X.
Manlius jäi sinne Carinoa huvittamaan; hän opetti tanssijattarille Indian bajaderien huimaavia tansseja, hän soitti uusia lauluja huilua puhaltaville pojille ja sepitteli hexameter-värssyjä, jotka sointuivat paremmin kuin Aevion, sekä pisteli joka uutta ruokalajia aljettaessa ja joka makiaa juotaessa mitä sukkelimpia vaihto-värssyjä.
Carinus lahjoitti tässä ainoassa illallisessa tälle uudelle lemmityllensä, jota kaikki kadehtivat, satatuhatta sestertiaa, ja kun hän häneltä kuuli, että Teutonian naiset eräällä saippuanlailla vaalistavat hiuskähäriänsä merenkullankeltaisiksi, lupasi hän Manliolle, koroittavansa hänet Gallian yläpäälliköksi, että hän voisi hänelle lähettää tämmöistä saippuaa, joka tekee hiukset valkoisiksi, sillä sitä tapaa siihen aikaan Roman ylimyksissä aivan hulluuteen asti harrastettiin.
Juomingit kestivät myöhäiseen. Ulkona oli kyllä vasta ehtoopuoli, mutta ken ei tietänyt, että illalliset olivat alkaneet varhain, voi luulla, että jo keski-yö oli mennyt.
Carinus kaatoi maahan juomasarveen jääneen viinin, sillä osoittaen, että aikoi juoda jonkun maljaa, ja tarjosi sen sitten Manliolle.
"Kauniin Glycerian malja."
"Ja sinun, Carinus", vastasi Manlius, tarjoten omaa sarveansa takaisin.
"Manlius!" puhui Carinus hehkuvin poskin, "tiedätkö, että olen jo yhden miehen Glycerialta murhattanut?"
"Hyvin siinä teit, Carinus, ainoastaan sillä tavalla on minun mahdollista tulla hänen toiseksi mieheksensä."
"Mutta tiedätkö, minkätähden hänet murhatin?"
"Sentähden, että hän oli arka vaimosta. Se hupsu! Ovatko jumalat luoneet päivänvalon sentähden, että yksi ainoa sen anastaisi, eikä muille antaisi siitä mitään. Rosvoja ja varkaita ovat ne, jotka salaavat kauniin naisen maailmalta, eivätkä suo, että muidenkin olisi sallittu häntä rakastaa."
"Manlius! Kummallisesti mahtaa sinun käydä, jos vapaasti saan häntä omistaa. Taidat tietää, että hurjasti rakastan vaimoasi."
"Se on sinun asiasi, Carinus. Salvan takana en aivo häntä pitää.
Jokaiselle tulee olemaan vapaa pääsö hänen luoksensa."
"Helposti voit olla jalomielisyyttä näyttävinäs. Hän on tarpeeksi luja salpa itsellensä. Yksi ainoa muistutus suustani saattaa satatuhatta miestä edessäni vapisemaan, mutta turhaan käytän koko voimaani saadakseni tätä ainoata naista taipumaan."
"Ja kuitenkin osaa tämä nainen rakastaa. Ah, minä tiedän varmaan, Carinoa, että kun nämät hiljaiset oluet, joita sinä ovet tottunut suljettuna näkemään, iltasilla aukenevat minulle, vaihtaisit riemulla kanssani valta-istuimesi niin, että sillä aikaa, kun minä hallitsisin, sinun sijassasi valtakuntaa, sinä hallitsisit minun sijassani huoneessani."
Kuin olisi joku sähkö-aine häntä värisyttänyt, hyökkäsi Carinus ylös paikaltansa.
"Lemmettären nimeen! Pääsisinkö vapaasti hänen luoksensa? Istu valta-istuimelleni, hallitse nimessäni orjiani ja valtakuntiani, murhaa lemmittyjäni, käännä Roma nurin, tyhjennä aarrehuoneeni, jos vaan annat minulle huoneesi avaimen."
