Keksinnöt.
Europan yhteiskuntain uutta muodostusta ja uuden ajan alkua valmistelivat suuressa määrässä sekä kotimaiset että muualta tuodut keksinnöt keskiajan viimeisinä vuosisatoina.
Ruuti. Salpietarin. rikin ja hiilen seoittaminen tulenaraksi aineeksi, jolla voitiin lingota kiviä, oli jo kauan tuttu Kiinassa, jossa ruutia enimmäkseen käytettiin tulitustarpeiksi. Mongolilaiset käyttivät omalla tavallaan tätä keksintöä hurjilla sotaretkillä: monta voittoansa kerrotaan heidän saavuttaneen salaperäisen tulen avulla, jota he sytyttivät, ja suurella pamauksella, joka siitä seurasi. Arabialaiset käyttivät ruutia aikaisin sodassa, lennätellen sen avulla suuria kiviä. Arabialaisilta levisi keksintö Espanjan morilaisille, jotka sitä käyttivät samalla tavalla. Europassa aljettiin aikaisin käyttää ruutia tai muuta sen kaltaista seoitusta kiviä särkiessä sekä tulituslaitoksissa. Oppinut englantilainen munkki Roger Bacon (noin v. 1300) selitteli myöskin luonnonhistoriallisessa teoksessaan tätä uutta keksintöä. Etelä-Europassa ruvettiin aikaisin tekemään suuria metallitorvia, niin sanottuja bombardeja eli mörssärejä, joista ruudin avulla ammuttiin suuria kiviä, samalla säikyttäen niiden kovalla paukauksella. Sellaisia kanuunan alkuja mainitaan Italiassa jo 1326. Lopulla 1330-lukua mainitaan sekä ruutia että kanuunoita Ranskassa. Crecyn taistelussa käyttivät englantilaiset bombardeja, "jotka", sanoo aikakirja, "paukkuivat niin kovasti, kuin Jumala itse olisi jymähdellyt, ja tekivät tuhoa sekä miehille että hevosille". Elsassissa lähellä Ranskan rajaa tutki munkki Barthold Schwartz (noin 1350) omilla koetuksilla ruudin vaikutusta, kun sitä ammuttiin putkista. Hänen kauttansa tuli keksintö tutuksi myöskin Saksassa.
Vanhimmat tuliaseet olivat siis kanuunat. Alussa luultiin niiden vaikuttavan sitä tuhoavammin, mitä suuremmat ne olivat. Sentähden tehtiinkin suunnattoman suuria mörssärejä, eikä se, jota Muhammed II käytti Konstantinopolia piirittäessään, ollut ainoa laatuansa. Noin 1380 aljettiin ensin käyttää kömpelötekoisia kiväärejä, jotka ensimmältä tuskin olivat muuta kuin pikku kanuunoita, luntalla sytytettäviä niinkuin suuremmatkin. Lunttapyssy siirtyi sittemmin pois piilukkopyssyn tieltä. Ensi aiheen näihin pyssyihin antoi Nürnbergissä (1517) keksitty kiväärinlukko, jossa oli piikiven palanen kierrettynä kiinni hanaan ja sen edessä pyörivä teräsratas, joka löi tulta piikivestä. Ranskalaiset parantelivat tätä keksintöä ja tekivät varsinaisen piilukon. Ensimmäiset kiväärit ampuivat hyvin hitaasti ja olivat niin raskaat, että niitä täytyi tukea johonkin alustaan lauaistessa. Niin vaillinaisiin ampuma aseihin saatiin kauan tyytyä.
