämä tohtori on yhtäläinen kuin nuo toisetkin. Kaikilla on samat pillerit, pulverit ja likamentit. Mutta minun mielestäni ette saata tyttärellenne antaa parempaa meklamenttiä kuin korean ja kelpo miehen, josta hän tykkää.
Geronte. Amma kulta, te sekaannutte liian paljon asioihin, jotka eivät teihin koske.
Luukas. Pidä sinä vaan suusi kiinni, muori kulta. Sinun on sopimatonta pistää nenääsi siihen.
Jacqueline. Mutta minä sanon ja vakuutan teille, että kaikki nuo tohtorit ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia, että teidän tyttärenne tarvitsee jotakin muuta kuin rabarberia ja sennamussia, ja että kelpo mies on se plaastari, joka parantaa tytöt kaikista taudeista.
Geronte. Onko tyttäreni nyt — niin heikko kuin hän on, — siinä tilassa että kukaan hänestä huolisi? Ja kun minä tahdoin hänet naittaa, eikö hän itse ollut sitä vastaan?
Jacqueline. Sen kyllä uskon. Te tahdoitte antaa hänelle miehen, jota hän ei voi sietää. Miks'ette antanut hänelle herra Leandrea, jota hänen sydämensä sairastaa? Silloin hän olisi ollut hyvinkin tottelevainen, ja minä vakuutan että herra Leandre olisi ottanut tytön semmoisena kuin hän nyt on, jos te vaan olisitte suostunut siihen.
Geronte. Tämä Leandre ei ollut hänelle sopiva; hänellä ei ollut mitään omaisuutta niinkuin toisella on.
Jacqueline. Hänellä on setä, joka on hyvin rikas, ja jonka hän kerran saa periä.
Geronte. Kaikki nuo tulevaisuuden rikkaudet eivät ole minusta muuta kuin loruja. "Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla." Onpa sitä aikaa antaa hampaiden kasvaa odottaessa toisen kuolemaa saadakseen itse elää.
Jacqueline. Mutta minä olen aina kuullut sanottavan että avioliitossa, niinkuin muuallakin, tyytyväisyys on rikkautta arvokkaampi. Isällä ja äidillä on tuo kirottu tapa aina kysyä: kuinka paljon hänellä on? ja kuinka paljon hänellä on? Vanha Pekka vaari on naittanut Anni tyttärensä paksulle Paavolle sen vuoksi, että tällä oli joku tynnörinala enemmän maata kuin nuorella Jussilla, joka oli hänen paras ystävänsä; ja nyt on tyttöraukka kellastunut kuin pellava, eikä siitä ajasta ole tuntenut ainoatakaan ilonpäivää. Kas siinä kaunis esimerkki teille, hyvä herra. Eihän meillä tässä maailmassa ole muuta kuin huvituksemme ja minä antaisin ennemmin tyttärelleni kelpo miehen, joka tekisi elämän hänelle hupaiseksi, kuin kaikki Amerikan kullat ja tavarat.
Geronte. No, no! imettäjä kulta, mitä noin suutanne pieksätte! Olkaa vaiti, minä pyydän. Liiallinen kiivastuminen pilaa teidän maitonne.
Luukas (lyöden Jaquelinea joka lauseen perästä olalle). Etkö saakelissa pidä suutas kiinni, sinä näsäviisas. Herra ei huoli sinun lörpötyksistäsi. Hän kyllä tietää mitä tekee. Mene sinä vaan imettämään lasta, äläkä turhia tässä leksottele.
Geronte. Hiljaa! No! hiljaa!
Luukas (lyöden Jaquelinea vieläkin olalle). Herra minä tahdon tuota hiukan löylyttää ja opettaa häntä pitämään teitä tarpeenmukaisessa kunniassa.
Geronte. Niin — mutta tuommoinen hosuminen on tarpeetonta.
3:s kohtaus.
Valere. Sganarelle. Geronte. Luukas. Jacqueline.
Valere. Herra, valmistakaa itseänne. Kas tuolla tulee tohtorimme.
Geronte (Sganarellelle). Herraseni, erinomaisen iloista nähdä teitä huoneessani, sillä te olette meille suuresti tarpeellinen.
Sganarelle (tohtorin puvussa, hyvin suippo hattu päässä). Hippokrates sanoo — — — pannaan kumpainenkin hattu päähän.
