XII.
Viimein saatiin Tuomiokapituliin tehdystä valituksesta päätös. Mutta suuri oli sen johdosta valittajain pettymys Kettuniemellä. He odottivat, että Tuomiokapituli katsoen valittajain suureen lukumäärään olisi määrännyt uuden kysymyspäivän tai vielä suoremmin maisteri Krypqvistin heti neljänneksi vaalipapiksi. Mutta sen siaan oli sen päätöksessä lyhyeen: »Kosk’ei valittajat ole voineet valituksensa tueksi esittää mitään asiallista syytä, niin ei heidän valituksensa anna Tuomiokapitulille aihetta mihinkään toimenpiteesen. Tähän päätökseen tyytymättömillä on tilaisuus alammaisilla valituksilla j.n.e.»
Tämä oli todella toista, kuin mitä oli toivottu ja hartaasti odotettu. Näytti kuin koko maailma olisi yhtynyt vastustamaan »sitä hanketta, jota valittajat olivat Kettuniemen hyväksi hankkineet», ja jonka tähden niin paljon vaivaa ja puuhaa nähneet. Tämä oli sitä masentavampaa, kun valittajain joukossa oli pitäjäin parhaita ja valituskirjan oli kyhännyt oikein lainoppinut. Ja ei sittekään ollut menestystä!
Tosin oli heillä vielä tilaisuus Tuomiokapitulin päätöksestä valittaa K. Senaattiin, johonka vaaliasia muutenkin tuli menemään, että Kettuniemi oli Keisarillinen pitäjä. Mutta sillä toivon varmuudella, jolla he olivat kääntyneet edelliseen ei he voineet enään kääntyä jälkimäiseen. Siksi oli heidän toivonsa saanut pahan kolauksen, että se teki mielet hyvän määrän tasaisemmiksi. Vastaisuus, joka siihen asti oli näyttänyt lupaavan valoisalta kumminkin niiden mielestä, jotka luottivat valittajain suureen lukuun ja mahtimiehiin, oli nyt vetääntynyt pilviin ja niin vastenmielistä, kuin sellainen olikin ajatella, näytti se ennustavan sadetta.
Mitä ennen vaali- ja valitusinnon touhussa ei myös useimmat olleet ymmärtäneet tai tahtoneet ottaa huomioon, rupesi vähän selvenemään heillekin ja tuotti lisää huolta. Ruvettiin salaisesti pelkäämään sitä, että niin ansiokas kuin maisteri oli Kettuniemellä, niin saattoi hän yläilmoissa käydä vaan tavallisesta apulaispapista, jonka ansiot, muutama virkavuosi ehkä punnituksessa huomattaisiin kovin keveöiksi.
Tämä oli ikävä kohta, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut auttaa. Sillä tuskin saattoi odottaa, vaikka olikin »koko seurakunnan hyvä» kysymyksessä, ettei maisterin pienet ansiot ja se ettei hän ollut edes vaalissa, saattaisi häntä heikkoon valoon, jollei vallan näkymättömäksi, kun häntä puolueitten yläpuolella verrattiin vaalipappeihin, joista vanhemmalla oli lähemmäksi yhtä monta virkavuotta kuin maisterilla oli ikävuotta ja nuorempi ehkä jo silloin oli korkeimmalla arvolauseella suorittanut papintutkintonsa, kuin maisteri alkoi koulunkäyntinsä.
Mutta yhteistä hyvää katsoen valittaa sitä sentään täytyi vaikka heikommallakin toiveella sen menestymiseksi. Sillä löytyihän sellaiseen hyvään tarkoitukseen rahaa käytettäväksi. Järvenpään isäntä oli luvannut sentähden uhrata 1,000 markkaa, Heinäsuon isäntä puolet siitä ja toiset pienempiä summia. Osoituksena heidän suuresta uhraavaisuudestaan oli jo tuo suutarin markka, jonka he toimitetussa keräyksessä olivat toisten mukaan kukkarostaan kirvoittaneet.
Ettei siis rahaa puuttunut, niin valitusta jatkettiin K. Senaattiin.
Mutta asian paremmaksi menestymiseksi lähti isäntämiehet Heinäsuo,
Järvenpää ja Seppälä kumarrusmatkalle Helsinkiin. Sillä olihan
Kettuniemellä sellaiseen totuttu.
Ei nimittäin ollut mitään harvinaista pistäytyä sieltä väliin toisesta väliin toisesta syystä salavihkaa käymään Tuomiokapitulissa tai muualla asianhaarain mukaan. — Valitusasiassa oli jo sitä keinoa kaikissa alemmissa asteissa koetettu. Kivimäen vanhat piiat, muita mainitsematta, olivat sen tähden ajaneet vaalintoimittajan ja läänin rovastin luona sekä vielä uskollisen palveliansa persoonassa käyneet Tuomiokapitulissa. Ei siis oltu työtä ja vaivaa säästetty, ei mitään tunnettua keinoa jätetty käyttämättä, vaikka siihen asti oli kaikki ollut turhaa.
Helsinki oli ainoa paikka, joka oli vielä käymättä ja sinne oltiin nyt matkassa sekä valitus- että kumarrustietä koettaen.