Tuliaseiden kautta muuttui koko sotataito toisenlaiseksi. Ei mikään muinaisista aseista kelvannut kilpailemaan kauaksi ampuvain pyssyjen kanssa; ei mikään kilpi eikä haarniska voinut niiltä suojella. Ratsuväki, ennen ihan vastustamaton voima, jonka pääosana oli ritaristo, vaipui vähäarvoiseksi; jalkaväki, ennen vain halveksittu lauma porvareja ja maaorja-talonpoikia, joita ylhäisen ratsumiehen keihäs saattoi esteettömästi tuhota, tuli nyt uuden keksinnön avulla vahvimmaksi voimaksi. Kaupungitkin voivat katsoa vapautensa, kauppansa ja omaisuutensa turvatuksi siitä asti, kuin porvarin luoti jaksoi kaataa rautapukuisen ritarin. Mikäli ritaristo heikkoni ja jalkaväen merkitys kasvoi, sikäli parani myöskin maaorja-talonpoikain asema.
Lapsellista on pahoitella ruudin keksinnön turmiollisia vaikutuksia, ikäänkuin ihmiset eivät muutenkin voisi tuhota toisiansa. Todella sodat eivät olekaan tulleet verisemmiksi ruudin keksimisen jälkeen, kuin ennen olivat; mutta kun taistelijat ovat vierautuneet tuosta toistensa raatelemisesta läheltä käsin ja sodan uhrit saattavat kuolla edes hiukan helpommalla tavalla, on siitä mielialan viileydelle ja julmuudelle ollut vähempi virikettä. Ja sitte vielä muistettakoon, että ruudin keksintö se turvasi kaupunkien vapautta, höllitteli maaorjuuden kahleita, tuotti voimaa järjestävälle ruhtinuudelle ja vast'edes hankki Europan kansoille yliherruuden vieraissa maanosissa.
Kompassi. Jo eräs kirjailija, joka kirjoitteli 1100-luvun lopulla, mainitsee magneettineulaa ja sen ominaisuutta kääntyä aina pohjoista kohti, kun se asetetaan pystyssä seisovan neulan päähän. Tämäkin keksintö oli jo kauan tuttuna Kiinassa. Kerrotaan kuuluisan venetialaisen matkustajan Marco Polon, joka kauan oleskeli kiinalaisten ja mongolilaisten keskuudessa (1271-1295), tuoneen sellaisen magneettineulan kanssansa Europpaan. Tämä keksintö tehtiin täydelliseksi asettamalla magneettineulan kärki pyöreän levyn keskipisteesen, johon levyyn eri ilmansuunnat olivat kuvatut. Ensimmäisen sellaisen kompassin teki, kuten sanotaan, 1300-luvun alulla Amalfissa Flavio Gioja. Ruudilla kukistivat europpalaiset vieraat maanosat: kompassi näytti heille sinne tien.
Kirjanpainotaito. Tieteiden leviämistä vaikeutti erittäin suuresti ja kauan se, että kirjoja voitiin monistella ainoastaan kopioimalla. Sekä luostareissa että niiden ulkopuolella harjoitettiin tätä kopioimista eri ammattina, jossa oli työtä tuhansille ihmisille. Kun pidettiin erittäin tärkeänä kaunista käsialaa, koreasti kiemurtelevia alkukirjaimia ja kuvain paljoutta, veivät sellaiset kirjat niin paljon aikaa, että monikin munkki uhrasi koko ikänsä yhden ainoan teoksen kopioimiseen yhteen kertaan. Niinpä tulivatkin sellaiset käsikirjoitukset erittäin kalleiksi. Yhdestä raamatusta maksettiin aina 3,000:kin markkaa. Anjoun kreivitär maksoi 11:llä vuosisadalla postillasta 200 lammasta; 1500-luvun alulla saatiin Liviuksen käsikirjoituksesta 120 dukaattia. Senpä tähden jaksoivatkin ainoastaan rikkaat hankkia itselleen kirjoja. Monessa kirjastossa kiinnitettiin suurimmat käsikirjoitukset rautavitjoilla lattiaan, että ne aarteet säilyisivät varkailta.
