IX.
Kun Ryppylä oli saapunut takaisin Kettuniemelle sillä tiedolla, ettei valitusta oteta Tuomiokapitulissa esille ennenkuin vaalitoimituksen jälkeen, niin herätti se asiata harrastavissa hapanta mieltä ja hämmästystä. Ei sellaista asian käännettä oltu edeltäpäin ajateltu eli voitu edes otaksua. Sillä pitihän valituskirjan, jota seurasi monen tuhannen nimen ja puumerkin lisä-paino oikeuden vaa’assa painaman jotain enemmän kuin tavallinen valituskirja ja sentähden vaikuttaman, mitä jälkimäiseltä ei saanut odottaa.
Mutta niin ei ollutkaan käynyt, vaan arvoisa Tuomiokapituli tahtoi asiassa menetellä kirkkolain kuivan puustavin jälkeen, ottamatta siinä vähääkään lukuun, jos se oli valittajille mieleen taikka ei. Tämä oli harmittavaa ja epäilemättä tuntui se kiihkeimmistä valittajista yhtä happamalta, kuin sadussa mainitaan ketulle olleen pihlajamarjat, joihin hän on päässyt käsiksi. Mutta asiata ei voinut auttaa, sillä Tuomiokapitulilla oli valta ja oikeus puolellaan.
Uusi kysymyspäivä, joka näytti niin helposti olevan saatavissa, istuikin lujemmassa, kuin piki juuri valmistuneessa suutarin langassa. — Oli työtä ja vaivaa nähty ja sen piti jäämän hyödyttömäksi kuin kivistöön kylvetyn siemenen. Kyllä tästä voi osaksi huomata, kuinka tosi sananparsi on: »Kun on papin vaali kysymyksessä, niin on paha merrassa».
Asian odottamattoman käänteen johdosta täytyi valittajapomoin ryhtyä uusiin toimiin. Sillä jättää asia sen takia, ettei se kohta käynyt mielen mukaan, olisi osoittanut heikkoa luontoa ja halveksittavaa puolinaisuutta. Sellaista ei pitänyt saada pitäjän mahtimiehissä nähdä. He tahtoivat ajaa asiansa vastoinkäymisistä huolimatta voitolliseen loppuun. Kiireesti kokoontui sentähden vaikutusvoimaisemmat heistä Kitulan kauppiaan luo salaiseen neuvotteluun. Mitä täällä kauppiaan puotikamarissa keskusteltiin ja päätettiin, se on jäänyt maailmalle salaisuudeksi.
Mutta sitten »kävi käsky ulos», ettei ensi sunnuntaina tapahtuvassa kirkkoherran vaalissa mahtaisi kukaan anoa pastori Forssia tai kirkkoherra Alanderia, sillä molemmat olivat sopimattomia, jälkimäinen erittäin. Kappalaista Pitkästä sitä vastaan sopi ja tuli jokaisen anoa, sillä sairaalloinen ja vanha kun hän oli, ennustettiin muutamalta taholta, ettei hän eläisi kuin vuoden eli korkeintaan kaksi. Täksikin vähäksi ajaksi voi häntä, »heikkoluontoista miestä», pakoittaa ottamaan apulaisekseen maisteri Krypqvistin, jotta tämä olisi kohta saapuvilla astumaan tuon ennustetun kuoleman jälkeen Pitkäsen siaan Kettuniemen kirkkoherraksi.
Asiata selvittämässä ja puoluetta Pitkäselle keräämässä kulki taasen lähettiläitä kyläkunnissa ympäri pitäjää. Listoja ei heillä sentään ollut, niinkuin niillä oli, jotka keräsivät nimiä ja puumerkkiä maisterin hyväksi. Ei myös he liikkuneet yhtä julkisesti ja samalla rohkeudella, kuin edelliset. Sillä siinä määrässä oikeutettua paheksumista oli edellisten julkea esiintyminen herättänyt, että jälkimäisten oli pakko liikkua vähän enemmän ketun kengissä.
