Arabialainen kansanvaellus.
Muhammed ja hänen oppinsa.
Punaisenmeren ja Persianlahden välillä on Arabian niemimaa, suurimmaksi osaksi kolkkoja erämaita. Ainoastaan lounainen nurkka eli Jemen on hedelmällinen ja luonnon tuotteista rikas maa, jossa kasvaa sokuriruoko, kahvipensas ja viljat ja josta saadaan maustimia ja pyhää savua; tämä maa harjoitti myöskin vanhimpina aikoina suurta karavaanikauppaa. Äärettömillä hieta-aavikoilla, joita arabialaisen täytyy kameleillaan, noilla "erämaan laivoillaan", kulkea tapaamatta juuri missään palmupuuta, joka varjoaisi auringon polttavalta paahteelta, ja lähdettä, joka virvoittaisi janoavaa, on ammoisista ajoista asti vaellellut paimentolaisheimoja, tottuen hedelmättömässä luonnossa kärsimään puutteita ja kuljeksivassa elintavassaan kestämään vaaroja.
Päätemppeli Kaaba (joka oikeastaan on pyhänä pidetyn mustan kiven nimi, josta kehittynyt tarina ulottuu aina Abrahamin aikaan asti) oli Mekka-kaupungissa ja sitä hoiteli koreishitein arvokas heimo. Mutta jumalanpalvelus, jota harjoitettiin Kaabassa, oli monella tavalla turmeltunut ja sekautunut pakanallisista lisäyksistä.
Sellaisten olojen parantajaksi ilmestyi Muhammed. Hän syntyi Mekassa 571 köyhistä, mutta kunnioitetuista, koreishitein heimoon kuuluvista vanhemmista. Häntä kasvatettiin kauppiaaksi ja hän kulki pitkillä kauppamatkoilla, varsinkin Damaskoon. Niinpä hän kasvoi kauniiksi nuorukaiseksi, jonka voimakkaassa, kaunismuotoisessa ruumiissa asui rohkea henki, suurta tavoitteleva mieliala ja vilkas kuvitusvoima. Viidenkolmatta vuoden ijässä nai hän rikkaan lesken, jonka isännöitsijänä hän oli ollut, ja pääsi siten itsenäiseksi mieheksi. Tästä lähtein alkoi hän ryhtyä suuren tehtävänsä suorittamiseen. Taikauskoinen epäjumaluus, joksi uskonto oli arabialaisilla turmeltunut, inhotti häntä, mutta yhtä vähän häntä miellytti myöskään juutalaisten siihen aikaan syvälle vaipunut jumaluusoppi tai kristittyjen pyhäinpalvelus ja uskonriidat. Hän alkoi enimmäkseen pysyä yksinäisyydessä mietiskelyä harjoitellen.
"Jumalallisten neuvonpäätösten yönä" ilmestyi, kuten kerrotaan, hänelle enkeli Gabriel luolassa Mekan likitienoolla, pitäen kädessään kirjaa ja sanoen: "Katso tätä kirjoitusta; Jumala on valinnut sinut profeetaksensa." Muhammed silloin vastasi, että hän ei osannut lukea. Mutta enkeli heitti hänet kolme kertaa maahan ja sitte hän osasi. Muhammed kertoi tämän ilmestyksen vaimolleen ja muille perheensä jäsenille. He olivat hänen salaperäisestä ja juhlallisesta käytöksestään jo kauan aavistaneet jotakin ihmeellistä ja uskoivat nyt hänen profeetallisen kutsumuksensa sekä tulivat hänen ensimmäisiksi tunnustajikseen. Muhammed oli silloin neljänkymmenen vuoden ijässä.
