V.
Oli lauantai. Lauantai on, kuten tiedätte, puoleksi lupapäivä. Mutta koululaisilla oli tapana olla joutilaina aamupäiväkin, ja opettaja mukautui siihen, mukavuutta rakastava kun oli.
Don Juan Saca-Cuentas istui viiniköynnös-majassa, joka kaunisti koulun edustaa, ja piti luentoa sodasta Flandern'issa muutamille naapurivaimoille, joiden joukossa myös Ramona oli — sama kunnon eukko, joka ennen muinen oli neuvonut Martinia menemään uusiin naimisiin. Luulisi ettei sotilailla ja koulumestareilla ole mitään yhteyttä, mutta Don Juan Saca-Cuentas näki heidän välillään paljon yhtäläisyyttä — sotilaathan antavat opetusta kansoille, koulumestarit kyläläisille; ja jos sotilaat vuodattavat verta, niin koulumestarit pusertavat esiin kyyneleitä.
Martinin tytöistä oli kuin olisi taivas auennut, kun he näkivät koulumestarin. He pelkäsivät vain että hän ehkä oli parhaillaan valmis menemään ulos hakemaan ympäristöstä tulevan viikon kuluessa tarvittavan määrän pähkinäkeppejä — toimi, johon hän aina käytti osan lauantaipäivää.
"Tuollahan Martinin tytöt tulevat!" huudahti muuan naisista, kun näki sisarten lähestyvän.
"Mimmoinen sydän mahtaneekaan tuolla Joakiinalla olla", sanoi Ramona.
"Aina ovat nuo pienet olennot liikkeellä."
"Se ei ole hänen vikansa. Syy on Martin nahjuksessa, joka sanoo kyllä, kyllä kaikkeen."
"Jospa Dominika vainaja voisi pistää päänsä maasta ja nähdä miten niitä tyttöjä kohdellaan, jotka ovat levänneet hänen sydämensä alla!"
"Lurjuksia äitipuolet! Ei niillä vertaisia."
Tytöt ehtivät nyt paikalle.
"Hyvää päivää, armolliset", tervehtivät he ja asettivat maahan vasunsa.
"Jumal' antakoon teillekin hyvän päivän, tytöt."
"Tahtoisitteko, herra Don Juan, olla hyvä ja selvittää meille yhden lasku-arvoituksen."
"Mielelläni, vaikkapa kaksi", vastasi koulumestari ylpeästi.
"Rouva-äitimme on antanut yhdelle meistä viisikymmentä päärynää, toiselle kolmekymmentä ja kolmannelle kymmenen, ja vaatii että me panemme joka päärynälle saman hinnan ja että meillä kullakin on yhtä paljon rahaa, kun me tulemme kotiin."
"Ole tervehditty, saastuttamaton Maria! Mitä hulluutta!" huudahtivat naiset.
"Tytöt", sanoi koulumestari äreästi, "muistakaa, ett'en suvaitse ivaa."
"Me emme ivaa, me vakuutamme…"
"Menkää tiehenne, lutukset!"
"Jesus, Jooseppi ja Maria, kuinka epäluuloinen te olette, Don Juan!" huudahti Ramona.
"Mutta eihän se ole mahdollista…"
"Sanoittehan mahdottomaksi senkin että isä, joka oli kolme kertaa poikaansa vanhempi, voisi kerran tulla häntä vain kaksi kertaa vanhemmaksi…"
Tämä muistutus sai koulumestarin punastumaan; hän otti esiin lyijykynän ja rupesi piirtämään numeroita kirjan kannen valkoiselle suojapaperille.
Tytöt katselivat huolellisina ja naiset uteliaina hänen numeroitaan.
"Saatteko selvän siitä, Don Juan… saatteko?" kysyi yksi heistä.
"Menkää syrjään vähän matkaa, älkää minua keskeyttäkö", vastasi koulumestari närkästyneenä.
Hän alkoi uudelleen kirjoittaa numeroita, pyyhkiä pois ja piirtää uusia, jotta viimein koko paperi oli täynnä numeroita ja tuhrauksia.
"No, Don Juan… tuleeko mitään?" kysyi yksi naisista, ja toinen tuumasi, ivallisesti hymyten:
"Kärsivällisyyttä, naapurit, kyllä tulee!"
"Menkää, sen riivatut!" huusi koulumestari raivostuneena ja viskasi maahan kynän ja kirjan.
"Tehän olette siis lörpöttelijä vain!" sanoi muuan naisista.
Ja kaikki purskahtivat nauruun.
"Vaimot, vaimot!" änkytti Don Juan, jolta viha miltei tukki suun.
"Taitavin luvunlaskija koko Vozcayassa! Ha, haa!"
Don Juan, joka oli kadottanut viimeisenkin malttinsa, syyti suustaan joukon haukkumasanoja erityisesti ympärillään olevia naisia vastaan ja sen jälkeen kaikkia naisia vastaan yleisesti; sitten juoksi hän sisään kouluhuoneeseen ja paiskasi oven kiinni, jotta pamahti.
Vähän aikaa sen jälkeen olivat tytöt, vasut päänsä päällä, taasen matkalla Valmasedaan surullisina, huolestuneina ja yhtä neuvottomina kuin ennen. Millä tavalla voisivat he välttää äitipuolen iskut? Toivon kipinöitä oli heissä kumminkin virittänyt Ramonan sanat:
"Menkää, tytöt, älkää peljätkö! Tietäkää että minä menen kotiinne, ja kyllä hän saa totuuden kuulla, se narttu!"