XIII.
Grazian Likovay luki kirjeen kahteen kertaan, kolmeen kertaan, mutta ei sitä ymmärtänyt. Täytyi kutsua avuksi mestari Mathias.
"Lue tämä kirje! Sen on narri tuonut, narri kirjoittanut, narri myös se, joka sen käsittää."
"Minä käsitän sen", sanoi Mathias, luettuaan kiireesti kirjeen.
"No, anna kuulua, mitä siinä on!"
"Muistatte kai vielä, miten ankarasti häväisitte isä Siegfriediä
Bittsen linnassa? Minä olin myöskin siellä ja näin kasvot, jotka
paljastuivat, kun te riistitte päähineen häneltä; ne olivat todellakin
Teodor Dalnokin."
"Minä olen hänelle asianmukaisesti kostanut, vai kuinka?"
"Se on totta. Ja sellaisia haavoja ei niin pian paranneta, varsinkaan ei, jos ne sattuvat semmoisiin paikkoihin, jotka tuskin ovat ehtineet arvettua. Myöskin tiedätte, että Teodor Dalnoki on neiti Magdaleenan hyljeksitty kosija. Lisäksi ovat linnat niin lähekkäin, että melkein näkee toisensa ikkunoista."
"Sinä siis arvelet, että tässä kirjeessä on puhe Magdaleenasta?"
"Muitahan naishenkilöitä ei olekaan meidän talossa. Ja vaikka kaikki nämä tauluille maalatut kauniit kuvat olisivatkin eläviä, niin ainoastaan Magdaleenaan palaisi Teodorin mieli. Se on minun ajatukseni."
"Katsopas ikkunasta pihalle! Etkö näe jäidenlähtöä Waagissa? Narrin tullessa olivat jäät tuskin liikkeessä, mutta nyt ne ovat suorastaan raivoissaan. Näes, kuinka jäälohkareet vievät mukanaan mökkejä rannikolta ja katkovat paksuja puunrunkoja. Mikä ihmisellinen olento voisi sydänyönaikana niitä myöden kulkea? Sano mielipiteesi!"
"Minä olen Raamatusta lukenut, että Pietari kerran käveli kuivin jaloin vettä myöten ja se tapahtui merellä. Hyvänä luteerilaisena täytyy minun uskoa, mitä Raamatussa on."
"Se oli silloin. Se oli pyhä Pietari, jolle kaikki mahtaa olla mahdollista. Mutta tänään on tänään."
"Mutta minä tiedän myös, että munkki voipi saada paljo aikaan, rakastaja vielä enempi, molemmat yhdessä pystyvät he kaikkiin!"
"Puhelemmeko asiasta Berezowskyn kanssa?"
Aina siitä saakka, kun oli koteuduttu Bittsen hääjuhlallisuuksista, oli tuo vanha sulhasmies oleskellut Mitoschinin linnassa. Hänenhän piti mennä naimisiin Magdaleenan kanssa ja sitte viedä hänet kotimaahansa. Asian lopullista toimeenpanoa hidastutti ainoastaan se seikka, että vävypoika ja appiukko ottivat jota aamu niin perinpohjaisen pöhnän, jotta oli pakko kantaa heidät nukkumaan vuoteeseen, josta heitä ennen puoltapäivää ei kyennyt herättämään tulipalonhälinäkään eikä edes ryövärien päällekarkaus. Mutta jälkeen puolenpäivän taasen ei tuo tekopyhä herra tahtonut ottaa osaa mihinkään kirkolliseen toimitukseen ja siten tuli avioliitto yhä lykätyksi päivästä toiseen. Häitä sentään vietettiin jo etukäteen joka päivä.
Myöskin tänään koetettiin sulhasta herättää, vaan turhaan. Hänen korvaansa huudettiin, hänen jalkapohjiansa kutitettiin, mutta mikään ei auttanut. Hän vaan liikutti kättä tai jalkaa ikäänkuin rauhanhäiritsijää torjuakseen sekä nukkui edelleen.
"Maatkoon", mutisi herra Grazian, "minulla on toinen aate, puhelen tyttäreni kanssa."
Hän tapasi Magdaleenan istumassa avonaisen ikkunan vieressä.
"Oletpa sinä muruseni, tänään kuumaverinen, kun tämmöisellä ilmalla ikkunaa auki pidät", puheli hän.
"Annoin ainoastaan kyyhkyselleni vapauden, sillä jos minä sattuisin kotoani pois joutumaan, ei kukaan sitä ruokkisi."
