SIPERIAN ILMASTO JA LUONTO
Siperia on laaja, äärettömän laaja, ulottuen Uraalista Tyyneen valtamereen. Näin laajalle alueelle mahtuu hyvin erilaista, sen tietää jokainen ja kumminkin täytyy alituiseen huomauttaa sitä. Se mikä yhdessä paikassa pitää paikkansa ei sovellu kaikkialle. Mutta sittenkin on suuressa osassa Siperiaa paljon yhtäläistäkin.
Ilmasto ensinnäkin on mannermaan ilmastoa. Talvet ankaran kovia. Irkutskissa, joka on samalla korkeudella kuin Amsterdam, kertoi eräs luotettava henkilö huomanneensa kovimmaksi pakkaseksi -61° C. Minäkin olin tilaisuudessa huomaamaan -56° C. Kylmin kuukausi on joulukuu. Jo tammikuu on vähän parempi. Suuressa osassa Siperiaa on lunta vähän. Irkutskissa oli jonkun verran, niin että hyvin ajettiin reellä. Tchitassa ei sitä ollut juuri ollenkaan. Siellä ajetaan aina rattailla. Olemme kumminkin kuulleet puhuttavan Siperian äärettömistä lumimääristä. On olemassa laaja lumialue, jossa on mahdottomat määrät lunta. Siihen kuuluu pohjoisin osa Siperiaa, koko Jakutskin lääni y.m. Tobolskin seuduilla sanottiin myös olevan paljon lunta.
Tästä lumettomuudesta johtuu, että maa jäätyy syvältä. Toisin paikoin ei routa lähde maasta koskaan. Toisin paikoin vasta elokuussa. Tämä on laaja ja moninainen ilmiö, eivätkä tiedemiehetkään sitä ole vielä tyydyttävästi selittäneet. Tästä maan ikuisesta jäätyneisyydestä johtuu monta seikkaa. Muun muassa puiden juuret, jotka muunlaisessa maassa ovat paalujuuria ja tunkevat suoraan alas syvälle maan sisään, niinkuin männyn, kasvavat täällä pitkin maan pintaa. Metsät tulevat sen kautta harvemmiksi.
Mannermaa-ilmastoon kuuluu myös ilman tavaton kuivuus. Se on toisin paikoin suorastaan tuskallinen. Sateet ovat monin paikoin kesällä hyvin rankkoja saaden aikaan maanvieremiä.
Tässä yhteydessä sananen maanjäristyksistä. Olin Irkutskissa kun alkuvuodesta 1917 Kamtshatkassa oli kova maanjäristys. Ei se tuntunut ollenkaan Irkutskissa. Siellä kumminkin silloin tällöin on maanjäristyksiä. Viime kymmenen vuoden kuluessa kertoivat neljä kertaa olleen huomattavan maanjäristyksen. Sitä ei kestä muuta kuin muutamia sekunteja, mutta eivät sekunnit koskaan muulloin tunnu niin pitkiltä. Jos sattuu olemaan monikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, huomaa seinien huojuvan ja ryskävän. Astiat tärisevät pöydiltä pois. Hevoset ja koirat tuntevat sen edeltäpäin, hikoilevat ja vapisevat. Ihmiset valtaa suuri kauhu ja he pakenevat huoneistaan. Tohtori B. kertoi, kuinka kerran eräs vanha neiti, joka oli hänen klinikassaan, vuoteestaan pakeni semmoisenaan kuin hän siinä oli, keskellä päivää kadulle vahtimestarien ajaessa häntä takaa.
Olin kerran erään tuttavani luona. Hän istui toisella puolella kirjoituspöytää, minä toisella. Minulla ei ole tapana tärisyttää polvea, mutta miten lienen sen sillä kertaa tehnyt. Tuttavani kalpeni ja sanoi kauhistuneena, mitä se on, mikä se tärisee. — Minä hämilläni pyysin anteeksi. Vasta vähitellen hän rauhoittui. Perästäpäin pääsin asian perille. Hän luuli maanjäristyksen tulleen.
Siperian merkillisimpiä luonnon ilmiöitä on Baikaljärvi. Sen tutkimiseen olisi varattava vuosia, jotta osaisi sitä osapuilleen kuvata. Mainitsen tässä vain muutamia seikkoja. Mongoolit kutsuvat sitä nimellä: Baikul = rikas järvi tai Dalai-Nor = pyhä järvi. Toisen selityksen mukaan sen nimi on Bai-gal = tulen olinpaikka. Baikalia ympäröi jylhä vuoristo. Se on harvoin korkeampi kuin 1800 metriä meren pinnan yläpuolella eli noin 1300 m Baikalin pinnasta. Korkein huippu on Khamar-dabun lounaisrannalla. Se on 2200 m m.p.y.
