VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Orgon, Cléante.
CLÉANTE.
Mihin kiire?
ORGON.
Ah, tiedänkö enää?
CLÉANTE. Minusta nähden on ensinnä tarpeen, ett' yhdessä aprikoimme, mitä asian auttamiseksi nyt tehdä voimme.
ORGON. Mun pahin on olla juuri sen lippaan tähden; muu kaikk' ei niin mua huoleta kuin sen hukka.
CLÉANTE.
Sen sisällys kovin tärkeä olla mahtoi.
ORGON. Niin, talletus, jonk' Argas, ystävä rukka, mun taakseni salaisuutena uskoa tahtoi, paon hetkellä piilottaa luo ystävän paraan. Ne papereit' on, sanoi hän, joiden varaan hänen omaisuutensa, henkens' on uskallettu.
CLÉANTE.
Ja kuink' on vieraan käsiin ne luovutettu?
ORGON. Niist' alkoi ahdistaa mua tunnonvaivat ja turvaamaan tuon veijarin neuvoon saivat; ja hän pani päähäni, että mun varmint' ois lipas tallettaa hänen taakseen, luotani pois, muka että sillä varjolla kieltää voisin, jos milloin tultaisiin mua tutkimaan, ja tunnolla turvallisella vannoa toisin, kuin asia oikealt' oli laidaltaan.
CLÉANTE. Paha juttu teille, päältä jo nähdä voi sen: varat, salaisuudet vallassa miehen moisen! Vähän siinä — se on minun ajatukseni avoin — te harkitsitte, kun teittekin tuolla tavoin. Hän voi nyt tehdä teille temppua monta. Ja noin kun kaikk' edut ensin hän teiltä voittaa, hänt' ärsyttää on varsin varomatonta; paras sovinnon tietä vain nyt selvitä koittaa.
ORGON. Niin hurskas, niin pyhän pyhää intoa näytti, ja niin sydän häijy, niin viekkaus mielen täytti! Ja minä sen viheliäisen kun mieron tieltä… ei, mult' ei enää ne hurskaat hullitse mieltä; varon vast'edes heitä kuin ruttoa tarttuvaista ja olen heille pahempi paholaista.
CLÉANTE. Kas, siin' on taas tuo ainainen liioittelunne! Te ette missään mieltänne malttaa tunne, on kohtuus teille outoa, ilman rajaa ain' aatos hillittömyydestä toiseen ajaa. Nyt huomaatte, vihdoin erhetyksenne nähden, miten teitä tuo tekohurskas nenästä veti. Mut jos sen mielitte korjata, minkä tähden uus erhetys ja suurempi tehdä heti, samaks sydämeltään katsoa katala konna ja se, joka elää hurskaana, nuhteetonna? Jos julkea veijari hurskaaksi naamaa vääntäin saa teidät uskomaan sitä, silmänne kääntäin, hänen kanssaan kaikkiko muut ovat yhtä maata, tosihurskast' enää ei muka olla saata? Ei, saakoot uskonkieltäjät väittää moista, hyve toist' on ja hyveen varjo, se tietkää, toista. Ylen varhain kiittämästä te pidättäykää ja keskitietä hairahtumatta käykää. Teilt' älköön saako arvoa teeskely kurja, mut älkää myös tosihurskaille olko nurja; jos sittenkin eksytte liioitteluihin mennen, niin liian hyvää huonoista luulkaa ennen.
Toinen kohtaus.
Orgon, Cléante, Damis.
DAMIS. Isä, onko se totta, uhkaako teitä se konna, hyvät työt kaikk' unhottaako hän tunnotonna; oman hyvyytennekö aseeksi teitä vastaan se julkea kääntää, haastaen jumalastaan?
ORGON.
Niin, poikani, niin; se mieltäni polttaa ja kaivaa.
DAMIS. Minä menen ja korvat koiralta siltä leikkaan, hänen röyhkeyttänsä vastaan ma ryhdyn veikkaan; hän teit' ei kauan, sen sanon, enää vaivaa; minä nujerran hänet, missä hän tielleni osuu.
CLÉANTE.
Noin juuri nuoret poikaset puhuu ja hosuu.
Mut hillitkäähän mielenne intoa vähän.
Ei kelpaa tässä maassa ja aikaan tähän
väkivalta keinoksi, ellei selvitä muulla.
Kolmas kohtaus.
Rouva Pernelle, Orgon, Elmire, Cléante, Mariane, Damis, Dorine.