"Sinä siis jo tiedät, että sinun täytyy mennä pian naimisiin?"
"Tiedän, isä rakas."
"No etkö revi tukkaasi, etkö vuodata verisiä kyyneleitä, etkö sano: sata kertaa mieluummin kuolemaan kuin hänen omakseen?"
"Sinun läsnäollessasi en enää vuodata yhtään kyyneltä."
"Sittehän olet koko lailla muuttunut. Kenties se johtuu piispan häistä? Varmaankin se sai mielesi muuttumaan, kun näit siellä entisen rakastajasi ja tulit tietämään, että hän nykyään on erään kauniin rouvan hempukkana?"
"Se oli kamala kohtaus, isä rakas."
"Ethän rakasta tätä munkkia?"
"Valallani vakuutan, ett'en munkkia rakasta."
"Semmoinen olisikin hirveätä. Minä en oikeen voi sanoa, mitä sinulle siinä tapauksessa tekisin, jos niin olisi asianlaita. Mitä tuossa pienessä pussissa säilytät?"
"Kaikellaisia pieniä muisto-esineitä, jotka olen perinyt äitivainajaltani, kuten esim. hänen emaljoidun kuvansa, kiharan hänen tukastaan sekä erään pienen hopeaisen ristin, jota lapsuudessani kannoin kaulassani. Kyllä kai minä ne saan viedä mukanani, kun lähden tästä talosta?"
"Mutta sinähän olet kokonaan muuttunut, olet tullut kuuliaiseksi tyttäreksi. Ehkä asiat vielä kehittyvät siksi, että tulet saamaan minun siunauksenikin."
"Siunaa siis minua, vaikka vain yhdellä sanalla!" pyysi tyttö isänsä jalkoihin polvistuen. "Salli minun suudella sinun kättäsi."
Grazian salli Magdaleenan viedä huulillensa hänen kätensä.
"Lupaa, että annat minulle anteeksi ne mielipahat, joita tahtomattani olen sinulle saattanut!"
Tuo pyyntö liikutti Grazianinkin raakaa sielua.
"Ole huoleti, en minä sinulle ole paha", murisi hän sekä sipaisi kerran karvaisella oikealla kädellään tuon polvillaan olevan tytön päätä. Sen liikkeen saattoi otaksua siunaukseksi.
"Koht'sillään pannaan asiat täytäntöön", puheli hän. "Pappi on jo täällä. Meidän täytyy mennä tänään aikaisin levolle, että jaksamme nousta ylös aamulla varhain. Huomenna nimittäin ovat häät."
Sen sanottuaan meni herra Grazian takaisin huoneeseensa, jossa mestari
Mathias vielä odotti.
"Oletpa väärillä jälillä, velihopea", puheli hän tälle. "Juttelin tytön kanssa ja huomasin, että hän on kokonaan muuttunut. Hän ei itkenyt lainkaan, kun minä häistä juttelin. 'Leena', sanoin minä, 'huomenna ovat häät'. Hän tuumi, että niin on hyvä sekä suuteli minun kättäni."
"Sehän on juuri paras todistus siitä, että hän turmiota päässään hautoo. Hän otti jäähyväiset isältään, koska hän aikoo ennen häitä, ensi yönä, rakastajansa kanssa paeta. Siitä ovat he keskenään sopineet. Minä tunnen naisväen."
"Tuhat-tulimmainen! Olisiko se mahdollista? Tuli ja leimaus, jos todella niin olisi! Taivaan talikynttilät! minä tapan heidät! Herätä puolalainen paikalla! Herätä hänet, vaikka hän olisi puolikuolluksissa! Minä tukehdun kiukusta. Hälytä koko linnan väki jalkeille!"
"Meidän pitää sangen varovaisesti ryhtyä toimeen. Siis, ei mitään hälinää! Muutoin he huomaavat ja ovat varuillansa. Meille olisi parasta, että joka mies nukkuisi niin kauan kuin itsestään herää. Lisäksi pitäisi karhujen ruokaan sekoittaa iltasella kloroformia, niin että ne olisivat hiljaa. Kappelissa eivät asiat ole oikealla tolallaan. Sydänyön kellonsoitto ja kummitukset valaistussa kirkossa, joita itse olette nähneet, ovat epäilemättä elävän ihmisen aikaansaamaa. Siinä piilee joku salaisuus. Armollinen herra, jättäkää asia minun haltuuni! Jo illaksi olen minä itseni niin valmistanut, etten väisty Belzebubiakaan, jos hän nimittäin olisi mukana pelissä."