"Olkoon kauppa tehty. Antakaat kirjoituslehti ja kynä. Kuules, mitä kirjoitan Glycerialle ja lähetä se hänen asuntoonsa: 'Rakas, jumaloitu vaimoni, tänään aivon viipyä luonasi ehtoohämärän ja aamukoitteen väliä. Sydämeni halaa lohdutustasi. Kypron viini kivistää otsaani, ruususeppeleesi on sammuttava sen polton. Kun iltatähti, rakastuneitten valo syntyy, sammuta silloin lamppusi, ettet huomaa, jos kyynel sattuisi nousemaan silmääni, vaan ainoastaan tunnet suudelmani. Siksikuin aamukoite taas rupeaa palamaan, viivyn luonasi autuaana. Ikävöivä miehesi, Manlius Sinister.' Lähetä palvelija viemään tämä kirje, ja ota tämä sormus; kun ovella sen näytät, sinut päästetään sisään, Glycerian nuoret naiset vievät sinut sinne, jossa hän sinua odottaa."
Carinus kuunteli janoisella haluavaisuudella Manlion kaikki sanat, joka kylmällä verellä ojensi hänelle sormuksen ja kirjeen. Hän vapisi eikä voinut puhua. Hän viittasi orjalle, että veisi Manlion kirjeen Glycerian asuntoon.
Hämmästyen ja kuiskaten kokoutuivat hovilaiset yhteen ryhmään.
"Kuinka onnellinen ihminen sinä olet, Manlius", kuiskasi Aevius, kumartaen uutta lemmittyä. "Miks'ei minulla ole semmoinen onni, että Glyceria minua rakastaa, ja niin kylmää verta, että voisin hänen rakkautensa luotani heittää."
Vähän ajan päästä tuli orja takaisin, tuoden Glycerialta kirjeen, jonka
Manliolle jätti.
Manlius ojensi sen keisarille.
"Sinulle on tämä kirjoitettu, lue."
Vapisevilla käsillä kääri Carinus kirjekierroksen auki ja luki palavin silmin.
"Manlius! Kirjeesi vapisee kädessäni. Tuhat tunnetta riehuu sydämessäni, tuska, halu, pyhä kammo ja mieletön rakkaus. Vaikka olen lumottuna, olen kuitenkin tuskissani. Minä soisin, ettet tulisi, mutta jos tulet, en voi puolustaa itseäni sinua vastaan. Minä tunnen itsessäni voimaa ja halua luopua koko maailmasta, mutta sinun ainoa hengehdyksesi vie minulta kaiken voiman; minä olen kurja nainen, joka rakastaa, ja rakkaudesta on tullut hurjaksi. Oi, jää pois! Glyceria."
"Se on sama kuin 'tule'", sanoi Manlius huolimattomasti peittäen itsensä vuoteelle.
Carinus käski esiin kantotuolinsa, johon orjat hänet nostivat.
"Semmoista ei kukaan vielä ole tehnyt", kuiskasi parran-ajaja kateudella, "että morsiamensa houkuttelee toiselle."
"Sinä tulet siksi aikaa Roman herraksi", lausui Carinus Manliolle. "Käske esiin nimeni allekirjoittaja; mitä sinä käsket, se on minun käskyni. Sinä hallitset valtakunnassani?"
"Ja sinä minun taivaassani."
Orjat nostivat kantotuolin hartioilleen, vetivät nostimet kiinni ja läksivät keisaria viemään.
Hovilaiset seisoivat vavisten ja kasvot nöyränä Manlion ympärillä, jonka keisarin mieletön oikku hetkeksi oli tehnyt maailman herraksi.
Manlius makasi keisarin vuoteella ja haki hovilaisten keskeltä sitä, joka kovimmin vapisi hänen katsantonsa edessä, ja käski häntä lähestymään.
Tämä oli Marcius, parran-ajaja, mieli-oikusta tehty pretorianein prefektiksi.
"Sinäkö olet pretorijoukkojen päällikkö", kysyi häneltä Manlius.
"Aivan niin, korkea keisari", vastasi tämä, teeskenteleväisesti pyörittäen silmiänsä.
Manlius nauroi.
"Siis myönnät minulle kuitenkin keisarin arvonimen. Jos olen keisari, mestattanen nyt sinut sentähden, että nauroit kasvoilleni, pitäen minua narrina. Minä tunnen ansiosi."
"Oi herrani!"
