IV.
Nyt ymmärsin täydellisesti, minkätähden tyttö parka oli päättänyt hypätä sillalta Tonavan virtaan.
Mutta sitä en ymmärtänyt, miten minä voisin häntä siitä estää.
Kärpällä on se luonto, että se ennemmin antaa tappaa itsensä kuin menee lokaan.
Tämän tytön on myöskin lokaa edessä, lokaa takana. Ainoa pelastuksensa on Tonavan silta.
Mutta mitä se minuun koskee?
Ovatko valitsijani lähettäneet minut tänne romaania sepittämään?
Ja kunpa sitte tietäisin mitä seuraava luku tätä romaania on sisältävä?
Alku on jo tehty. — Vararikon tehnyt isä, joka illalla vainoo tytärtään siitä, minkä vastakohdasta hän kuritti häntä aamulla; joka aamupäivällä on kavala orjakauppias, iltapäivällä ylpeä ja kunnianhimoinen. — Heittiö veli, joka ei tohdi päivällä kulkea ulkona; — Nihilisti rakastaja, joka etsii kumppania lemmen julistukseen, johon eivät omat varat riitä; — dynamiittitehdas; vielä parlamenttirakennus, jota aiotaan ilmaan räjähyttää; — ja tyttö jonka sielulla on kärpän luonto. Joka pelkää ja vapisee kaikkea, mitä hän näkee, kuulee, aavistaa. — Ja vieläpä sattumalta asiaan sekaantunut puolustaja, joka on elämän pilana pitänyt ja jolle on kotona jo puoliso ja kolme paitaressua sekä velkojia enemmän kuin yhteen romaaniin tarvitaan.
Mikähän tästä lopuksi tullee?
Mutta olin unohtaa yhden päähenkilön tästä näytelmästä.
Tämä päähenkilö on — appeni.
Hän on sangen kelpo, järkevä ja rehellinen mies. Ihmissydämessä ei voi löytyä hyvää avua, jota ei hänellä ole suuremmassa määrässä; maan päällä ei löydy tiedettä jota hän ei tunne.
Mutta kolmea seikkaa ei hän saa millään keinolla päähänsä; ja kuitenkin ovat ne yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita. Ensimmäinen on: miten ihminen saattaa enemmän kuluttaa kuin hänellä on tuloja? Toinen: kuinka mies saattaa puhutella muuta naista kuin sitä, jonka kanssa hän on vihitty? Kolmas: kuinka voi ihminen puuttua asioihin joita hän ei ymmärrä?
Näistä kolmesta syystä hän ei voi käsittää, miksi minä olen täällä
Budapestissä maan edusmiehenä?
Kun saavuin kotiin, tuli palvelija eteisessä vastaani sanomalla, että "kunnianarvoisa herra" on tullut kaupunkiin.
(Kunnianarvoisia herroja ei löydy enää maailmassa muita kuin "apet". Me "vävyt" olemme jo "armollisia herroja". Mutta hän ei salli muuta arvonimeä. Hän rypistää nenäänsä siitäkin, että minä annoin kutsua itseäni armolliseksi herraksi. "Millä oikeudella annat sinä kutsua itseäsi armolliseksi?" tutki hän. "Olenhan ainakin kunnon juutalainen." — Tästä sai hän tarpeeksensa eikä enää kysynyt).
Appeni oli siis saapunut, ja ollen säästävä mies ei hän majoittunut ravintolaan, vaan ajoi asemalta suoraan asuntooni. Hän oli noussut vuoteeltaan jo aikaisin aamulla ja oli jo juonut kahviakin sekä odotti nyt minua.
Ollen kohtelias mies ei hän kysynyt, mistä minä tulen näin varhain? jottei minun tarvinnut ruveta selittelemään, että nyt juuri päättyi keskustelu 5 §:än johdosta. (Jokaisen laki-ehdoituksen 5 §:äähän vastapuolue tavallisesti aina ahdistaa; se on yleisesti tunnettu asia). Hän ryhtyi suoraan asiaansa, tai kuten me "sttus-puhujat" sanomme: "in medias res".
