I.
Isänmaallinen laitos.
Valtiopäivät olivat päättyneet ja säädyt (sekä ylä- että alahuone) hajaantuneet. Attilatakkiset juristit helisevine sapeleineen, isänmaan isät kultanyörisine viittoinensa ja herrasvaljakot muotinaisineen katosivat väkirikkaasta kaupungista. Talojen porteilla oli luettavana surullisia ilmoituksia vuokrattavana olevista huoneista. Kauppiaat lähettivät takaisin hyvässä toivossa tilaamiansa muotitavaroita; kahvilat kävivät tyhjiksi, niissä ei enää näkynyt muita kuin jokunen kaupungissa syntynyt ja vanhentunut kantavieras. Pressburg muuttui hiljaiseksi; sai rauhassa kävellä kadulla, ei tarvinnut pelätä hevosen tallaavan ketään maahan eikä sysäävän lokaan jalankävijöitä. Öisin eivät enää häirinneet nukkuvien unta hurjien nuorukaisten loilotukset, he kun valtiopäiväin aikana, kymmenen, jopa kaksikymmentä miestä käsi kädessä rinnatusten kulkivat pitkin katuja, meluten ja ikkunoita särkien. Ei tarvinnut enää niin tarkkaan vartioida tyttöjä, etteivät aina istuisi ikkunan ääressä, eikä pelätä soihtukulkueiden liikkuessa kaupungin syttyvän kipinöistä tuleen. Sanalla sanoen: Pressburg oli taas saanut tavallisen, hiljaisen ja rauhallisen muotonsa, ja lyseon sekä akatemian nuoriso alkoi taasen kohota entiseen arvokkaaseen asemaansa.
Juhana Kárpáthikin meni vaimoinensa kotia. Kauimmin häntä muistelivat Pressburgin kauppiaat. Muistelivat ensiksikin sentähden, että Juhana-herra oli ihanalle vaimollensa ostanut heiltä, mitä vain silmä ja sydän voi haluta, vaatteita, koristeita, kaikkea kallisarvoista tavaraa. Rouvansa rinnalla hän näet aina ja joka paikassa rehenteli, ikäänkuin lapsi, joka uudet vaatteet saatuansa mielellään ne yölläkin pitäisi yllänsä. Toiseksi muistelivat he häntä sen vuoksi, että hänen mielestään ostajat eivät olleet syntyneet myyjän tähden, vaan oli Jumala luonut kauppamiehet ostajia palvelemaan. Siksipä hän mennessään omilla rahoillansa kauppaa tekemään ei katsonut velvollisuudekseen oppia myyjän kieltä, vaan oli kauppiaan asia ymmärtää hänen puhettansa. Kun siis nähtiin hänen astuvan alas vaunuistaan jonkun puodin edustalla — ja kuka ei olisi häntä tuntenut, Unkarin rikkainta pohattaa ja kauneimman vaimon miestä, — niin oli koko liuta puotipoikia heti valmiina puhutellessaan jalosukuista Nabobia mongertamaan hänen omaa kieltänsä; ja itse kauppiaskin oppi tervehtiessään herra Kárpáthia sanomaan: "nöyrin palvelijanne", jos kohta sanat unkariksi hieman omituisesti äännettiinkin. Senpätähden koettivat kauppiaat kilvan saada edes vähäsen aavistusta unkarin kielestä. Olipa heidän joukossaan järkeviä perheenisiäkin, jotka antoivat lastensa myöskin oppia tätä kieltä, sillä he ajattelivat siitä olevan hyötyä, kun Kárpáthin jälkeläiset tulevat valtiopäiville ja kysyvät kuka osaa unkaria, sekä tekevät sen luona kauppansa. Toivorikkaat pojat ja tyttäret lähetettiin siis kunniallisiin perheisiin joko Komorniin tai Somorjaan asumaan, ja suorin sekä halvin keino onkin oppia täten ilman opettajaa. Vaikutusvoimansa näin suureksi havaittuaan päätti Juhana-herra tulevien valtiopäiväin aikana ehdottaa, että perustettaisiin seura, jonka jäsenet sitoutuisivat aina kauppaa tehdessänsä heittämään pois kaikki vieraat kielet, siten pakottaakseen muitakin tutustumaan mahtavaan unkarin kieleen. Kotona saisi kyllä puhua perheen kesken sekä saksaa että latinaa, mitkä siihen aikaan olivat maassa tavallisimmat. Tällainen hyvä esimerkki muka on oleva paljoa tehokkaampi kuin kaikki turhat asetukset kroattilaisten pakottamisesta unkaria oppimaan.
