VIII.
Tähän aikaan tapahtui Unkarissa se erinomainen harvinaisuus, että muuan piispa meni naimisiin. Se oli ainoa laatuansa oleva tapaus sen jälkeen, kun kirkollinen celibaatti [katolisen kirkon kielto, etteivät papit saa mennä naimisiin] oli voimaan astunut.
Emmerich von Thurzo, Neutran piispa oli tuo merkkimies.
Hän oli viimeinen miehinen jälkeläinen Thurzon ikivanhaa aatelissukua, joka Unkarille oli antanut niin monta urhoollista kenraalia ja viisasta palatiinia, ja jonka tilukset olivat pienen kuningaskunnan kokoiset. Piispan kanssa olisi tämä kuuluisa suku kuollut sukupuuttoon ja sitä olisi pidetty suurena onnettomuutena koko maalle.
Sen estämiseksi oli keksittävä joku hyvä keino.
Paavi tiesi neuvon. Hän antoi bullan, oikeen todellisen, paavillisella lyijysinetillä varustetun bullan, jossa Thurzo vapautettiin celibaatista ja annettiin hänelle oikeus mennä naimisiin, ilman että hänen siltä täytyisi jättää piispan virkaansa.
Kronikat ja muistotarut tietävät, että piispa käyttikin hyväkseen tuota erikoisoikeuttansa. Hän meni naimisiin kauniin aatelisneidin Christine von Nyaryn kanssa. Häät olivat sangen komeat ja laatuaan ainoat siinä suhteessa, että ne kestivät kokonaisen vuoden.
Bittsenin linnassa on vieläkin nähtävänä se suuri huone, jossa näitä häitä pidettiin. Itse linnakin, joka on barokkityyliin rakennettu, seisoo vielä eheänä paikallaan komeine kuvapatsailla koristettuine käytävineen. Hääsali itse ei ainakaan paljon anna perään pituudessa ja leveydessä Budapestin reduuttisalille. Sen toisella keskiseinällä näkyy vielä makuuhuoneeseen johtava porttaali. Se on sangen komea. Sitä kannattaa neljä solakkaa korinttilaista pilaria, joiden ympärillä kiertelevät kullasta ja hopeasta taiteellisesti veistetyt viiniköynnökset, itämaalaiset kasvit ja rehevät lehtikoristeet.
Häitä vietettiin humussa ja riemussa viikko viikon, kuukausi kuukauden perään. Kokonaisen vuoden ne kestivät. Erittäin korkealle kohosi ilo eräänä aamuna, kun piispa, kasvot ilosta loistaen, astui ulos makuuhuoneesta ja sylissänsä kantoi pientä, vastasyntynyttä perillistä. Sen kastetoimitus lisäsi vain hääjuhlan riemuja.
Niin, kokonaisen vuoden yhteen mittaan nämä pidot kestivät. Eivätkö vieraat kyllästyneet? Eivät, sillä joukko vaihtui alinomaa. Kukaan ei nimittäin ole juuri sellaisessa asemassa, että voisi taloudestaan olla poissa kokonaisen vuoden. Toisia siis meni kotiinsa, kun toisia tuli. Tänään esim. tuli koko joukko Matyasföldistä. He viettivät viikon ilossa ja riemussa, humussa ja sumussa, laulaen, soittaen. Ja kun he olivat saaneet häistä kyllänsä ja lähtivät pois, tuli heidän sijaansa uusi joukko begyaljalaisia, Banaatin väkeä tai miehiä ja naisia etäisestä Alföldistä. Aina Siebenbürgistä, Puolasta ja Mähristä tulivat ylhäiset perheet, vanhat, hyvät ystävät; tulivat lapsineen, vaimoineen, kiluineen kaluineen, palvelioineen, sukulaisineen ja tuttavineen.
Myöskin musiikkia oli yhtä monta erilaista lajia, kuin vieraitakin. Herrat Puolasta toivat mukanaan kuuluisat pasuunansoittajansa. Siebenbürgiläisillä oli mustalaismusikantteja ja Banaatin väellä guszla-pelimanneja. Ne soittelivat vuorotellen. Kun yksi lasi musiikkia loppui, alkoi heti toinen. Mitä erilaisimpia ja vaihtelevimpia tansseja esitettiin.