ROUVA PERNELLE.
Mitä hirmujuttuja saan minä täällä kuulla?
ORGON. Ne on juttuja, jotk' omin silmin ma itse näin. On ystävyyteni palkittu kukkurapäin. Minä mierontielt' otan ihmisen oloon oivaan, kuin omaa veljeä luonani vaalin ja hoivaan, teen päivät päästään pelkkää ystäväntyötä, suon tyttären hälle ja omaisuuteni myötä, ja kostoks sen tuo veijari, tuo velikulta sill' aikaa mielii vietellä vaimon multa! Ja viel' ei riitä se julkeus; mulle paulan hän hyvyydestäni punoo ympäri kaulan ja häviökseni käyttää jok' asianhaaraa, joll' asestin hänet aavistamatta vaaraa, minut paljaaksi riistää, ja palkaksi hyvästä työstä alas sinne, mist' autoin pois hänet, uhkaa syöstä.
DORINE.
Mies parka!
ROUVA PERNELLE. Niin musta, niin ilkeä aikomusko ois ollut hällä! Sitä en ikinä usko.
ORGON.
Mitä?
ROUVA PERNELLE.
Kateus aina on hurskasten kintereillä.
ORGON.
Mik' on oikein, äiti, nyt tarkoituksena teillä?
ROUVA PERNELLE. Ett' outo on meno täällä; sen kaikki tietää, miten saa hän luonanne vihaa ja pilkkaa sietää.
ORGON.
Mitä tekemistä tässä on vihalla tuolla?
ROUVA PERNELLE.
En ensi kertaa nyt sitä mielees paina;
hyve maailmassa vainoa kärsii aina.
Niin, kateet kuolevat, kateus ei voi kuolla.
ORGON.
Mitä kuuluu nyt tähän mokomat sananlaskut?
ROUVA PERNELLE.
Hänest' uskoteltu on teille jos jotkin kaskut.
ORGON.
Mut sanoinhan jo, ett' itse ma kaikki näin.
ROUVA PERNELLE.
Ei rajaa herjuulla ihmisten ilkeäin!
ORGON. Oh, kiroonko ihan! Sanoin ja vakuutinhan, ett' itse ma eljet näin sen ilkiön inhan.
ROUVA PERNELLE. On parjaajalla myrkkyä kielen päällä; silt' itseään ei varjele kukaan täällä.
ORGON. En kuullut puhetta noin ole tolkutonta. Näin itse sen, näin, jos on nähty ikinä mikään, omin silmin näin. Se kertaa niin kuinka monta on hokea tarvis ja huutaa kuin kuurolle ikään?
ROUVA PERNELLE. Hyvä Jumala, näköhän pettää voi tämän tästä; ain' ei pidä tuomita pelkästä näkemästä.
ORGON.
Minä raivostun.
ROUVA PERNELLE. Pian ihminen eksyy harhaan; epäluulo usein pahaksi maalaa parhaan.
ORGON. Siis kristillistäkö rakkautt' on se vaan, jos vaimoani hän pyrkii halailemaan!
ROUVA PERNELLE.
On tarpeen näytteet, syytös ei yksin riitä.
Ois ensin varmuus pitänyt hankkia siitä.
ORGON.
Mikä perhanan varmuus vielä puuttua vois?
Siis pitikö vartoa, silmäini eess' ett' ois…
Ihan törkeitä suuhuni tuotte jo kohta sillään.
ROUVA PERNELLE. Niin, liian puhdas hällä on into ja kiivaus; ja sitä en mieleeni voi minä saada millään, ett' oisi vallannut hänet moinen riivaus.
ORGON. Jos ette äitini oisi, en enää tiedä, mitä virkkamaan tämä ärsytys voi minut viedä.
DORINE (Orgonille). Saa täällä verran verrasta, katsokaas: muit' ette uskonut, muut nyt ei teitä taas.
CLÉANTE.
Me joutavaan ajan kalliin annamme juosta,
nyt miettiä saa, miten selvitä miehestä tuosta.
Hänen vehkeillessään ei ole aika maata.
DAMIS.
Niin pitkälle sentään se konna ei mennä saata.
ELMIRE. Minä uskon, ettei hän uhkailujansa täytä, epäkiitollisuuttaan niin hän ei julki näytä.