Lykäten kumminkin tämän mainion tuuman toteuttamisen toistaiseksi, matkusti, kuten jo mainitsimme, Juhana-herra rakkaan vaimonsa kera kotia Kárpátfalvaan.
Jättäessään holhoojilleen hyvästi tuntui Fannystä kuin eroaisi hän heistä ainaiseksi. Sekä elatusisä että täti olivat alakuloisen, murheellisen näköiset. Koettivat eron hetkellä olla tyyniä ja vaiti, vaikka kyyneleet olivat silmiin tulla. Nythän ei sopinut itkeä, vaan olisi pitänyt iloita. — Tyttö oli joutunut onnellisiin naimisiin.
Fannyn mieli kävi apeaksi. Hän lankesi tädin kaulaan ja änkkäsi!
— Rakastakaa minua.
— Sinua rakastan aina, vastasi Teresa kyyneliä vastaan taistellen. Ei saanut itkeä. Mitä tuo suuri herra, joka seisoi lähellä, sanoisikaan?
— No, mestari, — virkkoi Nabob pudistaen Boltayn kättä, — toivon vielä saavani nähdä teitä. Teidän on vuoro käydä meillä. Minä kävin jo teidän maatilallanne; nyt pitää teidän vuorostanne tulla Kárpátfalvaan.
Ammattilainen punastui. Nabob ei tietänyt, että tällä jäykällä työmiehelläkin on kunniantuntoa.
— Kiitoksia, vastasi hän. Tuskin pääsen töiltäni tulemaan.
— Mitä hittoa? Onhan teillä oiva kisälli; olen häntä puhutellut; järkevä mies. Voitte uskoa työt hänen haltuunsa siksi aikaa. Mikä hänen nimensä olikaan?
Kurkkuun olivat sanat jäädä, kun piti vastata:
— Santeri Barna.
Vastoin tahtoansakin tuli pari kyyneltä ukon silmiin ja vieri hiljalleen pitkin päivän paahtamia poskia. Teresankin silmät kävivät kosteiksi. Fanny tuli kalman kalpeaksi.
— Käykää sentään joskus talvella edes, hyvä Boltay, jatkoi Kárpáthi.
Jos niin tahdotte, tulen teitä noutamaan. Pidättekö metsästämisestä?
— En. Minä säälin eläimiä.
— Mutta ainakin te, hyvä Teresa, toivotte vielä kerran saavanne nähdä veljenne tytärtä. Tulkaa katsomaan miten hän jaksaa. Ensin saa hän vähän aikaa ikävöidäkseen teitä ja tottuakseen minuun.
Tämän sanoi Juhana-herra pilan vuoksi, mutta Teresa ei vastannut. Fannystä tuntui olo niin tukalalta, että oikein helpotti, kun päästiin vihdoin vaunuihin, ja Paavo sulki lasiovet sekä antoi ajurille käskyn ajaa. Pyörät jyrisivät kadun kivityksellä.
Viikon kuluttua sai Teresa kirjeen Fannyltä.
Nuori rouva koetti kirjoittaa hauskasti, kertoi miellyttävistä miehistä, joitten kanssa Juhana-herra seurusteli, veitikkamaisesta Mikko Horhista, joka keksii kaikenlaisia kujeita häntä huvittaaksensa. Kertoi Mikko Kiss'istä joka ratsastaa joka päivä neljä peninkulmaa hevosen selässä tullaksensa häntä tervehtimään, vanhasta tilanhoitajasta, joka koettaa kaikella ahkeruudella saada hänet oppimaan taloudenhoidon eri haaroja, vanhasta heitukasta ja narrista sekä Juhana-herrasta, jotka kaikki muka näyttivät liittoutuneen, huvittaaksensa nuorta rouvaa, hänelle hyvää mieltä, iloa, hauskuutta saattaaksensa, mikä heille muka on onnistunutkin.
