VIII.
Siihen aikaan sattui Unkarissa sellainen harvinainen tapaus, että muuan piispa meni naimisiin. Se oli ainoa tapaus sen jälkeen, kun katolisen kirkon kielto, etteivät papit saa mennä naimisiin, oli astunut voimaan.
Neutran piispa Emerich von Thurza oli tuo merkkimies.
Hän oli Thurzan ikivanhan aatelissuvun viimeinen miehinen jälkeläinen, suvun, joka oli antanut Unkarille monta urhoollista kenraalia ja viisasta palatiinia ja jonka tilukset olivat pienen kuningaskunnan kokoiset. Piispan kuoltua naimatonna olisi kuuluisa suku kuollut sukupuuttoon, ja sitä olisi pidetty suurena onnettomuutena koko maalle.
Sen estämiseksi oli keksittävä jokin hyvä keino.
Ja paavi tiesikin siihen neuvon. Hän antoi bullan, oikean, todellisen, paavillisella lyijysinetillä varustetun bullan, jossa Thurza vapautettiin aviokiellosta ja hänelle annettiin oikeus mennä naimisiin hänen silti tarvitsematta luopua piispan istuimesta.
Kronikat ja perimätiedot tietävät kertoa, että piispa käyttikin hyväkseen tätä erikoisoikeuttansa. Hän meni naimisiin kauniin aatelisnaisen Christine von Nyaryn kanssa. Häät olivat sangen komeat ja sikäli ainutlaatuiset, että ne kestivät kokonaisen vuoden.
Bittsonin linnassa on vieläkin nähtävänä suuri huone, jossa näitä häitä pidettiin. Tuo barokkityyliin rakennettu linnakin seisoo vielä eheänä paikoillaan komeine kuvapatsaineen ja koristettuine käytävineen. Hääsali ei ole pituudeltaan ja leveydeltään ainakaan paljon pienempi Budapestin reduuttisalia. Sen toisella keskiseinällä on vielä makuuhuoneeseen johtava komea porttaali. Sitä kannattaa neljä solakkaa korinttilaista pilaria, jotka on ympäröity kullasta ja hopeasta taiteellisesti veistetyin viiniköynnöksin, itämaisin kasvein ja kaunein lehtikoristein.
Häitä vietettiin humussa ja sumussa viikko viikon ja kuukausi kuukauden perään. Ne kestivät kokonaisen vuoden. Erittäin korkealle kohosi ilo eräänä aamuna, jolloin piispa kasvot ilosta loistaen tuli makuuhuoneesta ja kantoi sylissään pientä vastasyntynyttä perillistä. Sen kastetoimitus vain lisäsi vieraiden riemua.
Niin, vaikka nämä häät kestivätkin kokonaisen vuoden yhteen mittaan, eivät vieraat silti kyllästyneet, sillä joukko vaihtui alituiseen. Ei juuri kukaan ole nimittäin sellaisessa asemassa, että hän voisi olla poissa kotoaan kokonaisen vuoden. Toisia siis meni kotiinsa, kun toisia tuli. Tänään esim. tuli koko joukko Matyasföldistä. He viettivät viikon ilossa ja riemussa, humussa ja sumussa laulaen ja soittaen. Ja kun he olivat saaneet kyllänsä ja lähtivät pois, tuli heidän sijaansa uusi joukko begyaljalaisia, Banaatin väkeä tai miehiä ja naisia etäisestä Alföldistä. Siebenbürgin, Puolan ja Mährin ylhäiset paroonit, nuo vanhat hyvät ystävät, tulivat lapsineen ja vaimoineen, kiluineen kaluineen, palvelijoineen, sukulaisineen ja tuttavineen.
Soittoakin oli yhtä monta lajia kuin vieraitakin. Puolalaiset paroonit toivat mukanaan kuuluisat pasuunansoittajansa, siebenbürgiläisillä oli mustalaismusikantteja ja Banaatin väellä guszla-pelimanneja. Ne soittelivat vuorotellen. Kun yksi laji loppui, alkoi heti toinen. Mitä erilaisimpia ja vaihtelevimpia tansseja tanssittiin.