Hän tuli viemään minua kotiin.
Hän esitti asiansa niin vahvoilla todisteilla, että minä huomasin nykyisen asemani puollustuksen hyvin vaikeaksi.
"Rakas poikani, velkojat ovat pidättäneet teidän palkkanne jo kaksi kuukautta; jos tähän tulee vielä lisää kolmas kuukausi, niin Teidän täytyy valtiopäiväjärjestyksen mukaan ottaa ero luottamustoimestanne. Mutta jos tätä ennättäen vapaaehtoisesti otatte eron, niin voitte tuoda esiin perusteellisia syitä. Taloutenne vaatii persoonallista silmällä pitoa. Olla kahdeksan kuukautta täällä Budapestissä on maanviljelijälle sama kuin vararikko kotona. Oculus domini saginat boves. Isännän silmä härjän lihottaa. Joka ei ole niin suuri herra, että jaksaisi pitää tilanhoitajaa, hänen täytyy itse johtaa väkeänsä. Rouva ei voi sitä tehdä, etenkin kun lasten kasvatus on kokonaan hänen poloisen huolenansa. Valtiopäivämiehen toimi sopii vain Pestin sanomalehti-miehille ja asianajajille, jotka täällä ilmankin laiskottelevat, suurille tilanhaltijoille, joille se on huvitusta, tuommoisille suurille valtiomiehille, jotka pyytävät päästä ministeriksi ja valtiosihteeriksi; tai noille epatoille, jotka joka päivä tupakoivat viidenfloriinin ja viidenkolmatta kreutzerin hinnasta parlamenttlhuoneen eteiset savua täyteen; mutta ei millään muotoa Teidän moiselle miehelle. Luulenpa teidän jo saaneen tarpeeksi tuosta kunniasta. Joka päivä saatte siellä kuulla vastapuolueen haukkuvan itseänne kalmukiksi, petturiksi, kansan veren imijäksi, olette saanut nähdä itsestänne jos jonkinlaisia irvikuvia pilalehdissä: apina, koira, elefantti, kyykäärme, villisika, rosvo, varas, kerjäläinen, härkä, aasi, hevonen, kameli, giraffi, papukaija, mustalainen, juomari, pyöveli, lurjus, vanha akka, kolmet kaunottaret; luulen, että olette tarpeeksi huvitellut itseänne. Eihän se pellolle hyvää tee, jos siihen kuusi vuotta perätysten kylvetään nisua, kasvaahan se sitte toiset kuusi vuotta pelkkää rikkaruohoa? Varmaan olette jo kyllästynyt tähän toimeenne, rakas poikani. Mutta minä en suinkaan vaadi Teitä ottamaan häpeällistä askelta. Kyllä minä tiedän, mikä on soveliasta: laillisuus. En vaadi Teitä nyt heti äkkiarvaamatta luopumaan valtiopäivämiehen toimesta; se ei sovi isänmaalliselle miehelle. Pysykää täällä vielä, kunnes valtiovarain kulunki-asia on päätetty; vasta kun huomaatte, ettei teitä enää tarvita luovutte toimestanne. Ilmoittakaa myöskin aikeenne ajoissa puolueellenne, jotta se voisi hyvissä ajoin ruveta pitämään huolta jälkeläisenne valitsemisesta. Sillä aikaa koetan minä saada velkojianne suostumaan ajan pidennykseen, jotta lakkaisivat pidättämästä palkkaanne, sitte suoritan minä kaikki, jottei tänne jäisi jälkeenne mitään ikäviä muistoja…"
Catilinalle ei saattanut tuntua olo paremmalta kun Cicero häntä ahdisti, kuin minun oloni tuntui minusta appeni puhuessa. Vastaväitteeni olivatkin vain persoonallista laatua. Minun täytyi hyväksyä hänen ehdotuksensa kokonaisuudessaan. Pitkän keskustelun päätyttyä täytyi minun luvata, etten kirjoita enää nimeäni vekseliin; etten pelaa kymmentä kreutzeriä suuremmasta summasta ja vietän kotonani pääsiäis-loman. Kotona sitte sovitaan lähemmin asioista, piirikunta lähettää tuomarin apulaisen minun sijaani valtiopäiville, sillä hän on kovin huolimaton eikä tee mitään; muulla tapaa he eivät saisi hänestä eroa.
