VIII.
Sydän ei syttä valkeampi.
Rouva Kárpáthi oli luvannut auttaa ystävätärtänsä emännän toimissa, kun tämän mies astuu uuteen virkaansa, kuten Florakin oli häntä auttanut koiraseuran kokouksen edellä.
Kaksi ikävää viikkoa Fanny yhä vaivasi päätänsä miettimällä, millä keinoin pääsisi lupaustansa täyttämästä.
Ei keksinyt ainoatakaan pätevää syytä. Onnettomuudekseen oli hän jo ihan terve, jott'ei käynyt laatuun kipujaankaan verukkeeksi vetää.
Hänen täytyi mennä sen miehen kotiin, jota olisi ollut paras karttaa kaikin mokomin. Täytyi kärsiä kovia tuskia nähdessään hänet kunnian, loisteen kukkuloilla, ylistettynä isänmaanystävänä, jota sekä miehet että naiset ihailevat, jonka nimeä lapsetkin ilolla mainitsevat.
Täytyi antaa sydämeensä painua orjantappurakruunun, piti seisoa tämän miehen ja hänen vaimonsa nähtävissä ja kärsien kuunnella häntä vilpittömästi kiitettävän, sekä vain hymyillä maailman nähden, antaa sydämen vuotaa verta, saamatta kyyneltä vuodattaa, huokausta päästää, uskaltamatta punastua, jott'ei kukaan saisi aavistustakaan siitä, mitä mielessä liikkuu.
Kuinka paljon raskaampi taakka onkaan rakkaus kuin viha! Edellistä on paljon vaikeampi salata kuin jälkimmäistä.
Fannyn pelko toteutui.
Flora ei unhottanut hänen lupaustansa. Jo kaksi viikkoa ennen juhlaa kirjoitti hän ystävättärellensä kirjeen kutsuen hänet viikoksi luoksensa.
Täytyi siis koko viikon kärsiä kovia sydämen tuskia. Suuri rikos lienee rakkaus, koska rangaistuskin on niin katkera!
Samana päivänä kuin rouva Kárpáthi saapui Szentirmaan, varustautui
Marion neiti lähtemään talosta.
Rudolf kysyi matkan päämäärää.
— Lähden tiluksilleni Köhalmiin ja koetan viettää siellä muutamat päivät niin hauskasti kuin mahdollista.
— Mutta miksi lähdette juuri juhlaa pakoon?
— Veikkoseni, ihminen tekee usein kysymyksiä, joita hän katuisi, jos saisi suoran vastauksen. Tämä kuuluu niihin. Meille kaikille kolmelle, tai oikeammin sanoen neljälle on parasta, että menen pois.
Tuolla neljännellä hän epäilemättä tarkoitti rouva Kárpáthia.
Rudolf ei enää kysellyt; mutta häntä ei näyttänyt miellyttävän Marion neidin lähtö.
Flora otti ilolla ystävättärensä vastaan; kasvoista näkyi selvästi mielihyvä hänen syleillessään Fannyä. Rudolf oli myöskin kohtelias ja ystävällinen hänelle — mutta ei mitään muuta.
Fannyn mielestä asema ei oikeastaan ollutkaan niin vaarallinen kuin hän oli luullut. Miesihanteet tavallisesti menettävät omassa kodissaan suurimman osan siitä loistekehästä, joka heitä vieraissa ympäröi. Kotona kuulee heidän viheltelevän, riitelevän palkollisten kanssa, häärivän arkitoimissa; näkee heidän syövän, juovan, vetelehtivän; näkee heidät arkipuvussa, välistä saappaat likaisina, kun tulevat tallista; huomaa, että ihanteetkin taistelevat elämän pienten tarpeitten puolesta, kuten muutkin ihmiset, eivätkä aina ole siinä asennossa, kuin heidän muotokuvansa osoittavat. Toista on naisten laita. Naisella on synnynnäinen taipumus kauneuteen kotiaskareissakin, nainen on aina viehättävä, sekä tanssi- että arkipuvussa. Mies taasen on vähimmän miellyttävä kotona.
Ja kun mies on päättänyt olla hyvä aviopuoliso, niin pitää hän velvollisuutenansa olla toisia naisia hyväilemättä. Päälle päätteeksi kävi päiväkausia Rudolfin luona kaikenmoisia poliitikkoja, tupakalta haisevia puoluepäälliköitä, viisaita lakimiehiä, notarioita ja viskaaleja, joten hänellä oli aina näitten kanssa tekemistä.