Sillä aikaa kun nuoriso hyppeli salin toisessa osassa soihtu- tai silkkitanssia, istui vanhempi väki lukemattomien pitkien pöytien ääressä salin toisessa osassa. Siellä esiintyivät huvittajina milloin sukkela sananlaskujen puhuja, milloin saksalainen vaeltava rakkausrunoilija, milloin hurskasten latinalaisten virsien esittäjiä. Erääseen nurkkaan oli pystytetty suuri teltta ainoastaan naisia varten. Muutamaan seinäsyvennykseen oli katettu pöytä vierasten onnellisille lapsille. Siinä he söivät, joivat ja riemuitsivat kasvattajainsa ja opettajainsa valvonnan alaisina.
Kaikilta ilmansuunnilta saapuneet papit ja munkit olivat leiriytyneet erääseen holvikäytävään. Sellainen harvinainen ja merkillinen tapahtuma kuin piispan häätilaisuus olikin houkutellut heitä kokoon suuret parvet kaikista mahdollisista veljeskunnista. Siinä oli punaisia veljeksiä Steinamangerista, premonstraatereita Jaszasta, paulinisteja, johanniitteja, jehowiitteja, karmeliittoja ja muita. He istuivat suuren pöydän ääressä ja joivat in honorem domini et dominae. He olivat myös vakinaisimmat ja pitkäaikaisimmat vieraat. Heidän lukumääränsä vaihteli ainoastaan siten, että heitä aina vain tuli lisää, mutta pois ei ketään lähtenyt.
Paitsi heitä oli häissä eräs vakinainen vieras, joka oli ollut näissä pidoissa alusta alkaen ja pysyi loppuun asti, nimittäin Grazian, Mitosclimin linnanherra.
Hän oli tuonut mukanaan kauniin tyttärensäkin.
Vanhemmat naiset nurkkateltassaan kuiskivat keskenään, että syy Grazianin pitkäaikaiseen viipymiseen oli etupäässä se, että hän oli päättänyt naittaa tyttärensä täällä jollekin aatelismiehelle. Hän olikin jo löytänyt suloisen sulhasen, tuon ikinuoren puolalaisen Berezawskyn. Mies oli sen näköinen, että jos Herra Jumala olisi luonut ensimmäisen ihmisen Aatamin hänen näköisekseen, ei äiti Eeva milloinkaan olisi tuota paljon itkettyä omenaa puusta ottanut. Tuo ikinuori sulho hymyili niin suloisesti lakananvaalealle morsiamelleen, että hänen silmänsä menivät oikein ristiin.
Vanha narri vietti kumminkin enimmän aikansa viinipullojen seurassa. Silloin tällöin erosi hän sentään hetkiseksi niistä. Silloin tuli hän nuorison joukkoon ja tanssia lerkutteli leveillä lattajaloillaan kuin mikäkin sarvikuono. Mutta kaikista eniten halusi hän suudella Magdaleenaa. Ja sen hän ehkä onnistuisi tekemään, jos vain tyttö suostuisi silkkitanssiin hänen kanssaan.
Kuten vanhat vielä muistavat, tanssittiin silkkitanssia seuraavalla tavalla: Joku nuori mies otti käteensä silkkisen tyynyn — siitä myös nimi tyyny- eli pielustanssi — heitti sen lattialle ja pyöri yksinään hetkisen sen ympäri soiton tahdissa. Sitten valitsi hän mieluisimman seinämällä istuvista naisista ja laskeutui hänen eteensä polvilleen tyynylle sekä jäi siihen asentoon, kunnes neito antoi hänelle suutelon. Sitten otti mies naisen kädestä kiinni, nousi seisomaan ja molemmat tanssivat muutaman kierroksen lattialla. Sen loputtua meni mies paikalleen, mutta nainen vuorostaan otti tyynyn ja polvistui jonkun ritarin eteen ja sai tältä suukkosen. Näin jatkui tanssi suloisin vuorotteluin. Siinä annettiin ja otettiin monta suloista suudelmaa. Varsinkin rakastuneet osasivat käyttää hyväkseen silkkitanssin suomia tilaisuuksia. Piispan häissä tanssittiin myös, kuten jo edellä kerrottiin, ahkerasti silkkitanssia. Etenkin Berezawsky, tuo vanha ikinuorukainen, oli siihen innostunut. Milloin se vain pantiin alulle, olivat hänen kuparinkarvaiset juoponkasvonsa myös mukana. Hän toivoi salaisesti saavansa siten tilaisuuden lähennellä Magdaleenaa. Mutta turhaan, Berezawskysta eivät välittäneet edes vanhimmatkaan leskirouvat. Ja niin kauan kuin ei kukaan nainen hänen kanssaan tanssinut, ei hänellä myöskään ollut oikeutta polvistua Magdaleenan eteen, voidakseen tuosta korallisuusta saada suutelon harjaksisille huulilleen. Koko seura näytti tehneen sellaisen salaliiton häntä vastaan, ettei kukaan tuonut tyynyä hänen eteensä.