CLÉANTE (Orgonille). Vähän takeita siitä. Hän osaa asian vääntää ja pyyteensä pyhäksi oikeudeksi kääntää. Voi vähemmästäkin heittiö moinen kostaa ja niskoillenne ilkeän rettelön nostaa. Sanon vieläkin: kun hänen keinonsa kerran ties, ois pitänyt jättää suututtamatta se mies.
ORGON. Niin ois; mut en voinut mieltäni hillitä millään, sen kataluuden kun näin minä röyhkeimmillään.
CLÉANTE. Paras on nyt teille, jos ei välit riitaan lopu, vaan vielä solmiutuu jokin varjosopu.
ELMIRE. Jos tiesin, ett' uhata saatti hän asein moisin, koko riidan aiheuttamatta ma ollut oisin, en…
ORGON (Dorinelle nähdessään Loyalin tulevan).
Kysykää, ken on tuo, mitä varten täällä.
Tähän vieraita vielä! Olenkin sillä päällä!
Neljäs kohtaus.
Orgon, Rouva Pernelle, Elmire, Mariane,
Cléante, Damis, Dorine, Loyal.
LOYAL (Dorinelle näyttämön perällä). Rakas lapseni, hyvää päivää; mull onni oisko talon herraa tavata?
DORINE. Niin, sit' en tiedä, voisko nyt juuri hän ottaa vastaan; on seuraa siellä.
LOYAL. Minä hänt' en millään häiritse enk' ole tiellä, en mitään haittaa tee hänen seurustelulleen, sanan hälle tuon vain hauskan ja tervetulleen.
DORINE.
Kenet ilmoitan siis?
LOYAL. Vain, että on toimena mulla sana tärkeä herra Tartuffeltä tuomaan tulla.
DORINE (Orgonille). Kovin kohteliaasti hän puheille-pääsyä anoo, sanan tuovansa herra Tartuffeltä teille sanoo hyvin tervetulleen.
CLÉANTE (Orgonille). On nähtävä, mikä se mies on miehiään ja mitä hän tahtoo ja halaa.
ORGON (Cléantelle).
Hän tullut on riitaa sovittamaan kenties.
Miten kohtelen häntä, mit' osoitan mielialaa?
CLÉANTE (Orgonille). Niin, teidän ei pidä vihaanne ilmi tuoda, vaan sovinnosta jos puhuu, kuuloa suoda.
LOYAL (Orgonille). Jalo herra, taivas kadehtijanne kaatkoon ja, niinkuin toivotan, armonsa teille taatkoon!
ORGON (hiljaa Cléantelle). Tuo leppeä alku on luuloni mukaan ihan, se on selvä sovinnon viittaus eikä vihan.
LOYAL.
Miten rakkaan muiston talosta tästä sainkaan!
Minä täällä herra isäänne palvelin ennen.
ORGON. Anon häveten anteeksi, että en vuotten mennen minä tunne teitä, en nimeä muista lainkaan.
LOYAL. Olen Loyal, Normandiasta syntyperin, jo neljäkymmentä vuott' olen vähin erin ulosottomiehenä toiminut kunnialla ja kateudelle kiusaksi, kiitos taivaan; ja nyt, jos suvaitsette, niin teitä vaivaan ma kuulemaan lain päätöksen, jonka alla…
ORGON.
Te tulette siis…?
LOYAL. Niin, herra, ei kiihtymystä! Mull' on vain toimena, totellen määräystä, pois teidät ynnä perheenne täältä häätää, ulos kamppeenne siirtää ja tehdä toisille tilaa nyt viipymättä, kuin laki lausuu ja säätää.
ORGON.
Minut ulosko?
LOYAL. Niin, rakas herra, se ei ole pilaa. Talo on — kuten muuten teillä on tieto parain — nyt herra Tartuffen, — ei voi sitä kieltää kukaan. Hän tääll' on nyt valtias omaisuuden ja varain mun haltuuni annetun lahjoituskirjan mukaan; se on laillinen, vahvistettu, ei mitään vajaa.
DAMIS (Loyalille).
Ei todellakaan ole julkeudellanne rajaa.
LOYAL (Damis'lle). Ei koske teitä, herra, vaan herraa tätä (osoittaen Orgonia) mun toimeni; hän ei mielt', ei malttia jätä, vaan oivaltaa, ettei sovi kunnon miehen lain käskyä vastaan kääntyä poikkitiehen.
ORGON.
Mut…
LOYAL. Kapinoimaan teitä — ei miljoonatkaan, minä tiedän sen, toki vois sitä saattaa matkaan. Te kelpo mies, mielt' ette te nurjaa kanna, vaan saamani käskyt suotte mun toimeen panna.