Aina myöhäiseen iltaan kesti tänään kuiskuttelua ja jymyä Mitoschinin linnassa. Mutta naisia ei luonnollisesti tehty osallisiksi salaisuudesta.
Sillä aikaa, kun neiti Magdaleena oli ruualla, vietiin Berezowskyn aseelliset palvelijat kappeliin. Tuo julma sulhanen tahtoi myöskin olla mukana hyökkäyksessä.
"Mutta älkää murhatko munkkia!" neuvoi hän väkeänsä. "Munkin tappaminen tuottaa suuren vaaran. Iso-isäni sattui kerran vahingossa munkin hengiltä ottamaan, mutta kostoksi siitä, vei paholainen hänet elävältä."
Täytyi oikein vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että isä Siegfriedin henki säästettäisiin. Sen sijaan lupasi hän keksiä sopivan kidutus- ja rangaistustavan, jolla munkkia piinattaisiin.
Yön tullessa hiipi Berezowsky itse myös kappeliin sekä piiloutui aseellisen seurueensa kanssa hautaholveihin.
Miehet saivat ajankulukkeekseen tynnyrin olutta ja nopanheittovehkeet.
Pimeän tultua antoi herra Grazian kuuluvalla äänellä käskyn, että kaikkein piti aikaisin mennä levolle, kyetäkseen aamulla varhain jalkeille, sillä silloin piti vietettämän häitä talossa. Koko yönä ei saanut kukaan ulkona liikkua. Kellarit, varastohuoneet ja makasiinit piti tarkasti sulkea.
Sen jälkeen kun koululaiset olivat laulaneet häälaulun morsiamen ikkunan alla, sammutettiin kaikki valot linnassa.
Seudulla vallitsi niin syvä hiljaisuus kuin nukkuisivat kaikki elävät olennot siellä. Ainoastaan kohisevasta Waag-virrasta kuului kumeata ryskettä, joka aiheutui jääpalasien toisiinsa törmäämisestä ja särkymisestä.
Mutta kun suuri linnankello kuuluvilla lyönneillä ilmaisi puoliyön hetkeä, nousi Magdaleena vuoteeltaan, puki vaatteet yllensä, sitoi vyöllensä vyön, jossa riippui pienoinen, äidin perintönä saadut pikkutavarat sisältävä pussonen, kääräsi ympärilleen lämpimän vaipan sekä kiiruhti kuulumattomin askelin takimmaisia kiertorappusia myöten tuolle tutulle pienelle ovelle, joka johti karhupihalle.
Hän katseli ympärillensä. Karhuja ei ollut näkyvissä — se oli mestari Mathiaksen käyttämän nukutusaineen ansiota. Siten saattoi hän estämättä kävellä kirkon luo, jossa vielä heitti viimeiset jäähyväiset isänkodillensa, jonka kohta oli ainaiseksi jättävä. Sitte hän astui sisälle kappeliin.
Taasen paistoi kuu kirkkoon sekä valaisi pyhimysten kuvat, nimettömät hautakivet ja alttaritaulun.
Jospa vapauttaja, rakastettu pian tulisi!
Huuhkaja kiljui tornissa.
Vihdoinkin kello soi ja alttaritaulu tuli valoisaksi. Rakastettu lähestyi.
Kun hän astui poistuneen Antonius-kuvan paikalle, oli hän kuin todellinen elävä alttaritaulu ainakin: pyhä Ladislaus, tuo kuuluisa unkarilainen pyhimys. Ei tuo pakanain kuoliaaksi kiusaama, köyhä pyhimys, vaan pakanoita voittava sankari.
"Jumalan kiitos, että vihdoinkin olet täällä! Huomen aamulla on minun määrä lähteä Puolaan."
"Rientäkäämme sitte täältä, rakkaani!"
"Salli minun ensin lausua rukous veljeni haudalla!"
"Minä yhdyn sinun rukoukseesi!"
Molemmat polvistuivat vierettäin, käsi-kädessä murhatun veljen muistomerkin ääreen. Magdaleena suuteli kiveen veistettyä kuvaa.
"Rakas veli, annathan minulle anteeksi!" rukoili tyttö.
