HANSALIITTO.
"Hansa" on muinais-goottilainen sana ja merkitsee niin hyvin liittoa eli yhteyttä kuin sotivata joukkoa. Se merkillinen ja mahtava ilmiö Pohjois-Saksassa, jota tuolla sanalla tarkotetaan, tarjoaa aivan toisellaisen kuvan kuin edellä esitetty italialaisten merikaupunkien hajanainen historia. Kun alppien eteläpuolella olevat latinalaiset mertenvaltiaat kuluttivat voimiaan ja mahtiaan lakkaamattomissa keskinäisissä kinasteluissa, vaikutti germaanilainen yhteenkuuluvaisuuden henki Pohjois-Saksassa vallan toista. Ympäröivien Pommerin, Slesvigin, Holsteinin, Lüneburgin y.m. herttuain alituiset ryöstelyt ja kiristykset pakottivat sikäläisiä merenkulkua ja kauppaa harjottavia rannikkokaupunkeja liittymään lujasti toisiinsa. Turvallisuudentarpeen lisäksi tulivat yhteiset elinedut. Niiden porvarit tajusivat näet, että he muodostamalla yhdessä peljättävän mahdin voivat parhaiten hankkia itselleen tärkeitä kauppaetuja Itä- ja Pohjanmeren rantamilla. Hampurin, Bremenin ja Lyypekin ympärille, jotka ovat säilyttäneet tärkeän merkityksensä kaupan ja merenkulun alalla aina meidän päiviimme asti, ryhmittyi lukuisa joukko, aikoinaan toistasataa hansakaupunkia, niistä monet kaukana sisämaassa suurten jokien varsilla, toiset aina Flanderissa ja Portugalissa asti. Niiden lisäksi tuli suuri joukko kukoistavia siirtoloita ja kauppakonttoreja ympäri pohjoisten merien rantamia.
Hansan rikkaus ja mahtavuus.
Kansalaisten vallan vakavuuden perusti näet se erittäin valtioviisas toimenpide, että he muinaisten foinikialaisten tavoin perustivat siirtoloita kaikkialle, missä kävivät kauppaa, sekä omia kauppakonttoreja valvomaan heidän etujaan silloisissa tärkeissä merikaupungeissa. Edellisistä kohosi kuuluisimmaksi loistossa itsensä Lyypekin kanssa kilpaileva Visby kalkkikallioisella Gotlannin (vanh. suomalaisten "Voionmaan") saarella, muhkeine kehämuurineen, epälukuisine kirkkoineen ja tarujen ylistämine rikkauksineen. "Guuttien" äveriäisyyttä kuvataan vanhassa viisussa seuraavasti:
"Leiviskävaa’all’ ne kultia myö, Veroiksi kalliita kiviä tuo,
Hopeavadeista siatkin syö, Ja kullasta kankaita emännät luo".
Kokonaisia kortteleja ja kaupunginosia käsittäviä kauppakonttoreja syntyi m.m. Bergeniin, Tukholmaan, Turkuun ja Viipuriin; olipa sellaisia mahtavassa Lontoossa ja kaukaisessa Novgorodissakin asti.
Siirtoloistaan ja konttoreistaan käsin kansalaiset eivät ainoastaan harjottaneet kauppaa asianomaisen maan kanssa, vaan panivatpa mestarillisin keinoin sen kerrassaan riippuvaksi heidän ylivallastaan. Etenkin Skandinavian maat olivat nääntyä vierasten kauppalaivurien ikeen alla. Valvomaan Hansan etuja sijoitettiin niihin nuoria, pirteitä miehiä (tunnetut "pippuriveikkojen" ja Suomessa yksinkertaisesti vain "saksojen" nimellä), jotka sortivat häikäilemättä kotimaista kauppaa ja, tuntematta lainkaan mitään velvollisuuksia elinkautisia asuinpaikkojaan kohtaan, koettivat puristaa ja kettää niistä kaiken mehun. Hankkimalla lainoja, laivoja ja palkkasotureja alituisessa rahapulassa oleville ja keskenään kinasteleville ruhtinaille kiristivät hansakaupungit näiltä heidän maitaan orjuuttavia kauppaetuja.
