III.
Tavattuani Kozákin, astuin minä vuorostani heti hänen jalalleen.
Hän oli paraikaa työssään, teki tulta kattilan alle. Ollen todellinen demokraatti hän ei hävennyt alhaisintakaan työtä.
Hän vastasi astumalla minun jaloilleni.
Minä taasen kiersin ylös hihan ja mansettini käsivarrelta ja näytin hänelle merkkini.
Tämän huomattuansa nosti hän sormensa suun eteen; tämä kai oli myöskin joku nihilistien salainen merkki, Kaikki tuon miehen liikkeet olivat niin kummallisia, etteivät muut ihmiset semmoisia tehneet.
— Aika on käsissä? kysäsi hän asettaen hiuksensa korvan taa.
— Niin on. — Mitä muuta olisin voinutkaan vastata?
— Minä annan teille Phlegetonin tippoja. Näin sanoen laski hän oikean kätensä etusormen vasempaa pivoonsa. Helppoa oli arvata hänen noilla mainitsemansa hornan tulijoen tipoilla tarkoittavan kysymyksessä olevia dynamiitti-latinkeja.
— Hyvä! Paljoko maksaa?
— Ei mitään. — Meillä on kaikki yhteistä. Mikä on minun, se on sinun; mikä sinun, se minun. Nyt annan minä pyhään tarkoitukseen, sitte tulee sinun vuorosi.
(No, jos tuohon pyhään tarkoitukseen otetaan, mitä on minun, niin annan velkani; siten niistä voisin päästä).
— Mutta minua vielä arveluttaa eräs seikka, lausuin, — eivätkö nuo kapineet ole laillisesti ryöstöön kirjoitetut ja otetut takavarikkoon?
— Mitähän me laista? takavarikoista? Jos jotain on poissa niin me vannomme ettei sitä ikänä ole ollutkaan. Meillä ei ole mitään tekemistä apostoli Pietarin eikä Pilatuksenkaan kanssa. Meidän vapahtajamme on Barrabas, jonka kansa päästi vapaaksi kun se ristiin naulitsi tuon. toisen.
— Hyvä, apostoli veikkoni. Saan siis viedä Phlegetonin tipat, jos tahdon.
— Et ehdoin tahdoin; vaan se on velvollisuutesi.
— Sillä minä teen aika räjähdyksiä kaivoksessa.
Näistä sanoista hän syleili ja suuteli minua.
— Niin. "Kaivoksessa". Siinä kaivoksessa, josta kansan verihiellä huuhdotaan kultaa; siinä kaivoksessa jossa kansan kyynelistä tehdään suolaa; siinä kaivoksessa, josta saadaan rautaa kansan kahleiksi. — — —
Minä tarkoitin Nyerges-Ujfalun marmorikaivosta.
— Oh, veli kulta! puhui hän kaulukseeni tarttuen. Miks'et luota minuun? Tuolla valenimellä et vie minua harhaan. Tiedänpä hyvin oikean nimesi. Olen useasti nähnyt sinut tuolla "kaivoksessa". Kun te työskentelitte alhaalla ja kaivelitte uurroksia kansan sydämeen, olin minä usein kuulijain parvella; tiedänpä, missä istutkin: oikealla kädellä. Oikein. Sitä parempi valekuoresi. Minä en ollenkaan luota tuohon suurisuiseen vasemmistoon. Meikäläiset ovat vaiti ja toimivat. Nimesi on (hän lausui sen).
Tuo harmitti minua. Olisin mielelläni pitänyt nimeni salassa.
— Ymmärrän, sanoi hän. Tuon hupsun ukon suhteen täytyy sinun pitää nimesi salassa. Aamupäivällä rakastaa hän rahaa, iltapäivällä viiniä ja illalla kunniaansa. Täytyy pitää häneltä salassa koko asia. Mutta hänen tyttärensä saakoon tietää kaikki.
— Johan hän tietääkin. Minä ilmaisin hänelle oikean nimeni ja asemani.
— Tunnette siis toisenne?
Luulin hänen heti paikalla tempaavan esiin tikarin ja pistävän minut puhki. Päinvastoin; hän syleili minut, jotta nenänsä kosketti minun nenääni.
— Sepä oli hyvä. Siis on sekin seikka selvillä. Meidän täytyy olla joka askeleella hyvin varovaiset. Salapoliisit vakoovat meitä joka taholta ja pitävät silmillä kaikkia toimiamme.
(Ahaa! Senpätähden meidän puolella ei ole poliisia, kun ne kaikki ovat sijoitetut Kuiskaaja-kdulle!)