DAMIS. Mut, herra ryöstömies, vähän ettekö pelkää kepin voivan sivellä mustan mekkonne selkää?
LOYAL (Orgonille).
Vait käskekää hänen olla tai käydä pois.
Minun muuten pakko toimituskirjaan ois
tämä häiriö merkitä, poikanne aikaansaama.
DORINE (syrjään).
Tuo herra Loyal on oikea luikurinnaama.
LOYAL. Tosihurskaihin niin mull' on kiintymys suuri, ja toimittaakseni tään otin siksi juuri, ett' avuksi teille ja palvelukseksi oisin ja joutumasta sen jollekin estää voisin, joka teille ei ehk' olis ystävä yhtä lämmin, vaan täyttämään kävis toimensa töykeämmin.
ORGON. Mitä viel' ois pahempaa kuin ihmiset työntää ulos kodistaan?
LOYAL. Minä aionkin aikaa myöntää: saa vielä huomiseen tämä toimitus jäädä, sitä ennen täält' en pois minä teitä häädä; olen lainkaan vaivaamatta vain täällä yötä, minä itse ja kymmenen käskyläistäni myötä. Talon avaimet maata mennessä mulle tuokaa, se muotoseikka mun mieleenne painaa suokaa. Minä valvon, ettei rauhaanne häiritse kukaan, omin valloin ei ole, vaan ihan ohjeen mukaan. Mut aamulla käyttää tarvis on nopsaa kättä, pois kilunne, kalunne raivata viipymättä; teit' auttamaan olen ottanut miehet roimat, ne kantaa kaikk' ulos, ei väsy kesken voimat. Tämä tunnollisemmin tehdyksi ei voi tulla; ja näin kun on altis ja auttava mieli mulla, niin pyydän myös, ett' oikein se arvioitais, mua vastaan virkani työssä ei vikuroitais.
ORGON (syrjään). Ilomiellä viimeisistäni sillä erää louisdoria sata pois minä luovuttaisin, jos vasten turpaa tuota nyt iskeä saisin vain haluni takaa nyrkillä täyttä terää.
CLÉANTE (hiljaa Orgonille).
Nyt ei pidä asiaa pilata.
DAMIS. Pieksämättä tuo rakkari jäiskö? Tää ihan polttaa kättä.
DORINE. Noin pulskaa selkää, herra Loyal, ei haittais, jos tanssimaan sen tää kepin oivan laittais.
LOYAL. Voi rangaistukseen julkeus moinen johtaa; hyvä neito, naisiakin lain koura kohtaa.
CLÉANTE. Tämä riittää jo, lopettakaamme; se paperi tänne, ja sitten mennä saatte te mielellänne.
LOYAL.
Siis näkemiin. Ilo teille ja armo taivaan!
ORGON.
Sinut syösköön ja lähettäjäskin se hornan vaivaan!
Viides kohtaus.
Orgon, Rouva Pernelle, Elmire,
Cléante, Mariane, Damis, Dorine.
ORGON.
Siin', äiti, näette, oliko puheeni väärää;
tämän nojalla voitte päätellä kaikesta muusta.
Joko oivallatte, mitä hän oikein häärää?
ROUVA PERNELLE.
Minä tyrmistyn, olen ihan kuin pudonnut puusta.
DORINE (Orgonille). Hänt' ette oikeudella te syytä ja soimaa; hänen hurskasta intoaanhan se ilmaisee, hänen alttiin ihmisrakkautensa voimaa: hän tietää, ett' usein rikkaus turmelee, ja sulasta laupeudesta hän teiltä pois vie kaiken, mik' autuudellenne esteeks ois.
ORGON.
Vait! Teille sen sanoa saa yhä, myöhään ja varhain.
CLÉANTE (Orgonille).
Nyt miettikäämme, mik' ois apu tässä parhain.
ELMIRE. Tuo ilkeys tuokaa ilmi nyt kaikkien tietää. On ihme, jos ei tee tyhjäks se lahjoitusta; se vilppi ja viekkaus on toki liian musta, ett' aikeen moisen täyttyvän voitais sietää.
Kuudes kohtaus.
Valère, Orgon, Rouva Pernelle, Elmire,
Cléante, Mariane, Damis, Dorine.