Hänen kerran maatessaan taivasalla lähellä Mekkaa ilmestyi, sanotaan, hänelle enkeli Gabriel helmistä ja kullasta loistavassa puvussa, otti sydämmen profeetan rinnasta, puristi siitä pois mustan pisaran, joka on synnin siemen, sekä pani sen jälleen paikoilleen viisaudella ja armolla täytettynä. Sitte enkeli vielä toi hänen luokseen ihmeratsun El-Borakin, nopean kuin leimaus ja puhuvaisen. Profeetta nousi ratsun selkään ja oli yht'äkkiä Jerusalemissa, jossa hän suoritti rukouksensa. Borakin seisoessa temppelin ulkopuolella vei enkeli portaita myöten, joiden astuimet olivat kullasta, hopeasta ja helmistä, Muhammedin ylös kaikkiin seitsemään taivaasen. Kukin niistä oli niin korkealla, että tavallisen ihmiskäsityksen mukaan olisi tarvittu 500 vuotta ehtiäkseen taivaasta toiseen; mutta taivaisen saattajansa taluttaessa kulki profeetta tämän matkan muutamassa silmänräpäyksessä. Kaikki oli siellä kultaa ja kalleita kiviä, kaikki loisti häikäsevästi ja joka taivaassa tervehtivät tulijaa enkelit ja patriarkat. Niin saapuivat he seitsemännen taivaan ovelle ja siihen Gabrielin täytyi pysähtyä; mutta Muhammed astui sisälle siitäkin, ja siinä oven päällä oli kirjoitettuna: "Yksi on Jumala ja Muhammed on hänen profeettansa." Hän astui ijankaikkisen valtaistuimen eteen; hänen sielunsa täyttyi sanomattomasta suloisuudesta ja hän tunsi vilpoisuuden tunkeutuvan aina sydämmeensä asti, kun Jumalan käsi kosketti hänen olkapäätänsä. Siellä hän sai täydellisimmän opetuksen Jumalan tahdosta sekä lupauksen, että hänen nimeänsä ei koskaan pitänyt erotettaman Jumalan nimestä. Keskustelun päätyttyä astui hän alas; Gabriel saattoi hänet takaisin Jerusalemiin; siellä seisoi Borak vieläkin odottamassa ja vei hänet Mekkaan.
Yhä suuremmaksi kasvoi profeetan uskolaisten luku. Koreishitit katselivat pelolla hänen vaikutusvaltaansa ja tekivät salaliiton häntä vastaan. Muhammedin täytyi paeta heidän vainoansa pois Mekasta. Kerran hän, kertoo tarina, pakeni joka taholla väijyviä vihollisiaan pieneen luolaan. "Meitä on vain kaksi", lausui hänen kumppaninsa peloissaan, kun viholliset alkoivat lähestyä luolaa. "Jumala on kolmantena", vastasi Muhammed luottavaisesti. Ja katso, hämähäkki kutoi verkkonsa luolan suulle, jonka tähden viholliset eivät edes ryhtyneetkään mihinkään tarkastelemiseen. Onnellisesti saapui Muhammed Medinaan, joka kaupunki kaikissa kilvoitteli Mekan kanssa ja nyt tunnusti Muhammedin profeetaksi. Tämä onnellinen pelastus oli pitkän menestysjakson alkuna. Muhammedin paosta (622), n.s. hedshra'sta, alkoivat sen tähden hänen puoluelaisessa ajanlukunsa.
Viimein joutui Mekka Muhammedin valtaan (630). Riemuiten ajoi hän punaisessa puvussa muhkealla kamelilla kaupunkiin. Koreishitit saivat anteeksi ja vihamiehiä kohdeltiin säästäen. Mutta kaikki epäjumalain kuvat temppelistä rikottiin ja heitettiin ulos. Vähitellen tunnustivat melkein kaikki Arabian heimot hänet koko maan herraksi. Juutalaisia, jotka eivät tahtoneet tunnustaa häntä luvatuksi Messiaaksi, hän vainosi ankarasti. Jopa hän lähetti kehoituksen kreikkalaiselle keisarille ja Persian kuninkaalle, että he ottaisivat vastaan hänen oppinsa. Laajoja sodan suunnitelmia tehdessään kuoli hän 632. Arabialaiset voivat ainoastaan töin tuskin tulla vaakutetuksi, että heidän suuri profeettansa voikaan kuolla.