Hansan rikkauden alkulähteenä oli varsinaisesti sillinkalastus ja -kauppa. Itämeren ja Pohjanmeren rannoilla oli heillä suolaamoja, joissa maanasukkailta ostetut kalat lyötiin tynnyreihin ja kuljetettiin paasto- ja perjantairuoaksi kaikkialle katoliseen kristikuntaan. Ryöstökalastus ja jotkin kalataudit ovat sittemmin hävittäneet Itämerestä sillin melkein sukupuuttoon, jättäen jälelle vain sen laihemman sukulaisen silakan.
Hansaliiton synnyttivät ja sitoivat kokoon, kuten mainittu, yhteiset kauppaedut ja näiden suojeleminen omavaltaisia ruhtinaita vastaan, mutta mitään muodollista liittokirjaa ei niiden välillä ollut olemassa, yhtä vähän kuin erityistä tunnustettua johtajaakaan. Yhteisiä asioita, varsinkin sota- ja kauppaliittoja, pohtimaan kokoontuivat eri kaupunkien valtuutetut "yleisille hansapäiville", joilla määräävä vaikutusvalta kumminkin oli Lyypekillä, vapaana valtakunnankaupunkina ja "ensimmäisenä vertaistensa joukossa".
Hansan vallan vaipuminen.
Vasta kun Skandinavian maissa esiytyi voimallisia hallitsijoita, jotka kykenivät ensin hansakaupunkien avulla suoriutumaan mahtavista herttuoista ja sitten kääntämään voitolliset aseensa auttajia itseään vastaan, alkoi Hansan valta ja vaikutus Pohjolassa vähitellen heiketä, Tanskassa oli sellaisia kuninkaita Valdemar "Atterdag", joka kavaluudella valloitti ja perinpohjin hävitti kukoistavan Visbyn ja saavutti lyypekkiläisistä useita merivoittoja, sekä ruotsalaisten ynnä aatelisten "tyranniksi" nimittämä, mutta talonpoikien ja porvarien kaipaama Kristian II; Ruotsissa taasen vapauttajakuningas Kustaa Vaasa, joka tosin samaa tyrannia ja tanskalaisvaltaa vastaan taistellakseen tarvitsi Lyypekin rahoja, laivoja ja miehiä, mutta sitten joutui niin kiusalliseen, miltei koko hallituskautensa kestävään riippuvaisuuteen siitä, että oli suorastaan pakotettu koettamaan kaikkia keinoja vapauttaakseen itsensä ja maansa tuosta kahleesta. Mutta vielä vuosisatoja jälkeenpäin tuntui saksalainen vaikutus Pohjolassa; esim. Suomen merikaupungeissa oli kauppiassääty kauvan ja on osittain vielä nytkin saksalaista alkuperää ja vanhaa hansalaista juurta.
Keskiajan alukset.
Parhaat laivanrakentajat Välimerellä olivat keskiajalla venetsialaiset. Roomalaisten vanhasta yksisoutuisesta he loivat alustyypin, joka niillä vesillä tuli kaikkialla käytäntöön: kaleerin. Niitäkin kuljetettiin etupäässä soutamalla; mutta sen helpottamiseksi oli aluksessa yksi tahi kaksi mastoa niihin ripustettuine latinalaisine purjeineen. Tällaisilla laivoilla venetsialaiset kuljettivat ristiretkeilijöitä tuhatlukumme ensimmäisinä vuosisatoina Pyhään maahan. Ne olivat nykyisen keskisuuren kuunarin tai pienen prikin kokoisia, n. 200 tonnin kantoisia, ja antoivat tilaa satakunnalle miehelle ja parillekymmenelle hevoselle. Tykistö, jota 13-sataluvun keskipaikoilla ruvettiin käyttämään laivoissakin, sijaitsi perä- ja etukannelle rakennetuissa korkeissa, loistavasti koristelluissa ja maalatuissa "kastelleissa", joissa sen lisäksi oli päällystön hytit, ase- ja ampumatarvevarastot y.m. Täten aseistamalla voi kauppahaahdet muuttaa helposti sotalaivoiksi.