(Iloja, hauskuutta… Rakkaudesta, onnellisuudesta ei ole kirjeessä sanaakaan.)
Juhana-herra on ruvennut uusia puuhia harrastamaan.
Oltuansa valtiopäivillä ja eritoten veljensä pojan tekemän tepposen jälkeen tuona ikimuistettavana nimipäivänä, on hänen päähänsä pistänyt ajatus ruveta hyödyttämään isänmaata, harrastamaan yhteiskunnallisia asioita.
Hän lahjoittelee rahasummia kouluille, — seurustelee naapurinsa, kreivi Szentirmayn kanssa, joka lienee sangen omituinen mies, koska kaikki häntä ylistävät ja koska hänellä on aina pää täynnä kummallisia tuumia, niinkuin esimerkiksi talonpoikain vapauttaminen herrojen vallan alta; muitten samanmielisten miesten kanssa hän puuhaa höyrylaivoja, tehtaita, Theissvirran perkaamista, patojen rakentamista, tiedeseurojen perustamista, teaattereja, hevoskilpailuja. Suurimman osan vuotta hän asuu Pestissä ja kehoittaa muitakin ylimyksiä siellä asumaan. Juhana-herrankin sai hän rakentamaan komean palatsin pääkaupunkiin. Vaikk'ei hän siellä asuisikaan, niin olisi se sentään muka kaupunkia kaunistamassa. Kreivi Szentirmayn luo kokoontuvat herrat esittelevät mikä mitäkin uutta yritystä; muun muassa mainitaan erään hyvin tunnetun kreivin luvanneen uhrata Unkarin tiedeakatemian perustamiseen koko vuotiset tulonsa, 60 tuhatta floriinia. Kun häneltä kysyttiin, millä hän aikoo sen vuoden tulla toimeen, niin vastasi hän toivovansa saada elää tuon ajan kuokkavieraana ystäviensä luona. Tässä omituisessa seurassa käy Juhana-herra ja on usein huomauttanut Pietari Vargaa pitämään tarkkaa huolta taloudesta, sillä tarvitaan paljon rahoja yleisiin yrityksiin. Nyt on hänkin vihdoin keksinyt ehdotuksen, jonka kaikki, joille hän on asian ilmoittanut, ovat havainneet yleistä hyvää tarkoittavan.
Ehdotus tarkoittaa koiraseuran perustamista.
Fanny ei ymmärtänyt, mitä hyötyä siitä olisi enempää kuin muistakaan ehdotuksista ja laitoksista, höyrylaivoista, padoista, akatemioista ja hevoskilpailuista. Mutta hän on huomannut kaikkien, jotka näistä asioista keskustelevat, olevan erittäin innostuneita. Koirille näyttää siis koittavan onnellinen tulevaisuus ja loistava asema. Tulevassa kuussa on yleinen kokous Kárpátfalvan kartanossa, missä seura julistetaan perustettavaksi, säännöt tehdään, ja lopuksi pidetään komeat kemut.
Fanny lopetti kirjeensä hellillä rakkauden ilmaisuilla ja mitä sydämellisimmillä terveisillä mieheltänsä.
Sydämestä ja sen tunteista ei kirjeessä ollut sanaakaan. Rouva parka!
Eikä hänellä ole ketään, kenelle noista asioista kertoisi.
Saavuttuansa Kárpátfalvaan ei Fanny siellä enää nähnyt jälkiäkään entisistä hulluuksista.
Jo Pressburgissa ollessaan oli näet Juhana-herra kirjoittanut kotia Pietarille ja kertonut tuovansa taloon puolison, kauniin, nuoren ja siveän vaimon, jonkatähden Pietarin piti laittaa pois kaikki, mikä voisi rouvan mieltä loukata. Taloudenhoitaja valtuutettiin isännän nimessä tekemään siinä suhteessa, mitä itse parhaaksi näkee.