Lyhyesti lausuen, Fanny huomasi vaaran olevan paljoa pienemmän kuin mitä oli luullut, ja katseet, jotka hän Rudolfiin loi, olivat levollisemmat kuin ajatukset, joita hänellä ennen oli Rudolfista ollut.
Ihmiset, joiden tunteet ovat raittiit ja oikealla uralla, tavallisesti sangen vähän niitä ilmoille tuovat; mainiot valtiomiehet, kuuluisat runoilijat ilmaisevat aivan vähän arkielämässä jaloja aatteitansa. Niin oli Rudolfinkin laita. Kotona näytti hän ihan tavalliselta ihmiseltä, jossa ei ollut mitään erinomaista. Tämä seikka oli sangen terveellinen rouva Kárpáthille.
Viikko kului nopeasti, ilman tuskia, paremmin kuin Fanny oli luullutkaan.
Rouva Szentirmay oli hienotunteinen nainen, joka ei liioin kehunut miestänsä ystävättären kuullen. Tämäntapainen kehuminen osoittaakin joko heikkoa tai ulkokultaista luonnetta. Oikea nainen voi kerran mainita rakastavansa miestään, mutta hänen ei ole tarvis sitä useammin kertoa.
Siten ei Fannyn tarvinnut suurta mielikarvautta kokea Szentirmayn kartanossa ollessaan. Loppupäiviksi täytyi Rudolfin lähteä piirikunnan pääkaupunkiin, mistä hänen piti palata vasta virkaanasettajaispäivän aattona.
Molemmat naiset sill'aikaa suurimmalla huolella valmistivat lähestyvää juhlaa. Mitä toinen unohti, tuli toisen mieleen. Fanny alkoi päivä päivältä yhä enemmän tottua asemaansa, eikä hän enää pitänyt niinkään mahdottomana saada sydäntänsä rauhoitetuksi. Elämä, käytännölliset toimet tekevät monta asiaa selkeäksi ja mahdolliseksi, joita mielikuvitus ja runollinen logiikka pitää mahdottomina.
Saammepa nähdä…
Juhlapäiväksi matkustivat Flora ja Fanny piirikunnan pääkaupunkiin, missä ispaanin asunto oli kuntoon laitettu.
Szentirmay oli tosin tahtonut, että virkaan vihkiminen tapahtuisi niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, sillä hän piti sitä tapaa liian itämaisena, että varakkaat juhlakulkuun tuhlasivat tuhansia, mutta eivät antaneet rahtuakaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Kuitenkin näyttivät aatelisryhmät sangen muhkeilta puoluelippuineen, joita piirituomarit kantoivat; nuo kaksitoista nuorta aatelismiestä, jotka loistava muinaisunkarilainen puku yllään ratsastivat pääispaanin vaunujen rinnalla; taajat kansanjoukot kaduilla ja huoneitten katoilla; pitkät jonot komeita vaunuja, joissa istui juhlapukuisia aatelisherroja.
Ylhäiset naiset katselivat komitaattihuoneen[23] parvekkeelta ohitseliikkuvaa juhlakulkuetta. Heidän joukossaan oli myöskin rouva Kárpáthi.
Hän töin tuskin tunsi noita muhkeita herroja, niin oli itämainen juhlapuku ja juhlamuoto heidät muuttanut. Useat nuorista ratsastajista tervehtivät miekoillansa kunniaa tehden.
Saapuivat vihdoin itse pääispaanin vaunut, ympärillä kaksitoista pulskaa ratsumiestä. Rudolf istui paljain päin avonaisissa vaunuissa. Kasvoista näki hänen olevan todella liikutetun. Minne ikänä hän tuli, osoittivat raikuvat eläköönhuudot hänen lähenevän; kaikki iloitsivat, kun piirikunta oli saanut esimiehekseen parhaimman isänmaanystävän, rehellisen miehen. Hän oli tällä hetkellä muinaisajan sankarien kaltainen, jotka palatessaan voittoisista sodista kokoontuivat kotiin laatimaan lakeja vihollisten kauhuksi, kansan turvaksi, vaimojen iki-iloksi.