Muhammedin oppia sanotaan islamiksi (tarkaksi itsensäkieltämiseksi) ja sen tunnustajain nimitys on moslemin ("jumalalle alammaiset", josta väärentämällä on saatu nimitys musulmannit). Jumala on islamin mukaan äärettömän kaukana luonnosta; hänen olentonsa on sen tähden ihmislapsille käsittämätön ja hänen tahtonsa voi heille ilmestyä ainoastaan sokeana, käsittämättömänä kohtalona. Ihminen ei ole luonnostaan paha, eikä siis myöskään tarvitse lunastusta, vaan valistusta. Sen tähden on Jumala eri aikoina lähettänyt profeettoja, niinkuin Mooseksen, Eliaan, Kristuksen ja viimeksi Muhammedin, joka on suurin ja etevin.
Islamin siveysoppi on enimmiten ulkonaisten käskyjen ja määräysten noudattamista, jotka koskevat rukouksia, pyhiinvaelluksia, pesemisiä ja almujen antoa. "Rukoukset", sanotaan siinä, "vievät puolitiehen taivaaseen, paastoaminen vie perille ja almut avaavat oven; sen tähden hurskas rukoilkoon viisi kertaa päivässä, kymmenes osa tuloistansa pitää hänen antaa köyhille ja kerran elämässänsä tehdä pyhiinvaellus Mekkaan." Muhamettilainen saa pitää neljää vaimoa. Viiniä hän ei saa juoda eikä myöskään maistaa sianlihaa. Muhammedin siveysoppi tyytyy siis ulkonaisiin sääntöihin, eikä tiedä mitään sydämmen uudesta syntymisestä, jota kristinusko vaatii.
Tärkein uskonnollinen velvollisuus oli taisteleminen tulella ja miekalla uuden uskon puolesta. "Parempi on", sanottiin, "taistella uskonnon ja isänmaan puolesta kuin viettää seitsemänkymmentä vuotta rukouksissa. Sotilas, joka taistelee vain niin kauan kuin kameli hengehtää, on varma paratiisiin pääsemisestänsä. Kenen jalat pölystyvät taistelussa Herran asian hyväksi, hän pääsee suurena tuomion päivänä etemmäksi ijankaikkisten tuskain asunnosta, kuin nopeinkaan ratsumies ehtii rientää tuhannessa vuodessa."
Uskovaiset ja varsinkin uskonsodassa kaatuneet sankarit saattoivat odottaa autuuden iloja, jotka olivat hekkumallisesti kuvaillut. Enkelit saattavat heitä seitsemän taivaan kautta paratiisin seutuihin. Siellä on puistoja, joiden varjoisat puut kantavat suloisinta hedelmää ja joissa kirkkaat joet sekä vilpoiset tuulet levittävät virkistystä. Oikeauskoinen saa kävellä siellä komeihin vaatteihin puettuna, syödä herkullisinta ruokaa, joita kauneimmat neitoset, mustasilmäiset hourit, tarjoilevat sekä seurustella muinaisajan viisaiden kanssa ja nauttia Jumalan näkemistä. Helvetissä on niin kuin taivaassakin seitsemän asuinkertaa. Alimmassa asuvat teeskentelijät ja heitä ylempänä pakanat ja juutalaiset, kuudennessa kristityt, kaikki nämä kerrassaan tuomitut: seitsemännessä eli ylimmässä kerrassa asuvat jumalattomat muhamettilaiset, jotka kuitenkin otetaan taivaasen, kun he ensin muutamia vuosisatoja kärsivät kiirastulen vaivoja ja siten puhdistuvat.
Muhammedin opin tunsivat itämaat oman äsken heränneen henkensä ilmaukseksi. Se sytytti kuin ukontuli ja herätti uutta elämää. Profeetan ilmestykset, ennen merkityt ainoastaan irtonaisille lehdille, koottiin kirjaksi, joka koraani (kirjoitus) on arabialaisten pyhä kirja. Se on hehkuvan kuvitusvoiman-teos, mutta siitä puuttuu järjen selvyyttä.
Kalifien valloitukset.
Kalifien (profeetan seuraajain) nimellä hallitsivat profeetan kuoltua muhamettilaisten valtiaat Medinassa (632-661). Tavat olivat vielä hyvin yksinkertaiset ja kalifein täytyi joka perjantai tehdä tili kansalle.
