II.
Joku aika edellämainitusta keskustelusta Myllymäen matamin tuvassa, oli sanomalehdissä luettavana vaaliehdoitus Kettuniemen kirkkoherran virkaan. Korkea-arvoinen Tuomiokapituli oli ensimmäiselle vaalisijalle asettanut Pohjakylän kappalaisen H. Pitkäsen, toiselle Polvijärven pastorin K. Forssin ja kolmannelle Lammen kirkkoherran A. Alanderin. Herätti jotain huomiota että Alander, vaikka oli paljoa nuorempi pappi kuin pari muuta hänen hakukumppaniaan, kuitenkin pääsi heidän edelleen kolmannelle vaalisijalle. Mutta selitettiin, että sen teki hänen korkeimmat arvolauseensa, jotka hän oli suorittamissa tutkinnoissa saanut.
Vaaliehdoitus antoi, niinkuin helposti voi ymmärtää paljon puheen ainetta. Erittäin pohdittiin sitä ahkeraan ja monipuolisesti Myllymäen matamin ystäväin kesken. Ei siinä piirissä oltu lainkaan hyvillään siitä, että kirkkoherra Alander pääsi vaaliehdolle. Tosin ei häntä enempää kuin toisia vaalipappeja lähemmin tunnettu, että olivat enempi kaukaa ja siihen asti nimeltäänkin olleet outoja. Mutta tuo Alanderin koroitus toisten edelle, ei se ennustanut hyvää. Jos sen oli vaikuttanut hänen suurempi oppinsa ja taitonsa, niin kuka takasi, mitä hän olikaan miehiään! Hänestä saattoi vielä tulla vastusta sille tuumalle, että maisteri Krypqvist saataisiin neljänneksi. Asia oli siis arveluttavaa laatua, joka pani miettimään niiden, jotka neljättä ajattelivat.
Pian alkoi sitten ikäänkuin ihmeen kautta Kettuniemellä levitä monenlaisia huhuja vaalipapeista. Mistä ne saivat alkunsa? Mitenkä ennen tuntemattomista miehistä ruvettiin tietämään yhtä ja toista? Ja kuinka juuri sellaista, jota ei voinut katsoa miksikään suositukseksi asianomaisille? Sitä kyseltiin ja tiedusteltiin. Ja vastauksia saatiin monenlaisia.
Mikä kertoi jonkun Lammen ukon ajelleen nahkain ostossa Kettuniemellä ja että hän olisi puhunut Alanderista. Mikä jälleen tiesi erään naapuriseurakuntalaisen vuosi takaperin matkustelleen sukuloimassa Polvijärvellä ja siellä oppineen tuntemaan Forssin. Tältä naapuriseurakuntalaiselta oli sitten tieto Forssista levinnyt Kettuniemelle. Mikä kertoi jotain muuta yhtä todenmukaista. Lopulta ruvettiin arvelemaan, ehkä huhujen alkulähde olikin jossain kirkon läheisyydessä, josta ne paikkakunnalla hyvin kehittyneen juorupostin kautta levisivät ympäri seurakuntaa.
Ensimmäisestä eli Pitkäsestä tiesi huhupuheet kertoa, että hän oli, jollei juuri rampa, niin siksi sairaalloinen, ettei hän nykyisessäkään pienessä paikassaan kyennyt virkaansa hoitamaan, vaan täytyi pitää apulaista. Kun hänellä vielä kuului olevan suuri ja köyhä perhe, niin oli selvää, ettei Pitkäsestä voinut olla Kettuniemen suuren ja hyvätuloisen pitäjän paimeneksi.
Forssista jälleen tiesi huhu kertoa, että hän oli kiivasluonteinen ja kova järjestyksen mies, jonka kanssa ei ollut hauskaa joutua tekemiseen. Vielä tiedettiin, että hän nykyisessä paikassaan oli pakottanut seurakuntaa tarpeettomasti muuttamaan toiseen paikkaan ja uudesta rakentamaan hyvässä kunnossa olleen virkatalon. Ettei Kettuniemellä oltu mihinkään kovaan järjestykseen totuttu, niin ei aiottu vastaisuudessakaan sellaiseen taipua. Kun lisäksi oli juuri kysymyksessä vanhan rappiolle joutuneen variksenpesän siaan rakentaa uusi kirkkoherran talo, niin oli luonnollista, että kaiken mokomin tahdottiin välttää kiivasta kirkkoherraa.