Tämän vakavan keskustelun kestäessä hän ei kertaakan maininnut sen naisen nimeä, jonka edestä minä varmaan uhraisin henkenikin ja joka varmaan ei voi aavistaakaan, että hänen miehensä täällä Budapestissä — sepittää romaania.
Minun täytyi hyväksyä kaikki antaumiseni ehdot. Minä myönnyin kaikkiin ja vakuutin kunniasanallani pitäväni lupaukseni.
Sitte pyysi hän luetteloa velkojistani ja lupasi heti mennä asianajajansa luokse järjestämään raha-asiani; nyt saisin mennä keveillä mielin valtiopäiväistuntoon.
Kellon ensi kerran soidessa tuli mieleeni dynamiittimiehen puhe. Menin tarkastamaan kysymyksessä ollutta sähkökonetta. Presidentin pöydällä olevan sähkökoneen luo ei voinut mitenkään päästä. Se vaskilanka, joka puhuja-pulpetin kulmasta kulkee penkkien alatae menee pikakirjoittajien huoneesen. Pikakirjurien päämies antaa sillä koneella merkin kirjureille, joll'eivät pidä vuorostansa vaaria. Mutta tämmöistä ei ole tapahtunut muuta kuin kerran puolessa vuodessa. Ei niin tulekaan mitään helvetinkuvaa yleisen äänestyksen tapahtuessa.
Olin utelias tutkimaan ilmareikiä, josko joku toinen hullu olisi jo tehnyt sen pilan mikä oli uskottu minulle; mutta niissä ei ollut mitään.
Kun taas tuli tuo tavallinen yleinen äänestys, seurasi semmoinen miellyttävä epäjärjestys, jolloin jokainen valtiopäivämies jättää paikkansa, liittyen joukkioihin tarinoimaan, suunnittelemaan rautateistä, kiusaamaan ministerejä muistutuksillaan. Notarius lukee tämän yleisen Babelin häiriön kestäessä lavean keskustelun alaisena olleet pykälät yksitellen seuraavalla tavalla:
"5:s § (kovasti) kaikissa niissä tapauksissa, joissa, (sitte hiljaa); piff paff puff, — ja niin edespäin. Filosofia, filharmonia, filantropia, filomela, fylloxera, — missä ovat nenälasini? — vastedes… telegrafi, typografi, litografi, fotografi, hektografi, — kello kuusi illalla kokous! Joka mies! — samaten… alfa, beta, gamma, delta, ypsilon, omega… (taas kovasti) määrätään!"
Presidentti kysyy: "hyväksyykö arvoisa huone 5:nnen §:än?"
Mikä on hyväksyessä koska siinä on niin paljo hyvää?
Mutta appeni kutsutti minut kotia, sillä kello on jo yksi, ja siihen aikaan syövät muka kaikki kunnon ihmiset päivällistä.
Asiat oli vanhus jo toimittanut. Iltapuolella oli meidän määrä suorittaa vekselit.
Kiitollisuudesta lupasin mennä hänen kanssan illalla kansanteaatteriin. Hän ei mielellään käy kansallisteaatterissa. Kun hänen muinaiset mieliteoksensa katosivat näyttämöltä, ei hän tahtonut nähdä uudempia. Nuo vanhukset luulevat vain sen olevan hyvää, minkä he itse ovat nähneet.
Kansanteaatterissa sai hän korvauksen; siellä näytettiin sangen siveellinen kappale. Hän ei voinut katsoa loppuun asti.
"Vaimoni tulee ehkä kysyneeksi mitä näyteltiin, enkä tohtisi kertoa sen sisältöä".