Arabialaiset tekivät silloin loistavia urhotöitä, varsinkin hurskaan ja voimakkaan Omarin aikana (634-44). Suuri osa Syriasta ynnä pääkaupunki Damaskos valloitettiin. Kreikkalaiset voitettiin kahdessa verisessä taistelussa. Ilman vastarintaa tunkeutuivat arabialaiset Palestinaan ja piirittivät neljä kuukautta Jerusalemia. Viimein nousi kaupungin piispa muurille ja tulkin kautta puhuen tarjoutui antamaan kaupungin, jos vain sovitut ehdot kalifi itse vahvisti. Sentähden lähestyi kalifi kaupunkia. Yksinkertainen, kamelinkarvainen puku yllänsä ratsasti Omar kaupunkiin punaisella kamelillaan, jonka seljässä oli kaksi nahkapussia, toisessa taateleja, toisessa riisiä, sekä puumalja ja vesileili. Hän rukoili Konstantinuksen kirkon rappusilla ja käski siihen paikkaan, jossa Salomon temppeli ennen oli seisonut, rakentamaan suuren rukoushuoneen, joka oli saava nimen Omarin moskea.
Samaan aikaan valloitti Omarin sotapäällikkö Amru Egyptin. Huutaen "Jumala on voitollinen!" ryntäsivät arabialaiset vanhaan Memfiisen, joka nyt hävitettiin niin perin pohjin, että se ei koskaan enää tointunut. Sittemmin kohosi sen sijaan Kairo, s.o. voiton kaupunki, Egyptin nykyisen hallituksen pääpaikka. Neljäntoista päivän piirityksellä ja 23,000 miehen menettämisellä valloittivat arabialaiset muhkean Aleksandrian. Kun Amru löysi sieltä ennen muinoin niin suuren kirjaston jäännökset, sanotaan hänen kysyneen Omarilta, mitä olisi tehtävä kirjoilla. Omar silloin vastasi: "Jos ne kirjat ovat yhtä pitäväiset koraanin kanssa, niin ne ovat tarpeettomat; jos ne sitä vastustavat, niin ne ovat vahingolliset. Sen tähden ne hävitettäköön." Silloin kirjat jaeltiin polttopuiksi kaupungin neljään tuhanteen saunaan. Tuskinpa tämä kirjasto lienee kuitenkaan ollut Ptolemaiojen kokoama, joka hävitettiin jo Teodosiuksen aikana; vaan luultavasti oli se suurimmaksi osaksi koottu kristittyjen aikana.
Samaan aikaan hyökkäsivät arabialaiset Persian valtakuntaan, saavuttivat siellä voiton ja valloittivat pääkaupungin Madainin (s.o. kaupungit, alkuansa eri nimiset Seleukia ja Ktesifon, kumpikin omalla puolellansa Eufrat-jokea). Sieltä löysivät voittajat äärettömän saaliin ja aarteita, joiden komeuden rinnalla heidän oma yksinkertaisuutensa ja vaatimaton elintapansa, oli omituisena vastakohtana. Löytäessään kullalla kirjaeltuja nahkakukkaroita, täynnä helmiä, heittivät he helmet pois kuin joutavat pikku kivet, mutta panivat talteen kukkarot, joita osasivat pitää arvossa. Etäisistä Indianmeren saarista oli saapunut runsas varasto kamferttia, jota käytettiin vahan kanssa seoitettuna itämaisissa palatseissa kynttilöinä. Arabialaiset luulivat sitä suolaksi, seoittivat leipäänsä ja ihmettelivät sitte katkeraa makua. Pitkin Tigris-joen varsia tunkeutuivat voittajat vuorensolain läpi vanhaan Persepoliisen, persialaisen valtakunnan muistorikkaasen pyhyyteen. Viimeinen Persian kuningas, joka oleskeli kunnianarvoisten palatsin raunioiden kaatuvain pylvästen ja rikottujen kuvien keskellä, pakeni sieltä turkkilaislaumojen luo toiselle puolelle Oxus-jokea, mutta kohta hänet hyljättiin yksiksensä ja pakomatkalla surmattiin. Niin kukistui Persian valtakunta, johon arabialaiset nyt levittivät valtaansa ja uskontoansa.