Vanhemmat naiset tuolla teltassa hymyilivät nähdessään, kuinka Grazian paikaltaan ahkerasti vartioi silkkitanssin kulkua. Kasvojen ilmeistä päättäen se ei mennyt hänen mielikseen.
* * * * *
Tuon kovan läksytyksen jälkeen näytti kaunis Idalia kokonaan muuttuneen. Tuntui kuin olisi hän tehnyt todellakin parannuksen. Häntä ei enää voitu tunteakaan samaksi ihmiseksi. Hän oli ystävällinen ja mukautuvainen, ei riidellyt eikä torunut, jätti rankaisematta palvelusväen virheet ja auttoi mielellään köyhiä. Lisäksi kävi hän joka aamu kirkossa, istui siellä hiljaa ja rukoili hartaasti, kuten näytti. Mitä hän tällä kaikella tarkoitti, ei tiennyt kukaan muu kuin kenties isä Siegfried.
Myöskin herra Cupidosta oli isä Siegfriedin käsissä tullut kokonaan toinen ihminen. Sen sijaan, että hän ennen vain lauleli sopimattomia ja jumalattomia lauluja, kuultiin hänen nyt lukevan pyhiä kirjoja selvällä ja kuuluvalla äänellä. Ei hän enää kulkenut kylienkään läpi villi-ihmisen tavoin koirineen, joita hän usutteli rauhallisten kulkijain kimppuun, vaan asteli hiljaisena ja lempeänä kasvattajansa rinnalla sekä vastaili ystävällisesti ja nöyrästi vastaantulijain tervehdykseen. Taskurahansa hän jakoi kerjäläisille. Sunnuntaisin auttoi hän pappia taitavasti jumalanpalveluksessa aikomatta enää milloinkaan sekoittaa rikkiä pyhän savun sekaan. Jumalattoman puheen sijaan olivat tulleet hurskaat latinalaiset lauselmat, ja vanhojen ihmisten kättä suuteli hän kunnioittavasti. Tämä kaikki oli hurskaan kasvattajaisän ansiota. Luostarikonventinkin jäsenet huomasivat sen ja olivat mielissään. Itse luostarien tarkastajakin lausui kiitoksensa hänen hyödyllisestä toiminnastaan.
Tämä linnanrouvan virallinen mielen ja käytöksen muutos tapahtui piispa von Thurzan häävuonna. Mitosclimin herra oli matkustanut sinne koko perheensä kanssa ja jäänyt sinne koko vuodeksi, kuten olemme nähneet. Isä Siegfriedillä ei siis ollut mitään aihetta kuljeskella maanalaisessa käytävässä. Mitosclimiläisten lähtö oli tapahtunut niin äkkiä, ettei Magdaleenakaan ollut siitä mitään tiennyt heidän edellisenä sunnuntai-yönä tavatessaan. He olivat vain päättäneet tavata toisensa seuraavanakin sunnuntaina.
Mutta muutamien päivien kuluttua kuuli Siegfried narri Herskalta,
että Mitosclimin väki, Magdaleenakin, oli matkustanut pois. Mihin?
Piispan häihin. Ja ne tulisivat kestämään kokonaisen vuoden.
Kauheata! Koko sinä aikana ei hän siis saisi tavata rakastettuaan.
Kenties hänet myös siellä ehkä pakottamalla pakotettaisiin suostumaan
Berezawskyn puolisoksi.