Sitte vein hänet illalliselle Orfeumiin. Aluksi hirvitti häntä istua selkä päin soittajia; minulle sanoi hän: "suoraan puhuen ovat minun poskeni punaisemmat häpeästä kuin tuo biffipaisti!" Lähtiessämme sieltä pyysi hän minun olla ilmaisematta anopilleni, että me kävimme täällä, sillä siinä tapauksessa hän ei päästäisi meitä koskaan enää Pestiin.
Appeni mieliksi menin varhain maata, mutta en saanut unta silmiini ajatukselta, että tuo tyttö ehkä kumminkin saattaa tulla huomis-aamuna luokseni kori täynnä dynamiitti-latinkeja, kun appenikin on täällä.
Koko yön näin tästä asiasta unta.
Kaikeksi onneksi oli vanhuksella hyvänä tapana nousta ylös jo viiden aikaan aamulla ja ollessaan Budapestissä ei hän jättänyt menemättä Rudásfürdöön kylpemään, se oli hänen mieleisensä kylpypaikka.
Jott'en heräisi, astui hän varpaisillaan (narisevat saappaat jalassa) poikki kamarin, missä minä makasin; mutta tuskin oli hän päässyt ulos niin minäkin hyppäsin ylös vuoteelta, puin ylleni, istuin issikkaan ja ajoin "Punaruusun" hoteelliin ilmoittamaan Kuiskaaja-kadulle esiintulleen välttämättömän esteen tapahtuneen. Tällä kertaa en voinut vaatettaa itseäni kapakoitsijaksi. Luulin, ettei se enää ollut aivan tarpeellistakaan.
Mutta myöhäänpä saavuinkin, vaikka vielä oli nivan varhain aamulla; kaikenlaisten tehtaitten kanavat päästivät tuoretta pesuvettä, joka höyrysi pitkin katua aivan kuin Islannin Geyser-vuori. Naapurin pihan läpi päästyäni kolkutin portilla, kunnes tultiin avaamaan.
Portissa tuli vastaani luurankonainen; hän otti minut sangen ystävällisesti vastaan. Hän vei minut kyökkiin, käski istumaan penkille; hän näytti olevan kovin hyvällä tuulella.
— Täällä ei ole enää ketään kotona, lausui hän. Sen huomasin itsekin, kun kaikki ovet olivat selki selällään; kamarista tuleva tomu, joka oli noussut lakaisemisesta, osoitti että minä keskeytin tuota kunnianarvoisaa naista hänen siivoomistyössään. "Kaikki menivät jo varhain aamulla, mikä minnekin."
— Eikö ukolla ollut eilen illalla tekemistä tyttärensä kanssa? kysyin innolla asiaani ryhtyen. "Mutta jatkakaa vain lakaisemistanne, rouva hyvä, älkää oudoksuko minua, olen minä nähnyt herttuattariakin luuta kädessä."
— Olisi ollut, mutta ei tohtinut, vastasi tuo laihuuden jumalatar, taas tarttuen tomua tekevään kapineesensa. Sillä ukolla ei ole tapana iltapäivällä muistaa, mitä hän on aamupäivällä luvannut. — Näin tekee hän joka päivä. Kello kolmen aikaan iltapäivällä menee hän Punaruusuun ja juo siellä yhdeksään saakka suruissansa; sitten tulee hän kotia, kun hän näkee Agneksen palaavan ompelemasta. Tyttöparan täytyy käydä kapakan ikkunain alatse, sillä Kuiskaaja-kadulle pääsee vain yhdeltä puolelta; toisen pään sulkee rautatie. Kotona ukko sitte reuhkaa, raivoo ja sadattelee, ei löydy rumaa nimitystä, jota hän ei silloin heitä tyttärelleen. Hän syyttää tyttöraukkaa häpeällisistä asioista, jommoisia ei koskaan ole tullut hänen mieleensäkään. Tyttö on vaiti ja itkemättä, sillä jos hän sanankin sanoo tai purskahtaa itkuun, niin isä varmaan pieksee häntä; mutta jos hän on vaiti, tyytyy ukko siihen, että hän kaksin käsin vetää tytärtään kummastakin palmikosta huutaen korvaansa: "sinä Senja sen vietävä! Missä olet taas ollut. Missä olet ollut?"