Saatuansa tämän valtuuskirjeen, reformeerasi kunnon ukko parissa viikossa kartanon niin perinpohjaisesti, ettei sitä enää olisi Kárpátfalvaksi tuntenutkaan.
Maalaistytöt, joiden virka kartanossa oli hyvin epämääräinen, lähetettiin kotia, kukin syntymäpaikoillensa.
Kiroilemisestansa ja likaisista kasvoistansa kuuluisat palkolliset ajettiin ulos karjataloihin paimeniksi.
Kaikkien palkollisten käskettiin kohdella rouvaa mitä suurimmalla kohteliaisuudella, eivätkä he enää saaneet kartanossa ehdoin tahdoin tepastella.
Viskaalille annettiin kolme päivää aikaa pestä kätensä ja kasvonsa puhtaiksi. Samassa annettiin hänen tietää, että hän heti saa virkaeron, jos hän kerrankin vielä tulee kartanoon kynsilaukkaa syötyänsä.
Martti sai viran kartanossa, pääsi armollisen rouvan ajuriksi, ja hänen vaimonsa tuli kamarineitsyeksi. Lauhkeimmista hevosista valittiin neljä vaunuhevosiksi, muutamia erivärisiä taas ratsastusta varten. Martin piti kasvattaa ne niin sävyisiksi kuin lampaat, sillä ne tulevat kantamaan kaunista, kainoa naista.
Herra Pietari itse lähti Pestiin ostamaan komeita ajoneuvoja, huonekaluja, mattoja. Vaikka hänellä oli jalassa vain rasvanahkasaappaat ja hän asui maalaistuvassa, niin oli hänellä kuitenkin niin hieno aisti ja hyvä käsitys herrashuoneitten varustamisesta, että Kárpátfalvan kartanosta se osa, joka oli rouvan asunnoksi valittu, ja jossa ikkunat olivat puistoon päin, tuli ihan toisenlaiseksi.
Kaikki irstaat kuvat, joita oli koottu joka huoneeseen, otettiin puis kehyksistänsä ja sijalle pantiin kauniita maisemakuvia ja muita vakavia maalauksia. Entiset vietiin ullakolle. Puhdistusinnossaan herra Varga vielä sai vanhojen freskomaalauksienkin jumalattaret ja jumalat elämään siivolla. Hän näet antoi maalata alastomien jumalatarten suojaksi verhoja, ja Apollo sekä Bacchus saivat sangen kauniin manttelin kumpikin.
Kaikki mikä oli sopimatonta tai muistutti entisiä hurjia seikkailuja, korjattiin huolellisesti pois. Puutarhasta hävitettiin salaiset piilopaikat, kartanosta salaovet ja -rappuset; kylpykamari muutettiin kasvihuoneeksi ja entinen museo tehtiin kylpyhuoneeksi.
Suuresta juomasalista vietiin pois kaikki entisten mässäämisien muistot. Puutuolit ja suuri pöytä saivat marssia ulos, ja niitten sijaan tulivat suvun hallussa olevat vanhat raha- ja maalauskokoelmat. Päihtyneitä vieraita varten laitetut pienet kamarit, joihin päästiin eräästä pitkästä käytävästä, laitettiin väliseiniä särkemällä isoksi saliksi palvelijattaria varten. Kukaan ei voisi kertoa nuorelle rouvalle: tässä oli Juhana-herra päissään, tässä silloin ja silloin tapeltiin, tässä asuivat hänen lemmittynsä. Kaikki entisten syntien jäljet olivat tarkkaan poistetut.
Puutarhan takana oleva sirkusrakennuskin revittiin maahan, jottei rouvalle ruvettaisi kertomaan, miten ennen täällä oli hauskaa elämää, kun Juhana-herra kerrankin esimerkiksi asetti kaksitoista maalaistyttöä hurjien oriitten selkään, joita heitukat vielä pitkillä piiskoilla pelättelivät. Oli sangen lystiä muka, kun tyttö toisensa perästä tipahti maahan. Yhden hevoset tallasivat kuoliaaksikin.
