XVI.
Mestari Mathias oli sangen älykäs mies, jonka ymmärrys alinomaa oli muidenkin käytettävänä. Kun hän poistui herra Grazianin luota, puheli hän itsekseen:
"Minä olen saanut tietää suuren salaisuuden. Olen myös Raamattuun vedoten vannonut, etten puhu kenellekään siitä. Mutta herra Grazian ei varmaan luota minuunkaan, koska hän ei kerran Raamattuunkaan usko. Luullakseni pitäisi hän kuollutta miestä valaa parempana. Mutta sangen helppoahan on tehdä elävästä miehestä kuollut. Siihen tarvitaan vain palanen erikoisella tavalla valmistettua kinkkua tahi kulaus älykkäästi täytetystä pikarista sekä rauhallinen yö — ja nukkuja ei enää herää."
Sellaista ajatteli mestari Mathias leikatessaan taloudenhoitajan asunnosta löytämäänsä kinkkua sekä asetellessaan viinipulloa pöydälle.
Äkkiä juolahti hänen mieleensä oivallinen tuuma.
Talossa oli vielä jäljellä muuan elävä olento — koira. Sen hän huusi luoksensa sekä heitti sille kappaleen kinkkua. Elukka nielaisi ahnaasti lihapalan. Sitten kaatoi Mathias hiukan viiniä lautaselle ja asetti sen koiran eteen. Sillä oli jano ja se joi sen tähden halukkaasti viinin. Mitään erikoista ei sille kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan.
"Ruoka ja juoma ovat ainakin vielä myrkyttömiä, ja tästä alkaen pidän minä kyllä herra Graziania silmällä."
Mathias sai kauan aikaa odottaa kreiviä, sillä isä Siegfriedin hautaaminen ei ollut kipeäkätiselle miehelle mikään muutaman sekunnin tehtävä. Vihdoin ilmoitti kappelin kellon kilinä, että joku kuljeskeli maanalaisessa käytävässä. Pian näkyikin herra Grazian nilkuttavan kirkon ovesta ja lähestyvän linnaa. Pihassa ei enää ollut karhuja, niiden nahat riippuivat jo orsilla kuivamassa.
"Aaveet soittivat taaskin kelloa", huomautti Mathias tulijalle.
"Viimeisen kerran ne sitä nyt kilistelivätkin", vastasi tämä ja istuutui pöytään.
Kreivillä oli jalassaan suuret saappaat, joiden pitkissä varsissa saattoi säilyttää kokonaisen tavaravaraston.
Toisesta varresta veti hän kotelossa säilytettävän käyrän veitsen sekä kaksikärkisen haarukan, sillä todellinen herra ei milloinkaan ruvennut syömään vierailla syöntivälineillä. Toisesta varresta ilmestyi kilpikonnankuoriseen rasiaan suljettu pieni, jalaton ja pyöreä "bratina"-niminen kultapikari. Se oli aina yhdellä siemauksella tyhjennettävä sen tähden, ettei sitä voinut laskea mihinkään seisomaan.
"Nyt me syömme, ystäväiseni", sanoi hän. "Leikkaahan kinkusta itsellesi ja minulle viipale! Näethän, etten voi käyttää toista kättäni."
Mathias istuutui vastapäätä isäntäänsä ja molemmat söivät hetkisen sanomatta sanaakaan toisilleen. Linnanherralla mahtoikin kai olla kova nälkä, sillä hän ei ollut syönyt palastakaan koko päivänä.
Koira juoksenteli iloisesti sinne tänne. Ruoka ja juoma eivät olleet sitä hituistakaan vahingoittaneet.
"Ja nyt me juomme tästä samasta bratinasta, sekä sinä että minä, ystäväiseni", virkkoi Grazian hetkisen kuluttua. "Ensin otan minä ryypyn ja sitten sinä. Näetkö, tämä bratina on erinomaisen käytännöllinen juoma-astia. Isäntä ei ainakaan sillä voi myrkyttää vierastansa, kuten kuuluu olevan tapana Italiassa, missä kaikkien täytyy juoda samasta pikarista, isännän ensinnä tietenkin."
Puhuessaan täytti hän bratinan sekä tyhjensi sen.
"Terveydeksesi ystäväiseni!"
Sitten sai Mathias bratinan, ja hänkin tyhjensi sen nopeasti.
"Teidän terveydeksenne, armollinen herra", sanoi hän.
Sen jälkeen joivat he maljoja kaikkien poissa olevien henkilöitten muistoksi.
"Onnellisen sulhasen terveydeksi!"
"Lahjoittakoon Jumala pitkän iän kauniille morsiamelle!"
"Eläköön Madacsányn kaunis linnanrouva!"
Bratina kulki kädestä käteen, ja maljoja juotiin sekä ystävien että vihollisten kunniaksi niin kauan kuin kumpaisetkin juopuivat. Sillä aikaa oli kuu noussut ja lähetti säteitänsä sisään.
Herra Grazian sanoi silloin Mathiakselle:
"Kuulehan ystäväiseni, sinullahan on muistaakseni naimisissa oleva tytär?"
"On kyllä."
"Hänhän asuu Teplassa, tuo raukka?"
"Niin asuu."
"Onko hänellä jo monta lasta?"
"Kuusi."
"Mutta niiden terveydeksihän et ole vielä juonutkaan."
"En ole armollinen herra, mutta…?"
"Ei sinun tarvitsekaan juoda heidän terveydekseen, ystäväiseni, sillä sinä olet jo juonut tarpeeksi, et ainoastaan täksi päiväksi, vaan koko elämäsi ajaksi. Sinä olet mennyttä miestä, kuten minäkin. Tämä bratina, josta joimme, on myrkytetty hienoimmalla italialaisella myrkyllä, joka vaikuttaa määrätyn ajan kuluttua. Sinulla on vielä kaksi tuntia elinaikaa, pidä siis kiirettä ja lähde matkalle! Virta on jäässä, joten sinä voit mennä Teplaan, tyttären luo, ja valmistautua siellä kuolemaan. Kenties ehdit vielä haettaa papinkin luoksesi ja tehdä testamenttisi. Joka tapauksessa on siellä aina joku, joka sulkee silmäsi. Sellainen on tämän huvinäytelmän loppu."
Mathiaksen hiukset nousivat pystyyn kauhusta, ja hän oli tuntevinaan suonissaan myrkyn kuolettavan polton. Kamalasti huutaen syöksyi hän huoneesta, sitä ennen tyhjennettyään kullalla täytetyt taskunsa.
Mutta herra Grazian täytteli vain edelleen pikariaan sekä joi vielä kerran kaikkien niiden terveydeksi, jotka olivat hänen ystäviään. Ystävien loputtua tuli vihamiesten vuoro. Jokainen pikarillinen sisälsi myrkkyä, mutta sellaista myrkkyä, joka vaikutti hitaasti jonkin määrätyn ajan kuluttua. Hänen täytyi koettaa saada sitä mahdollisimman paljon ruumiiseensa, ettei hän tulisi sanansa syöjäksi, koska hän oli luvannut Idalia-rouvalle, että Siegfried tulisi elämään kauemmin kuin hän.