Siegfried huokasi syvään. Kunpa hän vielä kerran saisi puhutella
Magdaleenaa!
Eräänä päivänä — piispan häitä oli jo silloin vietetty kolme kuukautta — sanoi rouva Idalia hänelle:
"Isä Siegfried, kuuntele nyt tarkasti, mitä sanon! Koko maailma on Bittsessä, piispa von Thurzan häissä. Vain me olemme sieltä poissa. Mutta piispa on minulle äidin puolelta sukua. Hän on myöskin kasteisäni. Hän suuttuu varmaankin — eikä syyttä — ellen mene häihin. Minulla on muuan oikeista helmistä tehty, erinomaisen kaunis kaulaketju. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle kauniille rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä olkaamme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."
Siegfried riemastui. Siellä hän saisi nähdä Magdaleenankin. Sitten tuli hän ajatelleeksi sitäkin, että hän siellä varmasti tulisi tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän jo oli muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän olisi millään muotoa tahtonut joutua tekemisiin. Mutta hän oli nyt laihempi ja hyvin parroittunut. Kenties he eivät häntä tuntisikaan, varsinkin jos hän pysyttelisi vaatimattomasti nurkissa ja sivupuolilla sekä koettaisi suojella kasvojansa kaavun päähineellä. Menen siis! Saanhan ainakin nähdä rakastettuni.
Ja niin lähdettiin Madacsánystakin häihin. Matka kesti kokonaista kuusi päivää, sillä päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.
Myöhään illalla he saapuivat Bittsen linnaan. Levättyään yön matkan vaivoista menivät he vasta seuraavana aamuna toivottamaan onnea nuorelle parille. Emerich von Thurzalla oli erinomainen muisti. Kuultuaan nimen isä Siegfried, rupesi hän sen tähden heti ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi olla hänen hiippakunnassaan, koska hän ei muistaaksensa ollut sen nimistä pappia vihkinytkään. Siegfried sanoi saaneensa arvonsa munkkikuntansa provinsiaatilta. Mutta silloin piispa suuttui. Häntä ei nimittäin ollenkaan miellyttänyt, että jesuiittain provinsiaatit harjoittivat papinvihkimistä, jota tointa hänen mielestään vain piispat olivat oikeutetut hoitamaan. Sen vuoksi ei isä Siegfriediä pidettykään minään suosittuna vieraana Bittsen linnassa. Kukaan ei osoittanut hänelle ystävyyttä, kukaan ei toivottanut hänelle hyvää ruokahalua, kun hän istuutui syömään. Kaikki pappis- ja munkkivieraat katselivat häntä karsain silmin, sillä jesuiitat olivat yleensä vihattuja.
Eräs henkilö seurusteli kuitenkin uskollisesti hänen kanssaan, nimittäin herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei poistunut hetkeksikään hänen luotaan. Siivosti, hiljaisena ja miettiväisenä hän vain istui munkin polvella.
Rouva Idalia rupesi kumminkin hyvin pian iloitsemaan muiden mukana. Leskeyshunnun oli hän jo aikoja sitten nakannut menemään. Hän otti osaa kaikkiin riemuihin iloisena ja puheliaana. Thurzakin hymyili useammasti kuin kerran hänen nerokkaille huomautuksilleen. Pian kerääntyikin loistava ja ihaileva joukko hänen ympärilleen. Olipa joukossa muutamia harmaapäisiäkin ritareita.
Ainoastaan mitosclimilaiset näyttivät karttavan Madacsányn rouvaa. Jos Idalia sattumalta tuli istahtaneeksi siihen pöytään, missä naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö heti nousi ja vetääntyi johonkin muuhun paikkaan. Pian seurasi isäkin hänen esimerkkiään, samoin Berezawsky seurueineen.
Eräänä iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurza kulki käsi kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparvesta vierasparveen leikkiä laskien ja kehoitellen hymyillen vieraitaan ilonpitoon. Munkit ja papit olivat kerääntyneet erään hyvin suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinalaista juomalaulua, joka sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole oikeastaan miehiä eivätkä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä viini ja hyvä munkki ovat siis jotenkin samanlaisia tekijöitä tässä maailmassa.