Vavisten katseli rouva Kárpáthi häntä. Ehkä olisi sentään ollut paras olla häntä näkemättä!
Kulkue poikkeaa komitaattihuoneen portista sisään. Puolen tunnin perästä seisoo Rudolf suuressa juhlasalissa pitämässä innokasta puhetta, jonka loistavat, kehoittavat lauseet saavat joka kuulijan sydämen ilosta sykkimään. — Rouva Kárpáthi on myöskin parvella kuulemassa. Parempi olisi sentään ollut olla näkemättä, kuulematta. Rakkaus vain kiihtymistään kiihtyy!
Sattumalta huomaa Fanny jonkun tuolta alhaalta salista innokkaasti häntä tervehtivän, viittoilevan sekä päin että käsin ja muillakin sopivilla ruumiin osilla, ja astuupa vihdoin tuolillekin, jotta hänet paremmin nähtäisiin. Ensin hän ei tuntenut tuota herraa, mutta vihdoin muutamien vastenmielisten muistojen herätessä tuli hänen mieleensä, että hän oli ennen tuon inhoittavan henkilön jossakin tavannut. — Se on herra Kecskerey…
Mikä on tuon arvoisan miehen tänne johtanut? Syyttä hän ei ole viitsinyt tulla.
Fannyä inhoitti tuo herrasmies niin, että hän oikein joutui hämille, ja joka kerta kun hän sinnepäin katsahti, huomasi hän miehen yhtä mittaa katsoa tuijottavan häneen.
Juhlamenojen päätyttyä seurasi, kuten tavallista, suuret päivälliset. Sitten palasivat vieraat taas tanssihuoneeksi muodostettuun juhlasaliin.
Seudun parhaat, kuuluisimmat miehet ja kauneimmat naiset olivat koossa.
Rudolf alotti tanssin erään herttuattaren kanssa, jota pidettiin mitä suurimmassa arvossa naisten kesken, ja sitten sopivaisuuden mukaan toisten sulotarten kanssa järjestänsä.
Fanny vapisi, sydämensä sykki kovasti nähdessään Rudolfin lähestyvän. Rouva Szentirmay par'aikaa tanssi erään nuoren ritarin kanssa, joten hän istui yksin.
Rudolf astui kohteliaasti hänen luoksensa ja somasti kumartaen pyysi häntä tanssiin.
Tällä hetkellä hän oli kaunis!
Fanny ei tohtinut häneen katsahtaa. Puoleksi kumartuen ojensi Rudolf hänelle kätensä.
Rouva parka tuskin sai sanoneeksi:
— En voi tanssia. Olen ollut kovin sairaana…
Tätä puhetta täytyi uskoa, koska hän tälläkin hetkellä oli kalman kalpea.
Muutamin kohteliain sanoin ilmaisi Rudolf surkuttelevansa, kun ei ollut onnea saada häntä tanssiin, ja poistui.
Pitkään aikaan ei Fanny uskaltanut katsoa eteensä, luullen Rudolfin vielä siinä seisovan… Vihdoin viimeinkin nosti hän katseensa ja näki — herra Kecskereyn.
— Aivan kuin neitsyt Maaria Karmelin vuorella, virkkoi kunnon kavaljeeri, hattu kainalossa tervehtien ja rohkeasti lähelle astuen.
Fanny aavisti heti, että tämän miehen edessä täytyy salata ajatuksiansa ja vastasi kylmästi ja rohkeasti tervehdykseen.
— Suuri vahinko seuralle, kun ei armollinen rouva tanssi, mutta yhtä suuri voitto minulle, koska minä en myöskään tanssi — virkkoi kavaljeeri nenäkkäästi imarrellen ja istui aivan kuin hyväkin tuttu rouva Kárpáthin viereen levittäen hännystakkinsa liepeet ja nostaen toisen polven käsien väliin. Ettehän pahastu, jos vähän juttelen.
— Kuuntelen kernaasti.
— Näinä päivinä on ihastuttanut pääkaupunkiamme ilosanoma, joka on tehnyt kaikki onnellisiksi, jotka ovat siitä tiedon saaneet.
— Mikä sanoma se on?
— Se, että te muutatte ensi talveksi pääkaupunkiin.
— Asia ei ole vielä varmasti päätetty.
— Vastauksenne saattaa epätoivoon. Veli Kárpáthi olisi sangen epäkohtelias aviomies, jollei heti täyttäisi vaimonsa toivetta.
