X.
Eipä syyttä sanota, ettei piru koskaan makaa.
Miten kävikään, niin parin päivän perästä ilmestyi eräänä aamuna pöydälleni Kozák veikon epistola, sisässä nimi "Prometeus", joka varasti ensimäisen tulitikun Jupiterin tulitikkulaatikosta!
Siis pitää minun tänään tavata Agnes.
Tulin havainneeksi, ettei päätökseni ollut tehty tarpeeksi vahvalle perustukselle: se ei kannattanut rakennustansa.
Tätä ystävällistä kirjettä seurasi toinen, jonka sain parlamenttihuoneesta. (Sillä löytyypä vielä viisaita ihmisiä, jotka ovat keksineet, ettei ole soveliasta lähettää suoraan asuntoon kaikenlaisia kirjeitä miehelle, joka ei elä yksin tässä maailmassa, sillä ne voisivat helposti joutua väärille teille; sentähden on parlamentissa posti ja eteisessä on iso kirjelista. Arkaluontoisemmat kirjeet adresseerataan tänne). Siis odotti minua siellä kirje, jota ei ollut kirjoittanut kukaan muu kuin Haggeus herra. —
Hän ei nimittänyt enää minua Ignatius Koribanyaksi, vaan ilmoitti saaneensa tietää oikeaa nimeni ja tämä kävi kovasti kunniatunnolleni. Hän luottaa vielä täydellisesti minuun. Koska hän aikoo valmistaa pyranastatoreja irredentisteille, niin pitää hän soveliaana, että hallitus antaa hänelle apua korkeasti luvallisen tulikonetehtaan laittamiseen, hän on maksava velan petardeissa, (joita räjähytellään pääministerin ja vapaamielisten klubin ovien edessä). Ja koska minä kerran olen antanut pääministerin sytyttää sikarinsa minun sikaristani, niin olisi vaikutusvoimaani katsoen minulle mitä helpoin seikka hankkia hänelle tuo vähäpätöinen summa; asian menestykseksi lupaa hän itse piakkoin kirjoittaa pari pätkää Kansanlehteen hallituspuolueen turmelukaesta. "Anna hyvä Jumala, mutta anna pian!" sillä asia on polttavan kiireinen. Jollei hän saa apua jo tänään tai huomenna, on hän lennättävä ilmaan tehtaansa, jottei hänen tarvitsisi nähdä toiveittensa raukeevan tyhjään. Hänen onnensa on minun edessäni. Saan pyytää, minkä palkinnon tahansa, kun vain autan häntä. Hallussaan ei löydy aarretta, jota hän ei soisi minulle. Saan vain valita. Koko hänen perheensä on oleva minulle kiitollinen kuolemaan asti. Kieltävässä tapauksessa hän ei voi vastata mahdollisista seurauksista. Hätänsä on korkeimmallaan. Hän pyytää minua käymään talossa, jos sydämessäni vielä on jänne, joka väräjää.
Selvää puhetta!
Sitä varten siis on minulla vaikutusvoimaa, että pyytäisin ministeriltä jotain suosionosoitusta ja sill'aikaa asettaisin petardin hänen tuolinsa alle, pitäen vain vaaria ettei se räjähdä, ennenkuin olen saanut mitä pyydän.
Ajoin siis asiaa; mutta en ministerin luona, vaan sen villakauppiaan, joka osti villani. Hän oli taipuvainen antamaan kaksituhatta floriinia etumaksuksi — vekseliä vastaan — nimittäin, jos saan kaksi hyväksyttävää nimeä alle.
Tätä toimittaessani tulin kokemaan sen sielutieteellisen seikan, että ihmisellä yleensä on paljoa ankarammat mielipiteet ja paljoa kumoomattomampi siveellisyys, ollessaan rahanpulassa, kuin silloin kun kukkaroissa on yllinkyllin. Mikä siihen lienee syynä?
Tänään en puuttunut mihinkään peliin klubissa enkä mennyt Budan Kasinoon pelaamaan pikettiä. Pidätin itseäni poissa ajatuksella, että kello seitsemän menen teaatteriin. Kellon lyömällä saavuinkin Tonavan rannalle, missä taannoin tapasin Agneksen.
Oli kaunis ja lämmin toukokuun ilta. Koko päivän vallitsi kova kuumuus, illalla suloinen lämmin. Kukkivat akatsiapuut täyttivät ilman hyvällä hajullaan.