Sillä aikaa kun nuoriso salin yhdessä osassa hyppeli soihtu- tai silkkitanssia, istui vanhempi väki lukemattomien, pitkien pöytien ääressä salin toisessa osassa. Siellä esiintyi huvittajana milloin sukkela sananlaskujen puhuja, milloin saksalainen vaeltava rakkauden runoilija, milloin hurskasten latinaisten virsien esittäjä. Erääseen nurkkaan oli pystytetty suuri teltti, jossa oli yksinomaan naisille aiottu pyhäkkö. Muutamaan seinäsyvennykseen oli katettu pöytä armollisia lapsiherroja varten. Siinä ne söivät, joivat ja riemuitsivat kasvattajainsa ja opettajainsa valvonnan alaisina.
Muutaman holvikäytävän varjoon olivat leiriytyneet kaikilta ilman suunnilta saapuneet papit ja munkit. Semmoinen harvinainen ja merkillinen tapahtuma, kuin piispan häätilaisuus, olikin niitä houkutellut kokoon suuret parvet kaikista mahdollisista veljeskunnista, kaapun-parsista ja väreistä. Siinä oli punaisia veljeksiä Steinamangerista, premonstraatereita Jaszosta, paulinisteja Diosgyöristä, zipfereitä, temppelistejä, johanniittoja, jehoviitteja, karmeliittejä y.m. y.m. He istuivat suuren pöydän ääressä ja pitivät juominkia in honorem domini et dominae. He olivat myöskin vakinaisimmat ja pitkäaikaisimmat häävieraat. Heidän lukunsa vaihteli ainoastaan siten, että heitä aina vain tuli lisää, mutta pois ei ketään lähtenyt.
Paitsi heitä oli häissä eräs muukin vakinainen vieras, semmoinen, joka näissä pitkissä pidoissa oli alusta alkain ja loppuun saakka. Se oli Grazian, Mitoschinin linnanherra.
Hänellä oli myös mukanaan kaunis tyttärensä.
Vanhemmat naiset, tuolla nurkkateltissään, kuiskivat keskenään, että syynä Grazianin pitkälliseen viipymiseen oli etupäässä se, että hän oli päättänyt naittaa tyttärensä täällä jollekin aatelismiehelle. Hän olikin jo löytänyt suloisen sulhasen, tuon ikinuoren puolalaisen Berezowskyn. (Tässä kuiskuttelijat hymyilivät makeasti.) Muhkea sulho. Mies semmoinen, että jos Herrajumala ensimäisen ihmisen, Aatamin, olisi hänen kaltaisellaan ulkomuodolla varustanut, ei äiti Eeva milloinkaan olisi tuota paljon itkettyä omenaa puusta poiminut. Ja niin suloisesti tuo ikinuori sulho lakananvaalealle morsiolleen hymyili, että silmänsä oikeen ristikkäin kävivät.
Enimmän aikansa vietti tuo vanha narri viinipullojen seurassa. Sieltä sentään silloin tällöin malttoi erota. Kävi silloin nuorison joukkoon ja tanssia reksutteli leveillä laattajaloillaan, kuin mikäkin sarvikuono. Mutta enin kaikista hän halusi suuteloa Magdaleenalta. Ja sen hän ehkä onnistuisi saamaankin, jos vaan tyttö suostuisi silkkitanssiin hänen kanssaan tulemaan.
Kuten vanhat vielä muistavat, kävi silkkitanssi seuraavalla tavalla: Joku nuori mies otti käteensä silkkisen tyynyn — siitä myös nimi tyyny- eli polsteritanssi — heitti sen lattialle ja pyöri yksinään hetkisen sen ympäri soiton tahdissa. Sitte valitsi hän mieluisimman seinämillä istuvista naisista ja laskeutui hänen eteensä polvilleen tyynylle sekä jäi siihen asentoon, kunnes neiti antoi hänelle suutelon. Sitte otti mies tuon, häntä suudelleen, naisen kädestä kiinni, nousi itse ylös ja molemmat tanssivat yhdessä muutaman kierroksen lattialla. Sen lopetettua meni mies paikalleen, mutta nainen vuorostaan otti nyt tyynyn ja polvistui jonkun ritarin eteen ja sai tältä suukkosen. Näin kävi tanssi suloisessa vuorottelussa. Siinä annettiin ja otettiin monta suloista suudelmaa. Varsinkin rakastuneet osasivat hyväkseen käyttää silkkitanssia.