— En ole kenellekään sanonut toivovani muuttaa Pestiin.
(Rouva koettaa salata asiaa, tuumi Kecskerey; laitetaanhan heidän kartanoansa Pestissä asuttavaksi. Heti saadaan seikasta selko).
— Mutta ensi talvena tulevat Pestin seurasalongit sangen miellyttäviksi; siellä perustetaan sangen hauskoja piirejä. Sinne tulee Szépkiesdyn perhe, kreivi Erdey äitinensä, nuori Eugen Darvay, vapaamielisen puolueen leijona, sorea Rudolf Cséndey ja tuo älykäs seikkailijasankari Mikko Kiss…
Tyynesti piteli Fanny viuhkaintansa. Ei yksikään yllämainituista miellyttänyt häntä.
(Näiden hän jo tietää Pestiin muuttavan, eikä se häntä hämmästytä. Mutta mainitaanpas vielä joku, vaikka en itsekään tiedä, puhunko totta.)
— Tiedänpä varmaan, että ylistetty ystävämme Rudolf myöskin viettää siellä ihanine vaimoinensa talven.
Hah! Jopa vaikutti! Ei voinut salata pistoksen kipua! — Asia ei kuitenkaan tullut ilmi, sillä rouva Kárpáthi vastasi vain:
— En luule, että muutamme Pestiin.
Näin sanoen nousi hän sijaltaan; tanssi oli päättynyt, ja Flora tuli häntä vastaan kävelläkseen hänen kanssansa salissa.
Herra Kecskerey jäi tyytyväisenä istumaan sohvalle aprikoimaan.
(— Miksi hän hengitti niin raskaasti sanoessaan: "en luule, että, että muutamme Pestiin.")
Herra Kecskerey käytti tilaisuutta hyväkseen Rudolfin häntä lähestyessä, tarttui hänen käsivarteensa ja rupesi, kuten ystävä ainakin, kävelemään salissa edestakaisin hänen kanssaan.
Lienee parasta huomauttaa, että herra Kecskereytä pidettiin kunnianarvoisena miehenä korkeammissakin piireissä ja katsottiin siis sangen sopivaksi elää hänen kanssansa tuttaviksi.
Kunnon ritari (herra Kecskerey) johti Rudolfin kynttiläkruunun alle, ehkä sen vuoksi, että häntä itseään nähtäisiin tai jotta Rudolf näkisi paremmin. Molemmat rouvat, juhlan sankarittaret kävelivät käsitysten heidän edellänsä. Kaunis oli kumpikin!
— Mitkä ihanat naiset! — virkkoi innostuneena Kecskerey. Kummallehan nyt sadun Paris antaisi Eriksen omenan, jos hänen täytyisi näitten jumalattarien kesken valita? Ja he kävelevät vielä käsitysten. Todellinen belle alliance! (kaunis liitto.) Ei, huonosti sanoin; ruma liitto, affreuce alliance! Valloittaisivathan he erikseenkin maailman; miksi he vielä ovat liiton tehneet? Veikkoseni, minä varoitan sinua tuon liiton suhteen. Rouva Kárpáthi on ihana nainen.
— Minun vaimoni on ihanampi … vastasi tyytyväisenä Rudolf.
— Ihailen sinua noitten sanojesi tähden. Sinä jaloin miehistä! Vaimosi on todellakin enkeli. Rouva Kárpáthin kauneus katoaa hänen rinnallansa. Eikä hän olekaan niitä kaunottaria, jotka älykkäitä miehiä miellyttävät. Sitä paitse on hän liian tuntehikas.
— No, no. En soisi sinun parjaavan vaimoni tähden rouva Kárpáthia. Hän on myöskin kaunis nainen, ja muutamien mielestä saattaa hän olla kauneuden ihannekin.
— Aivan niin. Abellino esimerkiksi yhteen aikaan ei olisi myöntänyt, että kauniin Helenan tai Ninon de l'Enclos'in ajoista asti olisi syntynyt maailmaan häntä ihanampaa naista. Tuli ihan kieropäiseksi hänen tähtensä. Joutui aivan häviöön tämän naisen tähden. Kulutti näet noin kuusikymmentä tuhatta floriinia.
— Mitä sillä tarkoitat, kysyi Rudolf äimistyen.