"Kun tämä peli loppuu menee ukko taas 'Kolmen rummun' kapakkaan ja juo iloissaan itsensä punssia täyteen. Sieltä jokin palkollinen tuo hänen aina kotia selässänsä ja panee hänen maata kamariin, missä häh makaa aamuun saakka. Siis voi hänen toisen kerran mentyänsä aamuun asti täällä tapahtua mitä tahansa. Kello yhdeksästä illalla aamuun asti."
Viimeistä lausetta lausuessaan nainen seisahtui eteeni, kädessä luuta, jolla hän oli koonnut lakaisemansa rikat pieneen peltilapiooa, jonka hän nyt nosti minua kohden, aivan kuin hän olisi tarjonnut minulle nuo rikat — yhdessä tuon lauseen kanssa.
— Jatkakaa vain!
— Kuten jo sanoin, en tohdi sekaantua riitaan, sillä jos ajan isännän ulos ovesta, uhkaa hän mennä alas tehtaasen ja räjähyttää meidät ilmaan. Mutta kun hän eilen kotiin tultuansa taas alkoi raivota, — nyt kahta kiukkuisemmin, kun muisti täällä aamulla olleen herran, joka pyysi koroksi, ettei hän saisi tehdä pahaa tyttärelleen; siis oli tämä herra varmaan tytön rakastaja; niin ryntää äkkiä Kozák rappusia ylös ja nuoraan tytön kamariin, missä ukko paraikaa lasketteli mulatuksiaan. Kozák ei ole tänne tullut koskaan ennen. Hän seisahtui isän eteen, ja tarttuen hänen kaulukseensa, osoitti hän kädellään tuota kirjoitusta ovella: "tämä huone olkoon kaikille pyhä paikka!" Tämä oli öljyä tuleen. Tästä huomautuksesta muisti ukko koko asian laidan, että tämän oli kirjoittanut oven kummallekin puolelle eräs korkea herra, joka oli rakastunut tyttöön ja että tyttö oli juuri äsken mennyt hänen luoksensa. — Lupasi tappaa hänet. Mutta nytpä tapahtui kummia, — Kozák, joka ennen oli veitsi kädessä uhannut tyttöä, jos hän oli tervehtinyt miestä, sanoi nyt ukolle että Agnes oli tehnyt sangen hyvin käydessänsä herran luona; hän oli muka tehnyt sen pyhän asian vuoksi ja olisi tästälähinkin niin tekevä: sentähden ei häntä saa kukaan pahoin pidellä. —
Nytpä he kamalasti riitelemään keskenänsä. Vielä tappelivatkin; vihdoin kierivät he molemmat rappusia alas ja jatkoivat vielä pihalla kahakkaansa. — Minä ja Agnes katselimme toisiamme kummastellen, mitä nyt on tapahtunut? Pelkäsimme kovasti, että ukko heti lennättäisi ilmaan talon kaikkineen päivineen. Mutta Kozák ei päästänyt häntä tehtaasen, vaan ajoi hänen ulos portista. Sitte meni ukko "Kolmeen rumpuun" ja jatkoi päivätyötänsä kuten tavallista. Mutta Kozák tuli luokseni ja lausui: "sanokaa Agnekselle että tästälähin on hän pidettävä yhtä suuressa kunniassa kuin joku kuningatar, mutta huomenna olisi Kozákilla jotain sanomista tytölle ennenkuin hän menee työhönsä". Kun sanoin tämän Agnekselle, vastasi hän hyvin kummallisella äänellä: "sen hän lupasi minulle jo edeltäkäsin, ettei hän salli kenenkään minua pieksävän". Tyttö ei selittänyt tarkemmin, kuka tuo "hän" oli.
En minäkään ruvennut tuota naiselle selittämään.