Baikal on 34,180 m2, siis lähes kaksi kertaa niin suuri kuin Laatokka. Se on maailman makean veden järvistä kolmas. Suurempia ovat vaan Viktoria Njansa ja Tanganjika Afrikassa. Sen keskisyvyys on 250 m, suurin syvyys 1522 m. Sen pinta on 462 m meren pinnan yläpuolella, sen pohja on siis syvimmiltä kohdilta 1060 m meren pinnan alapuolella. Baikalia voi pitää suurena painumana maapallon pinnassa. Se jäätyy luonnollisesti myöhään. Saattaa olla -40° C, kun se vielä on avoinna. Jää taas lähtee verrattain myöhään.
Baikalin saarilla on paljon kalalokkeja, haikaroita ja merimetsoja
(Phalacracorax carbo).
Onpa Baikalissa hylekin. Sama kuin Laatokassa, vaikka sitä täällä kutsutaan Phoca baicalensis. Sen arvellaan joskus tulleen Jäämerestä Jeinsei- ja Angara-jokia myöten ja täällä muodostuneen erityiseksi lajiksi. Burjaatit kutsuvat sitä nimellä njerp, mikä nimi ihmeellisesti muistuttaa suomalaista nimitystä norppa. Yhden hylkeen sanotaan antavan kolme puutaa rasvaa. Burjaatit syövät sen lihaa. Kaloja on Baikalissa monenlaisia. Sampi asustaa siinä nousten Selenga-jokeen. On useita lohensukuisia, on omul-kalaa, Coregonus oxyrrhyncus nimistä siikalaatua y.m. Baikalille omituinen on syvän veden kala golomjanka (Callionymus-ryhmään kuuluva Comephorus baicalensis). Se asustaa hyvin syvillä, sanotaan 600 m syvyydessä. Ulkonäöltään se muistuttaa valtamerien lentokalaa. Naaras ei laske mätiä, vaan synnyttää eläviä sikiöitä, jonka jälkeen se kuolee. Kun tämä syvän veden kala joutuu veden pinnalle, hajoaa se paineen vähetessä. Marraskuussa ovat järven rannat täynnä sen ruumiita, jotka kootaan ja joista keitetään hyvää traania, sillä se on ihrainen, vaikka lihaa on vähän ja se on huonomakuista.
Baikalin vedessä ja rannikoilla elää monenlaisia merkillisiä alhaisia eläimiä, joiden heimolaisia tavataan vaan suolaisissa merissä. Merkillisimpiä taitaa olla muuan piisieni. Myös krapueläimiä kuuluu olevan monta eri laatua.
Viime aikoina on opittu ihailemaan Baikalin kauneutta ja kesä-aikana alkoi matkailijoita suuntautua sen rantamille.
Kaukaa Mongoliasta laskee Baikaliin Selengajoki. Baikalista vie Angara vedet Jeniseijokeen, joka laskee Jäämereen. Selenga + Angara + Jenisei on 5,200 km. pitkä, se on pituudeltaan viides virta maailmassa. Sen koko alue on 2,550,000 km2, seitsemäs järjestyksessä. Jenisein lähteet Mongoliassa ovat 1600 m merenpintaa ylempänä, Siperian rajalla 1000 m ja Jeniseiskissä 71 m. Siitä eteenpäin se on harvoin vähemmän kuin kaksi kilometriä leveä. Ylläolevasta käsittää kuinka tavattoman voimakas virta Angarassa täytyy olla. Jenisein yli kuljin Krasnojarskissa. Oikein hämmästyin nähdessäni kuinka tavattoman korkea ja jyrkkä itäinen ranta on ja kuinka pitkälti laakea läntinen ranta. Baikaljärvellä on nyt höyrylaivaliikettä. Kulkeepa höyrylaivoja Selengajoella Verhneudinskista ylöspäin. Olisi suuremmoista kulkea Selengata niin pitkälti kuin pääsee. Siitä olisi matkaa vain pari peninkulmaa kolmoiskaupunkiin Kiahta-Troitskskosafsk—Maimatshin. Ja sieltä pääsisi näkemään maailman suurimpia merkillisyyksiä.
Léna-joki (ei Lena niinkuin meillä tavallisesti neuvotaan) alkaa Baikalin itäpuolella olevasta vuoristosta, saamatta siitä kumminkaan vettä.
Metsät Siperiassa yleensä ovat köyhät lajeista: petäjää, kuusta, lehtikuusta, sembramäntyä, koivua, poppelia ja muutamia muita. Näin suuria lehtikuusia, vanhoja puita. Vanhemmiksi tultuaan ne tulevat tasalatvaisiksi kuin vanhat hongat. Kukkivia puita Siperiassa on tuomi ja siperialainen omena (Pyrus baccata). Niitä siellä rakastetaan ja ihaillaan ja istutetaan puutarhoihin.
