VIIDESTOISTA LUKU
Mr Burchell kaikessa halpamaisuudessaan. Hulluutta on olla ylen viisas.
Koko se ilta ja osa seuraavaa päivääkin kului turhissa yrityksissä saada selville, ketä vihamiehiä meillä on. Tuskin sitä naapuria, johon epäluulomme ei olisi kohdistunut, ja jokaisella meistä oli omat syynsä siihen.
Neuvottomina tuossa tuumaillessamme, tuli sisään toinen pikku pojistamme, joka oli ollut ulkona leikkimässä, ja toi nurmelta löytämänsä taskukirjan. Se tunnettiin heti mr Burchellin omaksi. Olihan se nähty hänellä. Lähemmin tarkastettaessa huomattiin siinä muistiinpanoja kaikenlaisista asioista. Erittäinkin kiintyi meidän huomiomme erääsen sinetillä suljettuun kirjelappuun, jonka päällyksellä luki: Jäljennös kirjeestä, joka on lähetettävä ladyille Thornhill Castle'ssa. Heti kohta iski meidän mieleen, että siinähän se häjy panettelija onkin. Kysymys oli nyt vaan, avataanko kirje. Minä panin vastaan, Sofia puolestaan väitti olevansa vakuutettu siitä, että mr Burchell se viimeisenä tekisi itsensä syypääksi niin kehnoon menettelyyn, jonka vuoksi hän vaati kirjettä avattavaksi. Ja koska nyt muutkin perheen jäsenet yhtyivät häneen, niin, heidän yhteisille pyynnöillensä perää antaen, minä luin seuraavaa:
'Ladies!
Kirjeentuoja on antava Teille riittäviä tietoja tämän kirjoittajasta. Ainakin hän on viattomuuden ystävä ja valmis ehkäisemään sen viettelemistä. Totena on minulle kerrottu Teidän aikovan viedä seuranaisten nimellä Lontoosen kaksi nuorta ladyä, jotka minä joissain määrin tunnen. Kosk'en milloinkaan soisi yksinkertaisuutta petettävän enkä viattomuutta saastutettavan, niin täytyy minun mielipiteenäni lausua, että senkaltaisesta sopimattomasta toimenpiteestä saattaa olla turmiollisia seurauksia. Minun ei ole koskaan ollut tapana ankarasti kohdella kunniattomia ja siveettömiä ihmisiä, enkä olisi nytkään tähän keinoon ryhtynyt, mielipidettäni lausuakseni tahi ajattelemattomuutta moittiakseni, ellei tässä lopulta olisi rikos peljättävissä. Ottakaa senvuoksi vastaan ystävän varoitus ja punnitkaa tarkoin, mitä seurauksia on oleva siitä, että häpeätä ja pahetta saatetaan niihin majoihin, missä rauha ja viattomuus ovat tähän saakka asuntoansa pitäneet.'
Nyt ei enää epäilemistä. Olihan kirjeessä tosin sellaistakin, minkä saattoi käsittää puolin ja toisin; moitteet siinä saattoivat koskea yhtä hyvin kirjeen vastaan-ottajia kuin meitäkin, mutta pahan-ilkinen tarkoitus oli aivan ilmeinen, ja muusta me vähät. Vaimoni tuskin malttoi kuulla minua loppuun asti, vaan sätti kirjoittajaa hillittömässä vihassa. Olivia oli yhtä ankara, Sofia aivan hämmästyksissään moisesta häjyydestä. Minun mielestäni se oli halpamaisinta, aiheetonta kiittämättömyyttä, mitä ikinä olin nähnyt, enkä voinut keksiä siihen muuta syytä kuin että kirjoittaja oli siten tahtonut pidättää nuorimman tyttäreni maalla, saadakseen vaan sitä paremmin tilaisuutta seurustelemaan hänen kanssaan.
Siinä sitä yhdessä sitten istuttiin, koston-aikeita hautoen, kun äkkiä toinen pikku pojista juoksi sisään, ilmoittaen, että mr Burchell on kedon toisessa päässä, matkalla tännepäin. Helpompi on mielessään kuvailla kuin kertoa erillaisia tunteita meissä: toisella puolen tuska äsken kärsityn vääryyden tähden ja toisella läheisen koston tuottama mielihyvä. Ensin oli kyllä aikomus vain nuhdella häntä hänen kiittämättömyydessään, mutta nyt päätettiin se tehdä niin, että kerrassaan tuntuu.