Tuolla tuli Agnes ison punaisen makasiinin puolelta. Hänen yllänsä oli keveä kevätpuku.
Omituisen viehättävää on nähdä naista, jonka olemme tulleet talvella tuntemaan, ja tottuneet näkemään turkkeihin puettuna, kevätpäivänä puettuna lämpimän ajan vaatteisiin: keveään, liehuvaan pukuun.
Siitä oli jo aikoja kulunut, kun me näimme toinen toisemme, minusta tuntui tämä aika iankaikkisuudelta.
En saata kieltää, etten ollut hyvilläni häntä nähdessäni.
Totta puhuen sykki sydämeni aivan kuuluvasti.
Hän oli todellakin viaton kuin nukkuva lapsi, mutta minä en voinut kieltää tehneeni väärin, mitä hänen tähtensä olin tehnyt. Siinä oli jo varkaus, ryöväys, murha, petos, väärä vala, väärennys. Kaikki!
Nähtyänsä minut riensi hän luokseni.
— Pelkäsin, ettette tulekaan, änkytti hän.
— Miks'en olisi tullut, kun sain kirjeen?
— Minkä kirjeen? kysyi hän, ja koko muotonsa osoitti pelästystä.
— Tietysti Kozákin.
— Vähät siitä! Hän on kiero ihminen. Mutta entä toinen kirje?
En tahtonut tunnustaa saaneeni toista.
— Eikö Kozák herra lähettänyt minulle mitään taskukellon tapaista.
— Siitä ei kannata puhuakaan. Se on hyvässä korjussa; panin sen sinne, minne muutkin.
— Mutta rakas ystäväni, älkää pitäkö sitä siellä. Se on vaarallinen kalu, joka itsestään rupee toimimaan.
— Tiedän, se on minulle hyvin selitetty. Sitä ette saa ikinä nähdä.
Mutta puhukaa toisesta kirjeestä, jonka saitte isältäni.
— Se koskee ammattia.
— Siinä hän pyytää teitä käymään talossa tänään tai huomenna tai jonakin iltana. Te ette saa sitä tehdä.
— Vihaatteko minua niin kovin?
Tyttö ei vastannut, vaan katsoi suurilla silmillään minua ja huo'ahti.
— Te ette saa tulla meille. Veljeni makaa rokkotaudissa siinä huoneessa jonka lävitse mennään puutahan puolelta minun kamariini.
(Hauska uutinen! Lapseni pakenevat kotoansa rokkoa, ja minä veisin sen kotia heidän sijastaan).
— Lieneeköhän se sentään suurin este? kysäsin epäillen.
— Tässä on lääkärin osoite, jonka nyt vien apteekkiin. Siihen on kirjoitettu sairaan ja sairauden nimi.
Niin oli todellakin laita… lääke-osoitteita ymmärrän, ollen maalainen; näillä rohdoilla lääkitään rokkoa. Mieleeni leimahti; entä jos nyt on käynyt, niinkuin tuo kiero mies puhui! Jos se olisikin itämainen rutto! Tämä lurjus on tuntikausia kantanut ihoansa vastaan Astrakanista tulleita nahkoja!
— Eiköhän olisi parempi viedä sairas sairashuoneesen? sanoin tytölle.
— Hänelle se olisi parempi; mutta sitä pahempi minulle. Ròkus-sairashuoneessa on erityinen osasto rokko-tautia varten, ja jos minun täytyy hoitaa siellä veljeäni niin monen sairaan keskellä, niin luulen, että saan minäkin pikemmin taudin kuin hoitaessani häntä yksin kotona.
— Miten? Hoidattako te itse sairasta?
— Juuri sentähden en tahdo tulla teitä lähelle. Mutta minä näytin etten pelännyt häntä, ja tartuin kumminkin hänen käteensä ja pidin sitä kainalossani, pakoittaen siten häntä pysymään rinnallani.
— Tiedättekö, minä en pelkää mitään. Minä luotan sallimukseen.
— Mutta sentään ette saa myöntyä isäni kutsumukseen. Toimittakaa kirjeessä asia josta hän puhuu.
— Mahdotonta!
— Ei! Ei! Te ette saa tulla sinne! Kaikki ilkityöt ovat mahdolliset siellä syöksemään teitä perikatoon. Kaikista ilkitöistä ovat ne suurimmat, jotka päättyvät "surmalla". Mutta entä ne jotka päättyvät "elämällä". Mutta mikä elämä? Mikä kauhea elämä!