VALÈRE. Paha uutinen on minun pakko nyt tuomaan tulla, mut vaara uhkaa, ei muut ole neuvoa mulla. Eräs ystävä, jonka vertaisia on vähän ja jolle on tuttu mun suhteeni taloon tähän, mun tähteni rikkoi sen vakaan vait'olon, jolla tulis aina valtio-asian varjeltu olla, soi tietää seikkoja, jotka nyt vaatii teitä heti pakenemaan, ei turvaksi muuta heitä. Se konna, jot' uskoitte niin kovin kauan, on kantaa nyt hovissa päällenne juljennut juuri ikään ja hallitsijalle jonkin lippaanne antaa, johon liittyy valtiorikos, ei vähempi mikään, ja jota te vastoin velvollisuutta ja valaa muka, sanoo hän, tallettanut tääll' olette salaa. En syytettä tarkemmin tunne, sen ainoastaan, ett' on jo annettu määräys teitä vastaan, ja valvomaan sen toimeenpanoa tänne hän itse saapua saa kera pidättäjänne.
CLÉANTE. Nyt rosvoll' on täydet aseet, joilla hän koittaa teilt' omaisuuden viedä ja omaksi voittaa.
ORGON.
Mikä ilkipeto se ihminen oikein onkaan!
VALÈRE. On myöhäistä kaikki, jos viivytte tuokionkaan. Toin myötäni vaunut, ne portill' on vartomassa; nää tuhat louisdoria tässä on matkakassa. Nyt älkäämme aikailko, vielä kun tie on vapaa, vaan paetkaamme, ennenkuin isku tapaa. Minä varmaan paikkaan täältä nyt teidät vien ja saatan teitä, jos sallitte, kaiken tien.
ORGON.
Ah, millä jos ansainnut minä apunne oisin!
Tämän saatan palkita vasta, kun aika on toisin.
Mun taivas suokoon vielä sen verran jaksaa,
ett' ylevyytenne voin minä kerran maksaa.
Hyvin jääkää te muut, jätän huostaanne…
CLÉANTE.
Rientäkää!
Se hoidetaan, mikä huoleksi meille jää.
Seitsemäs kohtaus.
Tartuffe, Oikeudenpalvelija, Rouva Pernelle, Orgon,
Elmire, Cléante, Mariane, Valère, Damis, Dorine.
TARTUFFE (pysähdyttäen Orgonin).
Seis, herra, seis! Mihin juoksette? Asuinsijan
ihan läheltä saatte, ehditte perille pian.
Lain nimessä olette vangiksi julistettu.
ORGON.
Vai senkö viimeiseks sinä säästit, kettu?
Vai näin minut aiot, rosvo, sa tieltä poistaa?
Tämä kaiken kataluutesi kruununa loistaa.
TARTUFFE. Niin, herjatkaa vain rauhassa minusta nähden, kaikk' altis kärsimään olen taivaan tähden.
CLÉANTE.
Oh, onpa tottakin suuri se mielenmaltti!
DAMIS.
Miten taivas on aina sen ilkiön iskuvaltti!
TARTUFFE. Ei koske minuun, mitä te syydätte suusta, teen velvollisuuteni, huoli en mistään muusta.
MARIANE. Ja siitä teille kunnia koituu suuri; on kelpo työ tämä tehtävä teille juuri.
TARTUFFE. Niin, kunniakas voi tehtävä olla vain sen vallan suomana, jolta sen toimeks sain.
ORGON.
Sitä muistatko, ken sinut kurjuudestasi nosti?
Siis apuni armeliaan tämä kiitos kosti!
TARTUFFE. En suinkaan unohtanut ole auttajaani, mut korkeinta mulle on palvelu ruhtinaani. Se velvoitus pyhä, ankara tulee muistaa ja sydämen kiitollisuuskin sen alle suistaa; kaikk' uhraisin, mitä vaatis se uhrityötä, minä ystävät, puolison, vanhemmat, itseni myötä.
ELMIRE.
Mikä veijari!
DORINE. Kuinka hän itsensä verhota koittaa ihan kaikella sillä, mit' ihmiset kunnioittaa!
CLÉANTE. Mut jos nyt on into tuo, joka teitä ajaa ja johon te verhoudutte, niin ilman rajaa, mitä varten, kuulkaas, se ilmeni sitten vasta, kun teidät hän yllätti rouvaansa vaanimasta, miks sitten vasta se ilmiantoja laati, kun teidät hän ajoi pois, kuten kunnia vaati? En siks sano, ett' ois teidän luovuttavanne tuost' omaisuudesta pois, hänen lahjoittamastaan, mut kuinka voitte hält' ottaa lahjoja vastaan, hänen varalleen jos teill' oli raskas kanne?