Kukkasmaailma Siperiassa on hyvin rikas. Siellä on varmaankin saatavissa monenlaisia uusia koristekasveja. On monenlaisia Iris-lajeja, on Paeonioita, on liljoja ja monen monia, joita en tässä voi ruveta luettelemaan. Suosittu kukkakasvi on "neidon kenkä" Cypripedium.
Erikoisesti laajoille aloille karakteristinen on Rhododendron parviflorum. Se on noin 1/2-1 m korkuinen varpukasvi. Punaset kukat puhkeavat varhain keväällä, osittain ennen lehden tuloa. Sen venäläinen nimi on bogulnik. Tchitan seuduilla se on yhtä yleinen kuin meillä kanerva. Havumetsissä sitä on joka paikassa, kaupungin laitakaduillakin. — Vielä mainittakoon, että Transbaikaliassa kasvavat rabarberi ja parsa villinä, vaikka harvat ihmiset ymmärtävät niitä hyväkseen käyttää.
Olin tilaisuudessa Tchitan museossa käymään läpi Transbaikalian ja Dahurian herbariumin ja sen perustalla uskallan väittää, että täällä olisi botanistilla paljon kiitollista työtä. Ja luulen viljelijänkin siellä voivan tehdä erinomaisia löytöjä.
Minun on huomautettava, että se, mitä sanotaan Siperian ilmastosta ja kasvullisuudesta ei koske niinkutsuttua ranta-aluetta Amur-joen alisen juoksun varsia ja sen ja meren välistä maakaistaletta. Siellä on ilmasto lauhkea, lämpö harvoin alle -10° C. Kasvullisuus on rikas, pyökki- ja tammimetsiä on runsaasti. Se on Siperian ihanin maakunta.
Siperiassa on yleisesti tunnettu puheenparsi; Siperiassa ovat kukat ilman tuoksua, linnut ilman laulua ja naiset ilman sydäntä. Etenkin mitä lintuihin tulee, kuuluu se pitävän paikkansa. Pikkulintuja on vähän ja ne eivät laula.
Eläinkunta on muuten rikas ja luonnollistahan se onkin. Siperiahan on äärettömän laaja, moninainen ja harvaan asuttu maa.
Altai-vuoristossa on monenlaisia metsäneläimiä, eri lajia hirviä ja kauriita, villejä lampaita y.m. Siellä on metsästäjän luvattu maa. Pohjoisessa on sekä kesyjä että villejä peuroja. Karhu, ahma, ilves, susi liikkuvat laajalti. Kettuja on sekä tavallisia että harvinaisia muunnoksia. Eipä soopelikaan vielä ole sukupuuttoon kuollut. Talvella 16-17 saatiin pitkistä ajoista soopeli läheltä Tchitan kaupunkia. Tuleepa joskus tiikeri Mantshuuriasta Siperian puolelle.
Mineraloogisessa suhteessa on Siperia äärettömän rikas. Se tarjoaa kaikkea mitä maa tarjota voi. Kivihiiltä on pohjoisessa Jenisein ja Lenan välillä laajat kentät. Eikä se siellä ole syvältä maan sisästä haettava, vaan on se pinnassa. Kunhan kulkuneuvot sinne paranevat, saadaan sieltä kivihiiltä rajattomat määrät. Kivihiiltä on muuallakin, Irkutskin ja Tchitan läheisyydessä ja sieltä sitä louhitaan. Rautakaivoksia on muun muassa Petrofski savod, 385 virstan matkan päässä Tchitasta. Tinaa on m.m. Olovjannajassa, joka on lähellä Mantshuurian rajaa, hyvin runsaasti ja helposti käytettävässä muodossa. Näin kauniita palasia puhdasta vaskea, jotka oli tuotu jostakin kaivoksesta Irkutskin läänissä. Kultaa huuhdotaan monista joista Siperiassa, niinkuin yleisesti tiedetään. Joen vesi ne tuo mukanaan vuorista, näitä alkulähteitä paraillaan innokkaasti etsitään. Saksalaiset sotavangit löysivät suuria määriä kallisarvoista volfram-metallia. Volframteräs lienee parasta terästä, joten volframin kysyntä on rajaton. Vielä on kalkkikiveä, on monenlaista asbestia, on jos jotakin kivilajia, porfyyriä, serpentiiniä, seleniittiä ja mitä kaikkea ne lienevätkin. On sementiksi sopivaa savea.
Jalokiviä saadaan Uraal-vuoristosta, saadaan Altai-vuoristosta ja luultavasti monesta muustakin paikasta. Transbaikaliassa kuuluu Uralgan seutu olevan mineraloogisessa suhteessa rikkaimpia. Puoli- ja koko-jalokivistä mainittakoon vain: rubiini, smaragdi, safiiri, aleksandriitti, almandiini, ametisti, joita on hyvinkin kauniita, akvamariini, joka ehkä on yleisin, topaassi, joita on niin suuria, että näin kokonaisia pikkumaljoja topaasista y.m.
