LUODE JA VUOKSI.
Näin siis,
näin mä kuljen,
Onnen ukset
itse suljen.
Näin siis,
näin mä vaivun.
Tuulten myötä
kaisla taivun.
Näin siis,
näinkö näännyn,
tielle hornan
tyrmän käännyn?
Ah, miten onnekas olin minä ennen,
kaunista kuinka mä toivoilin!
Näinköhän päivästä päivään mennen
kaikki jo tyhjiin raukeekin!
Nyt, sydän ehtynyt, murrut näin.
Et murru, et!
Pois hornan haavehet!
Ma nousen, nousen, askelet
mä johdan taasen korkeutta päin.
Minä nousen,
minä uutena nousen,
en kuole mä kuiluhun, en!
Minä jännitän tahtoni jousen:
Yhä onneni lintua tähtäilen,
ja mä saavutan sen ja mä riemuitsen!