— Agnes kulta. Uhkaukset minua houkuttelevat luoksensa.
— Te ette saa tulla sinne, sillä te surmataan.
— Siihen on minullakin kai jotain sanomista.
— Te ette saa tulla sinne, sillä siellä ryöstetään kunnianne.
— Minä lunastan sen rahalla ja saan sen takaisin.
— Te ette saa tulla sinne, sillä viette lapsiinne ruttotaudin.
— En mene heidän pariinsa.
— Te ette saa tulla sinne, sillä siten karkoitatte kotirauhanne. Koko elämänne tulee myrkytetyksi, leponne, onnenne, kaikkityyni.
— Hulluuksia! Huudahdin innokkaasti, kaksin käsin vetäen häntä lähemmäksi.
Tyttö katsahti minuun säihkyvin silmin, kasvot tulipunaisina; rintansa huokui kovasti ja huulensa värisivät; hän kumartui niin lähelle minua, että henkäyksensä polttivat kasvojani.
— Te ette saa tulla sinne, sillä minä rakastan teitä!
Näin sanoen tempasi hän itsensä irti minun käsistäni ja juoksi pois, aivan kuin kuolemanvaaraa pakoon.
Minä jäin kauhistuneena seisomaan kuten suolapatsas.
"Te ette saa tulla sinne, sillä minä rakastan teitä!"
Oikeassa olet, tyttö parka. "Tämä" on suurin este! Tähän asti on kaikki ollut ilveilystä; yksi ainoa sana tekee tästä murhenäytelmän.
Katselin hänen jälkeensä, kunnes hän katosi näkyvistäni; en koettanut saavuttaa häntä; en kutsunut häntä takaisin.
Palasia siivosti kotiani.
Käskin palvelijani panemaan valmiiksi matkakapineeni; huomenna en kysy enkä kuule, menen Fürediin; hikoilkoot muut parlamentissa. Enkä tule takaisin ennenkuin kuriiri tulee noutamaan.
Palvelijallenikin annoin vapauden kahdeksi viikoksi, hän saa mennä Vácziin tervehtimään sisartansa. Annoin kuitenkin tiedon parlamenttiin, että pakenin Fürediin.
Yön kuluessa vakaantui vielä tuumani.
Rakkaus ei ole leikin tekoa.
Eräs jokapäiväinen seikka tuli vielä päätökseni avuksi. Rupesi satamaan. Tämmöisessä ilmassa voi vain pitkävartisilla metsästyssaappailla päästä Kuiskaaja-kadulle. Sula mahdottomuus on mennä lemmenkohtaukseen likaiset saappaat jalassa. Parempi avojaloinkin. Sade saattaa tehdä tyhjäksi vallankumouksenkin; — se on jo estänyt monta taistelua. — Tämä taivaan sieni pesee monta ihmis-aietta. Koetetaan nukkua!
Monta kertaa heräsin yöllä.
Monta kertaa kuulin tämän lauseen; "sillä, minä rakastan teitä!" läheltä, kuiskauksena, — kaukaa, raueten, — syvyydestä, kiljaistuna, — korkeudesta laulettuna; autuaan, kirotun äänellä; ihastuksen, epätoivon, vimman ilmauksella; sulosuukkoja paineltaessa huulilleni: rikostaakan painajaisen painaessa rintaani! Monta kertaa vajosimme yhdessä pohjattomaan syvyyteen, monta kertaa lensimme yhdessä kaukana maasta, ja aina seurasi, kohotti, tempasi meitä tuo lause: "sillä minä rakastan teitä", joka oli jokapaikassa ympärillämme; siitä syntyi vihdoin koko maailma.
Nousin varhain ylös päivän valjetessa ja saavuin tuntia aikaisemmin
Budan asemahuoneelle kuin olisi tarvinnut.
En lähettänyt omaisilleni sähkösanomaa; olkoon heille tuloni odottamaton. Siihen oli minulla toinenkin syy. Yötisen sateen perästä nousi kova tuuli; tietäessään minun tulevan, odottavat he minua ja vilustuvat.