Kecskerey mielihyvissään naurahti.
— Kysytpä todellakin lapsekkaasti, Rudolf. Etköhän tiedä, että on tapana nuorten naisten tähden rahoja kuluttaa.
— Tiedänpä senkin, miten Abellinon kävi, kun juonillansa sai tytön ottamaan häneltä kuusisataa floriinia. Rahat laitti tyttö takaisin tavalla, joka ystävienkin kesken vastaa kolmea korvapuustia. Muistan asian sangen hyvin, sillä siitä tuli kaksintaistelu, jossa minä olin varamiehenä Abellinon vastustajalle.
— Aivan totta. Mutta tiedäthän, kuinka usein käy niin, että kurjat viisi-, kuusisataa floriinia heitetään lahjoittajalle vasten silmiä, mitä ei kumminkaan tehdä kuudellekymmenelle tuhannelle floriinille. En sano tätä rouva Kárpáthia solvatakseni, sillä luulen, ettei mitään heidän keskensä tapahtunutkaan. Tosin tyttö jo oli hyväksymäisillänsä tarjouksen ja lupasi kunnon äidillensä, rouva Mayerille, ottaa korviinsa Abellinon puheen, tai oikeammin kuudenkymmenen tuhannen floriinin tarjouksen, kun onnellinen sattumus johti Juhana ukon päähän tuuman naida tuo tyttö. Sen hän teki epäilemättä kostaaksensa Abellinolle, ja tyttöpä osasi valita molempien tarjousten välillä. En kuitenkaan tahdo Herran tähden puhua mitään pahaa hänestä. Hän on moitteeton nainen, vaikk'en ymmärrä miks'ei jotkut joukostamme voisi hänen suhteensa ruveta koettamaan onneansa?
Samassa tuli Rudolfin luo useita tuttavia, joihin hän liittyi eroten Kecskereystä. Mutta tästä hetkestä alkaen näkyi hänen kasvoillaan tavaton surumielisyys, ja joka kerta, kun hän kohtasi vaimonsa, joka yhä seurusteli rouva Kárpáthin kanssa, lensi hänen sielunsa läpi katkeruuden tunne. Hän yhä arveli:
— Tuon naisen olisi jo voinut kuudellakymmenellä tuhannella floriinilla ostaa.
Ja vielä ajatteli hän, että tänä iltana Kecskerey on kertova saman hauskan jutun ainakin viidellekymmenelle eri hengelle. Tunnin kuluttua tietää sen koko seura, ja hänen vaimonsa kävelee tuon naisen kanssa käsitysten, juttelee, kuiskailee, elää aivan ystävyksin.
Mitä oli hänellä rouva Kárpáthin kanssa tekemistä! Sai hänen puolestaan olla kahta vertaa kauniimpi kuin olikaan. Mutta hän pelkäsi, että tuo rouva on vahingoittava hänen vaimonsa, rakkaimpansa mainetta. Tämä ajatus teki hänet levottomaksi.
Miksi hän olikaan sallinut vaimonsa tutustua tuohon naiseen? Flora on niin hyväsydäminen, hänen tuli tuota rouvaa surku ja aikoi parantaa hänen asemaansa ajattelematta, että hänen oma maineensa siten tahraantuu.
Tosin Rudolf tunsi Kecskereyn tapana olevan säälimättä parjata ihmisiä, mutta hän tiesi myöskin, ettei mies liioin perättömiä loruja laske. Hän ei valehtele ihmisiä panetellessaan eikä sepitä vääriä huhuja, vaan tietää kertoa heidän salaisimmatkin varjopuolensa.
Rudolf tuskin malttoi odottaa tanssien loppua, mikä tapahtui heti puoliyön jälkeen, kun parin hyvässä löylyssä olevan aatelisen patriootin päähän pisti ruveta keskellä salin lattiaa tanssimaan erästä unkarilaista kansallistanssia. Hienonenäisimmät naiset poistuivat heti salista; vähitellen katosivat toisetkin, joten vain iloinen nuoriso jäi musikanttien kera pitämään hauskaa aina aamupuhteeseen asti.
Rudolf riensi vaimonsa luo. Palkolliset sanoivat hänen menneen makuuhuoneeseen. Rudolf koputti ovelle; sisältä kuului myöntävä vastaus.
Flora oli vielä juhlapuvussa. Kamarineitsyt hääri rouvan palmikkojen avaamistoimessa.
