SOTAMIEHEN SUVIVIRSI.
Olen uupunut sotakentällä, jalat pettävät, pää taipuu,
ja nyt tunnen mä: minut nielevi tuhon purppuravuo.
Yli kaikkensa ken on antanut, hän vaipuu,
levon ikuisen hälle haavansa suo.
Helatulten ja iloraikujen hämäryyksihin sota haipuu,
avoikkunan läpi sointuja suvivirsikö tuo?
Yksi ainoa mulla, turha, on elon kaipuu:
alla syreenin kuolla äitini luo.