Lyhyen sisällisen sodan kautta karkoitettiin neljännen kalifin, Muhammedin vävyn Alin, suku ja Syrian maaherra Moavia julistutti itsensä kalifiksi. Hän asettui Damaskoon ja tuli omejadien suvun (661-750) kantaisäksi. Tämä taistelu antoi aihetta islamin hajoamiseen kahteen suureen lakkoon, shiiteihin, jotka tunnustivat ainoastaan Alin ja hänen puolisonsa Muhammedin tyttären Fatiman perilliset (fatimidit) laillisiksi kalifeiksi, ja sunniteihin, jotka hylkäsivät Alin ja pitivät koraanin rinnalla pyhänä uskonnollisena kirjana myöskin sunnahia, suullisten profeettaa koskevain tarinain kokoelmaa. Osittain tämän hajoamisen ja osittain myöskin kerkeästi kehittyneen yksinvallan tähden, joka kalifin käteen kokosi kaiken sekä hengellisen että mallisen vallan, alkoi piankin näkyä heikkouden merkkejä.
Kuitenkin jatkettiin yhä valloitussotia. Konstantinopolia piiritettiin monta kertaa; se pelastui ainoastaan nyt keksityn kreikkalaistulen avulla, jolla hävitettiin vihollislaivastoa. Mutta kreikkalainen keisarikunta kadotti kaikki aasialaiset alusmaansa. Urhollisen Akbahin johdolla arabialaiset hävitellen valloittivat Afrikan koko pohjoisrannikon, kunnes he viimein Mauretanian kautta saapuivat läntisen valtameren rantaan ja aavikon rajaan asti. Siellä kannusti Akbah hevosensa veteen lausuen: "Suuri Jumala, jospa matkaani ei meri estäisi, niin minä vielä etemmäksi kulkisin sinun nimeäsi julistaen." Mauretanian asujamet, villit morilaiset, ottivat vastaan Muhammedin opin, jonka vaikutuksesta heissä kasvoi vastustamaton urhollisuus ja tavat joksikin osaksi sivistyivät.
Tarikin johdolla hyökkäsivät arabialaiset Espanjaan, jota vielä länsigotilaiset hallitsivat. Se paikka, johon hän nousi maalle, sai hänestä nimensä Gibraltar (oikeastaan Gibl-al-Tarik, Tarikin vuori). Xeresin luona tapasivat he paljon suuremman gotilaisen sotajoukon (711). Kolme päivää oli taistelu jo kestänyt ja arabialaiset alkoivat peräytyä voimakkaamman vihollisen edestä. Silloin Tarik huusi: "Hyvät veljet! Edessänne on vihollinen, takananne meri; mihinkä oikeastaan aiotte päästä?" Tästä muistutuksesta innostuen ryntäsivät arabialaiset uudestaan. Tarik käytti myöskin hyväkseen vihollisjoukossa tapahtunutta kavallusta, ja kohta se hajosikin pakenemaan. Länsigotilaisten viimeinen kuningas hukkui Guadalkvivirin laineihin, jotka kuljettivat hänen ruumiinsa ulos mereen. Espanja oli tästä lähtein arabialaisten saaliina.