Myöskin, kuten jo edellä sanottiin, tanssittiin piispan häissä ahkerasti silkkitanssia. Etenkin oli vanha ikinuorukainen Berezowsky siihen ahkera. Milloin vain se pantiin alulle, olivat hänen kuparinkarvaiset juoponkasvonsa myös aina mukana. Hänellä oli salainen toivo, että hän siinä saisi tilaisuuden lähennellä Magdaleenaa. Mutta turhaan. Berezowskystä eivät välittäneet edes vanhimmatkaan leskirouvat. Ja niin kauvan kun ei kukaan nainen häntä tanssiin vienyt, ei hänellä myöskään ollut oikeutta Magdaleenan eteen polvistua, saadakseen tuosta korallisuusta suutelon harjaksisille huulilleen. Koko seurue näytti olevan saloliitossa häntä vastaan, niin ettei kukaan tuonut tyynyä hänen eteensä.
Vanhemmat naiset tuolla teltissä, hymyilivät nähdessään, kuinka herra Grazian paikaltaan ahkerasti vartioitsi silkkitanssin kulkua. Eleistä kasvoilla päättäen, et se mennyt hänen mielikseen.
* * * * *
Tuon kovan läksytyksen jälestä näytti kaunis Idalia kokonaan muuttuneelta. Tuntui, kuin olisi hän todellisuudessa parannuksen tehnyt. Häntä tuskin enää tunsi. Hän oli ystävällinen ja myödenantavainen, ei riidellyt eikä torunut, katsoi sormiensa läpi ja rankaisematta jätti palvelusväen virheet y.m. hyväntahtoisuutta harjoitti. Lisäksi kävi hän joka aamu kirkossa, istui siellä hiljaa ja toimitti rukouksensa hartaudella, kuten näytti. Mitä hän tällä kaikella tarkoitti, ei tiennyt kukaan muu, ellei kenties isä Siegfried.
Myöskin herra Cupidosta oli Siegfriedin käsissä tullut kokonaan toinen ihminen. Sen sijaan, että hän ennen vaan lauleli sopimattomia ja jumalattomia lauluja, kuultiin hänen nyt lukevan pyhiä kirjoja selvällä ja kuuluvalla äänellä. Ei myöskään hän enää kulkenut kylien läpi villi-ihmisen tavoin koirajoukkoineen, joita rauhallisten kulkijain päälle usutteli, vaan asteli sen sijaan hiljaisena ja lempeänä kasvattajansa rinnalla sekä ystävällisesti ja nöyrästi vastaili vastaantulijain tervehdykseen. Taskurahoistaan jakoi hän kerjäläisille. Sunnuntaisin auttoi hän taitavasti pappia jumalanpalveluksessa, eikä suinkaan enää aikonutkaan rikkiä pyhänsavun astiaan sekoittaa. Jumalattoman puheen sijaan olivat tulleet hurskaat latinaiset lauselmat ja vanhojen ihmisten kättä suuteli hän kunnioituksella. Tämä kaikki oli hurskaan kasvattaja-isän ansiota. Sen merkitsivät myöskin hänen hyväkseen luostarikonventin jäsenet. Itse provinsiaalikin [luostarien tarkastelia] lausui kiitoksensa hänen hyödyllisestä toimestansa.
Tämä linnanrouvan virallinen mielen ja käytöksen muutos sattui piispa von Thurzon häiden aikaan. Mitoschinin herra oli koko perheensä kanssa sinne matkustanut ja sinne jäänyt koko vuodeksi, kuten olemme nähneet. Isä Siegfriedillä ei siis ollut mitään aihetta kuljeskella maanalaisessa käytävässä. Mitoschinilaisten lähtö oli tapahtunut niin äkkiä, ettei Magdaleena ollut siitä mitään tietänyt heidän viime sunnuntai-yönä tavatessaan. Olivat taasen tehneet liiton tavata tulevana sunnuntaina.
Mutta viikolla kuuli Siegfried narri Herskolta, että Mitoschinin väki, myös Magdaleena, oli pois matkustanut. Mihin? Piispan häihin. Niitä tulisi kestämään kokonaisen vuoden. Kauheata. Koko sinä aikana ei siis saisi hän rakastettuaan tavata. Kenties hän ehkä myös siellä pakottamalla pakotettaisiin menemään Berezowskylle puolisoksi.