Niinpä sovittiin siitä, että hänet otamme vastaan hymyillen, niinkuin ennenkin, ja haastelemme hänen kanssaan ensi alussa tavallista ystävällisemmin hänen mielihyvikseen ja sitten, kesken mairittelevaa hiljaisuutta, äkkiä räjähdämme hänen ylitsensä kuin maanjäristys ja muserramme hänet hänen oman ilkeytensä tunnolla. Sittenkuin tämä oli päätetty, otti vaimoni ollaksensa toimivana henkenä, hänellä kun oli jonkun verran taipumustakin sellaiseen.
Me näimme mr Burchellin lähenevän. Hän astui sisään, otti tuolin ja istui.
— Kaunis ilma tänään, mr Burchell.
— Kaunis on, tohtori; mutta luulenpa, että saadaan sadetta, sillä äsken minulla sääriä vihloi ja…
— Vääriäkö kihloja! — huudahti vaimoni, purskahtaen nauramaan ja pyytäen sitten anteeksi, että hän mielellään laskettelee sukkeluuksia.
— Hyvä rouva, — vastasi mr Burchell, minä suon sen kaikesta sydämestäni anteeksi, sillä, sen vakuutan, en olisi sitä sukkeluudeksi huomannutkaan, ellette te olisi sanonut.
— Kenties ette, sir, — virkkoi vaimoni, iskien meille silmää, — mutta osannette kai sentään sanoa, kuinka monta sukkeluutta unssiin menee.
— Minusta näyttää, madame, — vastasi Burchell, — kuin olisitte tän'aamuna lukenut jonkun kompakirjan. Tuo "luoti sukkeluutta" oli varsin näppärää, vaikka kyllä minä, madame, olisin kernaammin nähnyt puoli unssia järkeä.
— Kyllä kaiketi, — virkkoi vaimoni, yhä myhäillen meihin päin, vaikk'ei tuo hymy oikein ottanut onnistuakseen; — ja kumminkin olen minä nähnyt miehiä, jotka mielellään pyrkivät järkeväin kirjoihin, vaikka heissä on varsin vähän järkeä.
— Ja te, — puhui hänen vastustajansa, — te olette epäilemättä tuntenut naisia, jotka luulevat olevansa sukkelia, vaikk'eivät olekaan.
Minä huomasin kohta, ett'ei vaimoni pääse kovinkaan pitkälle yrityksessään, ja päätin sanoa Burchellille pari hiukan vakavampaa sanaa.
— Sukkeluus ja järki, — huudahdin minä, — tyhjää tyyni ne ovat kumpikin, ellei ole rehellisyyttä, joka kullekin oikean arvon antaa. Tuhma talonpoika virheitä vailla on suurempi kuin filosofi virheitä täynnä, sillä mitä on nero tai urhoollisuus ilman sydäntä? Kunniallinen mies on Jumalan ihanin teos!
— Tuota Popen lauselmaa — vastasi Burchell — minä olen aina pitänyt neron miehelle arvottomana ja hänen oman etevyytensä halventamisena. Samoin kuin kirjan arvoa ei kohota se, että se on vapaa painovirheistä, vaan se, että siinä on paljon kaunista ja hyvää, samoin ei pitäisi miestäkään arvostella virheettömyyttä myöten, vaan hänen hyväin avujensa määrän mukaan. Oppineelta saattaa puuttua käytännöllistä älyä, valtiomiehessä saattaa olla ylpeyttä, sotilaassa julmuutta, mutta pitäisikö meidän asettaa heidän edellensä halpa käsityöläinen, joka vaivalla ponnistelekse elämän läpi, kenenkään moittimatta, tai kiittelemättä? Samoinhan meidän pitäisi antaa flamandilaisen koulun kilteille, säännönmukaisille tauluille suurempi arvo kuin roomalaisen, siveltimen virheellisille, mutta ylen kauniille teoksille.
— Sir, — virkoin minä, — teidän huomautuksenne on kohdallaan, kun puhe on loistavista hyvistä avuista ja vähäpätöisistä vioista, mutta halveksia täytyy sellaista henkilöä, jossa erinomaisten hyväin avujen vastakohtina on suuria virheitä.