— Saako vaihtaa pari sanaa? — kysyi Rudolf kynnykseltä ja kiersi oven lukkoon.
Hellä hymyily osoitti myöntävää vastausta.
Kamarineitsyt rupesi avaamaan ahdasta uumaa.
— Enkö minä kykenisi tuohon työhön? — kysyi Rudolf.
Flora hymyili vain ja viittasi kamarineitsyttä poistumaan, koska muka tullaan ilman häntä toimeen.
Aviomiehillä on erittäin suloisia etuoikeuksia!
Kuinka olisikaan Rudolf voinut olla näin suloista työtä tehdessään syleilemättä tätä ihanaa olentoa; kuinka olisikaan hän saattanut olla painamatta hellää lemmen suuteloa vaimonsa hymyileville huulille?
— Seis, jo riittää, virkkoi Flora äkisti, irroittaen itsensä miehen syleilystä. Tiedätkö, että olen sinulle suuttunut?
Joka tapauksessa teki vaimo sangen rakastettavasi salliessaan miehen ensin suudella ja vasta sitten sanoa, että hän on suuttunut.
— Saanko tietää, mitä olen rikkonut?
— Olit tänään minulle sangen epäkohtelias. Et koko iltana pitänyt minua puhuttelun arvoisena; vaikka ehdoin tahdoin kävin Rudolfin ohitse monta kertaa, niin ei Rudolf sittenkään ollut minua huomaavinaan.
Sillä välin onnistui Rudolfin saada kiinni pienestä uhkailevasta kätösestä ja siten pakotti hän sitä suutelemalla ja poveensa pistämällä vaimonsa istumaan hänen viereensä sohvalle.
— Tiedätkö, minun täytyi sepittää sinusta useita kompia.
— Arvattavasti sangen sattuvia. Saanko kuulla muutamia niistä?
— Ajattelin esimerkiksi, että Rudolf tultuansa ispaaniksi tahtoo arvoansa ylläpitää vaimonsakin silmissä. Mutta se ei käy laatuun! Näytämme mekin, ettemme häntä pelkää. Ei, ei rahtuakaan! Pidämme hänestä samoin kuin ennenkin.
Näin sanoen heittäytyi rouva rohkeasti Rudolfin syliin ja syleili häntä kiivaasti, useita kertoja suudellen sekä huulille, poskille että otsalle, mikä seikka tarpeeksi selvästi osoitti, että on turhaa vaimonsa silmissä arvoaan ylläpitää, sillä miestä ei ollenkaan pelätä. Ei, ei hituistakaan! Eri suukko pantiin joka ei-tä todistamaan.
Rudolf oli melkein unohtaa asian, minkä vuoksi oli tullut; olisipa kauemminkin näitä suloisia nuhteita kuunnellut.
— Mutta pila sikseen, Rudolf, virkkoi Flora pyyhkien hiussuortuvia kasvoiltaan ja koettaen puhua vakavasti.
— Oliko tämä siis vain pilaa? — puuttui Rudolf puheeseen yhä hellemmin vaimoansa syleillen.
— Sinun pitää vastata, miksi olit tänään pahalla päällä.
— Huomenna vasta.
— Ei, ei. Sinun pitää vielä tänään sanoa. Minä, näetkös, olen suuttunut eikä päivän pidä vihan ylitse laskeman, kuten sanotaan.
— Salli minun korvata rikokseni! Kolmeen tuntiin en ollut tykönäsi, kolmeen päivään en ole luotasi poistuva. Siten tosin saat rangaistuksen sinä, mutta en minä.
— Älä, Rudolf, laskettele noin pahoja piloja. Tuo oli paha pila. Mutta vaikka hyviäkin puhuisit, niin et kumminkaan pääse minulle käytöksestäsi tiliä tekemättä. Miksi olit niin pahalla päällä?
— Vastaanottopuheessa oli eräs kohta harmittava.
Hän koetti valehdella, mutta ei onnistunut.
— Ei käy kuntoon, ukkoseni, minua ei niin petetä. Koetat valehdella?
Noilla puhtailla, vilpittömillä kasvoillasi aiot valehdella? Noilla
kirkkailla silmillä? Minulle, omalle aviopuolisollesi, aiot valehdella?
Älä tee niin, vaan puhu totuus!