Nainen ei enää vainonnut rikkojen jätteitä, jotka olivat jälellä oven suussa, vaan jätti ne siksensä ja istui viereeni peittäen kätensä esiliinaan ja jatkoi kertomustaan:
— Aamulla nousi Agnes sangen varhain, kun vielä oli pimeä, eikä odottanut kahviakaan. Varmaan kiirehti hän, ettei hänen olisi tarvinnut tavata Kozákia. Mutta tämä oli valvonut koko yön ja kuullessaan oven aukenevan seisoi hän jo rappusilla tytön tiellä. Minä kuuntelin ikkunassa, mutta kuulin heidän puheestaan vain sen, minkä he tulivat lausuneeksi kovemmin, kumpikin puhui hiljaa kuiskaellen. "Teidän täytyy mennä hänen luoksensa!" Näin sanoi Kozák useat kerrat, mutta Agnes vastasi aina kiivaasti: "en koskaan, koskaan!" Kozák polki suuttuneena jalkaansa: "pyhä asia vaatii". Tyttö väänteli käsiään: "Hyvä Jumala!" — "Teidän täytyy viedä sinne…" (En kuullut, mitä?) Tyttö vapisi kuin vilusta. "Minä sallin, sanoi Kozák, — minä vaadin… minä käsken!"… "En en!" kuiskasi tyttö. — "Hän vaatii!… Hän käskee…" — Nyt tyttö kiljahti aivan kuin olisi sydämeensä pistetty; sitte kuiskasi hän: "hyvä!" ja ojensi korinsa Kozákille sekä jäi seisomaan pihtipielen nojaan laskien kätensä sydämmelle. Kozák tuli takaisin kori kädessä. Tyttö otti sen häneltä ja juoksi sanaa sanomatta tiehensä. "Seisahtukaa! Minä seuraan teitä Sädekadulle saakka!" huusi Kozák, mutta ensin meni hän noutamaan tikarikeppiänsä. Luulen hänen saavuttaneen tytön, koska hän viipyi niin kauan tiellä.
Tarpeeksi sain kuulla. Täytyi rientää kotiin.
— Odottakaa, pidätteli nainen. Puhun vielä ukosta. Kun hän tänä aamuna heräsi, ei hän löytänyt kotoa ketään, jonka kanssa hän oli voinut tepastella, kahvikin vartoi häntä yksin; hän oli hyvin sävyisä. Kahvia juotuaan iski hän viekkaasti silmiä kysyessään, missä Agnes on? Hän oli kovin mielissään, kun sai tietää, ettei tyttö ollut juonut kahvia kotona. Sanoi että korkeat herrat juovat suurukseksi teetä munan ja voin kanssa. — (Tyttöparka varmaan syö nisuleivän palaista pitkin katua käydessään). — Ukko sanoi, että meidän täytyy kutsua se herra, joka täällä kävi toissa päivänä joskus illalliselle. Tähän minulta pääsi kolminkertainen nauru ja huudahdin: "illalliselle!" Kun ajattelee meidän tilaamme, on mahdotonta olla kolmenkertaisesti nauramatta tämmöistä puhetta kuullessaan. Sitte otti hän taskustaan avaimen, joka avaa tuon pienen taka-oven, ja kysyi, josko tunnen täällä läheisyydessä kunnon lukkoseppää, joka tekisi toisen samanlaisen avaimen? Miks'en tuntisi? Asuuhan täällä niin monta tikarintekijä-varasta, että riittäisi vaikka koko kaupungille. Nyt läksi hän — luultavasti lukkoseppää hakemaan. Mutta ensin heitti hän sormillaan suukon ovelle piirrettyä kirjoitusta kohti, ja lausui laskien pitkän kätensä olalleni: "hän on kunnon mies!" Kunpa olisitte kuullut, mitä nimiä hän antoi teille eilen illalla.