Narreista sai vain mustalainen Vidra jäädä kartanoon, hän kun oli herrallensa niin uskollinen. Mutta taloudenhoitaja käski hänenkin täst'edes elää siivosti.
— Sittenpä minusta vasta aika narri tuleekin, vastasi tähän mustalainen.
Kun lähiseuduille levisi huhu, että Juhana-herra oli mennyt naimisiin, niin tuli joka haaralta kaikenmoisia onnentoivotuksia tuttavilta, "omituisilta", mitkä runon muodossa, mitkä suorasanaisina.
Herra Varga otti ne takavarikkoon, sillä ne olivat täynnä kaikenlaisia tyhmyyksiä, niin että niitä ei ilennyt antaa Juhana-herran saatikka hänen rakkaan puolisonsa käsiin. Muiden muassa oli eräs ilkeä herjausruno, joka oli täynnä saastaisia kompia, jommoisia turmeltuneet runoniekat osaavat runomittaan asettaa ilettäviä runouden mädänneitä hedelmiä, jommoisia tosin ei näe painettuina, mutta joita kuitenkin paljon kopioidaan ja käsikirjoituksina luetaan sekä tunnetaan useinkin paremmin kuin kuuluisimpien runoilijoiden ikimuistettavia teoksia.
Tämmöisen ilkeän herjauspätkän oli Kárpáthille lähettänyt runoseppä Gyárfás, joka vanhasta herrastaan erottuansa oli mennyt tämän vihamiehen, Antti Kutyfalvin luokse. Tuntien parhaiten Nabobin heikot puolet osasi hän koskea arimpiin paikkoihin. Runo oli niin täynnä hävyttömiä ja irstaita lauseita, että kunnon taloudenhoitaja sen luettuansa, ensin aikoi kutsua kokoon Nabobin heitukat ja mennä miehissä antamaan Kutyfalville sekä hänen runosepällensä hyvän selkäsaunan. Mutta hän malttoi kuitenkin mielensä. Kirjeeseen kääri hän palan vanhaa homehtunutta juustoa ja kappaleen kyrsäleipää, joita talonpojat yleensä käyttivät raivohulluutta sairastavien koirien lääkkeeksi, ja laittaen siten kauniin paketin lähetti hän sen Kutyfalvi herralle pitemmittä mutkitta. Martti lähetettiin viemään pakettia perille. Hän sai ratsastaa parhaimmalla hevosella ja häntä kiellettiin astumasta alas ratsun selästä lähetystä Kutyfalvin käteen antaessansa. Kielto olikin sangen tarpeellinen, sillä huomattuansa leivänpalan ja homehtuneen juuston oli Kutyfalvi kiukusta haljeta ja käski heti renkien sulkea portit. Mutta Martti ei kauvoja viivytellyt, vaan havaitessaan porttien olevan kiinni, antoi hän ratsunsa hypätä aidan yli ja toi Varga herran suureksi mielihyväksi kotia tiedon, että Kutyfalvi oli kaikkine väkinensä ajanut häntä takaa aina metsän reunaan saakka.
Juhana-herra sydämestään iloitsi, kun kotia tultuansa ei enää nähnyt jälkiäkään entisestä. Kaikkialla vain uutta, hämmästyttävää. Hurjat huvipaikat olivat muuttuneet vakaviksi huoneiksi. Kaikki, jotka tulivat kartanossa ja pihalla vastaan, olivat siivoja, nöyriä ihmisiä. Kun miestuttavat tulivat tervehtimään, olivat he niin kohteliaita, että Fannyn mielestä tuntui valheelta kaikki, mitä hän oli Nabobista kuullut asuessaan äitinsä luona ja nauraessaan lapsellisesti keikarien jutuille, joitten kaksimielisyyden hän nyt vasta alkoi käsittää.
Näissä jutuissa ei ollut perää eikä pontta. Eihän näkynyt semmoisesta merkkiäkään.
Entiset ystävät eivät ensin rohjenneet tehdä Juhana-herralle sopimattomia huomautuksia, mutta ei aikaakaan, niin alkoivat vanhat lurjusveikot käydä yhä useammin talossa. Kun Juhana-herran mielestä heidän seuransa kävi vastenmieliseksi, keksi hän hyvän keinon saada heidät pysymään poissa.
