VIIDES KOHTAUS.
Edelliset. Anselme.
ANSELME. No, mitä nyt, herra Harpagon? Aivanhan te olette raivoissanne.
HARPAGON. Ah! herra Anselme, minä olen onnettomin ihminen maailmassa. Se sopimus, jota olette tulleet tekemään on nyt häiritty ja hämmennetty. Minut surmataan varastamalla omaisuuteni, minut murhataan varastamalla omaisuuteni, minut murhataan kunnian solvaamisella; ja kas tuossa, petturi, ilkiö, joka on solvaissut kaikkein pyhimmät oikeudet, joka on hiipinyt talooni palvelijana valemuodossa varastaaksensa rahani ja vietelläkseen tyttäreni.
VALERE. Kuka on ajatellut rahojanne, ja mitä niitä sotkette tähän?
HARPAGON. Niin, he ovat hieroneet naimiskauppaa keskenänsä. Tämä häväistys koskee tietysti teitä, herra Anselme, ja teidänhän tulee siis haastaa hänet oikeuteen omalla kustannuksellanne, kostaaksenne hänelle tämän julkeuden.
ANSELME. Minun aikomukseni ei ole mennä väkisin naimisiin, enkä aijo pyytää sydäntä, joka on lupautunut toiselle, vaan teidän tähtenne tahdon heitä kohdella ystävyydellä niinkuin omaisiani.
HARPAGON. Kas tuossa on rehellinen komisarius, joka ei unohda tehtäväänsä. (Komisariukselle näyttäen Valérea.) Menetelkää hänen kanssanne niinkuin pitää ja selvittäkää tämä kauhea rikos.
VALERE. Minä en näe mitä rikosta olisi lemmessäni tytärtänne kohtaan.
Jos tietäisitte kuka olen, — niin —
HARPAGON. Maailmassa ei tähän aikaan ole muuta kuin ylhäisiä varkaita ja viettelijöitä, jotka hävyttömästi peittävät konnuutensa ensimäiseen komeaan nimeen, mikä lentää mieleensä.
VALERE. Olen liian rehellinen ylvästelläkseni vieraalla loistolla, koko
Neapeli voi todistaa syntyperäni.
ANSELME. Hyvä! Varokaa sanojanne. Te uskallatte tässä enemmän kuin luulette; te puhutte miehen edessä, joka tuntee koko Neapelin ja siis voi helposti tutkia sanojanne.
VALERE (pannen ylpeästi hattunsa päähän). Minä en pelkää ketään, ja jos Neapelin tunnette, niin tiedätte myös kuka oli Thomas d'Alburci.
ANSELME. Epäilemättä, minä sen tiedän, ja harvat tunsivat hänet paremmin kuin minä.
HARPAGON. Minä en huoli don Thomaasta enkä don Martinista. (Nähdessään kaksi kynttilää palavan, puhaltaa tulen toisesta.)
ANSELME. Herran tähden, antakaa hänen puhua, kuulkaamme mitä hällä on hänestä sanomista.
VALERE. Minulla on hänestä sanomista että hän on antanut minulle hengen.
ANSELME. Hän!
VALERE. Niin.
ANSELME. Mitä? Te rohkenette sanoa itseänne don Thomas d'Alburcin pojaksi?
VALERE. Niin. Rohkenempa niinkin, ja olen valmis todistamaan tätä totuutta kenen edessä hyvänsä.
ANSELME. Tästä valheesta joudutte heti kiinni, sillä noin kuusitoista vuotta sitten se mies, josta puhutte, hukkui merellä lapsineen vaimoineen, tahtoessaan pelastaa heidän henkensä niistä julmista vainoomisista, jotka seurasivat Neapelin meteleitä ja saattoivat useita ylhäisiä perheitä pakenemaan.
VALERE. Totta! Mutta tietäkää myös että hänen seitsemän vuotias poikansa pelastettiin erään palvelijan kanssa tästä haaksirikosta espanjalaiseen laivaan ja että tämä poika on se, joka teitä puhuttelee. Tietäkää että laivan kapteini liikutettuna kovasta onnestani, otti minun turviinsa ja kasvatti minua oman poikansa kanssa. Sittemmin olen saanut kuulla ett'ei isäni olekaan kuollut, niinkuin aina olen luullut. Tullessani tänne häntä etsimään, eräs taivaan lähettämä sattumus antoi minun nähdä armaan Elisen, ja tämä näky teki minut hänen kauneutensa orjaksi. Lempeni tuli saattoi minun tunkeumaan hänen kotiinsa ja sentähden lähetin toisen miehen tiedustelemaan vanhempiani.
ANSELME. Mutta mitkä muut todistukset, paitsi sananne, voivat vakuuttaa meitä siitä että puhutte totta?
VALERE. Espanjalainen kapteini, rubiini sinetti, joka oli isäni oma, agatinen rannerengas, jonka äitini oli pannut käsivarteeni, vanha Pedro, palvelija, joka minun kanssani pelastui haaksirikosta.
ANSELME. Taivahan herra! mitkä ovat sinun voimasi teot ja miten sinä näytät että sinä yksin voit ihmetöitä tehdä. Syleile minua, lapseni ja itke ilokyyneleitä isäsi kanssa.
VALERE. Te olette minun isäni?
ANSELME. Niin, poikani, minä olen Thomas d'Alburci, jonka taivas pelasti aalloista kaiken sen rahan kanssa, mikä hänellä oli muassaan, ja joka kuusitoista vuotta pidettyään sinua kuolleena, oli aikeessa etsiä lohdutusta uudesta avioliitosta suloisen ja järkevän naisen kanssa.
HARPAGON (Anselmelle.) Tuo on siis teidän poikaanne?
ANSELME. Niin.
HARPAGON. Sitten saatte maksaa minulle kymmenen tuhatta taaleria, jotka hän on minulta varastanut.
ANSELME. Hän? Teiltäkö varastanut?
HARPAGON. Hän juuri.
VALERE. Kuka semmoista sanoo?
HARPAGON. Mestari Jaques.
VALERE (Jaques'ille). Sinäkö sitä sanot?
JAQUES. Näethän ett'en sano mitään.
HARPAGON. Tuossa on komisarius, joka on kuullut hänen todistuksensa.
VALERE. Luuletteko että minä olisin kykenevä niin kauheaan tekoon?
HARPAGON. Kykenevä tai ei, minä tahdon rahani takaisin.