— Jos me veisimme yhtä haavaa koko tämän laatikon räjähdysainetta suoraan asuntoosi, niin he arvaisivat koko asian laidan. Sitä täytyy kantaa sinne vähitellen. Mutta sekin olisi ollut yhtä vaikeata, jos sinä kävisit täältä noutamassa tai minä kävisin sinun luonasi. Nuo nuuskijat aavistaisivat kohta pahaa. Mutta tyttö saattaa korissansa kantaa pari kolme latinkia erällään luoksesi, siitä ei kukaan voi pahaa aavistaakaan. Sinä olet nuori ja rikas, tyttö kaunis, mutta köyhä. Ei kukaan voi ajatellakaan asian oikeata laitaa.
Kummastus kai näkyi kasvoistani, koska vale-veljeni alkoi tarkemmin selittää asiaa.
— Kuinkas muuten? Arvellaan ettei hän ole siivo tyttö. Hullutusta ovat muuten haaveilut kunniasta. Eikö se ole yhtäläistä itsekkyyttä, kuin esimerkiksi ahneus? Itsekkyyttä, omarakkautta. Omaa kunniaa ei kukaan saa pitää; vaan yhteistä kunniaa saattaa löytyä.
Yleensä täytyi minun hyväksyä väite, mutta lausuin minua vähän arveluttavan, miten tuo yleinen kunnia hyödyttäisi ihmiskunnan kaunista sukupuolta.
— Se on vain käsitteiden sekaannusta. Seuraelämän ennakkoluuloja, joita pitää särkeä. Me emme huoli niistä mitään. Kukapa sanoisi ruusupensasta kunniattomaksi sentähden että sen ruusuja poimitaan? Yleiseksi hyväksi täytyy jokaisen toimia ruumiin sieluin. Kukin uhraa, mitä hänellä on: yksi järkensä, toinen voimansa, kolmas omaisuutensa, neljäs taasen kauneutensa. Tätä seikkaa olen usein selittänyt tytölle, mutta hän ei ole ottanut sitä ymmärtääkseen. Olipa hyvä kun asia onnistui sinulle paremmin.
— Mitä hittoa! Olethan rakastunut tyttöön.
— Eihän se asiaa muuta. Mikä on minun, se on minun; mikä sinun, se minun. Mikä ei ole sinun, se ei ole minunkaan.
Tämäpä vasta filosofiaa! Hyväksytään tämä, niin loppuvat kaikki kaksintaistelut.
— Siis ei saa luulevaisuutta löytyä keskuudessamme?
— Ymmärtäkäämme toisiamme. "Keskuudessamme!" Se on perussana. Vain keskuudessamme. Jos emme olisi liittolaisia, tuota, joka kurottaa kättänsä tämän aarteen puoleen, polttaa kyntensä. Meillä on tikarit! Kunnialliset herrat olkoot kunnialliset! Joka meihin kajoo, se kuolee. Mutta meidän kesken eivät tule kiistat kysymykseen. Siis saa "hän" tuoda sinulle joka päivä parin näistä.
— Ja mitä minun on niillä tekeminen?
— Mitä itse jo sanoit: tärisyttää kaivosta aika räjähdyksillä.
— Tarkoitat parlamentti-huonetta Aleksanderinkadulla.
— Aivan niin. Tiedäthän.
— Räjähdetäänkö se suoraa päätä ilmaan?
— Niin. Silloin kun se on täpösen täynnä. Tiedäthän.
— Tiedän. Mutta siinä on yksi vaikea kohta. Tuossa sanoja jauhavassa myllyssä ei ole kellaria.
— Tunnen senkin seikan. Tahalla on niin rakennettu, ettei ole kellaria. Jo perustusta laskettaessa tiesivät rakentajat, että tässä huoneessa päätetään isänmaan kavaltamista ja kansan turmelemista, eivätkä tehneet kellaria alle, ettei joku uusi Guy Favques lennättäisi ilmaan koko tuota helvetin sauhedrinia. — Mutta he pettyvät suuresti luullessaan voivansa välttää kohtaloansa.
— Tiedäthän, että salin lattiassa ministeri-penkkien edessä on kolme ilmareikää. Näitä peittää rautaiset kalteri-kannet. Näissä on tähden muotoisia läpiä, joista voit pudottaa alas nämät latingit. Valtiopäivämies voi sen helposti tehdä, kun hän tulee saliin ennen istuntoa, jolloin ei siellä ole vielä ketään. Joka päivä muutamia erällänsä. Kun sitte kaikki on saatu paikalleen, on vain odotettava sopivinta tilaisuutta; kun kaikki ovat koolla, esimerkiksi yhteisen äänestyksen tapahtuessa, niin…
— Mutta…! Kenties on tarkemmin miettiminen tuota seikkaa; siinä tapauksessa lennätämme ilmaan myöskin vasemmiston isänmaan ystävät.