Mineraalivesiäkin saadaan Siperiasta. Paraimpia ovat darasun ja jamarofka, joita saadaan entisiltä keisarillisilta domeeneilta.
Kotieläimistä ansaitsisi hevonen aivan oman lukunsa. Siperiassa yleisesti käytetty hevonen on n.k. mongoolialainen hevonen. Se on pieni, takkuinen, pää profiilissa katsoen omituisen pyöreä. Väriltään se on niin monenkarvainen kuin hevonen ikinä olla saattaa, on valkeita ja mustia ja raudikkoja, on yksivärisiä ja kirjavia. Ei se mikään kestävä kuorma-hevonen ole, mutta hyvä ajohevonen ja ennen kaikkea oivallinen ratsu. Tämä hevonen on vähään tyytyväinen ja kestävä. Siperian kauheassa pakkasessakin se saa seista ulkona. Olin tilaisuudessa sen itse huomaamaan. Eräässä talossa, jossa Tchitassa asuin, oli talonomistajalla 16 hevosta. Kävin hänen talliaan katsomassa. Sinne mahtui vaan viisi hevosta, muualta tuodut rotuhevoset: Kotoiset hevoset saivat seista koko talven ulkona ja pakkasta oli kuitenkin yli -50° C. Ei näille edes oltu tehty mitään katosta, jykevistä hirsistä vaan oli kyhätty soimet.
Tuomari Gerke, joka ennen oli ollut tuomarina Altai-vuoristossa, kertoi, että sikäläisillä kirgiisseillä on suuret määrät hevosia. Eräälläkin kirgiissiknääsillä oli ollut 10,000 hevosta. Hyvä hevonen maksoi siellä 50 ruplaa ja kaikkein paras sata. Hevosen laitumesta maksetaan puolitoista ja kaksi ruplaa kesästä ja kesä on siellä pitkä. — Siellä hevosten maassa on tietysti joka pikku pojalla ja pikku tytöllä oma ratsunsa.
Paljon nautakarjaa pitävät etenkin burjaatit. Niitä käytetään vetojuhtina ja teurastuskarjana. Ne ovat suuria, raskaita, suurisarvisia, mustia, tummanruskeita, harmaita, valkosia, enimmäkseen yksivärisiä. Lihaa useimmissa osissa Siperiaa on saatavissa yllin kyllin. Kun Tchitahankin määrättiin lihattomia päiviä, joutui köyhempi kansa hätään. Lähetystö kävi kuvernööriltä kysymässä: mitä nyt syödään, sillä lihallahan täällä juuri eletään. Kuvernööri peruutti määräyksen.
Siperiassa viljellään ruista, vehnää, ohraa, kauraa. Vehnäkin ehtii valmistua, sillä kesät ovat lämpimät ja pitkät. Maata muokataan vähän eikä lannoiteta juuri ollenkaan. Muutaman vuoden perästä otetaan uusi kaistale viljelykseen.
Kuvaavaa Siperian ilmastollisille oloille on, että esim. Barnaulissa, jossa talvet ovat äärettömän kylmät, meloonit kypsyvät avomaalla. Kylmistä ja vähälumisista talvista taas johtuu, että monivuotiset viljelyskasvit yleensä eivät kestä talvea. Sireenipensas jo on liian arka. Omenapuita ei viljellä koko Siperiassa muualla kuin Itä-Siperian ranta-alueella. Ainoastaan siperialainen marja-omena menestyy hyvin. Mutta sitä kasvatetaan lähinnä kauniiden kukkiensa vuoksi. Irkutskissa olivat suuret puutarhat sitä täynnä. Marjapensaatkaan eivät täällä menesty. Erityisenä merkillisyytenä kerrottiin, että Omskissa eräs muualta tullut oli yrittänyt omenia kasvattaa eikä ollut kokonaan epäonnistunut. Irkutskissa eräs entinen puolalainen kreivi, joka oli sinne karkoitettu, viljeli hyvällä menestyksellä vattuja ihmisten suureksi ihmeeksi. Puutarhaviljelys on Siperiassa melkein koettelematon asia. Olin aina luullut, että venäläiset ovat innokkaita puutarhan etenkin kaalin viljelijöitä, mutta siperialaiset eivät sitä ole. Kun maa antaa runsaasti lihaa ja leipää, niin ostetaan kaalit muualta, arvellaan.
Kun kerroin, että minun kotiseudullani Suomessa omenat menestyvät varsin hyvin, kysäistiin, miten on vehnän laita. Kun sanoin, että vehnä ei menesty, katsoivat he epäillen toisiaan.