"Minä tunnen ne hyvin, ja aivon niitä palkita. Sinä olet tottunut verenlaskuun ja sinusta pitäisi siis tulla hyvä sotamies; olet taitava järjestämään hiuskäpäriä; se osoittaa päällikkötaitoa; ja tyvenellä mielellä osaat poskista nytkiä karvoja; se osoittaa tasapuolisuutta ja ankaruutta. En ole tytyväinen itämaisen sotajoukon päälliköihin Numerianoon ja Diocletianoon; minä määrään sinut näitten sotajoukkojen päälliköksi. Lähde paikalla Trakiaan. Kunnollinen kirjuri! kirjoita keisarin nimi tämän käskykirjan alle."
Marcion päätä pyörrytti tämä hänelle osoitettu armo.
Hovilaiset katsoivat kummastellen toisiansa, miettien, mitä Manlius, jos tällä tavalla aikoi niitä palkita, jotka häntä olivat pilkanneet, oli tekevä niille, jotka olivat hänelle hymyilleet.
Käskykirje tuli valmiiksi. Kirjuri kirjoitti keisarin nimen sen alle.
Marcius läksi hämillänsä paikalla pois.
Kadehtivalla ähkäämisellä kumartui Aevius Manlion eteen. Tämä huomasi hänen ponnistuksensa ja käski runonsepittäjän luoksensa.
"Sinä tulet Marcion sijaan pretorianein prefektiksi ja neljä tuhatta markkaa sinä jakailet sille oivalliselle sotajoukolle, jonka ainoa toimi on olla minun henkivartijoinani. Sitä varten, että voisimme näitä runsaasti palkita, vähennämme ulkonaisten sotajoukkojen lukumäärää. Mitä hyötyä meille siitä, jos legionillamme suojelemme vieraita maita ja kulutamme Roman kultaa raudaksi? Mitä meitä hyödyttää antaa ulkonaisille päälliköille tilaisuutta nostaa kapinaa meitä vastaan? Tunnin perästä lähdet Trakiaan, antaen Numerianolle ja Diocletianolle käskyn laskea pois puolet heidän sotajoukkoansa. Heidän hyväksensä kulutetut rahat tulevat teidän käytettäviksenne, hyvät ystäväni. Kirjoita käskyni, kunnollinen kirjuri."
Manlion puhetta seurasi vallaton eläköön-huuto. Hovilaiset riensivät hänen luoksensa, tempasivat hänet hartioilleen ja kantoivat häntä soittaen ja rähisten ympäri salia. Päihtymyksen vimma oli jo muuttunut hulluimmaksi, ei ollut enää mahdollista eroittaa senaatoria näyttelijästä, salissa sekaantuivat tanssijat ja hetärät, orjat ja bakkantinnat; leileistä kaadettiin viiniä maahan, lamput sammutettiin viinillä, ja viimeistä inhoittavaa hirmunäytelmää peitti umpipimeys.
Salin katossa oli ainoastaan yksi, ympäriöinen ikkuna, joka päästi raikasta ilmaa sisään. Sammutettuansa viimeisenkin lampun, huomasi tämä irstaileva syntijoukko, että heidän yllänsä tämä akkuna vielä paistoi. Näytti kuin olisi taivas hirveällä leimauksella sytyttänyt itsensä, kauheilla liekillään valaistakseen helvettiä.
Juominkien inhoittava rähinä vaikeni yhtäkkiä ja auki temmatusta ovesta hyökkäsi vartia sisään, hämmästyneellä äänellä huutaen:
"Paetkaat, Roma palaa!"
Ympäriäisestä ikkunasta paistoi taivaan kelmeä rusko ikään kuin viimeisen päivän liekki, valaisten synnistään tavattujen riettaita kasvoja.
* * * * *
Carinus näytti sormuksen ja päästettiin Glycerian huoneisin.
Palatsissa oli hiljaa ja pimeä. Carinus tunsi, että suhisevia vaatteita pimeissä käytävissä riensi hänen ohitsensa, että pehmeät kädet siirsivät hänet kädestä käteen, ja hiljaisella kuiskaamisella veivät hänet paksujen mattojen yli, siksikuin käsi joutui hänen käteensä, jonka sähköinen puristaminen saattoi hänen verensä leimuamaan, ja tuttu ääni, vaikka kyllä tähän asti hänelle tuntemattomalla suloisuudella, kuiskasi: "Manlius, sinä tulit?"
