IX.
VIIME HETKESSÄ.
Farmanin tehtaissa viimeisteltiin Kervelin merkillistä lentotasoa, ja Simon Newcombe Harriman, keksittyään itselleen taas uuden nimen, osoitti suurta sankarillisuutta harjoitellessaan ensiluokkaiseksi korkeuslentäjäksi.
Samaan aikaan Joshua P. Niggitts pani liikkeelle kaiken tarmonsa tyydyttääkseen kostonhimoista bostonilaista leskeä.
Ja koska hän ei ollut mikään pässinpää, niin hän koetti ensin lahjoa erästä Marconi-sähköittäjää, Cadizin langattoman aseman hoitajaa, jotta tämä sieppaisi kaikki S:t Vincentistä lähetetyt sanomat. Hän aavisti, että Harrimanilla oli jokin tieteellinen työ suoritettavana ja että mies sai Marconilta määräyksiä. Kun yritys ei onnistunut, niin Niggitts muutti päämajansa erään toisen aseman naapuruuteen, toivoen sieltä mahdollisesti löytävänsä jonkun lahjottavan olion, joka maksua ja hyviä sanoja vastaan taipuisi antamaan hänelle halutut tiedot.
Hän valitsi varmalla vaistollaan Oporton langattoman aseman. Niggitts oli aina kuullut portugalilaisia parjattavan Euroopan ryhdittömimmäksi väeksi. Ja ollen tämän alan erikoistuntija hän löysikin, viikon tunnollisesti etsittyään ja kyseltyään, juuri sellaisen miehen, jota hän tarvitsi. Tämä oli muudan nuori englantilais-portugalilainen, joka palveli Oporton langattomalla lennätinasemalla. Hänen nimensä oli Navario. Niggitts oli varmalla vaistollaan onkinut tietoonsa, että tällä herralla oli suuret elämänvaatimukset. Hän pelasi, hän joi ja oli suuri naisten ihailija. Ja hänen tulonsa olivat pienet hänen ylellisiin taipumuksiinsa verraten.
Useimpien amerikkalaisten tapaan Joshuakin oli oikea saituri. Hän joi, mutta mieluimmin jäävettä; hän pelasi, mutta parhaastaan pähkinäpeliä. Mutta nyt hän hyvän tarkoituksen vuoksi solmi vilpittömän ystävyysliiton Navarion kanssa, joka oli mielissään, kun sai juoda itsensä humalaan vapaa-öinänsä tuossa komeassa kaupungissa Douron varrella. Niggitts esiintyi rikkaana amerikkalaisena ja turmeli vatsaansa ja ankaria periaatteitaan tämän elämänhaluisen sähköittäjän seurassa. Hän piti huolen siitä, että Navarion velka kasvoi, puijasi tätä minkä ehti poker-pelissä, ja sai hänet kaikenkaltaisin viheliäisin keinoin riippuvaisuussuhteeseen.
Näissä oloissa ei Niggittsin tarvinnut kauan salata aikeitansa. Navarion estelyt oli helppo voittaa. Eikä kiinnijoutumisen vaarakaan tuntunut suurelta niiden tuhannen dollarin rinnalla, jotka Niggitts lupasi hänelle, jos hän voisi siepata muutamia Marconin yksityissanomia. Se myös rauhoitti hänen portugalilaista omaatuntoansa, ettei Niggitts vaatinut itse sanomia vaan ainoastaan näiden osoitteet. Erityisesti tuntui nimi Harriman kiinnittävän amerikkalaisen mieltä.
Seuraus oli, että Navario yhtäkkiä muuttui ahkeraksi ja tarkkaavaiseksi. Hänen esimiehensä rupesivat toivomaan, että nuoren apulaisen velvollisuudentunto oli herännyt jollakin merkillisellä tavalla. Hän ei myöhästynyt minuuttiakaan vartiovuoroltansa. Päinvastoin — hän oli halukas milloin tahansa ottamaan toistenkin vuoroja ja pääsi näin muutamassa päivässä virkatoveriensa erikoiseen suosioon.
Mutta hänen tunnollisuuttansa ei suosinutkaan erikoinen onni. Hän sieppasi useita S:t Vincentistä lähetettyjä ja Marconin allekirjoittamia sähkösanomia. Enimmät olivat osoitetut Marconi-yhtiölle Lontooseen ja tuntuivat olevan puhtaasti liikeluontoisia. Pari, joiden sisällys ei ollut juuri mistään kotoisin, oli osoitettu jollekin Kervelille Pariisiin, rue Rambuteau 157.
Navario kirjoitti muistiin muutamia sanomia ja kaikki osoitteet sekä luovutti ne Niggittsille, jonka naama venyi pitkäksi; Pariisin osoitteet pistettiin kuitenkin muistikirjaan.
