XIII.
Hyviä tietoja oli isännät Heinäsuo ja hänen kumppaninsa Helsingistä tuoneet Kettuniemelle. Tämä herätti toisissa valittajissa uutta toivoa ja elähytti heidän sattuneesta vastoinkäymisestä lamaantunutta mieltään. Erittäin oli se rohkaisevaa ja ikäänkuin parantavaa palssamia haavoitetulle sydämelle, mitä Heinäsuo tiesi kertoa. Sillä vastakohtana toisille, jotka olivat enemmän vakavia ja hidaspuheisia, oli Heinäsuo vilkasluontoinen ja puhelias, ja ymmärsi sen lisäksi koskea juuri sellaisia asioita, jotka hän tiesi kuulijoitaan miellyttävän.
Niinpä hän esimerkiksi heidän matkaltaan junalla muisti yhtä ja toista huvittavaa, joka sai kuulijat hyvälle tuulelle. Kulku oli ollut halpaa ja nopeaa. Tuskin kerkesi junaan päästyään siunaamaan itseään, kun mennä huristettiin sitä kyytiä, että oikein sydäntä kouristi. Se oli toista, kuin ajaa hölkytellä hevosella puolenpäivää naapurikaupungin väliä ja tuntea siitä vielä toisena päivänä väsymystä. — Kun he tulivat Helsinkiin, selitti hän, ei heidän tarvinnut muuta kuin sanoa, että olivat isäntämiehiä Kettuniemeltä, kyllä otettiin vastaan kuin herroja ja hyvät yömajat varattiin. Sillä heidän seurakunta onkin hyvässä maineessa joka paikassa, ja tunnettu ympäri Suomea. — Ja millainen suuri ja komea kaupunki Helsinki oli, siitä voi hän puhella vaikka päivän umpeensa halullisille kuulijoille, joita ei häneltä koskaan puuttunut, hänen kumarrusmatkastansa kertoessaan.
Sen siaan meni hän aina siitä kertoessaan sievästi ohitse, mitä he olivat saaneet turhaan juosta, hikoilla ja vaivaa nähdä Helsingissä, heidän etseissään senaattoreja heidän kotoaan. Mitäpä sellaisesta olisikaan ollut muille huviksi puhuttavaa, joka omaa mieltäkin tahtoi vähän karmia, kun sitä muisteli!
Mutta kertoa heidän käynnistään Senaatissa, jossa kiiltonappinen herra oli heidät niin kohteliaasti vastaan ottanut ja heidän asiastaan keskustellut, se oli Heinäsuon mieliaine, johon ei hän koskaan väsynyt. — Hän ei voinut kyllin kiittää pääsenaattoria, jonka kanssa, vakuutti hän, he olivat saaneet puhella vaali-asioista lähes tunnin aikaa. Kovin hyvä oli hän ollut puhutella ja oikein kättä heille paiskannut, kun hän keskustelun lopuksi kehoitti heitä olemaan hyvässä toivossa, sillä heidän asiansa tulee päättymään seurakunnan hyväksi.
Ikäänkuin vähän salaisesti tiesi Heinäsuo myös kertoa heidän käynnistään eräässä toisessakin paikassa, josta, vaikka kieli oli siellä tahtonut tehdä heille haittaa, he olivat asiaansa nähden saaneet hyviä lupauksia. Ja aina kertomuksensa lopuksi lisäsi hän: »nyt minä tiedän, kuinka sitä on tehtävä, jos niin sattuisi, että tästä vielä jouduttaisiin semmoisissa asioissa Helsinkiin matkustamaan».
Valitusasia oli siis saatu hyvälle kannalle. Toivo lopullisesta voitosta näytti varmalta ja yhtä lepäävältä, kuin hyvin orastunut toukopelto. Ja siitä tuli tietysti enin kiittää isäntämiehiä Heinäsuota ja hänen matka-tovereitaan eli oikeimmin heidän Helsinkiin tekemää kumarrusmatkaansa. Sillä sen johdosta vasta asiat olivat kääntyneet oikealle uralle.
Ei ollut ihme sentähden, jos suurin osa arvostelu-kykyä puuttuvista valittajista oli hyvillä mielin ja odotti toivolla ratkaisevaa päätöstä, kuin pimeässä vaeltaja kuun nousua.
Sitä suuremman hämmästyksen herätti sitten, kun ihan odottamatta saatiin sanomalehdistä lukea, että K. Senaatti oli nimittänyt Pohjakylän kappalaisen H. Pitkäsen Kettuniemen kirkkoherraksi. Tuskin salama kirkkaalta päivältä olisi enemmän järkähyttävästi vaikuttanut mieliin, kuin tämä uutinen. Sillä pitihän sen olla maisteri Krypqvist eikä hän, jota nimitettäväksi odotettiin.
Tosin oli Pitkänen vaalissa saanut enimmät äänet, jotta häntä siihen nähden saattoi toivoa kirkkoherraksi. Mutta maisterin puolella oli paitsi valittajain suurta joukkoa Helsinkiin tehty kumarrusmatka, jonka piti kaikki hyväksi saattaman. Ja kuitenkin oli asiat menneet toisin. — Muuten arveltiin järkevämpäinkin keskuudessa yleensä, että Pitkäsen nimitys tulisi viipymään vähintäin syksynpuoleen. Mutta nyt olikin se tapahtunut niin pikaisesti, että hän saattoi tavalliseen muuttoaikaan astua uuteen virkaansa.
Eikä siinä kyllin. Sanottua tietoa seurasi toinen yhtä odottamaton. Ilmoitettiin nimittäin, että Tuomiokapituli oli määrännyt maisteri Krypqvistin Pohjakylän v.t. kappalaiseksi ja että hänen oli kohta siihen toimeen ryhtyminen. Ei maisteri ennättänyt edes lähtösaarnaansa pitämään, kun niin odottamatta ja pikaisesti hänen täytyi matkustaa uuteen virkapaikkaansa.
Näin päättyi Kettuniemen vaali.
Tuo juonistansa kuulu juttu,
Jok’ intomiehet yhteen haali,
Kuin eellisestä ompi tuttu.
Turhaksi kävi työ ja vaiva,
Pomojen viisaus myös suuri;
Se monen sydäntä nyt kaivaa.
Kuin moisesta on tapa juuri.
Mutt’ opiksi voi olla vasta,
Kun tulee vaaliaika toinen,
Ett’ työtä seuraa juonikasta
Lopuksi heelmä karvaalloinen.