Tuon käskyn johdosta, joka »kävi ulos», sai räätäli Hurskala myös erityisen innon osaltaan vaikuttamaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi. Sillä hän ymmärsi hyvin, että sellaisen miehen, kuin hänen, joka ahkeroitsi jumalisuutta, tuli myös huolehtia, että seurakunta sai oikean opettajan. Sentähden hän sitä miettien heitti kesken kiireintä työtään neuloksensa pöydälle, huokasi ja sitten huusi vaimolleen, joka viereisessä huoneessa silitti liinavaatteita:
Muija, tuoppas tänne minun pyhävaatteeni. Minun täytyy tästä lähteä ulos.
Mitä hyvänen aika sinä nyt pyhä vaatteilla teet? Meillähän on vasta lauvantai. Vai olisiko tänään joku erityinen Jumalanpalvelus kirkossa, josta et sinä ole minulle mitään puhunut? oli vaimon kummastusta puhuva vastaus, hänen astuessaan avoimesta ovesta tupaan.
Ei muijaseni! tässä vaan on tärkeä asia kysymyksessä, josta tulee riippumaan monen sielun autuus ja seurakunnan menestys, puhui räätäli juhlallisesti, nousten seisomaan.
Mutta hyvä ukko, mitä sinä puhut? En minä siitä ymmärrä maan halaistua sanaa, jollet sinä selvemmin ilmoita tarkoitustasi, sanoi vaimo silmät suurena katsellen miestään, josta hän tiesi, ettei sillä ollut juuri tapana hänelle turhia jaaritella.
Niin muija, sinä tiedät, että minä olen tämän viikon ahkeraan rukoillut. Ja olen rukoillut en sillä tavalla, kuin nuo löyhäuskolaiset, joille rukouksen voima ja arvo on seitsemällä sinetillä lukittu salaisuus, vaan vanhain hurskasten tapaan polvillani ja toisinaan maassa suullani maaten; sillä eihän sitä tämmöinen syntisparka ja maan viheliäinen mato voi itseänsä tarpeeksi syvälle nöyryyttää. Minä olen rukoillut, huokaillut ja pyytänyt, että Herra armossaan estäisi, ettei tuo löyhäuskon saarnaaja ja parannuksen halveksija Alander pääsisi tänne Herran viinamäkeä raiskaamaan, vanhaa jumalisuutta sortamaan ja rukouksen leimuvaa liekkiä sammuttamaan. Minä olen rukoillut Herran apua ja johdatusta kirkkoherran vaalihin ja minä toivon, että hän suuressa laupeudessaan on kuullut minun heikon, kelvottoman ja syntisen huokaukseni!
Mutta nyt tunnen minä hengessäni, että minun täytyy työssäkin koettaa edistää hänen asiatansa. Minä olen sentähden päättänyt käydä noihin naapurikyliin puhumaan tuosta Alanderista, kuinka vaarallinen hän on meidän seurakunnalle ja sen vanhalle jumalisuudelle, niin että sellaiset, jotka eivät muuten sitä vaaraa ymmärrä, tulisivat varoitetuiksi ja estettäisiin häntä anomasta. Herra varoittaa itse sanassa kavahtamaan vääriä profeetoita. Tässä seuraan minä hänen varoitustaan ja heikoilla ja puuttuvilla voimillani autan muitakin samoin seuraamaan.
Niin oikein. Kyllä sinä sen asian ymmärrät ja voit seurata henkesi vaatimusta, sanoi vaimo, joka ihmetellen oli kuunnellut miehensä hurskautta uhkuvaa puhetta. Samalla kiirehti hän tuomaan toisesta huoneesta miehensä pyhävaatteet.
Niihin puettuaan itsensä lähti räätäli Hurskala naapurikyliin varoittamaan siellä Alanderista ja keräämään puoluetta Pitkäselle, joka hänen mielestään oli siinä tapauksessa, ettei maisteria saataisi, toistaiseksi sopiva Kettuniemen kirkkoherraksi. Asia vaati häntä sitä kiireimmin toimimaan, kun huomenna jo oli ratkaiseva vaalipäivä.