LEMMITTY.
— Onko luutnantti likeisemmässä tuttavuudessa luutnantti Berndtsson'in kanssa? — kysyi kenraali Jakobsstege ajutantiltansa.
— Olen, herra kenraali.
— Minä näin hänet viime supéella Anton'in luona. Hän näkyisi olevan kunnioitettava nuorukainen.
— Niin. No niin, hän on todellakin hyvä nuorukainen, mutta köyhä, hyvin köyhä; hänen isänsä on muuan kapteeni Berndtsson.
— Vai niin; niin, minä luulen, että olen kuullut jotakin hänestä.
— Niin, sangen hyvä mies, mutta (nykäisten olkapäitään) köyhä kuni kirkkohiiri.
— Vai niin; oh jaa se tapahtuu sangen usein meille sotilaille. Pidetään minun kuutta-tuhatta pankkoani jotenkin suurena, mutta mitä on se oikeastaan? vähäarvoinen minun arvoiselleni armeijassa.
— Totta, herra kenraali!
— Kuulkaas, rakas Sundler! ottakaa vaari nuoresta Berndtsson'ista ja käskekää hänen käymään soiréessani. Hän on sangen sievä, nuori mies, minä näen hänet mielelläni.
— Kyllä, niinkuin herra kenraali käskee.
— Sanotaan, toisti kenraali, että hän taitaa olla kihloissa, salaisuus vielä, vaikka kaikki ihmiset tietävät. Anton'in tyttären kanssa.
— Niin, minä olen kuullut vähän sinnepäin; mutta tietysti tahtoo Anton vävyn loistavammalla nimellä.
— Niin — no niin, Anton on narri, ja hänen vapaaherrattarensa, meidän kesken sanottu, turhamainen olento. Oh, minä muistan hänet hyvin, kuin hän oli naimisissa Grünewald paran kanssa; hänet hävitti hän täydellisesti ja hänestä tulikin senvuoksi varsin suoraan turvaton leski. Molemmat ovat huonompia; mutta se on kuitenkin kunnioitettava perhe. Sundlerin tulee käydä siellä — sellaisia supéita saadaan tuskin koko Tukholmassa ja siellä tapaa kaikki, joilla on jotakin arvoa kanssakäymisessä; saattaa saada sopivan "viran"; siellä pelataan jotenkin korkealle ja niin on siellä neiti kosittavana. Menkää sinne, Sundler.
— Niin, minä olen todellakin ajatteleva — ja Berndtsson.
— Niin, nähkääs Sundler, mies on mennyt oikeata tietä, sillä hän on ihastuttanut tytön ja äitin. Minä näin itse kuinka tuo pienoinen kuvio hymyili hänelle — ainoastaan hänelle; sillä muuten käyttää hän itsiänsä melkein kuni puunukke ja on juro ja poikkipuolinen. Hänellä on tosiaankin vallan omituinen tapa kaikkia kohteliaisuuksia kieltämään — Sundler voi kai arvata, että tuhlataan rikkaalle perijälle paljon koruja; mutta se näyttää juuri siltä, kuni mieleeni johtuu, kuin piika äiti vainajani luona asetti kukkasia ja hakatuita hakoja uunin jalan ympäri. Hän ei tullut laisinkaan liikutetuksi, ja sama näkyy olevan mamselli Anton'inkin laita. Nuoret mies-raukat, kun eivät saa muuta vastausta kuin niin, ei ja vai niin.
— Mutta kuinka sitten on Berndtsson käyttäinnyt?
— Jumala tiesi; mutta varmaa on, että hän, puhuessansa hänen kanssansa, on yhtä vilkas, kuin muuten kuiva ja harvasanainen. Sellaiset henkilöt ovat hiuskarvalta sen pikarin näköisiä, joka isä-vainajallani oli; sitä tuli käyttää erityisellä tavalla, muuten niin siitä ei saanut mitään. Berndtsson tietää mutkan. Hän mahtaa olla "liipattu" mies, tuo Berndtsson.
— No niin, hänellä on hyvä pää ja hyvät taidot; hän on äskettäin ottanut Marieberg-tutkinnon.
— Tutkinnon, rakas Sundler! Taidot — ne ovat vallan uutta sotaväessä; mutta mitä niillä oikeastaan tekee? Meidän sankari-isillämme ei ollut mitään tarpeettomia taitoja; minun nuoruudessani ei kaivettu järkeä kirjoihin, ja siitä huolimatta olen minä ja moni muu noussut sangen korkealle. Saattaa olla oiva sotilas muutenkin, vaikk'ei sitä ole oppinut kirjasta. Mutta, Sundler, Berndtsson on viisas ja ajatteleva ihminen, joka tietää mitä hän tekee — sillä ei hän kuviota rakasta, se on selvä; mutta mies on viisas ja kohden kunnioitettavaa. Tuokaa siis hän tänne, Sundler! Miehen tuttavuus ei ole hylättävä.