Geronte. Sanooko Hippokrates niin?
Sganarelle. Sanoo.
Geronte. Olkaa hyvä, sanokaa, missä luvussa.
Sganarelle. Luvussaan — — — hatuista. Herra tohtori, tultuani tuntemaan ihmeellisiä asioita — — —
Geronte. Pyydän nöyrimmästi, sanokaa: ketä puhuttelette.
Sganarelle. Teitä.
Geronte. Minä en ole tohtori.
Sganarelle. Ettekö ole?
Geronte. Totisesti en.
Sganarelle. Ettekö todellakaan?
Geronte. Toden totta, en.
Sganarelle (ottaa Geronten kepin ja lyöpi häntä).
Geronte. Ai, ai, ai!
Sganarelle. Nyt olette tohtori. En minäkään ole saanut sen parempaa valtakirjaa.
Geronte (Valerelle). Minkä pirullisen miehen olette minulle tuoneetkaan?
Valere. Sanoinhan minä jo edeltäkäsin että hän on aika koiranhammas.
Geronte. Mokoman juonittelijan ajan matkoihinsa.
Luukas. Älkää olko millännekään, hyvä herra. Hän tahtoo meitä vaan naurattaa.
Geronte. Tuommoinen naurattaminen ei miellytä minua.
Sganarelle. Antakaa anteeksi, herra kulta, että olin noin epäkohtelias.
Geronte. Nöyrin palvelijanne.
Sganarelle. Minä olen pahoillani…
Geronte. Vähät siitä.
Sganarelle. Selkäsaunasta — — —
Geronte. Siinä ei ollut mitään pahaa.
Sganarelle. Joka minulla oli kunniana antaa teille.
Geronte. Älkäämme enää puhuko siitä. Hyvä herra tohtori, minulla on tytär, joka on sairastunut kummalliseen tautiin.
Sganarelle. Minä olen sangen mielissäni siitä, hyvä herra, että teidän tyttärenne tarvitsee minua, ja kaikesta sydämestäni toivoisin, että tekin tarvitsisitte minua, te ja koko teidän perheenne, ainoastaan näyttääkseni kuinka suuri minun haluni on palvella teitä.
Geronte. Minä olen suuresti kiitollinen teidän tunteistanne.
Sganarelle. Millä vakuutan että puhun sydämeni sisimmästä sopukasta.
Geronte. Te tuotatte minulle suuren kunnian.
Sganarelle. Mikä on tyttärenne nimi?
Geronte. Lucinde.
Sganarelle. Lucinde! Ah! kaunis nimi rohdotella! Lucinde, Lucenda, Lucendi!
Geronte. Minä pistäyn katsomaan, kuinka hän nyt jaksaa.
Sganarelle. Ken on tuo pulska vaimo tuossa?
Geronte. Hän on pienokaiseni imettäjä.
(Menee.)
4:s kohtaus.
Sganarelle. Jacqueline. Luukas.
Sganarelle (erikseen). Saakelin korea "mööpeli" tuo! (Ääneen.) Ah, imettäjä, suloinen amma, koko minun lääkäritaitoni on teidän ammamaisuutenne kaikkein orjallisin orja, ja kuinka kaikesta sielustani tahtoisin olla se onnellinen pikku pienokainen, joka saapi ravintonsa teidän suloisessa sylissänne. (Panee kätensä imettäjän kaulaan.) Kaikki minun pillerini ja pulverini, koko minun taitoni ja kykyni ovat teidän vallassanne, ja…
Luukas. Luvallanne, herra tohtori, antakaa vaimoni olla rauhassa, olkaa hyvä.
Sganarelle. Mitä onko hän teidän vaimonne?
Luukas. On.
Sganarelle. Ah, sitä en tosiaankaan tiennyt. Minä iloitsen teidän kumpaisenkin herttaisesta onnesta.
(Ollen syleilevinänsä Luukasta, hän syleileekin Jacquelinea.)
Luukas (vetää Sganarellen pois ja asettautuu hänen ja Jacquelinen väliin). Olkaa vähemmällä, jos suvaitsette.
