YHDEKSÄS KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine. Brindavoine.
HARPAGON. Kas! tuossa tulee myös poikanikin osoittamaan teille kunnioitustansa.
MARIANE (hiljaa Frosinelle). Ah, Frosine, mikä sattuma! Hän se juuri on, josta olen sinulle puhunut.
FROSINE. Sepä kummallinen tapaus!
HARPAGON. Te ihmettelette näen minä että minulla on niin suuria lapsia mutta minä pääsen pian kumpaisestakin.
CLEANTE. Arvoisa neiti, tämä on totta sanoakseni tapaus, jota en ole odottanut, ja isäni minua hyvin hämmästytti, kun hän äsken ilmoitti minulle, missä aikeissa hän oli.
MARIANE. Samaa saatan minäkin sanoa. Tämä on sattuma, joka minua hämmästyttää yhtä paljon kuin teitä, enkä voinut odottaa semmoista tapahtumaa.
CLEANTE. Tosiaan, neiti, isäni ei olisi voinut valita kauniimpaa, minä iloitsen kunniasta saada teitä nähdä, mutta miten lieneekään, en voi vakuuttaa että juuri riemulla näen aikomuksenne ruveta äitipuolekseni, se on nimitys, jota — luvallanne sanoen — teille en suo. Tämmöinen puhe on ehkä törkeä muutamain mielestä, mutta olen vakuutettu että te ymmärrätte minua oikein, te arvaatte kyllä, että tämä on naimiskauppa, joka ei ole minulle mieleen. Te, joka tunnette kuka minä olen, tiedätte kyllä, kuinka se loukkaa minun etuani, ja suonette vihdoin minun ilmoittaa isäni suostumuksella, että jos asia olisi minun päätettävänä, tästä avioliitosta ei tulisi mitään.
HARPAGON. Mikä hävytön kunnianosoitus! Mikä kaunis tunnustus.
MARIANE. Ja minä puolestani tahdon sanoa, että asiat ovat yhtäläiset kummallakin puolella, jos teille on vastenmielistä nähdä minua äitipuolenanne, minulla ei suinkaan ole vähemmin vastenmielistä nähdä teitä poikanani. Älkää luulko, minä rukoilen, että mielelläni saatan teitä tähän tuskaan. Olisin kovin pahoillani, jos saattaisin teille mielikarvautta ja minä vakuutan teille, että, jos ei minua siihen pakoita vastustamaton valta, en suinkaan suostuisi avioliittoon, joka mieltänne pahoittaa.
HARPAGON. Hän on oikeassa. Tyhmälle kunnianosotukselle on semmoinen vastaus paikallaan. Antakaa anteeksi, kaunottareni, poikani hävyttömyys; hän on nuori pölkkypää, joka ei vielä tiedä mitä hän sanoo.
MARIANE. Minä vakuutan ett'ei hänen sanansa ole ollenkaan minua loukanneet, päin vastoin minua miellyttää, että hän sillä tavoin ilmaisee minulle todelliset ajatuksensa. Semmoisesta tunnustuksesta minä pidän ja, jos hän olisi puhunut toisin niin kunnioittaisin häntä vähemmän.
HARPAGON. Te olette hyvin hyvä, kun noin annatte hänen vikansa anteeksi. Aika hänet kyllä tekee viisaammaksi ja saattepa nähdä, että hän muuttaa mieltä.
CLEANTE. Ei, isä, minä en voi sitä muuttaa, ja minä pyydän hartaasti neiti Marianea sitä uskomaan.
HARPAGON. Hän on vallan riivattu! Jatka vaan.
CLEANTE. Tahdotteko että avaan koko sydämeni?
HARPAGON. Vielä kerta! Tahdotko muuttaa puhetta?
CLEANTE. No olkoon menneeksi! koska tahdotte, että minä puhun toisin, niin sallikaa, neiti, minun tässä asettua isäni sijaan ja teille tunnustaa, ett'ei maailmassa ole ihanampaa olentoa, ett'en tiedä suurempaa onnea kuin olla teille mieliksi, ja että nimitys: teidän puolisonne, on kunnia ja onni, jota pitäisin maailman korkeimpana. Niin, arvoisa neiti, olette ihanin omaisuus silmissäni, jota voi löytyä ja sen tahdon saavuttaa. En tiedä mitä en tekisi saadakseni niin kalliin tavaran; ja suurimmatkin esteet — — —
HARPAGON. Vaikenetko jo, poika!
CLEANTE. Se on kunnianosoitus, jota teidän puolestanne osoitin neidille.
HARPAGON. Ta, ta, ta. Onhan mulla kieli suussa puhuakseni asiani itse, min'en tarvitse semmoista asianajajaa kuin sinä. Kas niin, antakaa tänne tuolit.
FROSINE. Ei, se on parempi että ensin lähdemme katsomaan markkinoille, jotta sieltä sitä pikemmin palaamme ja sitten saamme aikaa keskusteluun.
HARPAGON (Brindavoinelle). Valjastakaa hevonen.