Isäntämiesten Heinäsuon ja hänen kumppaninsa saapuessa Helsinkiin, oli jo myöhäinen ilta. Ensimmäisenä huolena oli heillä sentähden etsiä itselleen sopiva yömaja, joka jonkun vastuksen perästä heille onnistui. Mutta aamulla vasta huolet alkoi ja niitä kesti kaiken päivää. Olipa isäntäin päät vähällä mennä pyörälle, heidän keskenään tuumiessaan, miten he asiansa parhaiten toimittaisivat. Sillä ei siinä kyllin, että kuljettava kylä oli peloittavan suuri, vaan myös käytävät paikat olivat heille outoja. Sentähden luki Seppälä mielensä rohkaisemiseksi tavalliset aamurukouksensa kahteen kertaan. Heinäsuo, joka oli enemmän maailmallismielinen, kävi tillikkamyymälässä hakemassa sydämen vahvistusta ja Järvenpää osti hattumaakarilta uuden silkkivuorisen hatun.
Näin hengellisesti ja maallisesti valmistettuaan päättivät he asiasta keskenään tuumittuaan käydä senaattoreja tapaamassa heidän kotonaan. Tähän neuvoi Seppälä, joka rakasti kahdenkeskisiä keskusteluja, että niissä sai niin vapaasti puhua kaikesta, mitä sattui kulloinkin sydämellä lepäämään. Tosin tuotti sellainen käyminen heille enemmän vaivaa, kävelemistä ja kyselemistä, kun noita korkeita herroja, joiden kaikkein luona heidän piti käydä kumartamassa, oli niin monta. Mutta mitä ei sitä tehnyt ja vaivannut itseänsä yhteisen hyvän tähden? Erittäin kun isännät olivat tunnetut sellaisesta uhraavaisuudestaan yleisten asiain edistämiseksi!
Mutta kun onni tulee kieroksi, niin se tuleekin. Tämän saivat isännätkin surukseen havaita. Missä ei ollut heidän etsimänsä senaattori kotona, missä ei ollut senaattorilla aikaa heidän vastaanottamiseensa; missä oli senaattorilla jotain muuta estettä. Turhaan kävivät he, väliin juoksujalassa, keväisen päivän hiki tukassa Helsingin pitkiä katuja, mielessään ehkä miettien: vaikea on sentään opin tie. Ainoastaan viimeisessä heidän käymässä paikassa saivat he asiastaan vähän aikaa puhella erään palvelian kanssa, joka vähän kaksimielisesti siitä tuumasi, että se voi menestyä ja jäädä menestymättä, riippuen siitä, kuinka se Senaatissa tutkitaan ja päätetään.
Sellaisesta puheesta ei ollut suurta lohdutusta, ärähti, heidän pois käydessään, toisille vähän happaman näköisenä Heinäsuo. Ja kävellä on saanut itsensä väsyksiin kuin maksun edestä.
Ei ollut, se on totta, myönsi Seppälä, väsyneesti katsellen sopivaa istuinpaikkaa itselleen. Ja niin monessa paikassa kuin me olemme käyneet!
Niin, ei ollut, yhtyi siihen myös Järvenpää, kaivaen taskustaan paperossin esiin, jota hän rupesi masentuneen mielensä rohkaisemiseksi sytyttämään. Meidän vaivamme on tänään ollut ihan turhaa.
Toisena päivänä päättivät he, välttääkseen enempää joutumasta eiliseen opin kouluun, josta he mielestään olivat jo saaneet tarpeekseen, Järvenpään neuvosta käydä suorastaan Senaatissa. Täällä kohta eteisessä otti heidät vastaan kiiltonappinen ja kauniin rihmanen herra, jopa alentui kohteliaasti kysymään heidän nimiänsä ja asiaansa.
Heinäsuo, jolla oli toisia rohkeampi luonto ja notkeempi kieli, rupesi kohta laveasti selittämään: he olivat isäntämiehiä kuuluisalta Kettuniemeltä, jotka olivat tulleet alamaisimmasti pyytämään, että he saisivat maisteri Krypqvistin, joka jo muutaman vuoden oli ollut heillä pappina, kirkkoherrakseen, sillä se oli heidän seurakuntansa yhteinen mieli.
Vähän hymyillen vastasi kiiltonappinen herra, että kaikki asiat, jossa käännytään Senaattiin, ovat aina esitettävät kirjallisesti.
Niin oikein, armollinen herra, sanoi siihen nöyrästi kumartaen Seppälä. Kettuniemeltä on kyllä kirjallisesti asiassa valitettu Senaattiin, mutta me isäntämiehet olemme tulleet, että niinkuin — — —.
Hyvä hyvä, keskeytti siinä kiiltonappinen herra, jonka mielestä isäntäin suuri puheliaisuus alkoi käydä rasittavaksi, voitte siis toivoa siksi, kuin päätös teidän valittamassa, asiassa annetaan Senaatista.
Kiittäen nöyrimmästi saadusta lohdullisesta tiedosta, poistuivat isännät hyvillä mielin isosta talosta, käydäkseen vielä eräässä huomattavassa paikassa asiatansa ajamassa ja sitten lähteäkseen tietoineen paluumatkalle.