Sganarelle. Minä vakuutan, että olen ihan ihastunut nähdessäni teidät molemmat yhdistettyinä pariskunnaksi. Minä toivotan onnea että teillä on mies semmoinen kuin hän, ja minä toivotan teillekin onnea että teillä on vaimo niin kaunis, niin viisas ja soreavartaloinen kuin hän.
(On vieläkin syleilevinään Luukasta, joka levittää käsiänsä,
Sganarelle pujahtaa niiden alta ja syleilee imettäjää.)
Luukas (vetää hänet jälleen pois). Saakelissa, ei noin paljon hyväilemistä.
Sganarelle. Mitä? Etkös salli minun iloitsevan teidän kanssanne yhdessä noin kauniista avioliitosta.
Luukas. Kyllä. — Minun kanssani niin paljon kuin tahdotte, mutta vaimoni kanssa — vähemmän temppuja.
Sganarelle. Minä otan yhtä paljon osaa teidän kumpaisenkin onneen. Kun syleilen sinua osoittaakseni sinulle iloani, syleilen samaten häntäkin osoittaakseni iloani hänellekin.
(Alkaa samaa peliä.)
Luukas (vetäen häntä kolmannen kerran takaisin). Hyi hävetkää, herra tohtori, mitä lemmon loverrusta se on.
5:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle. Luukas. Jacqueline.
Geronte. Herra tohtori, tuossa paikassa saatte nähdä tyttäreni, joka tuodaan tänne.
Sganarelle. Minä kaikkine lääkkeineni odotan häntä.
Geronte. Missä lääkkeenne ovat?
Sganarelle (osoittaen otsaansa). Tuossa.
Geronte. Oivasti.
Sganarelle. Mutta koska minä olen mieltynyt koko teidän perheeseenne, pitää minun koettaa imettäjän suonta, nähdäkseni kelpaako hän imettäjäksi.
(Lähestyy Jacquelinea.)
Luukas (vetää Sganarellen pois pyörittäen häntä ympäri). Ei, ei herraseni. Se on minun tehtäväni se.
Sganarelle. Tohtorin velvollisuus on tarkastella imettäjän — — —
Luukas. Eipä kuin minun, herra tohtori, joka olen hänen miehensä.
Sganarelle. Ja sinä julkeat vastustella tohtoria. Kavahda!
Luukas. Minä nauran teille vasten silmiä.
Sganarelle (katsoo Luukkaaseen ylenkatseellisesti). Minä istutan ruton sinun ruumiiseesi.
Jacqueline (ottaa Luukasta käsivarresta kiertäen häntä ympäri). Mene matkoihisi. Enkö ole kylliksi suuri puolustamaan itseäni, jos hän tekisi minulle jotain, jota hänen ei pitäisi tehdä.
Luukas. Minä en kärsi että hän kopeloitsee sinun — —
Sganarelle. Hyi häpeä! Mies mustasukkainen vaimollensa.
Geronte. Tuolla tulee tyttäreni.
6:s kohtaus.
Lucinde. Geronte. Sganarelle. Valere. Luukas. Jacqueline.
Sganarelle. Tämä siis potilaamme?
Geronte. Tämä. Hän on ainoa tyttäreni ja suruni olisi äärettömän suuri, jos hän meiltä kuolisi.
Sganarelle. Varokoon sitä! Hän ei saa kuolla ilman lääkärin määräystä.
Geronte. Tuokaa tuoli!
Sganarelle (istuu Geronten ja Lucinden välille). Kas siinäpä sairas, joka ei juuri hullummalta näytä ja panenpa vetoa, että terve mies tulisi hyvinkin toimeen hänen kanssaan.
Geronte. Te olette saanut hänet nauramaan, hyvä tohtori.
Sganarelle. Sitä parempi. Kaikkein paras merkki maailmassa on, että tohtori saapi sairaan nauramaan. No, mistä kysymys? Mikä teitä vaivaa? Mikä tauti teitä ahdistaa?
Luukas (vastaa merkeillä, vieden kätensä suullensa, päähän ja leuan alle). Hau, hi, hon, han!
Sganarelle. Mitä sanotte?
Luukas (kuin ennen). Han, hi, hon, han, han, hi, hon!
Sganarelle. Mitä?
Luukas. Han, hi, hon.
Sganarelle. Han, hi, hon, han, ha… En ymmärrä, mitä lemmon kieltä se on?