Siegfried huokasi syvään. Kumpahan edes vielä kerrankin saisi
Magdaleenan nähdä!
Eräänä päivänä — piispan häitä oli jo silloin koko kolme kuukautta vietetty — sanoi rouva Idalia hänelle:
"Isä Siegfried! Kuule nyt minua tarkoin! Koko maailma on Bittsessä, piispa von Thurzon häissä. Ainoastaan me emme siellä vielä ole. Mutta piispa on minulle sukua äidin puolelta. Hän on myöskin kaste-isäni. Hän tulee varmaankin vihaiseksi — ja oikeudella — ellen häihin mene. Minulla on myös erinomaisen kaunis kaulaketju oikeista helmistä. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle, kauniille rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä viipykäämme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."
Siegfried riemastui. Siellähän saisi nähdä Magdaleenan. Toiselta puolen tuli myöskin mieleensä, että siellä todenmukaisesti tulisi tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän oli jo muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän millään muotoa haluaisi yhteyteen. Mutta olihan hän nyt laihempi, kasvojansa peitti myös pitkä parta. Kenties eivät tuntisikaan, varsinkaan ei, jos hän vaatimattomasti pysyttelisi nurkissa ja sivupuolilla sekä kasvojansa koettaisi kaapun päähineellä varjostaa. Menen siis. Saanhan ainakin nähdä rakastettuni.
Ja niin lähdettiin Madocsanystakin häihin. Kokonaista kuusi päivää kesti matka, siliä oli par'aikaa kylmä talvi, pakkassää. Päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.
Myöhään illalla saapuivat he Bittsen linnaan. Lepäsivät yön matkan vaivoista. Vasta seuraavana aamuna kävivät he toivottamaan nuorelle parille onnea.
Emmerich von Thurzolla oli erinomaisen hyvä muisti. Sentähden hän siis, kuullessaan nimen isä Siegfried, rupesi heti ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi hänen hiippakunnassaan löytyä, koska hän ei itse muistanut sen nimistä pappia vihkineensä. Siegfried sanoi saaneensa vihkimyksensä ja arvonsa munkkikuntansa provinsiaalilta. Tästä piispa häneen suuttui. Se ei ollut nimittäin hänen mieleensä, että jesuittain provinsiaalit harjoittivat papinvihkimistä, jonka toimen hän piti yksinomaan kuuluvan omaan ammattiinsa. Täten tuli isä Siegfried heti vähemmin suosituksi vieraaksi Bittsen linnassa. Kukaan ei hänelle ystävyyden osoituksia tarjonnut, ei kukaan hyvää ruokahalua toivottanut, kun hän pöytään istui. Myös muut pappis- ja munkkivieraat katselivat häntä syrin karin. Jesuitat eivät näet olleet pidetyt muiden munkkikuntien keskuudessa.
Eräs henkilö piti kuitenkin hänelle uskollisesti seuraa. Se oli herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei eronnut hetkiseksikään kasvattajastaan. Siivosti, hiljaisena ja miettivänä istui hän munkin polvella.
Mutta rouva Idalia mukautui piankin hääjoukkioon. Leskeyshunnun oli hän jo aikaa sitte poisjättänyt. Sopi siis tanssiinkin osaa ottaa. Hän oli iloinen ja puhelias. Thurzo itse hymyili useamman kuin yhden kerran hänen nerokkaille huomautuksillensa. Pian kerääntyikin loistava, ihaileva kavaljeerijoukko hänen ympärillensä. Olipa seassa muutamia harmaapäisiäkin ritareja.
Ainoastaan Mitoschinilaiset näyttivät Madocsanyn rouvaa välttelevän. Jos Idalia sattumalta tuli siihen pöytään istahtaneeksi, missä naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö nousi ylös ja etääntyi johonkin muuhun paikkaan. Perässä seurasivat piankin isänsä sekä Berezowsky seurueinensa.
Muutamana iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurzo kulki käsi kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparven luota vierasparven luo, leikkiä laskien, hymyillen, iloon kehoitellen. Munkit ja papit olivat kokoontuneet erään suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinaista laulua:
"Vinus, vina, vinum!
Nomen adjectivum.
Nolo masculinum
Sordet femininum.
Neutrius vinum
Solum est divinum!"