Se oli Glyceria, armottomasti petetty Glyceria.
"Minä olen sinua odottanut, vaikka toivoin, ettet tulisi," kuiskasi nuori nainen. "Tunnetko käteni vapisevan kädessäsi? Se on rakkaudesta ja pelosta. Rakkaus on vienyt järkeni. Mieleni tuli orjaksesi yhdestä ainoasta sanastasi; — mitä koko elin-aikani olen yhdistänyt yhteen ainoahan ajatukseen, mitä aina olen halannut, mutt'en koskaan uskaltanut toivoa, mitä aina olen uneksinut, mutt'en koskaan uskonut tapahtuvaksi, — minä halailen sinua. — En voi itseäni hillitä. Tämmöisenä päivänä, tämmöisenä hetkenä ei olisi meidän sopinut vapaasti puhua rakkaudesta, mutta sinä olet puhunut siitä, ja onko mahdollista sille, joka rakastaa, valita hetkeä, milloin vastaa rakkauden kysymykseen. Mutta, Manlius! Minä vapisen, jos tulit tänne ainoastaan minua pilkkaamaan, jos ainoastaan lasket leikkiä kanssani, jos houkuttelit minulta sydämeni syvimmän salaisuuden, voidaksesi minulle nauraa. Ei. Et voi sitä tehdä. Tätä ainoata tuntoani, jota olen pitänyt salassa koko elämäni hirveässä hyörinässä, et voi likaan heittää. Voitko vihata minua sentähden, että rakastan sinua? Ja jos minua vihaat, miks'et mieluisemmin tapa minua, kuin että pilkkaisit?"
Vastauksen sijaan puristi Carinus naista rintaansa ja peitti hänen poskensa ja huulensa palavilla suudelmilla.
Suloisessa erehdyksessään antoi Glyceria itseänsä suudella, ja autuaassa halailuksessa kuuli hän tuskin enää surullisen aavistuksen kieltävän äänen värisevän rinnassansa, kun yht'äkkiä Carinon poski sattui koskemaan hänen poskeensa ja hän huomasi, ettei hänellä ollut partaa.
Kuin salama vavahti hirvittävä ajatus Glycerian mielessä.
"Hah! Ken olet? Et ole Manlius. Ole kirottu, sinä olet Carinus."
Ja samassa irtautti hän itsensä hurjuuden voimalla Carinon käsistä ja riensi salin etäisimpään osaan. Hän pakeni vuoteensa komeroon uutimien taaksi ja luoksensa vetäen niitten paksut poimut, sitoi hän ne nopeasti kiinni.
"Et pääse minusta", kiljui Carinus, himon hurjuudessa, työntäen kiinivedettyjä uutimia vastaan, ja koetti niitä kiivaasti repiä auki, purren nuorien solmuksia irti hampaillansa.
Mutta nämät harvat silmänräpäykset olivat Glycerialle tarpeeksi suitsutus-astiansa hiilillä sytyttää naftalla täytettyä vatia, ja samassa kun Carinon oli onnistunut aukaista uutimet, kaatoi nuori nainen naftaa, ja kun lentävä liekki sytytti uutimet ja keveät puunvillaiset peitteet, hyppäsi hän liekkien ympäröimälle vuoteelle, ja seisoen siellä kuin kauhea aave huusi hän pelästyneelle keisarille.
"Tule siis!"
Muutamassa hetkessä oli huone valkean vallassa. Kuin taivaasen varastaunut perkele, jonka sieltä enkelit heittävät ulos, pakeni Carinus yhä kiihtyvän valkean edestä. Glyceria tempasi sytyttimen, ja juoksi hurjana huoneesta huoneesen, kaikkialle heittäen sytyttäviä kipinöitä. Pääsalin keskelle heitteli hän miljonan arvoisia vaatteita ja sytytti ne siellä.
Muutaman hetken kuluttua oli koko palatsi täydessä tulessa ja tunnin perästä leimusi riehuva liekkivirta ympäri Roman kaupunkia. Carinon, joka oli käynyt tainnoksiin, kantoivat orjat takaisin hänen palatsiinsa.
Glyceria muutti samana yönä Cybelen temppeliin