— Lentäkööt ilmaan! Mitä meihin koskee vasemmisto valtiopäivillä? Siellä ei ole meillä ainoatakaan liittolaista. Se ei ole parempi vastapuolue kuin imperialistit Ranskassa. Hallituksen puoluelaisilla on syytä olla rauhan rakastajia; siis heidät tuomitsemme heti kuolemaan. Vasemmiston miehetkin ovat kaiken perinpohjaisen kumoustyön kiivaita vihollisia ja heilläkin on suuret miehensä, joita he jumaloivat; mutta me emme huoli suurista miehistä, joitten nimeä mainitaan muita paremmaksi Meillä on tyhjyys kaikkeus! Ilmaan siis joka mies!
— Onko se, joka tämän toimittaa myöskin lentävä ilmaan?
Mies laski molemmat etusormensa ristiin.
— Se ei ole tapahtuva. Koko tuuma on valmiiksi ajateltuna. Me emme uhraa tarpeettomasti liittolaisiamme. Kuule nyt ohjeitani!
— Kuulen.
— Kun tulilävet ovat täytetyt, sidot viimeiseen Bickfordin latinkiin pitkän ja hienon kuparilangan. Tämän langan voi huomaamatta johdattaa salin lattiaa peittävän maton alatse presidentin pöydälle. Presitentin pöydällä on sähkökone. Siitä kulkee vaskilanka etehisessä löytyviin kelloihin, joita sähkön avulla kilistämällä presidentti kutsuu valtiopäivämiehiä kokoon. Näillä on nimittäin tapana yleisen äänestyksen edellä istuskella etuhuoneissa. Valitset ajan, jolloin heitä on enimmän koolla. Esimerkiksi valtiovarain arviolaskuista kiistettäessä tai kun on kysymys Bosnian hallinnosta. Kun sitte presidentti lausuu, että tapahtuu äänestys, niin keskeytetään istunto viideksi minuutiksi. Sillä aikaa yhdistät sinä Bickfordin latinkiin kiinnitetyn langan presidentin sähkökilistyskoneen lankaan. Sen tehtyäsi riennät ulos huoneesta, heittäydyt issikalle ja ajat täyttä kyytiä ulos kaupungista; sillä kun presidentti viiden minuutin kuluttua painaa sähkökoneen nuppiin, soittaa hän muuttoansa toiseen maailmaan, (vaikk'ei toista maailmaa olekaan) ja ympärillä olevat rakennukset menevät kaikki raunioiksi, kuten Babylon ja Ninive. Jos Aatelisto pitää kokousta samaan aikaan museossa, niin lyömme kaksi kärpäistä yhdellä iskulla.
— Ymmärrän.
— Toimit siis näitten ohjeitten mukaan. Niin on Kosmokaen [kosmos, kreikkalainen sana, suomeksi maailma. Suom.] käsky. Meitä ivataan nihilisteiksi, mutta me nimitämme itseämme Kosmirtaiksi. Jokainen jäsen on vain "atoomi" suuressa maailma-kaikkeudessa. — Siis suostut siihen, että välittäjä tulee luoksesi joka päivä seitsemän aikaan aamulla.
(Hän tarkoitti Agnesta).
Minä olin varma siitä, ett'ei Agnes olisi sitä tekevä, vaikka kaikki demiurgit käskisivät häntä kantamaan atoomeja uuden maailman luomista varten.
— Kuitenkin katson tarpeelliseksi, atoomi-veikkoseni, huomauttaa — lausuin — että jos tuo pahikko kyttyräselkä atoomi saa tietää tyttärensä olevan välittäjänä, niin lyö hän hänen kuoliaaksi heti paikalla.
— Tiedän, Ukko himoo aamupäivällä rahaa, iltapäivällä kunniaa. Tästäkin asiasta on huolta pidetty. Tästälähin ukko ei tohdi tehdä pahaa tyttärellensä; minä olen häntä suojeleva. Nyt hän on meidän yhteinen omaisuutemme. Minä annan hänet sinun haltuusi, sinä taas minun haltuuni. Hänelle ei kenkään enää saa lausua pahaa sanaa. Minä olen täällä.
Sitä minä juuri tahdoinkin.
Mutta pankaamme tähän taas kolme tähtöstä osoittamaan parlamentti-huoneen kolmea ilmareikää.