Se laulu sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole oikeastaan miehiä eikä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä viini ja hyvä munkki on siis neutri sukua.
Myöskin tänään taaposteli vanha Berezowsky tanssissa. Soihtuhypyssä oli hän oikeen mestari, siinähän nimittäin tarvitsi vain kirkua ja polkea jalkaa. Mutta silkkitanssissa ei hänellä tahtonut olla oikeen menestystä syystä, ettei kukaan nainen olisi surmikseen ottanut häneltä suukkosta. Magdaleena oli myös silkkitanssissa. Berezowsky koetti käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta turhaan.
Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä. Toinen oli nuoren munkin, isä Siegfriedin, toinen Idalian, Madocsanyn rouvan. Idalian sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka hänen läsnäoloaankin pelkäsivät, kuten ruttoa.
Nyt joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys silmissä vei hän sen Berezowskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä saakka ilosta ja oli mielissään, että hän nyt saa tilaisuuden Magdaleenaa tanssiin pyytää ja häntä tanssin sääntöjen mukaan suudella. Magdaleena vaaleni kauhusta.
Isä Siegfriedin koura puristautui kiukusta kokoon, niin että siinä oleva hopeainen pikari litistyi ja punainen viini ruiskahti pöydälle.
"Quid habes?" huusivat munkit yhdestä suusta.
Idalia polvistui Berezowskyn edessä ja tämä valmistautui juuri suutelemaan tuota kaunista rouvaa. Silloin hyökkäsi Grazian heidän väliinsä ja huusi jyrisevällä äänellä:
"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"
Kiukustuneena hypähti Idalia ylös, löi kätensä yhteen ja huudahti:
"Teillä ei ole täällä mitään sanomista. Naisihmisenä olen minä myöskin luultavasti yhtä arvokas, kuin te miehenä."
"Se ei ole totta. Sinä olet leski, joka miehesi olet pois päiviltä saattanut ja sittemmin ruvennut elämään luvatointa yhdyselämää muinaisen rakastajasi kanssa, jota munkin vaatteisiin pukeutuneena talossasi salailet. Tännekin olet tuon syntikumppanisi laahannut. Tuolla hän istuu pöydän vieressä, lapsesi polvillaan. Vai eikö sitte muka olekin tuo pappi sinun rakastajasi?"
Näin puhuen lenkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin päästä sitä peittävän päähineen.
"Katsokaapas!" kiljui hän. "Kuka on tämä munkki? Teodor Dalnoki.
Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"
"Hahaha!" kaikui ympäri, kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnokin.
Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan palvelukseen.
Isä Siegfried seisoi tuon nauravan, syljeskelevän joukon keskellä. Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän sen irti laskisi, tekisi se piankin tuhotöitä.
"Siegfried?" kuului piispa Thurzon mahtava ääni rähinän keskestä. "Mikä olet sinä, pappi vai ritari?"
Nuorukainen antoi tuolin pudota lattiaan ja kumarsi päänsä alas sekä lausui hiljaisella äänellä:
"Pappi."
"Pois siis täältä! Voi sitä, joka pahennusta matkaan saattaa!"
Muut munkit saivat tästä piispan uloskäskystä kehoitusta ja rohkeutta. He päästivät vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä, samalla kestiten häntä mitä moninaisimmilla latinaisilla ja kreikkalaisilla haukkumasanoilla.
Siegfried ei välittänyt itsestään, hän koitti ainoastaan varjella, etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän myös, kuinka Magdaleena tahtoi hänen luokseen rientää, häntä ruumiillaan suojellakseen, mutta Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja singahutti hänet Berezowskyn luokse sanoen raa'asti:
"Tuolla on sinun paikkasi!"
Mutta Idalia rouva astui kiukusta raivottaren näköiseksi muuttuneena
Grazianin eteen ja kirkui:
"Kuule sinä Grazian Likovay! Tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan. Kerran jo pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisen kerran ja se tulee olemaan kuolemasi!"
Näin sanoen ryntäsi hän salista ulos, kumoon jokaisen tyrkäten, ken ei kyllin nopeasti sivulle väistynyt. Mennessään huusi hän piispalle ja tämän puolisolle:
"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivon teidät vielä kerran tapaavani!"
Tuokiossa oli hän reessä. Lentojuoksussa, vaahtoisina jättivät hänen hevosensa piankin Bittsen linnan.