Marco Polon matkakertomuksessa mainitaan kiinalaisten painaneen leimasimilla kuvia ja kirjainmerkkejä paperille. Sen ajan jälkeen keksittiin, ehkäpä aivan itsenäisesti, puunpiirtämistaito. Sen avulla tehtiin pelikortteja sekä painettiin paperille pyhäin kuvia ja maalauksia. Aikaisin aljettiin myöskin leimasimilla painaa koreita alkukirjaimia ynnä kirjainkirjoitusta kuvain ympärille. Painettiinpa puutauluilla, joihin kuhunkin oli leikkaamalla tehty kaikki yhden sivun kirjaimet, myöskin pieniä kirjasia, varsinkin koulukirjoja. Irtanaisten kirjasimien ja kirjanpainimen keksintö oli vielä tekemättä.
Tämän keksinnön kunnian on saanut Johan Gutenberg. Ollen syntynyt Mainzissa arvokkaasta ylimyssuvusta, joutui hän pikkuporvarein tekemässä kapinassa ajetuksi maanpakoon. Hän läksi silloin Strassburgiin ja kehitteli luultavasti puutteen pakosta taipumustansa konetöihin. Hän tahkosi jalokiviä ja teki peilejä, mutta myöskin harjoitti samalla muutakin taitoa, jonka hän piti salassa. Siihen salataitoonsa käytti hän paininta, jossa oli "useampia kappaleita", pidettynä koossa kehyksellä ja ruuveilla. Ehkäpä hän jo Strassburgissa pani keksintönsä alulle; ainakin hän itsenäisesti teki kokeitansa. Palattuaan Mainziin rupesi Gutenberg yhtiöön rikkaan porvarin Fustin kanssa, joka antoi tarvittavat varat. Kolmanneksi yhtiöön otettiin Schöffer, sittemmin Fustin vävy, hyvin taitava kaunokirjuri. Valettiin irtanaisia kirjasimia sopivasta metalliseoksesta, alussa enimmäkseen lyijystä, ja aljettiin käyttää kirjoitusmusteen sijasta painomustetta. Tästä Mainzin kirjapainosta ilmestyi 1455 ensimmäinen latinalaisen raamatun painos. Gutenberg itse ei saanut mitään palkintoa vaivoistaan. Hänen yhtiökumppaninsa sysäsivät hänet syrjään siten, että alkoivat juuri ennen painoksen valmistumista häntä vastaan velkomisjutun, vaatien häneltä takaisin rahoja, jotka oli pantu kiinni liikkeesen, sekä korkoa niille. Arkkipiispan tuomioistuin lausui tuomionsa Gutenbergin vahingoksi, joka kykenemättä maksamaan summaa jäi köyhyyteen. Kauan eivät yhtiökumppanit Fust ja Schöffer saaneet nauttia pettuutensa voittoa. Kun arkkipiispa Adolf Nassaulainen poltti ja hävitti Mainzia 1462, paloi myöskin kirjapaino, ja sen isäntäin täytyi pitkäksi ajaksi lakata liikkeestään. Tämä onnettomuus tuotti myöskin hyviä seurauksia, sillä tähän asti salassa pidetty taito levisi nyt työmiesten hajautumisen kautta useampiin kaupunkeihin. Gutenbergin työkumppaneista oli Ptister jo ennen asettunut Bambergiin. Ensimmäinen tähän asti tunnettu painettu kirjatuote, johon on painovuosi merkitty, ilmestyi 1457 ja oli Psalttari. Mutta Mainzin kirjapainon palon jälkeen ilmestyi merkillisen nopeasti kirjapainoja moneen paikkaan sekä Saksanmaalle että sen ulkopuolelle. Kopioitsijakirjurit jäivät nyt joutaviksi ja valittelivat moista taitoa, joka heidät saattoi kerjäläisiksi ja jota nuo tavalliset käsityöläiset saattoivat tehdä. Oppineet pelkäsivät, että he tiedon helpommasti levitessä ehkä menettivät osan arvostansa eivätkä sitte enää olleet niin itseoikeutetut saamaan kunniapaikkoja ja arvoja. Monessa paikassa siis kiellettiin uusi taito turmiollisena, mutta se kielto täytyi kohta lakkauttaa.