Rudolf kävi totiseksi, vaipui mietteisiin, mutta vastasi vain:
— Älkäämme puhuko siitä tänään.
— Miks'emme?
— Kestäisi kauan.
— Vai niin, Rudolfin on uni! Rudolf parka pelkää puheen kestävän liian kauan. Hyvää yötä siis, Rudolf kulta! Kun menet maata, niin käske kamarineitsyt sisään.
Rudolf nousi, kumarsi ja teki todenteolla lähtöä. Nyt oli tietysti vaimon vuoro antaa myöten.
— Jää tänne; minä vain leikkiä laskin, virkkoi hän hyväilemällä estäen miestänsä menemästä. Oletpa vieläkin huonolla tuulella, kosk'ei kanssasi voi leikkiäkään laskea.
— Päinvastoin aioit ajaa minut pois sentähden, etten ollut tarpeeksi vakava.
— No niin. Oleppas sinä vakava, minä taasen leikkisä. Minä kyselen ja sinä vastaat vilpistelemättä. Tulepas tänne; ruvetkaamme arvoittelemaan! Otaksukaamme, että arvaan mikä sinua vaivaa.
— Saadaan nähdä, vastasi Rudolf mukavasti sohvalle pitkälleen laskeutuen, pää Floran sylissä.
— Olet ehkä kuullut juttuja?
— Sinnepäin.
— Kenestä?
— Jos tuohon kysymykseen vastaisin, niin olisi arvoitus heti selvillä.
Arvaa?
Palkinnoksi tästä vastauksesta täytyi Rudolfin saada suukko.
— Minustako?
— Tarvittaisiin liian suuri kuvitusvoima sinusta huhuja sepittämään.
— Kenestä sitten?
— En vaivaa sinua enää, vaan sanon. Aikeessa kertoa sinulle koko asia tulinkin tänne, mutta en sentään tahtonut tällä kertaa pahoittaa mieltäsi; itse olet todistajani, että vain kovan tutkinnon käytyäni sen ilmaisen. Minä en ollenkaan pidä seurustelustasi ja ystävyydestäsi rouva Kárpáthin kanssa.
— Ah!… Flora ei tietänyt, mitä vastata. Hän oli odottanut kaikkea muuta, mutta ei tätä… Tosiaankin ihmeellistä! Aviomiehet saattavat olla luulevaisia toisten miesten tähden; sinä pelkäät muita naisiakin.
— Minä, näet, rakastan sinua! Puhtaan lempeni vuoksi soisin, että kaikki, jotka sinun näkevät, tuntevat, myöskin sinua kunnioittaisivat, ettei kukaan sinusta vähintäkään pahaa ajattelisi.
— Olenkohan antanut aihetta päinvastaiseen kohteluun?
— Et sinä, vaan tuttavasi. Tuo rouva Kárpáthi on sangen epäiltävässä maineessa.
— Rudolf! Rudolf kulta! Älä puhu pahoin tuosta naisesta; jos tuntisit hänet, niin sanoisit hänen olevan surkuteltavimman vaimon koko maailmassa.
— Tiedän. Ja sentähden sinä sääliväisyydestä teit hänen kanssansa tuttavuutta. Siitä omatuntosi sinua siunaa, mutta ei maailma. Hän on maailman silmissä sangen kevytmielinen nainen.
— Maailma puhuu väärin.
— Ehk'ei aivan niinkään. Hänen entisyytensä antaa tähän arveluun paljon aihetta.
— Mutta hänen nykyisyytensä kumoo tuon luulon kokonaan. Hänen luonteensa ansaitsee kunnioitusta.
Hellästi silitteli Rudolf vaimonsa päätä.
— Flora kulta, sinä olet lapsekas, et kaikkia asioita ymmärrä etkä vastedeskään ole ymmärtävä. On mielipiteitä, rumia ajatuksia, joista sinun viattomalla mielelläsi ei ole aavistustakaan.
— Älä luule minua niin tuhmaksi. Tiedän kaikki. Tiedän, että Fannyn sisaret ovat huonoja, huikentelevaisia naisia ja että hyvät sukulaiset pelastivat Fannyn joutumasta myydyksi, perikadon uhriksi. Tiedän, että nämä seikat ovat maailman silmissä sangen huonoja merkkejä, mutta tiedänpä myöskin, ettei kukaan tohdi häntä tuomita, niin kauan kuin minun käteni lepää hänen kädessään. Kas, tämä seikka tekee minut rohkeaksi, antaa hyvän omantunnon.