Geronte. Se on juuri hänen tautinsa, herra tohtori. Hän on tullut mykäksi. Tähän hetkeen saakka on ollut ihan mahdoton löytää syytä siihen, ja senpätähden on myös täytynyt lykätä hänen naimisensa toistaiseksi.
Sganarelle. Miksi niin?
Geronte. Hänen tuleva miehensä ei huoli hänestä, ennenkuin hän paranee taudistansa.
Sganarelle. Mikä pölkkypää mies se mahtaa ollakaan, joka ei tahdo mykkää vaimoa. Taivas suokoon, että minun vaimollani olisi samanlainen tauti. Kylläpä minä karttaisin parantamasta häntä.
Geronte. Sanalla sanottu, herra tohtori, me pyydämme teitä käyttämään kaikki kykynne voittaaksenne hänen tautinsa.
Sganarelle. Ah, olkaa huoletta! Sauokaapas ahdistaako tämä tauti paljon sydäntä?
Geronte. Ahdistaa, herra tohtori.
Sganarelle. Sitä parempi. Kärsiikö hän kovia vaivoja.
Geronte. Sangen kovia.
Sganarelle. Sitä parempi. Näyttäkää mulle kielenne.
Luukas (näyttää kieltänsä).
Sganarelle. Huono vatsa.
Geronte. Kovin huono.
Sganarelle. Sitä parempi. Antakaapas tänne kätenne. (Gerontelle.) Tämä valtasuoni osoittaa selvään, että tyttärenne on mykkä.
Geronte. Oikein herra tohtori; sepä juuri hänen tautinsa. Pian siitä selvän saittekin.
Sganarelle. Haha!
Jacqueline. Eihän nyt kummempaa!
Sganarelle. Me suuret lääkärit, me tunnemme asiat ennalta. Taitamaton lääkäri olisi ällistynyt ja sanonut sen olevan sitä tai tätä; mutta minä sen paikalla älysin ja sanon: tyttärenne on mykkä.
Geronte. Niin; mutta hyvin mielelläni soisin, että myös sanoisitte, mistä se tulee.
Sganarelle. Se tulee siitä että hän on kadottanut puhevoimansa.
Geronte. Niinpä kyllä. Mutta mikä, näettekö, on syy siihen?
Sganarelle. Kaikki meidän paraimmat kirjailijamme sanovat sitä esteeksi kielen käyttämiselle.
Geronte. Mutta mikä on teidän ajatuksenne kielen käyttämisen esteestä?
Sganarelle. Aristoteles sanoo siitä… paljon kauniita asioita.
Geronte. Senpä luulisin.
Sganarelle. Ah, hän oli suuri mies!
Geronte. Epäilemättä.
Sganarelle. Perin juurin suuri mies. (Nostaen kätensä ilmaan.) Mies joka oli noin paljon suurempi kuin minä. Vaan tullaksemme asiaan, niin luulenpa tämän esteen kielen käyttämiselle tulevan siitä, että jokin visva joka meidän oppineitten kesken kutsutaan pahaksi visvaksi. — Niin pahaksi — — se on visvaksi — — joka on paha, koska höyry, joka syntyy usvan haihtumisesta — — joka nousee tautien olopaikkaan, tullen — niin sanoakseni — ymmärrättekö latinaa?
Geronte. En ollenkaan.
Sganarelle (nousten äkisti). Ettekö todellakaan ymmärrä latinaa?
Geronte. En.
Sganarelle (asettuen kaikenlaisiin hullunkurisiin asemiin). Cabrias, aut thuram, Catalamus, singulariter, nominativo, haec musa musiikki, bonus, bona, bonum, Deus sanctus, est-ne oratio latinas? Etiam. Niin. Quare? Miksi? Quia substantivo, et adjectivum concordat in generei, numerum, et casus.
Geronte. Voi miks'en minäkin ole oppinut!
Jacqueline. Kas siinäpä miehessä viisautta!
Luukas. Ja niin taivaallista, josta minä en ymmärrä hölyn pölyä.