Kolmannesta eli Alanderista huhuttiin, että hän oli vapaakirkollinen, löyhäuskoinen, hihhuli ja tiesi mitä kaikkea hän oli. Oli ihan selvää, että niin vaarallinen mies oli kaikkein vähemmän sopiva kirkkoherraksi Kettuniemelle, jossa oli opittu arvossa pitämään vanhaa jumalisuutta ja — polvirukousta.
Näytti siis siltä, kuin ei yhdelläkään vaalipapeista olisi ollut suuria toiveita tulla kysymykseen arvoisain Kettuniemeläisten keskuudessa. Sillä valita tieten jotakuta sanotuista papeista, eihän sitä voinut keltään vaatia. Täytyipä vähän ihmetellä, että juuri he olivat sattuneet hakemaan Kettuniemelle ja pääsivät vaaliehdolle. Mutta arvatenkin oli se tapahtunut Herran erityisestä tarkoituksesta, niinkuin siitä hurskaasti oli selitetty ja parasta oli siis mukaantua siihen.
Tosin löytyi niitä, jotka eivät tahtoneet oikein uskoa edellä kerrotuita huhuja, vaan vielä väittivät niitä keksityiksi ja vääriksi. Mutta tällaiset epäilijät olivat pieni joukko verrattuna niihin, joita saattoi mielensä mukaan nenästä vetää, joten heidän väitteensä jäivät heikoksi huudoksi Kettuniemen korvessa.
Erityisen hedelmällistä maata löysivät juorupuheet järvikylissä, joiden asukkaat olivat enemmän vanhoilla-olijoita ja sentähden omatakeiseen asiain tutkimiseen vähemmän kehittyneitä. Ei siellä ryhdytty huhuja tarkemmin pohtimaan, vaan otettiin niitä vastaan, jollei kaikkia täytenä kultana niin uskomista ansaitsevina. Sellaiset jälleen herättivät heissä, jotka entisestään pelkäsivät kaikkea uudelta vivahtavaa niinkuin syntiä, pelkoa ja vastenmielisyyttä erittäin tuota huhun leimaamaa löyhäuskon hihhulipappia vastaan. Ei sellaisesta ollut heidän opettajakseen, jotka ahkeroivat vakavaa jumalisuutta ja tahtoivat elää ja kuolla »vanhan virsikirjan uskossa».
Näin vakuutti paitsi muita Kuivaniemen vaari, jonka sanalla oli suuri merkitys järvikylissä. Sillä tiedettiinhän yleensä, että hän oli vuosikymmeniä harrastanut polvirukousta ja parannusta ja ahkeraan kirjan lehtiä käännellyt. Kyllä hän tiesi autuuden asiat paremmin, kuin moni liperi-kauluksellinen pappi, ja voi sentähden varoittaa, että poikkeaminen nöyrältä rukouksen tieltä helposti löydetylle uskon tielle vei harhaan ja onnettomuuteen.
Mitä jälleen hihhuli, jota myös Alanderista huhuttiin, tarkoitti, siitä ei yleensä Kettuniemellä oltu oikein selvillä. Sellaisia ei, nimittäin, ollut vielä sinne ilmaantunut, eikä tiedetty lähipitäjissäkään niitä löytyvän. Mutta että hihhuli tarkoitti jotain pahaa, joko uskon luopiota tai muuta senkaltaista, sitä ei moni epäillyt. Rannan Kyöri, joka oli matkustellut työnansiolla monessa seurakunnassa ja siten nähnyt ja kuullut enemmän kuin muut, oli kyllä valmis, niinkuin sellaisten tapa usein on, selittämään minkä asian hyvänsä selväksi. Mutta hänen selityksensä, että hihhuli oli uskonnollinen hyppijä, joka hyppiessään löi käsiänsä yhteen ja lauloi hih, huh, ei tainnut kaikkia tyydyttää. Sillä mies oli tunnettu puheissaan vähemmän luotettavaksi ja että hän oli suuri pilantekijä.