— Entä jos hän vetää sinut muassaan perikatoon?
— En ymmärrä, miten?
— Entä jos ruvettaisiin puhumaan sinusta samaa kuin hänestäkin, että olet kevytmielinen, heikko nainen.
— Syyttäkö?
— Eipä aivan syyttäkään. Hän elää turhamielisten miesten parissa, mikä ei suinkaan ole naisen maineelle eduksi Ja sinä joudut rouva Kárpáthin kautta joka päivä samojen miesten seuraan.
— Saarnaatpa ihan kuin Marion neiti!
— Minun luuloni on, että ystävyydestäsi rouva Kárpáthin kanssa saat sen kiitoksen, että sinua myöskin pidetään kevytmielisenä, heikkona naisena.
— Minuako? Kevytmielisenä, heikkonako? — toisti Flora nähtävästi loukkautuneena. Heti hän kuitenkin kohautti olkapäitään. Olkoon menneeksi! Maailma olkoon minulle kohtuuton, kun en vain minä ole kohtuuton lähimmäiselleni. Ja mitä huolin maailmasta, kun sinä olet suurin kalleuteni. Pitäkööt minua kevytmielisenä rouva Kárpáthin tähden, kun et vain sinä semmoisia ajattele; muitten luuloista en välitä.
— Entä jos minäkin pitäisin sinua kevytmielisenä?
Kummastuen nousi Flora Rudolfin viereistä.
— Sinäkö, Rudolf? Minuako? Ajattele, mitä puhut! Sanoitko tuon toden teolla?
— Sanoin niinkin.
Flora mietti hetkisen. Sitten virkkoi hän vakavasti:
— Hyvä, Rudolf. Näytän, etten ole kevytmielinen enkä heikko — en ole sinunkaan suhteesi heikko.
Näin sanoen astui hän kellon rihman luo ja tempasi sitä kiivaasti kolme kertaa. Kamarineitsyt tuli sisään.
— Neiti tulee tänne luokseni yöksi.
Suuresti kummastuen katsoi Rudolf vaimoonsa.
— Maanpakolaisuusko edessä?
— Niin.
— Kauanko kestää?
— Siksi kunnes peräytät puheesi.
Hymyillen suuteli Rudolf vaimonsa kättä ja poistui kamariinsa.
Hän kuuli vaimonsa makuuhuoneen oven pantavan sisältä lukkoon ja oli äreissään koko Kárpáthin kumppanuudelle, joka oli tähän ikävään juttuun syynä.
Pahalla päällä meni hän maata. Ei saanut pitkään aikaan unta silmiinsä. Yksinäisyys kävi vielä enemmän harmittavaksi, kun ajatteli, että yhden ainoan sanan vuoksi täytyy yksin venyä vuoteella, vaikka parin oven takana voisi olla onnellinen kauniin, rakkaan vaimonsa kanssa. Lemmen pelkuruus jo useat kerrat kehotti häntä menemään anteeksi pyytämään ja vakuuttamaan vaikka kirjallisestikin, että naiset ovat lujimmat olennot maailmassa, ettei maan päällä ole ollut eikä ole olevakaan heikkoa, kevytmielistä naista. — Mutta häntä pidätti sentään oman arvon tunto. Ei saanut niin pian antaa myöten. Piti näyttää, että on miehelläkin mielen lujuutta, jos on naisellakin. Huomenna Flora on varmaan ensimmäisenä valmis sitoumuksensa rikkomaan.
Tällaisia kohtauksia tapahtuu rakkaimpienkin aviopuolisoiden kesken, eikä kumpikaan tule niistä hullua viisaammaksi.
Lujiin päätöksiinsä nukkui vihdoin Rudolf. Unissaankin sai hän harmia, kun yhä tapasi rouva Kárpáthin, näki hänestä unta, jutteli, käveli, tanssi hänen kanssansa… Huonolla tuulella hän heräsikin.
Mutta kenties tuon haaveksivan naisen sielu etsi unessa Rudolfia puhellakseen hänen kanssaan, sanoakseen: sinä vihaat, ylenkatsot minua, vaikka olen sinua jo kauan kaikesta sydämestäni rakastanut!