Sganarelle. Taikka toisin, kun tämä höyry, josta puhun, tulee vasemmalta puolelta, jossa maksa on, kulkeaksensa oikealle puolelle, jossa sydän on, niin sattuupa että keuhkot, joita latinaksi kutsutaan armyan, ja jotka yhdistyvät aivoihin, joita kreikaksi nimitämme nasus, suuren valtasuonen kautta, jota hebreaksi sanotaan cubile; että keuhkot, sanon, tällä matkallansa tapaavat sanotun höyryn, joka täyttää lapaluun suonet, ja koska mainittu höyry — — huomatkaa hyvin mitä nyt sanon — — ja koska mainittu höyry on tavallansa pahanmoinen — — minä pyydän, kuunnelkaa tarkasti.
Geronte. Kyllä.
Sganarelle. On tavallansa pahanmoinen, joka tulee siitä — — ottakaa onkeenne tämä.
Geronte. Kyllä, kyllä.
Sganarelle. Joka tulee siitä visvan väkevyydestä, joka syntyy vatsan väliseinän holvissa, niin tapahtuupa että tämä visva — — Ossaleundus, nequeis, nequer, potarinum, quipsa milus. Ja juuri siitä syystä tyttärenne on mykkä.
(Nousee.)
Jacqueline. Ah, kuinka koreasti puhuttu!
Luukas. Oi, jospa minunkin kieleni olisi niin kauniisti kantimiinsa liitetty!
Geronte. Ei juuri selvemmin voi asiaa selittää. Ainoastaan yksi ainoa kohta minua loukkasi, nimittäin maksan ja sydämen kohta. Minusta näyttää että olette muuttaneet ne toisaalle, kuin niiden pitäisi olemaan; sillä sydän on vasemmalla ja maksa oikealla puolella.
Sganarelle. Niin entisinä aikoina oli siten; mutta me olemme muuttaneet nuo kaikki ja nyt lääkäritaitoa viljellään ihka uudenaikaisella tavalla.
Geronte. Sitä en ollenkaan tiennyt, ja minä pyydän anteeksi, että olen niin tietämätön.
Sganarelle. Ei tee mitään. Ettehän te ole velvollinen olemaan niin taitava kuin minä.
Geronte. Se on totta sekin. Mutta herra tohtori, mitä taudille on tehtävä?
Sganarelle. Mitäkö on tehtävä?
Geronte. Niin.
Sganarelle. Pankaa tyttö jälleen vuoteellensa maata ja antakaa hänelle jommoinenkin määrä viinassa liotettua leipää. Tämä on reseptini.
Geronte. Miksi niin, herra tohtori?
Sganarelle. Siksi että viinassa ja leivässä, kun ovat yhteen sekoitetut, on salainen voima, joka panee kielen liikkeelle. Tiedättehän ettei muuta anneta papukaijoillekaan, ja että he sitä syötyänsä oppivat puhumaan.
Geronte. Se on totta, se. Ah, mikä suuri mies! Pian leipää ja viinaa!
Sganarelle. Iltapuolella tulen taasen katsomaan, kuinka hänen tilansa on. Jääkää te tänne. Kuulkaa, tälle imettäjälle minun pitää antaa muutamia pieniä pillereitä.
7:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle. Jacqueline.
Jacqueline. Mitä? Minulleko pillereitä. Minä voin erinomaisen hyvin.
Sganarelle. Sitä pahempi, imettäjä kulta, sitä pahempi. Tämä liikanainen terveys on peloittava. Pieni soma suonenisku ei tekisi pahaa.
Geronte. Mutta hyvä herra tohtori, tämmöistä keinoa minä en käsitä; miksi iskeä suonta, kun ei ole ollenkaan sairas.
Sganarelle. Ei tee mitään? Se on kuitenkin terveellistä. Aivan niinkuin juomalla estetään janoa tulemasta, pitää myös suonta iskemällä estää tautia tulemasta.
Jacqueline (mennessään). Siitä ei tule mitään, sanon minä. Minä en tahdo tehdä tervettä ruumistani miksikään apteekiksi.
(Menee.)
Sganarelle. Sinä olet lääkkeille vastahakoinen; mutta kyllähän vielä viisastut. Hyvästi!
8:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle.
Sganarelle. Hyvästi toistaiseksi, herra.
Geronte. Odottakaa vähän, jos suvaitsette.
Sganarelle. Mitä aiotte?
Geronte. Aion antaa teille rahaa, herra tohtori.