Jo siihen aikaan alkoi jonkinlainen hyväntekeväisyyden tuuli puhaltaa, elähyttäen kansallisuuttamme. Perustettiin hyödyllisiä seuroja, jotka ajoivat kansallisuuden, ihmisyyden, tieteiden tai talouden asiaa. Näihin seuroihin rupesi Kárpáthi jäseneksi ja oli sangen mielissään, kun hänet valittiin joko esimieheksi tai suojelijaksi. Kun sitten tuli noita vanhoja juomaveikkoja, oli hänellä heti käsillä pari kolme keräyslistaa, joihin hän ja hänen vaimonsa olivat merkinneet kumpikin yhtä suuren summan. Kuoppaan langennut vieraissakävijä kiroili, peuhasi, esteli, mutta ei auttanut; täytyi kirjoittaa nimi listaan ja luvata joku summa lunnaiksi. Jollei vieraalle kelvannut tiedeseura, niin oli toinen keräyslista sokeritehtaan osakkeita varten, ja joll'ei hänen mielestänsä tämäkään yritys ollut tarpeeksi yleishyödyllinen, niin oli vielä kolmaskin keino — sai kirjoittaa kansankirjastojen perustamislistaan. Jos vieras tätäkin piti hulluutena, niin tarjottiin hänelle osakkeita Berettyójoen[21] koskien perkaamisyhtiöön, niin että hänen kuitenkin oli listojen uhriksi jääminen.
Tästä syystä veikot alkoivat karttaa Kárpátfalvaa, joka heidän mielestänsä oli pahamaineiseen majataloon verrattava. Kun he sattumalta tapasivat Nabobin, alkoivat he heti estellä, olivat muka jo syntivelkansa maksaneet.
Ne veikot jotka eivät keräyslistoistakaan ottaneet viisastuakseen, viekoitteli hän muassaan Szentirmayn luokse yleisiin kokouksiin.
Sinne kokoontui usein vakavia, tieteellisesti sivistyneitä miehiä, joitten seurassa eivät tällaiseen ilmanalaan tottuneet veikot viihtyneet, vaan pelkäsivät kovin, että Szentirmay ehkä joskus esittelee heidät vaimollensakin, jonka sanottiin olevan hyvin hienon ja sivistyneen naisen. On miehiä, jotka ovat tällaisten naisten seurassa sangen noloja.
Rouva Kárpáthin laita on peräti toinen. Hyvinpä tiedetään, ettei hän ole mitään suurta sukua, eikä hänen kuullensa tarvitse liioin sanoja valikoida, sillä kotonansa hän on kyllä tottunut tyhmyyksiä kuulemaan, eikä siis saata liioin pahaksensa panna, vaikka hänen kuultensa sattumalta tulisikin sopimattoman puheen päästäneeksi. Rouva Szentirmayn lähellä ei tohdi suutansa avata, ei hiiskahtaakaan, sillä hänet on kasvatettu Englannissa, missä sanotaan naisten heti menevän tiehensä, jos joku heidän nähtensä laskee jalat ristiin taikka puhellessa sattuu mainitsemaan paitaa tai sukkia. Näin ollen ei voi tietää, milloin tekee suuren tuhmuuden.
Kuten jo puoliksi olemme saaneet kuulla, on lähimmässä tulevaisuudessa syntyvä uusi laitos Juhana-herran esityksestä, joka ennen pitkää oli saanut kaikkien kansanluokkain yksimielisen hyväksymisen.
Tämä ehdotus yhdisti taian tavalla kaikki puolueet sekä valkoiset että mustat, punaiset ja kirjavat, konservatiivit, reformienystävät ja liberaalit (radikaaleista silloin ei vielä tiedetty mitään), kaikki yhdistyivät tähän esitykseen. Ettei asia ollut joutavaa laatua, todistaa sekin seikka, että se tähän päivään saakka on ollut yhtä paljon suosittu, kenties enemmänkin kuin ennen.
Tämä mahtava aate, jonka alkuunpanija oli Juhana Kárpáthi, tarkoitti jahtikoirain suosijain seuran perustamista.