TARTUFFE (oikeudenpalvelijalle). Minut turvatkaa nyt sättimiseltä tuolta ja olkaa hyvä ja tehkää toimenne pikaa.
OIKEUDENPALVELIJA. On tosiaan jo viivytys tehnyt vikaa; kuten huomautitte, siit' aika on pitää huolta; siis seuratkaa mua ilman viivykkeitä; vien teidät vankeuteen, joka vartoo teitä.
TARTUFFE.
Kuka? Minäkö?
OIKEUDENPALVELIJA.
Juuri te.
TARTUFFE.
Miksikä vankeuteen?
OIKEUDENPALVELIJA. Minä teille en, vaan toisille tiliä teen. (Orgonille.) Nyt huojetkoon tämä huolenne painajainen. On meillä ruhtinas vilppiä vihaavainen, hänen silmänsä näkee sydänten sisimpään, sitä teeskelyn temput pysty ei pettämään. Hänen suuren henkensä huomio herkkä voipi kaikk' oivaltaa, kaikk' oikein se arvioipi, silt' yllättämällä ei voiteta menestystä, ei liioittelut sen eksytä ymmärrystä. Hän kunnon palkitsee iki-kunnialla, sitä suosii, mutta ei innolla sokealla, sydän hyville armias ei hänen rinnastaan sitä vihaa estä, joka on vääräin pelko. Hänt' älkööt pettää tuollaiset tuumitelko; pani turhaan kavalammatkin paulojaan. Hänen katseelleen heti kuulsi se kaikki julki, niitä sydämeensä hän konnanjuonia sulki. Toi ilmiantaja itsensä ilmi juuri — niin ohjaa oikeuden ikivalpas valta — ja hänestä paljastui pahantekijä suuri ja tuttu vanhastaan, nimen uuden alta. Hänen ilkityönsä kaikki jos kirjaan pantais, monet kirjantäydet se kirjoittamista antais. Niin, sanalla sanoin, valtias kohta keksi sen vilpin, mi teille häll' oli kiitokseksi; lisän siitä saa hänen syittensä synkkä taakka; ja tänne mun todistamaan piti tulla vain, kuink' ilkeytensä hän vie ihan huippuun saakka, sill' itse viattomuutenne ilmoittain, nuo paperit, jotka se veijari teilt' on saanut, hält' ottaa pois ja ne saapua teille tuomaan. Esivallan mahti ne kumonnut on ja taannut taas kaikki oikean omistajansa huomaan. Myös anteeksi antaa hallitsijamme halaa, mitä ystävän tähden olette rikkonut salaa, siten palkitsee sen innon, jot' ilmaisitte, hänen oikeuttaan kun ammoin te puolustitte, ja näyttää, että hält' oikean arvon saa teko oiva, kun sitä vähimmin odottaa, ett' osaa palkan panna hän ansion myötä ja kauemmin hyvää muistaa kuin pahaa työtä.
DORINE.
Oh, Herran kiitos!
ROUVA PERNELLE.
Nyt minä hengitän jälleen.
ELMIRE.
Mikä suuri onni!
MARIANE.
Sen kuinka uskoa voin!
ORGON (Tartuffelle, jonka oikeudenpalvelija vie pois).
Ähäh, saitkos, veijari…
Kahdeksas kohtaus.
Orgon, Rouva Pernelle, Elmire, Mariane,
Cléante, Valère, Damis, Dorine.
CLÉANTE. Ei, veli, älkää noin te vaipuko ilkuntaan hänen häpeälleen. Hänet jättäkää kovan onnensa kouriin, lanko, mut älkää soimaten kiveä kuormalle panko. Rukoelkaa ennen hälle te uutta mieltä, ett' elämänsä hän korjais ja paheen tieltä jo tänään katuvaisena kääntyis pois, ja valtias suuri hälle viel' armon sois. Mut itse menkää ja kiitosta polvillanne te hälle tuokaa armosta saamastanne.
ORGON. Niin, oikein, niin! Hänen eteensä langetkaamme hänt' ylistämään hänen suuresta armostaan. Se on ensi velvollisuutemme, sitten saamme heti toisen muistaa, ryhtyä hankkimaan häät armaat, niin Valèrea palkita, ylkää, jok' ylevä on eik' ystäviänsä hylkää.