Vanha Berezawskykin tanssia rytkytteli. Soihtuhypyssä oli hän oikea mestari, siinä kun tarvitsi vain kirkua ja polkea jalkaa. Mutta silkkitanssissa ei hänellä koskaan tahtonut olla oikein menestystä sen vuoksi, ettei kukaan nainen tahtonut harmikseen ottaa häneltä suukkosta. Magdaleena oli myös mukana silkkitanssissa. Berezawsky koetti käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta turhaan.
Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä, nimittäin nuoren munkin, isä Siegfriedin, ja Idalian, Madacsányn rouvan. Idalian sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka pelkäsivät hänen läsnäoloaankin kuin ruttoa.
Vihdoin joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys silmissä vei hän sen Berezawskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä saakka ilosta, ja oli mielissään siitä, että hän nyt sai tilaisuuden pyytää Magdaleenaa tanssiin ja tanssin sääntöjen mukaan suudella häntä. Magdaleena vaaleni kauhusta.
Isä Siegfried puristi kätensä nyrkkiin niin, että siinä oleva hopeapikari litistyi ja punainen viini purskahti pöydälle.
"Quid habes?" huusivat munkit yhteen ääneen.
Idalia polvistui Berezawskyn eteen ja tämä valmistautui suutelemaan tuota kaunista rouvaa. Mutta silloin hyökkäsi Grazian heidän väliinsä ja huusi jyrisevällä äänellä:
"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"
Kiukustuneena hypähti Idalia pystyyn, löi kätensä yhteen ja huudahti:
"Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Naisena olen minä luultavasti yhtä arvokas kuin te miehenä."
"Valehtelet! Sinä olet tappanut miehesi ja sittemmin ruvennut elämään luvatonta elämää entisen rakastettusi kanssa, joka munkin vaatteisiin pukeutuneena piileskelee talossasi. Tännekin olet tuon syntikumppanisi laahannut. Tuolla hän istuu pöydän vieressä pitäen lastasi polvillaan. Voitko kieltää, ettei tuo pappi ole rakastajasi?"
Sanottuaan tämän nilkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin päästä päähineen.
"Katsokaa nyt!" kiljui hän. "Eikö tämä munkki olekin Teodor Dalnaki?
Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"
"Hahaha!" kaikui miesten nauru kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnakin.
Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan rakastajaksi.
Isä Siegfried seisoi tuon nauravan ja syljeskelevän joukon keskellä. Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän alkaisi sitä heiluttaa, tekisi se piankin tuhotöitä.
"Siegfried?" kuului piispa Thurzan mahtava ääni rähinän keskeltä.
"Oletko sinä pappi vai ritari?"
Nuorukainen pudotti tuolin lattialle, taivutti päänsä alas ja lausui hiljaisella äänellä:
"Pappi."
"Poistu heti täältä! Voi häntä, joka aiheuttaa pahennusta!"
Kuultuaan tämän piispan kehoituksen, tulivat munkit rohkeammiksi ja häikäilemättömämmiksi. He irroittivat vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä samalla nimitellen häntä mitä erilaisimmin latinalaisin ja kreikkalaisin haukkumasanoin.
Siegfried ei välittänyt itsestään, vaan koetti ainoastaan varjella, etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän, miten Magdaleena tahtoi rientää hänen luokseen suojellakseen häntä ruumiillaan, mutta kuinka Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja singahutti hänet Berezawskyn luokse sanoen raa'asti:
"Tuolla on sinun paikkasi!"
Mutta Idalia-rouva astui kiukkuisen raivottaren näköisenä Grazianin eteen ja kirkui:
"Kuule sinä, Grazian Likaway, tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan! Jo kerran ennenkin pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisenkin kerran, ja silloin sinä olet kuoleva!"
Sanottuaan sen ryntäsi hän salista tyrkäten luotaan jokaisen, joka ei kyllin nopeasti arvannut väistyä. Mennessään huusi hän piispalle ja tämän puolisolle:
"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivoakseni tapaan teidät vielä kerran!"
Pian oli hän reessä. Hän ajoi laukkaa niin, että hevoset vaahtosivat ja pian katosi Bittsen linna hänen näkyvistään.