ERONI.
Loppu oli tullut!
Kuten Siegfried vimmaisen Hagenin keihäänheitosta, niin luhistui nääntynyt rintamamme; turhaan se oli yrittänyt juoda uutta elämää kotimaan voiman kuivuvasta lähteestä. Tehtävämme oli nyt pelastaa sotajoukkomme jäljelle jääneet voimat isänmaan vastaista rakentamista varten. Nykyhetki oli menetetty. Niinpä jäi siis jäljelle vain tulevaisuuden toivo.
Työhön!
Minä ymmärrän sen maailmanpaon ajatuksen, joka sai valtaansa useat upseerimme, kun he näkivät kaiken sen romahtavan, mikä heille oli rakasta ja kallista. Kaipuu "olla mitään tietämättä" maailmasta, jossa sekasortoiset intohimot perinpohjin turmelivat kansamme todelliset ydinarvot, on inhimillisesti ymmärrettävissä, mutta kuitenkin — minun täytyy puhua suoraan, mitä ajattelen:
Kerran niin suuren, ylvään Saksan armeijan yhdistämät toverit! Voisitteko te puhua epätoivosta? Ajatelkaa miehiä, jotka enemmän kuin sata vuotta sitten loivat meille sisäisesti uuden isänmaan. Heidän uskontonsa oli heidän uskonsa omaan itseensä ja oman asian pyhyyteen. Luodessaan uuden isänmaan he eivät perustaneet sitä olemuksellemme vieraan opinvimman pohjalle, vaan rakensivat sen yksilön vapaan kehityksen perustuksille, yhteishyvä puitteina ja velvoittajana! Tätä samaa tietä on Saksa jälleen kulkeva, kun se kerran taasen pystyy kulkemaan.
Minä luotan varmasti siihen, että tälläkin kertaa, kuten noina aikoina, yhteys suuren, rikkaan menneisyytemme kanssa säilyy, ja missä se on hävitetty, rakennetaan jälleen eheäksi. Vanha saksalainen henki on taasen ottava johtovallan, joskin vasta mitä vaikeimman kirkastuksen jälkeen tuskien ja intohimojen hehkuvassa ahjossa. Vastustajamme tunsivat tämän hengen voiman; he ihailivat ja vihasivat sitä rauhan toimissa, he ihmettelivät ja pelkäsivät sitä suuren sodan taistelutantereilla. He koettivat saada kansojansa ymmärtämään väkevyyttämme tuolla tyhjällä sanalla "järjestelmä". Siitä hengestä, joka loi itselleen tämän verhon ja siinä eli ja vaikutti, he eivät puhuneet mitään. Mutta tällä hengellä ja tässä hengessä me ryhdymme uudelleen rohkein mielin rakentamaan.
Saksa, niin monien ehtymättömien arvojen kokoamis- ja säteilykeskus inhimillisen valistuksen ja hengen viljelyksen alalla, ei ole sortuva, niin kauan kuin se säilyttää uskonsa suureen maailmanhistorialliseen tehtäväänsä. Minä olen lujasti vakuutettu siitä, että isänmaamme parhaiden onnistuu ajatustensa syvyydellä ja ajatustensa voimalla sulattaa uusia aatteita menneisyyden kallisarvoisiin aarteisiin ja näistä yhdessä valaa pysyviä arvoja isänmaamme onneksi ja menestykseksi.
Tämä oli se kallionluja vakaumus, joka valtasi mieleni kun poistuin kansain taistelun veriseltä kilpakentältä. Olen nähnyt isänmaani sankarikamppailun enkä ikänä usko, että se olisi ollut sen kuolinkamppailua. Vastattavakseni on asetettu kysymys, mihin minä sodan vaikeimpina hetkinä perustin toivoni lopulliseen voittoomme. Saatoin viitata ainoastaan uskooni asiamme oikeuteen, luottamukseeni isänmaahan ja armeijaan.
Tämän vuosia kestäneen taistelun ja sen jälkiajan vakavat hetket kestin ajatusten ja tunteitten vallassa, joille en voi löytää parempaa ilmausta kuin sanat, jotka Preussin sotaministeriksi myöhemmin nimitetty ylisotamarsalkka Herrmann v. Boyen vuonna 1811 keskellä orjuutetun kotimaan mitä vaikeimpia poliittisia ja sotilaallisia vaivoja kirjoitti kuninkaalle:
"Minä en suinkaan sulje silmiäni asemamme vaarallisuudelta, mutta milloin saattaisi olla valittavana vain joko orjuus tai kunnia, antaa uskonto minulle voimaa kaikkeen siihen, mitä oikeus ja velvollisuus vaatii.
Ihminen ei voi koskaan varmasti ennakolta nähdä aloitetun yrityksen lopputulosta, mutta se, joka korkeamman vakaumuksen mukaan elää vain täyttääkseen velvollisuutensa, kantaa kilpeä ympärillään, joka kaikissa elämän vaiheissa, tulkoon mitä tulkoonkin, antaa hänelle rauhaa ja usein itsekin johtaa onnelliseen lopputulokseen.
Tämä ei ole levottoman haaveellisuuden kieltä, vaan sen uskonnollisen tunteen ilmausta, josta olen kiitollinen kasvattajilleni, jotka jo varhain opettivat minua rakastamaan kuningasta ja isänmaata pyhimpänä maan päällä."
Rajujen poliittisten intohimojen ja kalskahtelevien puheenparsien hyökyaalto on nyt haudannut alleen kaiken entisen valtiollisen käsityksen, hävittänyt nähtävästi kaikki pyhät perintätiedot. Mutta tämä hyökyaalto on jälleen asettuva. Silloin on kansain elämän ikuisesti kuohuvasta merestä jälleen nouseva se kallio, johon muinoin isiemme toivo iskeytyi ja jonka perustukselle kohta puoli vuosisataa sitten oma voimamme luottavaisesti rakensi isänmaan tulevaisuuden: Saksan keisarikunta! Kun kansallinen ajatus, kansallinen tietoisuus täten jälleen on syntynyt, silloin on meille kypsyvä siveellisesti arvokkaita hedelmiä siitä suuresta sodasta, johon ei yksikään kansa voi oikeutetummalla ylpeydellä ja puhtaammalla omallatunnolla luoda katsettaan kuin meidän kansamme, niin kauan kuin se pysyi uskollisena. Samoin myös nykypäivien katkerasta vakavuudesta. Kaikkien niiden veri, jotka kaatuivat uskossa Saksan suuruuteen, ei silloin ole turhaan vuotanut. Näin vakavasti uskoen lasken kynän kädestäni ja luotan lujasti sinuun — sinä Saksan nuoriso!