— Kenties, — lausui hän, — on sellaisiakin hirviöitä olemassa, joissa suurten hyväin avujen rinnalla on suuria virheitä; minä puolestani en ole elämässäni niitä milloinkaan nähnyt. Päinvastoin olen huomannut, että missä mieliala on oikea, siinä harrastuskin on hyvä. Kaitselmuskin näyttää tässä kohden olevan ihmiskunnan ystävä, se kun heikontaa järkeä, milloin sydän on turmeltunut, ja laimentaa voiman, jos tahto on taipuvainen pahaa tekemään. Sama laki näkyy ulottuvan muihinkin luotuihin: pienet, hyönteisrotuihin kuuluvaiset eläimet ovat kavalia, julmia, pelkurimaisia, jota vastoin väkevät ja voimalliset eläimet ovat jaloja, ylevämielisiä, rohkeita.
— Tuo kuuluu hyvältä, — vastasin minä; — ja kumminkin olisi tällä hetkellä helppo vetää esille sellainen mies — minä loin häneen tuikean katseen, — jonka pää ja sydän ovat inhottavia vastakohtia toisilleen. Niin, sir, — jatkoin minä, ääntäni korottaen — ja minä iloitsen, saadessani tilaisuuden paljastaa hänet ilmi juuri kuin hän parhaillaan luulee olevansa kätkössä. Tunnetteko, sir, tätä taskukirjaa?
— Kyllä, — vastasi hän sietämättömän tyynesti, — sehän on minun, ja hauskaa, että te sen olette löytäneet.
— Ja, tunnetteko, — huusin minä, — tunnetteko tätä kirjettä?
Ei yhtään verukkeita, mies, vaan katsokaa minua suoraan silmiin.
Tunnetteko tätä kirjettä? kysyn minä.
— Tätäkö? — vastasi hän. — Itsehän minä olen sen kirjoittanut.
— Ja kuinka te, — sanoin minä, — kuinka te olette saattanut olla niin halpamainen, niin kiittämätön, että olette rohjennut tämän kirjoittaa?
— Ja kuinka te, — vastasi hän, verrattomalla julkeudella katsoen minuun, — kuinka te saatatte olla niin halpamainen, että olette rohjennut avata tämän kirjeen? Ettekö tiedä, että minä voisin hirtättää teidät tämän oven eteen joka miehen? Minun ei tarvitse muuta kuin lähimmän tuomarin edessä vannoa, että te olette rikoksellisella tavalla murtanut minun taskukirjani lukon, ja teidät hirtetään jok'ikinen tämän oven kamanaani.
Tämä odottamaton hävyttömyys saattoi minua sellaiseen raivoon, että tuskin jaksoin hillitä itseäni.
— Ulos, kiittämätön konna, äläkä enää minun majaani häjyydelläsi saastuta! Ulos, ja laita niin, ett'en sinua enää koskaan täällä näe! Ulos ovesta! Ainoana rangaistuksenasi olkoon rauhaton omatunto; kyllä se sinua tarpeeksesi kiduttaa.
Niin sanottuani viskasin taskukirjan hänen eteensä. Hän otti sen myhäillen ylös, pani peräti tyynesti lukot kiinni ja läksi pois.
Me seisoimme hämmästyneinä hänen tavattomasta levollisuudestaan. Vaimoni varsinkin oli raivoissaan siitä, ett'ei mikään ollut saanut häntä suuttumaan tai häpeämään hänen konnantöitänsä.
— Armas emäntäni, — virkoin minä, — tyynnyttääkseni kiihkoa, joka oli meissä jo noussut liiankin kiivaaksi, — emme me saa hämmästyä sitä, että kelvottomat ihmiset ovat häpyä vailla. He punastuvat vain, kun heidät yllättää hyvää tekemästä, mutta kerskaavat pahoista teoistaan.
— Rikos ja häpy — jatkoin minä, — olivat ennen vanhaan hyviä toveruksia ensi alussa, niin kertoo satu. Yhdessä aina olivat ja yhdessä vaelsivat. Mutta pian he pitkästyivät liittoonsa kumpainenkin, siitä kun oli haittaa niin toiselle kuin toisellekin: Rikos teki usein mielipahaa Hävylle, ja Häpy sai usein ilmi Rikoksen salaiset vehkeet. Riitelivät ja väittelivät jonkun aikaa ja päättivät sitten erota. Rikos vaelsi julkeasti edelleen, saavuttaakseen Kohtalon, joka kulki edellä pyövelin muodossa, mutta Häpy, arka kun oli luonnostaankin, kääntyi takaisin ja liittyi Hyveesen, jonka he matkalle lähtiessään olivat jättäneet jälkeensä. — — Niinpä, lapset, kun ihminen on kulkenut jonkun matkaa paheitten tiellä, silloin häpy hänet hylkää ja palajaa palvelemaan niitä harvoja hyveitä, joita ihmisellä vielä on jäljellä.