Kukistetun kuningassuvun prinssin Pelayon johdolla puolustautuivat kristityt kuitenkin luoteisissa vuoristoissa ja perustivat sinne Asturian kuningaskunnan, jota sittemmin sanottiin Leoniksi. Mutta morilaiset, kuten arabialaisia Espanjassa nimitettiin, menivät Pyreneain yli valloittamaan Ranskaa; maaherra Abdarrahman tunkeutui syvälle siihen maahan. Tähän aikaan oli korkein valta siellä kuninkaan hovimestarilla Kaarle Martellilla. Hän kokosi sotajoukon ja läksi morilaisia vastaan. Tours'in ja Poitiers'in välillä oli mahtava taistelu itämaisten ja länsimaisten kansain, islamin ja kristinuskon tunnustajain välillä (732); se kova ottelu kesti koko seitsemän päivää. Arabialaisilla oli parempi ja sukkelampi ratsuväki sekä taitavammat jousimiehet, jota vastoin sankarinvoimaiset ja rautapukuiset frankilaiset antelivat raskaita, musertavia iskuja sotatapparoillaan. Seitsemäntenä päivänä kaatui morilaisten päällikkö, jonka jälkeen he peräytyivät leiriinsä ja sieltä kuului suurta levottomuutta. Seuraavana aamuna oli kaikki ihan hiljaa; leiri oli tyhjä, mutta paenneet viholliset olivat jättäneet suurimman osan kokoomastansa saaliista. 350,000 morilaisten ruumista sanotaan olleen taistelukentällä. Taaskin oli verinen taistelu pelastanut kristinuskon ja länsimaisen sivistyksen.
Kalifien mahtavuus ja loisto.
Omejadien vallan kukisti Abul Abbas, abbasidein suvun kantaisä, johon seuraavat kalifit (vuodesta 750 alkaen) kuuluivat. Voittaja heti kavalasti surmautti kaikki omejadi-suvun jäsenet. Yksi ainoa omejadi pääsi pakoon, Abdarrahman, joka kauan piileskeltyään Afrikan aavikoilla viimein saapui Espanjaan, valloitti morilais-valtakunnan pääkaupungin Kordovan ja perusti (756) sinne itsenäisen valtakunnan. Kaksi kalifikuntaa oli nyt siis olemassa, abbasidein valta idässä, jonka pääkaupungiksi tuli Bagdad (Tigriin varrella), ja omejadein valta lännessä, jonka hallitsijat asuivat Kordovassa.
Abbasidein aikana kohosi itämainen kalifikunta mahtavuutensa ja loistonsa kukkulalle. Entinen sotainen henki haihtui komeuden ja ylellisyyden vaikutuksesta. Mutta arabialaiset alkoivat sen sijaan harjoittaa rauhallisia toimia, tieteitä ja taiteita. Indian kauppaan katsoen sopivasti sijaitseva Bagdad tuli kohta maailman kaupan keskukseksi, josta karavaaniteitä kävi joka taholle. Itse kaupunki oli rikkautensa, suuruutensa ja rakennustensa komeuden tähden itämaiden ilo. Sinne, niin kuin muihinkin kalifikunnan suurimpiin kaupunkeihin, rakennettiin muhkeita moskeoita (rukoushuoneita), joiden tornimaisista "minareteista" huutaja määrättyinä hetkinä kutsui kaikkia oikeauskoisia rukoukseen. Sisältä olivat rukoushuoneen seinät valkoisiksi maalatut ilman mitään koristuksia, kun näet ei suvaittu kuvia, jotka olisivat voineet houkutella pyhäinpalvelukseen. Kalifeille rakenneltiin ylellisen komeita palatseja kauniine puutarhoineen ja suihkukaivoineen. Uusi rakennustapa, runsaskoristeinen, säännötön ja rohkea, esiytyi täällä. Linnan pihain ympärillä, joiden keskeltä suihkukaivot viskoivat ylös vettänsä, kohosi säännötön joukko monenmuotoisia rakennuksia, joissa näkyi hoikkatekoisia torneja, pyöreitä kumuja, komeita porttiholveja, keveitä pylväskäytäviä ja sieviä parvekkeita. Omituiset olivat ulkopuolella holvikaarien muodot ja sisällä runsaat arabeskit, joita käytettiin maalausten sijasta, sekä kalliit mosaikki-koristukset. Tässä komeudessa oli ylellisyyttä, jotakin lumoavaa, joka vaikutti omituisen viehättävästi.
