Taruaika.
Jumala-maailma.
Hebe. Hermes. Hefaistos. Dionysos. Apollon. Ares. Pluton. Poseidon, Zeus, Artemis. Pallas. | Herakles. Afrodite. Eros. Here.
Kreikan jumalat olivat loistava joukko, joka kansan uskonnon mukaan asuskeli pilvien yläpuolella, korkealla Olympos-vuorella. Etevin heistä, kaikkein herra oli Zeus, "jumalain ja ihmisten isä". Levollinen ja majesteetillinen hallitusvoima loistavana kasvoista istui hän valtaistuimellaan ja hänen jalkainsa juuressa seisoi hänen maallinen vertauskuvansa, kotka, nokassa ukonnuolia, joita jumala vihanhetkinään saattoi sinkautella uhkarohkeita maan asujamia vastaan. Zeun puoliso, ylevä Here, seisoi puolisonsa sivulla maailmaa käskevänä hallitsijattarena; komea riikinkukko oli hänelle pyhitetty. Kaksi Zeun veljeä, Poseidon ja Hades (Pluton), jakoivat hänen kanssansa maailman vallan. Poseidon vallitsi merta ynnä kaikkia sen jumaluusolennoita ja hirviöitä. Hän kantoi kädessään pitkää kolmikärkeä, jolla hän voi sekä nostaa että tyynnyttää myrskyt. Hades vallitsi manalaa, pimeää ja kolkkoa kuoleman valtakuntaa, jossa hänen valtaistuintansa vartioitsi kolmipäinen Kerberos-koira. Manalan rajalla jaoksi pimeä Styx-joki, jonka laineiden yli Karon lauttasi varjot eli vainajain sielut veneessään, jos heidät oli asianmukaisesti haudattu maahan. Muista jumalista sanottiin useimpia Zeun lapsiksi. Apollon eli Helios ajoi taivaalla auringon säteilevillä vaunuilla. Aamusilla, kun jumalatar Eos (roomalaisten Aurora), aamurusko, avasi ruusuportit, läksi Apollon valoisasta linnastaan ja ajoi sitte nelivaljakkoansa länttä kohti, jossa meren jumalatar Tetis hänet iltasilla otti vastaan saleihinsa. Hänellä oli Delfissä kuuluisa temppeli; siellä julistettiin jumalain ennustuksia (orakeleja), joiden uskottiin kohottavan tulevaisuuden esirippua. Artemis, Apollon kaksoissisar, syntynyt niinkuin hänkin Delos-saarella, oli notkea, kevytjalkainen metsästyksen jumalatar.
Zeus voitonjumalattarineen.
Pallas, neron ja ajatusvoiman personallinen esikuva, oli myöskin pääjumalan tytär, mutta hän ei ollut syntynyt maallisella tavalla, vaan kypärä päässä ja keihäs kädessä kerrassaan lähtenyt isänsä, kaikkivaltiaan Zeun, päästä. Kauneuden jumalatar Afrodite oli samoin ihmeellistä, vaikk'ei niin ylimaailmallista alkuperää; hän, katoamattoman kukoistuksen kuva, oli syntynyt meren vaahdosta. Hänen puolisonsa, ruma ja ontuva Hefaistos, takoi suuressa pajassaan Etnan tuliaukon alla ukonnuolia, joita Zeus viskeli. Hermes piti jumalain sanansaattajana kädessään käärmeillä kiedottua sauvaa; häntä kutsuivat avukseen kauppiaat ja kaikki, jotka luulivat tarvitsevansa älykkäitä keksintöjä, yksinpä varkaatkin. Dionysolla, viinin ja maltillisen elämänilon jumalalla, oli kreikkalaisten uskonnossa tärkeä sija.
Etevämmät ihmiset uskoi kansa jumalista syntyneiksi. Sankarien, runoilijain ja viisasten äitejä pidettiin Zeun tai Apollonin lemmityisinä. Niin laskeutui, uskottiin, jumaluus alas ihmiskuntaan, mutta inhimillisyys kohosi ylös jumalien piiriin. Heidän tykönsä nousivat kuoleman jälkeen sankarit, hankittuaan täällä maan päällä itselleen vaivalla ja taistelulla kuolemattoman nimen.
Elävässä luonnossa oltiin näkevinään jumalallisia voimia. Metsissä, järvissä ja joissa asuivat jumaluusolennot, joita sanottiin dryadeiksi, nereideiksi, nymfoiksi tai najadeiksi. Moni eläin ja kasvi oli kansan mielikuvituksessa jumalain voiman kautta muutettu ihmisolento. Hurja Arkas oli muutettu sudeksi, valittava Filomela satakieleksi, taidokas Arakne hämähäkiksi. Dafne muutettiin laakeripuuksi, kun rakastajansa Apollon häntä ahdisteli. Nuorukainen Narkissos tuli kukaksi, sureva Eko vain tyhjäksi kaiuksi. Niinpä oli joka olennolla tarinansa, ja kaikki ne tavallaan todistivat jumalain voimaa ja ihmisen herruutta luonnon yli.