Epäilemättä on koira tärkeimpiä ja huomattavimpia ilmiöitä eläinkunnassa. Eritoten monipuolisten virkojensa vuoksi täytyy meidän pitää sitä positiivisena tekijänä yhteiskunnassa.
Sitä ihmettelemistä ja ihastusta, jonka Juhana-herran esitys sai aikaan, ei minun heikko kynäni pysty kertomaan, siihen tarvitaan paljoa suurempi kuvituskyky ja innostuneempi kynä, kuin minun. Esitys elähytti koko yhteiskuntaa; vanhat riidat unohtuivat. Kauan aikaa kilpaili se Unkarin tiedeakatemian perustamisehdotuksen kanssa. Vasta sitten antoi se tälle etusijan, kun akatemian ehdottajat lupasivat suosiollista apuansa myöskin tuohon toiseen yleishyödylliseen yritykseen.
Suurimmalla varmuudella voimme siis sanoa, että piakkoin pidettävä perustava kokous Kárpátfalvan kartanossa tulee olemaan mitä loistavin ja huvittavin, sillä maan etäisimmistäkin osista luvattiin tulla tähän merkilliseen kokoukseen ja yleensä oltiin halukkaita näkemään, kumpi maankuuluista koirista olisi voittava kilpailussa, Juhana-herran "Martti" vai Mikko Horhin "Tuuli". Muutamat ovat lyöneet vetoa, että Borsodmegyen ispaanin "Pääsky" on ottava kaikista voiton, kun taasen Tonavantakalaiset ovat vakuutetut, että Györiläinen "Poukka" voittaa. Mutta kaikki kuitenkin pelkäävät erästä Siebenbürgiläistä ihme-eläintä, josta Unkarin herrat olivat tarjonneet kaksisataa tukaattia, mutta koiran isäntä ei ollut sittenkään eläintä myynyt. Nyt kehuu hän aikovansa viedä unkarilaisilta voiton.
Määrätyn kokouspäivän edellisellä viikolla oli viskaalilla täysi työ kirjeitten kirjoittamisessa. Sormet tulivat toisen kerran musteeseen; jopa hiuksetkin, jotka alkuansa olivat vaaleat, muuttuivat mustiksi kynän puhdistamisesta. Kielikin musteni, sillä hän käytti sitä imupaperin sijasta, nuollen kynästä tipahtaneet mustetahrat.
Joka päivä tulee Juhana-herralle joukottain kirjeitä kaikista maan ääristä, ja hän lukee ne myöskin. Mikä sisältää onnentoivotuksia, mikä on osakkeiden tilaus, mikä taasen lupaus tulla kokoukseen. Muutamat ennustavat koirainhoidolle onnellista tulevaisuutta, toiset antavat hyviä neuvoja, toiset taas tarjoutuvat yhdistyksen sääntöjä laatimaan. Yksi sanoo tulevansa perin onnelliseksi jos hänet valitaan johtokuntaan, toinen pyytää saada kunnioitettavalle seuralle ilmoittaa, ettei hän tosin itse pääse kokoukseen, kun hän sairastaa luuvaloa, mutta hänen koiransa on ottava osaa kilpailuun. Sangen tyytyväisenä jättää Juhana-herra kirjeet hajalleen pöydälle; hän ei salli kirjekuoriakaan huoneesta korjata. Hän sai siten niitä yhä ihailla. Vain muutamat kirjeet joutuivat tulen uhriksi, nimittäin sellaiset, jossa oli tohdittu väittää paremmaksi perustaa kansakouluja, vaivastaloja, maanviljelysseuroja, harrastaa Tiszavirran perkausta, maanteitten rakentamista, museoita, akatemiaa, teaatteria, lainamakasiineja. Semmoisia kehnoja kirjeitä ei otettu huomioonkaan. Juhana-herra on niin mielistynyt tuumaansa, ettei hän anna kenenkään itseänsä pelottaa. Ja olihan hän antanut raha-apua kaikkiin yllämainittuihin laitoksiin, joita joku levoton kreivi tai muut yrittelijät olivat kansan niskoille asettaneet. — Tosin olisi hän voinut auttaa puolet näistä laitoksista kukoistavaan kuntoon niillä rahoilla, jotka hän yhdessä vuodessa uhrasi koiralaitokseensa, mutta tulevathan nuo toiset yritykset aikaan ilman häntä, kun taasen metsäkoirain hoito välttämättömästi kaipaa rahavaroja, sillä kuten jo on mainittu, koira "non nascitur sed fit", se ei ole syntyänsä mestari, vaan sitä pitää kouluttaa.
