KIIRASTULEN KAUTTA.
Syvän lempesi sydän aavisti,
myös itse mä sua lemmin.
Vapauttani, ihanintani,
yhä, armas, tulisemmin:
Kuni uhmaten yli juorujen
taas toista mä, polo, hemmin.
Salaliekkivä hänen lempensä
veti, kylmäsi, kyti, pohti.
Manan kuilusta sua kohtahan
kuin kiirastuli johti.
Taas silmähän minun kärsivän
paratiisina sylis hohti.
Vapauttaja paras, ainoa,
tulit toivona sydämitse.
Pyrin polttavan tulen tuskista
iki autuutehen itse.
Kirkastettuna tulit vastahan,
opas taivahan, Beatrice!