Kirjallisuus ja tieteet alkoivat myöskin kukoistaa abbasidein aikana. Monen kreikkalaisen kirjailijan, niinkuin filosofi Aristoteleen ja maantieteen tutkijan Ptolemaion, teokset käännettiin, ja ne kiihdyttivät uusiin tutkimisiin. Raitisaatteisen Aristoteleen ja koraanin haaveiksivain lausuntojen yhteen sovittelemisen yritykset kasvattivat filosofian, joka oli hyvin rikas viisastelevista sanasukkeluuksista. Suuretieteen alalla voittivat arabialaiset aikaisin kreikkalaiset opettajansa; algebra on arabialaisten keksintö ja heiltä saadut ovat myöskin meidän tavalliset numeromme. Vaikka heidän hillitsemätön kuvitusvoimansa onkin eksyttänyt luonnontutkimisen harhateille, niin saivatpa he kuitenkin paljon aikaan silläkin alalla. Heidän kullanteon yrityksestään (alkemiasta) sai alkunsa tieteellinen kemia; heidän taikauskoisesta halustaan lukea ihmiselämän vaiheet tähtien kulusta (n.s. astrologiasta) kehittyi tulevaisuuden astronomia eli tähtitiede; heidän lääkärinsä tosin uskoivat voivansa parantaa pahimpia tauteja koraanin lauseilla ja koettivat keksiä "elon nestettä", joka voisi kokonaan estää tai ainakin hyvin kauan viivyttää kuoleman tuloa, vaan he kuitenkin ovat monessakin suhteessa tehneet tiedettänsä täydellisemmäksi ja perustaneet ensimmäiset apteekit eli rohtolat ja sairashuoneet. Tätenpä on islamikin tehnyt hyvän osansa ihmiskunnan suuressa sivistystyössä.
Bagdadin kalifeista on Harun-ar-Rashid (joka kuoli 809) tullut kuuluisimmaksi ja hänen hallitusaikaansa ylistellään arabialaisvallan kulta-ajaksi. Hän teki suuria sotaisia urhotöitä varsinkin kreikkalaista keisarikuntaa vastaan, jota hän aikoi kokonaan hävittääkin. Hän vilkastutti kauppaa ja merenkulkua, rakensi komeita kouluja, palatseja, puistoja ja vedenjohto-laitoksia. Hänen ajoiltaan on myöskin syntyisin kuuluisa satukokoelma "tuhat yksi yötä", itämaisen kuvitusvoiman ihmetyttävin tuote. Hänen hovinsa oli oppineiden kokouspaikkana ja hän osasi itsekin kunnioittaa tieteiden majesteettia. Kun hän nimitti oppineen Malekin poikainsa opettajaksi, ei Malek sanonut itsellään olevan aikaa tulla kalifin palatsiin, vaan pyysi kalifia lähettämään poikansa moskeaan, jossa hän opetti muitakin poikia. "Parempi on", lisäsi hän. "ruhtinasten palvella tiedettä kuin tieteen palvella ruhtinaita." Harun tyytyi siihen vastaukseen ja lähetti poikansa moskeaan nauttimaan opetusta yhdessä alammaisten lasten kanssa.
Kordovan kalifikunnalla oli myöskin kulta-aikansa ensimmäisten kalifien hallitessa (759-961). Abdarrahman I perusti sittemmin niin kuuluisat Kordovan koulut, joissa moni kristittyjen länsimaiden ylimys ja oppinut mies sai sivistyksensä. Hänen aikanansa laskettiin myöskin perustus Kordovan kauniille moskealle, joka hänen seuraajainsa aikana sitte valmistui. Siihen astuttiin neljänkolmatta kultakuvilla koristetun pronssiportin kautta ja viidettä tuhatta lamppua valasi joka yö komeaa rakennusta. Kordova tuli tähän aikaan maailmankaupungiksi, jossa oli kolmatta sataa tuhatta kartanoa. Kolmattatoista tuhatta kukoistavaa kylää oli Guadalkvivirin varsilla ja noin kahdeksankymmentä suurta kaupunkia kalifikunnan alueella. Maanviljelys edistyi suuresti, joukko kulta- ja hopeakaivoksia avattiin, ja vilkasta kauppaa käytiin etäisiinkin maihin asti. Kaunotaiteilla oli silloin rikas kukoistusaika, ja hienossa seurustelutavassa ruvettiin morilaisia pitämään kaikkein muiden kansain esikuvina.