* * * * *
Berndtsson oli tosiaankin onnen portailla.
Kenraali Jakobsstege oli yksi niitä miehiä, joista entiset ajat olivat rikkaat, nimittäin sellaisia, joita käytetään kaikkialla, sen ohessa kun ei muita käytetä juuri mikinkään tai kumminkin niin ahtaissa piireissä, ett'ei heidän kelvollisuutensa koskaan voi tulla tilaisuuteen näkyä.
— Todella sanoen, on näkynyt siltä kuin olisi enempi etsitty niin kutsuttua "käytännöllisyyttä", kuin todellista kelvollisuutta johonkin vissiin ammattiin. Saatetaan missä hyvänsä käyttää kautschukki-hihnaa sarannoiksi, mutta on mahdotonta käyttää teräksestä, sopiva kassa-arkkuun, oven tai pulpetin sarannoiksi. Pidettiin siis kautschukkia, jota saattoi käyttää mihin hyvänsä, parempana kuin nuo itsepintaiset rautakappaleet, jotka vaan sopivat yhteen, eikä pidetty niin paljon väliä kestäväisyydestä eikä todellisesta kelvollisuudesta siihen tarkoitukseen.
On joskus nähty yhtä ja toista sellaista, tuon järjestetyn yhteiselämän kaikki kelpaava rohdintutti sopii tavallansa täyttämään sitä aukkoa, johon se pannaan. Saattaa varsin hyvin sulkea joku akkuna lautapalalla tai tyynyllä, ja tarkoitus voitetaan, nimittäin se, että pakkanen tungetaan ulos, mutta valokin tulee suljetuksi, mutta akkuna onkin kahteen tarkoitukseen — pakkasta sulkemaan, vaan ei valoa. Sellainen "käytännöllisyys" tapaakin aina vaan täyttää toisen ehdon täsmällensä, mutta tekeekin aina aukon ylä- ja alapuolen väliin, esteenä siihen, että Hallituksen tahto saa, sellaisena kuin se on, tulla tunnetuksi alamaisille. Kenraali Jakobsstege oli sellainen sulkija, joka yhtä vähän totteli, kuin mielellänsä käski, ja joka oikeastaan oli korkean vallan ja kansan inkarnationi — sillä tuon edellisen käskyt ja tuon jälkimäiset toiveet sammuivat kenraalin oman, oikullisen tahdon syvyyteen.
Se on selvää, että nuo viisaat, nuo, jotka tunsivat itsestänsä, että hekin saattaisivat täyttää jonkun tyhjän paikan, kuni auringon kukat, seurasivat kenraalin ylös- ja alasnousua eläintarhan kautta, ja se vaikutti, että Berndtsson tuli nyt huomatuksi, lemmityksi ja häntä sanottiin hyväksi toveriksi, jonkinmoista, joka todellakin oli totta, mutta joka nyt vasta cum gratia et privilegio tunnustettiin, sittenkuin kenraali oli imprimatur'insa hänen luonteellensa, ja jollei tämäkään olisi tapahtunut, niin kävihän huhu, että hän oli kihloissa rikkaan Anton'in tyttären kanssa, kyllin hankkiminen hänelle ystäviä. Nyt huomattiin, että Berndtsson oli sangen "oiva nuorukainen", "luja ja rehellinen luonteeltansa", "ihminen, jolla oli pää ja sydän oikeassa paikassa". Sanalla sanottu, tuo ennen huomaamaton luutnantti tuli kerrassaan sangen huomatuksi personaksi — ja kaikki tämä senvuoksi, että luultiin hänen olevan hyvissä kirjoissa — hölmön luona.
Berndtsson oli liian viisas, ett'ei hän muka olisi huomannut syytä, ja liiaksi maailman mies, ett'ei hän muka olisi käyttänyt hyödyksensä tuulenpuuskaa. Hän tiesi, ett'ei hän koskaan tulisi passaatiin ja sen vuoksi hissasi hän purjeet käyttääksensä, niin hyvin kuin hän taisi, sitä viuhkaa, joka puhalsi.
Hän kävi siis yhtä usein patruuna Anton'in kuin kenraalin kartanossa. Koko maailmahan tiesi, että hän oli kihloissa, vaikka se vielä pidettäisin salassa. Tämä vaikutti, että kuin tuo kunnon patruuna oli ulkona kaupungilla jossakin seurassa, niin täytyi hänen, niin perusteellisesti kuin hän tahtoikin alkaa Kaarle XIII:lla, kuitenkin aina lopettaa pakoitettuna puhumaan luutnantti Berndtsson'ista, ja hän sai silloin tietää, että hän oli kaikkein oivallisin nuorukainen, mainio upsieri, ja sellainen ihminen, joka tulevaisuudessa olisi hyödyttävä synnyinmaatansa.