Mutta maailman tullessa yhä enemmän tunnetuksi ja kauppamatkojen sentakia pidentyessä oli pakko vaihtaa raskaskulkuiset soutupurret keveämpiin purjealuksiin. Siihen vaikutti osaltaan myöskin tykistön yhä laajempi käytäntöönottaminen. Viholliselle tehtiin tuntuvampaa haittaa sijoittamalla tykit yhteen tai useampaan riviin pitkin laivan sivuja, jolloin voi ampua tuhoisia kokokyljen laukauksia. Tällöin olivat airot soutajineen luonnollisesti tiellä. Purjeiden yksinomainen käyttäminen kuljetusvälineenä aiheutti puolestaan suuria muutoksia alusten rakennuksessa ja takiloimisessa. Sivullepäin vahvasti kaareutuvien kylkien sijasta, jotka kaleereissa olivat souduille kylläkin edullisemmat, kyljet sittemmin rakennettiin ensin suoriksi ja vihdoin keskeltä ulospäin pullistuviksi, niin että laivan leveys vesirajassa oli paljon suurempi kuin kannen kohdalta. Sen kautta alus tuli vakavampikulkuiseksi ja tykeille suotiin tukevampi alusta. Mastoja tuli isompiin laivoihin kolmekin, ja ne kohosivat entistä paljon korkeammiksi; takiloimisessa tulivat helpommin hoidettavat raakapurjeet mahtavine köysistöineen käytäntöön.
Hansan laivat Pohjan- ja Itämerellä ynnä Pohjois-Atlantilla nojautuivat niillä vesillä aikaisemmin käytettyihin viikinkialuksiin, mutta kehittyivät tietystikin uudemman ajan tarpeiden mukaan. Ne olivat kahta päämuotoa: isompien nimenä oli "koggi", pienempien "holkki" eli "snekki". Edelliset olivat rakennetut sekä sodan- että kaupankäyntiä varten ja olivat nekin — kuten Välimeren myöhemmät alukset — varustetut korkealla "kastellilla" keulassa ja perässä, joihin soturit sotakoneineen vaaran tullen asettuivat. Kaikki kolme mastoa olivat varustetut jatkoksella eli märssytangolla; etu- ja suurmastossa oli raakapurjeet ja mesaanimastossa latinalainen purje sekä kokkapuussa halkaisija. "Koggit" olivat melkoisen isoja aluksia — suurimpien kantavuus on laskettu nykyajan mitoissa aina 1,800 tonniksi. "Holkit" olivat yleensä edellisiä pienemmät, soukkamuotoisemmat ja nopeakulkuisemmat.
Hansaliitto harjotti mahtavan suuressa määrässä laivanrakennustyötä Itä- ja Pohjanmereen laskevien isojen jokien suistoilla. Itämeren partailla oli laivaveistämöjä Lyypekissä (liiton pääpaikassa), Danzigissa, Stettinissä, Königsbergissä, Stralsundissa j.n.e.; ja Pommerin ja Preussin silloiset aarniometsät tarjosivat yltäkyllin mainiota rakennusainetta. Pohjanmeren rannikolla rakennettiin laivoja Hampurissa ja Bremenissä, Emdenissä, Altonassa ja pitkin Weser-virran vartta. Suurimmat telakat olivat Lyypekissä, Danzigissa ja Hampurissa, joissa, paitsi omaa tarvetta varten, rakennettiin laivoja vierastenkin varalle, Skandinavian maihin ja Venäjälle, Hollantiin ja Englantiin sekä aina kaukaiseen Portugaliin saakka, josta maasta keskiajan lopulla tuli silloisen maailman mahtavin merivalta. Saksalaiset laivanrakentajat olivat kaikkialla parhaassa maineessa.