Tuuli kiihkeni kiihkenemistään; saapuessamme Siöfokiin muuttui se todelliseksi myrskyksi. Matkustajat, jotka olivat "Kisfaludy"-laivalla tulleet tänne Füredistä, kertoivat kamalia asioita kärsimistänsä tällä Unkarin merellä. Aallot olivat loiskuneet yli laivan ja sen toinen pyörä oli aina pyörinyt ilmassa. Joka ihminen laivalla oli tullut merisairaaksi. Laiva ei lähdekään kohta aamupäivällä takaisin, vaan vasta jälkeen puolenpäivän; se odottaa iltajunaa, ehkä myrsky heikkenee siksi.
Tämäpä vasta hauskaa huvitusta venyä Siöfokissa koko päivä muutamien nukuttavien kylpyvieraitten, epätoivoisten huvimatkaajain ja äsken naineen parikunnan seurassa yhteen pakattuina maalaishotellin ainoaan tanssisaliin. Minä kehoitin heitä tulemaan ylitse veneellä, mutta ei yksikään suostunut siihen. — Tosin on Siöfokin kananpaisti hyvää, mutta ei koko päivää voi kananpaistiakaan syödä.
Kun olisi jotain ajankulutusta!
Mitä toivoin, sitä tulikin. Ravintolaan tuotiin minulle sähkösanoma.
Se oli valtiopäiviltä.
— "Tule heti takaisin. Huomenna äänestys. Läsnäolosi välttämätön".
Kuten hashishin humalan vaikuttamana rupesi äkkiä päätäni huimaamaan.
Täytyy palata takaisin. Vielä tänään ja heti. En saata jatkaa pakomatkaani. Käsketään takaisin.
No, ei siis muuta kuin takaisin.
Mutta lakkaa siis pitämästä minusta huolta, jota sanotaan "kohtaloksi", kun itse olet luopunut minusta!
Palaan takaisin enkä enää hiero sovintoa.
En kysy, mitä tuo sana maksaa: "minä rakastan teitä".
Annan siihen vastauksen.
Jos tuo vanha sielukauppias tahtoo rahaa tai nimeäni, saakoon sen; en huoli ajatella seurauksia. Menen.
Jos hirmustunut kilpailijani saa tietää minun pettäneen hänet, ja murhaa minut salaa, niin se on viimeinen menoni. Jos hän taasen ei tee sitä, vaan ilmaisee asian niille, jotka rupeisivat vihaamaan minua yhtä paljon kuin he nyt rakastavat minua, niin hukka minut perii, joudun mieron teille; siis on sekin viimeinen menoni. — En huoli ajatella sitä. Menen.
Jos rokkosairaan tauti tarttuu minuun, vien sen kotiani, kuolen, tai tapaan siellä itse mustan kuoleman, joka tempoa minut jo kynnyksellä, niin on se viimeinen menoin. Sama se. Menen!
Ja jos tielleni pannaan itse pyranastator tulikelloineen, min lennän ilmaan! Menen!
Jos saatan epätoivoon tytön, joka rakastaa ja joka ei löydä lemmelleen muuta pakopaikkaa kuin Tonavan ihana, kivinen pohja; niin silloin makaamme siellä molemmat. Olkoon menneeksi. Kuolkoon mutta rakastakoon.
Ja vaikka minut syöstäisiin autuaitten parista, vaikka minä joutuisin pahojen henkien joukkoon, vaikka muserrettaisiin minut tomuksi ja jokainen tomuhiukka veisi mukanaan täyden itsetietoisuuden maailman ääriin saakka, niin menen kumminkin hänen luoksensa, kun tiedän, kuinka suuresti hän minua rakastaa.
Sammutin viimeisenkin terveen järjen kipinän, jotta jäin täydelliseen pimeyteen, missä kiihkoinen mielikuvitus taikalampun lailla synnytti kaikenlaisia haavekuvia.
Mitä ilmiöitä syntyykään tästä valonlähteestä; "minä rakastan teitä?" Ylimaailmallisia näkyjä; pelkkää kirkkautta, suloutta. Ihminen jumaloittuu hetkiseksi. Ylimaailman autuuden koko äärettömyys, koottuna hetken riemuun! — Mitä minä huolin mikä on seurauksena!
Tuomitkoot minut vaikka kaikki ylienkelit! Kyselkööt "mitä olet tehnyt?" Keveillä mielin olen vastaava: "elin tuolla alhaalla maan päällä hetken, jota en olisi vaihtanut koko teidän taivaasenne!"
Pankaamme tähän lankeevia tähtiä!