XI.
Vasta parin viikon perästä siitä kun ensin oli aikomus, tuli Erkiltä ja Hilmalta mennyksi kauppias Kosolaa katsomaan. Esteenä olivat osaksi olleet kiireelliset syyskynnöt ja muut semmoiset sulanajan työt ja sitä paitsi Erkki oli tuntenut kummallista masennusta mielessään siitä kun vanhukset niin ällistyivät silloin vaskitorvesta. Viime sunnuntaina he olisivat menneet, jollei pappi olisi silloin kutsuttu Mäkelään. Nyt kyllä oli arkipäivä, vaan menivät kuitenkin. Oli satanut ensimmäisen lumen, ja reellä he ajoivat.
Kosola oli oitis vastaanottamassa, paljain päin. "Terve tuloa! Olipa hauska että tulitte; olenkin jo kauan odottanut." Hän hääri niin liukkaasti, tuuli vain punervanvalkoista tukkaa tuopsautteli, kun siinä päästeli valjaista hevosta taluttaakseen sen talliin. "Johan siitä taitaa olla kaksi vuotta kun olemme toisemme tavanneet."
"Muutamaa viikkoa vaille muistaakseni. Minä kovasti ihastuin kun sain kuulla että sinä olit jo tullut tänne, ja päätimme oitis lähteä katsomaan. Mutta niinpä se jäämistään jäi tähän asti. — Ettekös te ole kerran jo toisianne tavanneet", muistutteli Erkki, katsoen vaimoonsa ja kauppiaaseen.
"Joo, joo, joo, kyllä me tulimme jo esitellyksikin Rinta-Jokelassa. — Mutta kovasti sinä olet vakaantunut täällä ollessasi! Mehän sitä oltiin iloisia poikia ennen."
"Kylläpähän sitä mies vakaantuukin kun saa maailmaa kokea", myönteli
Erkki hymyillen.
"Minä se olen aina vieläkin iloinen poika ja yksinäinen mies", huomautti kauppias sisälle tultua. "Mutta kyllä tuo kevarin Hilda-tytär keittää meille teetä, minä käyn pyytämässä." Äkkiä hän pujahti ulos, mennäkseen isosta tuvasta Hildaa tapaamaan, laisinkaan huomioonottamatta vieraiden kohtuullista teeskentelyä, ettei nyt olisi semmoisiin vaivoihin pitänyt ryhtyä.
"Nii-ih, yksinäisellä miehellä täytyy edes jotain huvitusta olla", virkkoi hän takaisin tultuaan ja viitaten pöydällä oleviin vaskitorveen ja viuluun lisäsi: "Ne on minun huvitukseni kaupanteon ohella." Sieppasi sitten torven huulilleen ja puhalsi "Porilaisten marssia", jonka sävel loitsi riemun tunteita tuohon kolmihenkiseen seuraan.
"Kyllä se tuo sävel tosiaankin virkistyttää ihmistä, se oikein kuin vuodattaa hilpeyden nestettä mieleen!" ihasteli Erkki. "Meidän pitäisi välttämättömästi saada tänne soittokunnan."
"Jaa, mutta ruvetaanpa puuhaamaan sitä. Kyllä minä rupeisin harjoituttamaan muutamia tuntia parina kolmena iltana viikossa. Sinä nyt ainakin tulet yhdeksi jäseneksi, mutta mistä saataisiin muita?"
"Kyllä siinä on vaikeuksia täällä, jossa ei edes ole kansakoulunkäyneitä nuorukaisia. Mutta minä tiedän kuitenkin pari nuorta poikaa, jotka soittelevat kanteletta, semmoista virsikanteletta, ja osottavat taipumusta sävelharjoitukseen. Ne ovat meidän naapuritalon Kalle-poika ja eräs nuorukainen tuolla Rannan kylässä, Jaakko Kaiku, joka on ollut pari lukukautta kansakoulussakin."
"Ja minulle tulee tänne kauppapalvelija, jolla luulemma on taipumusta soittoon. Minä, sinä, ne kaksi nuorukaista ja minun kauppapalvelijani — siinä olisi jo viisi. Kyllä pitäisi ehkä olla seitsemän."
"Monta mutkaa siinä kyllä on. Mistä saataisiin ensin torvien hinta, kun luultavasti eivät kaikki jaksaisi eivätkä hentoisi torveaan itse ostaa. Ne hankaavat täällä hirmuisesti vastaan kaikkia uusia pyrinnöitä. Tuo mun appivaarikin se on ankara vastustamaan kaikkea uutta. Panen minä kuitenkin puumerkkini sen vakuutuksen alle, että yrittää tulee."
"Onko se appesikin semmoinen vanhoillinen!" huudahti kauppias, ivallista säettä äänessä.
Erkki vain nyökäytti päätään ja henkäsi syvään.
"Kukas sitten jos ei isä!" puhkesi Hilma sanomaan. "Sitä ei uskoisi kuinka se panee kovasti vastaan aina kun vain mikä asia käy toisin kuin hänen aikoinaan. Mutta kyllä se jo toisinaan myöntää, että ei siinä taida mikään auttaa estämään niiden puuhia. Niinpä tässä —"
"Kas, pastori Stenroth ajoi pihaan", havautti kauppias ja juoksi ulos. He tulivat yhdessä. "Sepä sopivasti sattui", sanoi pappi ja veti lasit silmiltään. "Minä aijoin sunnuntaina siellä kotonanne puhua kanssanne kansakouluasiasta, mutta eipä siinä ollut hyvin tilaisuuttakaan. Aikomukseni näet on kohdakkoin jälleen kuuluttaa kokous kansakouluasiasta. Minä kuitenkin toivon että asia lopultakin menee läpi."
"Se on tehtävä", innostuttivat yhdestä suusta kauppias ja Erkki pastoria.
"Mitä mahtanee sanoa appi-ukkos", sanoi pastori katsoen Mäkelän Erkkiin. "Sillä on hyvin merkillisiä ajatuksia sillä ukolla. Minä en sano että hänenkään ajatukset olisivat merkitystä vailla. — Tokkopa hän kokoukseen enää —."
"Mutta meillä täällä on ollut puheena soittokunnan perustaminen", keskeytti Kosola ja lisäsi leikillisesti, "pastori ei kumminkaan mahtaisi ryhtyä soittokuntaan, mutta kyllä se tarpeen olisi."
Pappi ihmetteli vähän, naurahti ja sanoi sitten: "Soittokunta soittokuntanaankin: jospahan edes kansakoulu saataisiin aikaan." Mutta hänellä oli kiire, oli vain tullut kahvia ja mannaryyniä ostamaan.
Teetä toi Hilda, valkoverinen, ujo tyttö sitten. Pastorinkin tuli juoda. Puheen käänsi Kosola sen jälkeen kauppa-aikeisiin. "Täällä näytti kauppa käyvän hyvin. Hänen tulonsa tänne", arveli kauppias, "oli hyvin tarpeen. Kolun kauppias, eli miksi 'Haltusen porvariksi' ne sitä sanoo, kuuluu täällä olleen kovasti ruhtinaallinen, kuuluu kiskoneen mahdottomia korkoja velallisiltaan ja aivan hävyttömästi kohdelleen kaupantekijöitä, jolleivät hyvinkään suuria kauppoja käteisellä tehneet. Semmoista epäkohteliaisuutta ei tulla hänen puodissaan osottamaan. Hän tahtoi pitää hyviä tavaroita mitä halvimmista hinnoista, ja kohtelu tulee olemaan sivistyneen kohtelua. Ja olihan parannusta kauppa-alallakin pidettävä edistyksenä."