… Mutta nyt pois tieltä vähäksi aikaa, koirat!
Juhlakokous ja sen valmistukset antoivat paljon tekemistä Fannylle ja hänen sydämellensä.
Sydämellensäkö?
Tuleehan sinne paljon väkeä, aateliston parhaita. Kokoontuu vakavia ja mainioita miehiä, sillä kaikki pitävät Juhana-herrasta, joka omituisuuksiensa ohessa suosii kaikkea jaloa ja hyvää, joten yleishyödyllisissä yrityksissä saattaa luottaa hänen apuunsa. Tällaisiin tilaisuuksiin ihmiset vetävät toisiansa. Kukin tietää saavansa nähdä koossa paljon kansaa, paljon kauniita naisia, useita hullunkurisia miehiä, ja kukin aikoo saada hauskaa toisen kustannuksella.
Tämä oli ensimmäinen juhla, johon Juhana-herra kutsui myöskin naisia.
Olihan hän nainut mies.
Fanny kovin pelkäsi seudun vallassäätyläisten tuloa. Ottanevatko häntä seuraansa nuo ylhäiset naiset, jotka ovat perineet sekä aatelisuuden että siveellisyyden ja tahrattoman maineen? Tunnustanevatko he vertaisekseen häntä, jonka onnetar ja vanhan hupsun oikku on heidän rinnallensa koroittanut? Voinevatko unhottaa hänen syntyperänsä, huonon maineensa?
Lähiseuduilta tulee varmaan miehiä, joita kautta koko maan pidetään mainioina, luotettavina. Juhla on kestävä useita päiviä. Ensi päivänä on istunto. Isossa salissa on vakavia miehiä koossa, parvekkeilla naisia kuuntelemassa puheita. Kokous päättyy illallisella. Hän on oleva emäntä talossa, kaikkien nähden … tokkohan kukaan esittää maljaa hänen kunniaksensa?
Toisena päivänä pidetään koirakilpailut. Sekä naiset että miehet tulevat komeilla hevosilla ratsastaen ajamaan viekkaita kettuja takaa. Hänkin on ratsastava… Kuka tulee hänen ritariksensa?
Illalla on talon emäntä antava kullalla ja helmillä koristetun satulaloimen metsästäjälle, joka koirineen on enimmän itseänsä kunnostanut. Loimen on hän itse tehnyt… Kuka voittaa sen?
Kolmantena päivänä juhla päättyy komeilla tanssiaisilla. Paljon nuorisoa, kaunottaria tulee kokoon. Kainojen naisten rinnalla pulskia, jaloja ritareja, joitten mielessä ei vilppiä ole… Kuka vie hänet tanssiin?
Nyt niinkuin aina ennenkin oli Fannyn mielessä tuo näkymätön ihanne. Hän näki miehen istuvan kokouspöydässä, näki hänen nousevan ylös ja selvällä, kaikuvalla äänellä esittävän maljan emännän kunniaksi, ja ajatteli, miten suloista olisi, kun hänen pikarissaan olisi myrkkyä, jonka voisi juoda viimeiseen tippaan ja kuolla miehen tietämättä mitään hänen rakkaudestansa. Fanny näki hänen ratsastavan rinnallansa; he ajoivat nopeasti, ja hän ajatteli, miten suloista olisi pudota ja kuolla tämän miehen nähden. Hän näki hänet hengessään kaikkialla. Vaikka mitä olisi miettinyt, mihin hyvänsä huomionsa kääntänyt, niin oli yhä hänen mielessään tuo nimetön ihannekuva ja ajatus, että olisi parasta kuolla.