Sanoin hyvästi ja riensin takaisin issikkaan. Punaruusun edustalla oli juuri nyt nähtävänä pieni hauska tapaus. Kuski kiristi nuorta miestä kurkusta ja mäjähytteli hänen päätänsä seinää vastaan; tunsin tämän Agneksen toivorikkaaksi veljeksi. Jotta voisi hyödyllisellä tavalla tänä aamuna lopettaa eilisen päivän, oli hän käyttänyt hyväkseen tilaisuutta siten, että hän issikan mentyä kapakkaan ottamaan naukkua, otti viedäkseen hänen hevosloimensa kauppaliikkeesen; tämän aikeen teki issikka kumminkin tyhjäksi takasin palatessaan siten, että hän riensi toimeliaan pojan luo ja vaati häntä tilintekoon. Uhkasi kutsua poliisin. Mutta havaittuansa minun tulevan kutsui tämä kelpo poika minua vanhan tuttavuuden vuoksi apuun. Enkä minä viipynyt häntä pelastamasta. Issikan rauhoitin tiedolla, että tämä mies harjoittaa sangen etevää ammattia — hän on satulamaakari, ja tahtoi nähdä juuri ammattiinsa kuuluvaa kapinetta; sitte pyhin hänen takkinsa selästä kalkin ja kehoitin häntä menemään kotia isän katon alle ja koettamaan edespäinkin saattaa yhä suurempaa iloa vanhemmilleen. — Näin erkanimme hänestä. Kotiin päästyäni havaitsin että sikarikoteloni oli poissa päällystakkini taskusta. Varmaan oli suosikkini ottanut sen muistoksi minulta. Pitäköön rauhansa!
Sitä suurempi oli huoleni, kun ajattelin, miten nyt käy, jos tyttö parka todellakin tulee asuntooni tuomaan tuota vaarallista lähetystä ja tapaa minun sijastani appeni kotona. Miten tuo poloinen on asiansa selittävä, kun hän ei ole tottunut valehtelemankaan?
Rintani rauhoittui kokonaan kuullessani palvelijalta, ettei täällä ollut käynyt ketään tyttöä.
Pysyin kotonani aina kello yhteentoista saakka; mutta tyttö ei tullut. Tiesinhän sen. Sitte vein appeni mukanani parlamenttihuoneeseen, missä me istuimme parvelle; minä jäin sinne hänen kanssaan ja selitin hänelle, kenen valtiopäivämiehen kukin pää oli tuolla alhaalla huoneessa. Kun hän alkoi kovasti haukotella, kehoitin minä häntä jäämään vielä hetkiseksi, sillä pääministeri oli pitävä puheen. Hänellä oli nimittäin kahdet silmälasit, toiset lukemista toiset puhumista varten. Nyt otti hän nenälleen jälkimmäiset. Vanhus jäi siis paikallensa.
Tällä tavoin saimme onnellisesti kaksi tuntia kulumaan; söimme yhdessä päivällistä. Sen jälkeen kävimme katsomassa teollisuus-näyttelyä ja teimme puimakoneen kauppaa; sillä aikaa tuli ilta, vanhus ei enää tahtonut katsoa näytelmää, vaan tahtoi että minä veisin hänet klubiin, minkä minäkin puolestani pidin suurimpana huvituksena.
Kun seisahdimme Lloydin rakennuksen eteen, annoin kaikeksi onneksi vanhuksen astua edellä, jott'ei hän huomannut hämmästystäni. Portilla seisoi Agnes.
Sama yksinkertainen musta puku yllä, sama kulunut iso huivi, sama ompelukori käsivarrella.
Huomattuansa minut käänsi hän pois kasvonsa eikä ollut tuntevinaan minua. Varmaankaan hän ei olisi suonut minun tervehtivän häntä. Mutta epäilemättä odotti hän minua.
Riensin hinaamaan vanhusta klubiin ja kokosin pika pikaan häntä varten vhistiseuran; kun sain hänen näin hyvään toimeen, kiirehdin takaisin portille.
Mutta tyttö ei ollut enää siellä. Minne lienee mennyt? Minuahan hän näkyi odottavan; pitihän hänen tietämän, että tulen takaisin!
Mutta pankaamme jo taas tähän kolme tähtöstä otaksuen niitä kolmeksi vhistimarkaksi.