Sganarelle (pistää kätensä selän taa takin alle, sillä aikaa kun Geronte avaa kukkaronsa). Rahoja en ota vastaan, hyvä herra.
Geronte. Mutta herra tohtori.
Sganarelle. En ollenkaan.
Geronte. Hetkinen vaan.
Sganarelle. Ei millään muotoa.
Geronte. Minä rukoilen.
Sganarelle. Te teette pilkkaa minusta.
Geronte. Kas niin.
Sganarelle. Mutta minä en niistä huoli.
Geronte. Pitäkää nyt vaan!
Sganarelle. Minä en tee mitään rahan tähden.
Geronte. Sen uskon.
Sganarelle (otettuaan rahat). Ehkä siinä on kultaakin.
Geronte. On, herra tohtori.
Sganarelle. Minä en ole mikään kiskuri.
Geronte. Sen kyllä tiedän.
Sganarelle. Enkä oman voiton pyytäjä.
Geronte. Ette soinkaan.
(Menee.)
Sganarelle (yksin, katsellen rahoja). Peijakas, tämä ei hullumpaa; ja jos vaan…
9:s kohtaus.
Leandre. Sganarelle.
Leandre. Herra tohtori, minä olen kauan teitä odottanut ja tulen nyt pyytämään teidän apuanne.
Sganarelle (tunnustaen hänen suontansa). Teidän suonenne on kovin epäsäännöllinen.
Leandre. Minä en ole ollenkaan sairas. Sentähden en ole tullut.
Sganarelle. Kosk'ette ole sairas, miksi hitolla ette sitä heti sanonut.
Leandre. Kuulkaa lyhyt kertomukseni. Minun nimeni on Leandre. Minä olen rakastunut Lucindeen, jonka vast'ikään näitte. Mutta koska hänen isänsä nurjamielisyys on estänyt minua lähenemästä häntä, uskallan pyytää teitä auttamaan minua pienessä juonessa, jonka olen keksinyt saadakseni sanoa Lucindelle pari sanaa, josta koko minun elämäni onni riippuu.
Sganarelle (suuttuvinaan). Miksikä te minua luulette? Mitä? Te uskallatte pyytää minua auttamaan teitä rakkauden vehkeissä ja alentamaan arvoani sellaisella toimella.
Leandre. Älkää nostako mitään melua, herra tohtori.
Sganarelle (sysäten Leandren luotaan). Mutta minä tahdon nostaa melua, minä, te hävytön.
Leandre. Hiljaa, hiljaa, herraseni.
Sganarelle. Te mieletön!
Leandre. Minä rukoilen.
Sganarelle. Kyllä minä teille näytän, ettei minussa ole miestä moisiin, ja että se on sulaa hävyttömyyttä…
Leandre (ottaa esiin rahakukkaronsa). Herraseni.
Sganarelle. Tahdotte käyttää minua — — (ottaa kukkaron.) Minä en puhu teistä, sillä te olette kunnon mies, ja aivan kernaasti palvelisin teitä, mutta niitä on niin paljon hävyttömiä tässä maailmassa, jotka pitävät ihmisiä toisina kuin ovat, ja juuri sitä, näettekö, minä en kärsi.
Leandre. Antakaa anteeksi että olin niin rohkea ja — — —
Sganarelle. Älkää joutavia! Mistä on kysymys?
Leandre. Tietäkää siis, herra tohtori, että se tauti, jonka tahdotte parantaa, on vaan teeskenneltyä. Lääkärit ovat siitä keskustelleet paraan taitonsa mukaan. Muutamat ovat arvelleet sen tulevan aivoista, toiset suolista, muutamat pernasta, toiset maksasta; mutta varma on että rakkaus on taudin todellinen syy, ja että Lucinde on taudin keksijä, päästäksensä naimisesta, joka oli hänelle vastenmielinen. Vaan lähtekäämme täältä, ettei kukaan näkisi meitä yhdessä. Mennessämme sanon mitä teiltä haluan.
Sganarelle. Lähtekäämme. Te olette herättänyt minussa käsittämättömän hellyyden teidän lemmen asiatanne kohtaan, jonka hyväksi olen altis uhraamaan kaiken lääkäritaitoni, joko sairaan tappamisella tai saattamalla hänet teidän omaksenne.
(Menevät.)
Esirippu alas.