"Annanhan toki minä sinulle anteeksi, rakas sisko", kuului ääni vastaavan syvyydestä sekä samassa aukeni hautaholvin ovi ja sieltä hyökkäsi ylös Berezowskyn asestettu joukko, etunenässä tuo ikinuori sulhasmies itse, heilutellen julmasti miekkaansa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä salamoi myöskin miekka Teodor Dalnokin oikeassa kädessä.
"Ahaa! Et siis olekkaan munkki! No sitte sinun pitää kuolla tuossa paikassa", kiljui Berezowsky sekä hyökkäsi Teodoria kohti, miekka hirmuiseen iskuun kohotettuna. Mutta tämä olikin liikkeissään vikkelämpi ja antoi sen sijaan miekallaan Berezowskylle niin tukevan lyönnin olkapäähän, että käsi kokonaan irtautui ruumiista. Berezowsky itse kaatui lattialle ja heitti henkensä ennen taistelun loppua.
"Takaisin maanalle, pelkurit!" jymisi Teodorin ääni, samalla kun hän kostonenkelin tavalla huitoi ympärillensä ja ahdisti hyökkääjät jo aina hautaholvin ovelle saakka. Mutta silloin avautui kirkonovi ja sisään tunki Grazianin aseilla ja tulisoitoilla varustettu joukko. Itse ukolla oli aseena ainoastaan koukkusauvansa.
"Tänne päin, pappi!" mörisi Grazian. "Astuppa eteeni, munkki! Isä Siegfried! Naisenryöstäjä! Kepillä pitää sinut tapettaman! Tällä minun kepilläni!"
Ja raivosta sokeana hyökkäsi hän keppi koholla eteenpäin.
Magdaleena heittäytyi miesten väliin kovasti kiljaisten.
"Jumalan tähden!" rukoili hän. "Isä! Teodor! Älkää tehkö onnettomuutta!
Tappakaa ennen minut!"
"Pois tieltä, lutka!" kiljui Grazian sekä potkasi jalallaan polvistuvaa tyttöä. Sen teon aikoi Teodor kostaa Mitoschinin herralle miekan iskulla, mutta lyönti sattuikin erään esiin tunkevan palvelijan päähän. Se oli onneksi Grazianille, sillä palvelija oli saanut kuolinhaavan. Vielä kaksi palvelijaa kaatoi ritarin miekka, sitte sen terä katkesi kädensijaa myöten.
Mutta miekatonnakin piti hän puoliansa noilta pelkureilta palkkalaisilta. Hän sieppasi aseekseen suuren messinkisen kynttilänjalan alttarilta. Sillä hän jakeli niin tehoisia iskuja sekä oikeaan että vasempaan, ett'ei juuri kenenkään tehnyt enää mieli häntä lähestyä. Jo hän seisoi alttarilla, aivan Antonius padualaisen paikalla, ja takanansa ammotti maanalaisen käytävän musta aukko. Jos hän vain kerkiäisi niin paljo edelle, että voisi tammioven siellä sulkea perässään, olisi hän täydellisesti turvassa.
Mutta samassa loi hän silmäyksen kirkkoon. Se mitä hän siellä näki, sai hänen verensä hyytymään raivosta.
Grazian nimittäin oli tarttunut kiinni Magdaleenan pitkiin, hajalleen menneisiin hiuksiin ja laahasi häntä niistä pitkin kivilattiaa kirkon ovea kohden.
Tätä ei Teodor voinut nähdä. Viha karkotti hänen sielustaan kaikki ihmiselliset tunteet. Hänestä tuli eläin, jalopeura, jolta puoliso on ryöstetty. Vihasta ja tuskasta kiljaisten hyppäsi hän alttarilta maahan. Kumpasessakin kädessään oli hänellä raskas kynttiläjalka. Niitä hän heilutti kuin sotanuijia tunkiessaan palkkalaisten joukkoon ja kaikki edestään kaataen hän raivosi noiden asestettujen palvelijain joukossa niinkuin mieletön Herkules, jonka ruumista Ressus-paita poltti. Vihdoin hän pääsi kirkon ovelle, jossa isä tytärtään rääkkäsi. Siinä hän tähtäsi kynttiläjalalla hirveän iskun Grazianin päätä kohden, mutta tämä väisti sen nyrkkiin puristetulla kädellään. Samassa viskattiin takaapäin vaate hänen päänsä yli ja muuan palkkalaispelkureista tarttui hänen jalkoihinsa ja veti siten kumoon hänen. Ainoastaan siten voitiin Teodor Dalnoki voittaa ja sitoa.