Arvaten, ettei täältä voinut saada enempää, Niggitts maksoi viisisataa dollaria sähköittäjälle ja matkusti umpimähkään Pariisiin, jossa hän kaikkien mahdollisuuksien varalta lähti Rambuteau-kadun varrella asuvan Kervelin puheille.
Hänelle kävi samoin kuin eräitä viikkoja aikaisemmin Harrimanille. Ärtyinen keksijävanhus otti vastaan hänet sangen epäluuloisesti, etenkin kun Niggittsin ranskankielen käyttö oli ihan hirveätä.
Yhtäkkiä viimeksimainitun päähän pälkähti turvautua Marconin nimeen.
"Tulen Marconin luota", sanoi hän. Eikä hän siinä valehdellutkaan.
Silloin ovi avautui muitta mutkitta. Parempaa "sesam"-sanaa ei Niggitts olisi voinut löytää. Mutta tuon vanhan, valkopartaisen, nyt äkkiä ystävällisesti hymyilevän herrasmiehen näkeminen ei mainittavasti rohkaissut häntä.
"Marconin ystävät ovat minunkin ystäviäni", sanoi vanhus. "Ettekö suvaitse astua sisään?"
Niggittsiltä ei puuttunut julkeutta, kuten kai olette huomanneet. Mutta äijän ystävällisyys ei oikein häntä miellyttänyt. Ja minkä valheen hän nyt syöttäisi tuolle ukolle?
Mutta seuraavat Kervelin sanat panivat hänen korvansa höröttämään.
"Minä oletan teidän tulleen tapaamaan Harrimania. Mutta pelkään teidän hiukan myöhästyneen."
"Toivottavasti en sentään ihan", yski Niggitts salatakseen ääretöntä hämmästystään. "Minun oli määrä ehdottomasti puhutella häntä, ennen kuin hän matkustaa. Muutamia vihjauksia ja neuvoja… niin, tehän ymmärrätte. Mistähän voisin saada hänet käsiini?"
Kervel katseli tuokion terävästi pientä amerikkalaista jolla oli voimakkaat, verikoiraa muistuttavat kasvot. Niissä oli selvästi jotakin, josta hän ei pitänyt. S:t Vincentin tapahtuman jättämät naarmut eivät nekään kaunistaneet Niggittsin ulkonaista olemusta.
"Harriman mainitsi kerran minulle, että joku mies vainosi häntä. Joku
Pinkertonin toimiston lähetti. Ette kai te ole se mies?"
Niggitts ei kadottanut kylmäverisyyttään.
"Minä tunnen tuon jutun", lausui hän nopeasti. "Sen takiahan Marconi lähettikin minut. Mainitsemanne henkilö on tällä hetkellä Pariisissa. Harriman on suuressa vaarassa. Olen seurannut asianomaista Portugalista tänne. Ja on täysi syy uskoa, että hän on päässyt ystävämme jäljille… Te ette oikein luota minuun. Ehkä luotatte paremmin, jos kerron olevani Marconin uskottuja. Joku aika sitten olin läsnä, kun hän lähetti teille erään sähkösanoman."
Niggitts luki nyt sen sanoman, jonka Navario oli siepannut ja josta hän varovaisuuden vuoksi oli ottanut jäljennöksen matkaansa.
Kervelin kasvon kirkastuivat.
"Aivan oikein", sanoi hän. "Mutta ei voi näinä aikoina koskaan olla kyllin varovainen… Sittenkin minä yhä pelkään, ettette tapaa Harrimania enää maan pinnalta."
"Mitä sanotte, onko hän kuollut?" huusi Niggitts säikähtäen.
"Niin pahoin ei ole laita", hymyili keksijä. "Mutta Harriman on tällä hetkellä lähtemässä suurelle, ihmeelliselle matkalleen minun lentotasollani. Hänen oli laskelmien mukaan määrä nousta ilmaan kahdentoista aikaan. Ja nyt on kello kymmentä vailla kaksitoista."
"Mistä, mistä?" puhkui Niggitts.
"Issyn lentokentältä. Ellei hän…"
Vanhus aikoi lisätä muutamia lohduttavia sanoja, mutta vilkaistessaan eteensä, hän huomasikin puhuvansa seinälle.
Niggitts oli kadonnut ja toinen kuuli, kuinka hän manaili harppoessaan portaita alas.
Kervel ravisti päätänsä. Sitten hän palasi taas sisään työnsä ääreen ja alkoi silmät kiiluen kiinnittää uusia ilmanvalloitussuunnitelmia piirustuslaudalle.