XII.
Minä olin nyt voipa, Bödan kartanon allekuuluva, torppari ja tulin aivan hyvin toimeen. Minulla oli siisti asumus, pari tynnyrin alaa peltoa ja kaksi lehmää niinkuin myöskin muutamia lampaita, jotka teki että minä ahkeralla työlläni hyvin voin elättää ison perheeni, johon vielä oli tullut kaksi lasta, niin että meitä oli yhteensä kahdeksan henkeä.
Parooni Eksköld'i oli nuhteetoin isäntä joka ei vaatinut enempää alamaisiltansa kuin ne hyvällä tahdolla voivat matkaan saattaa. Toden perältä rankaisi hän laiskuutta ja kehoitti ahkeruutta. Hän kävi itse katselemassa kuinka me kotonamme elimme, kuinka maamme viljelimme ja minkä kaltainen toimemme yleisesi oli. Hän oli isä meille kaikille, ja me puolestamme rakastimme häntä niinkuin isäämme, jonka selvästi osoitimme sekä sanoilla että töillä, siivolla käytännöllä ja kelvollisella työllä; sillä hevonen on enemmästä päästä senjälkeen kuin sitä pidetään.
Paronessa ja hänen tyttärensä kävivät useen torpissa ja keskustelivat vaimojen kanssa sisätöistä. Niitten toimesta sai joka asumus pian vähäisen ryytimaan jossa kasvattivat kukkia ja hyödyllisiä juuri-kasvuja. Jos joku tuli kipeeksi, niin paronessa oli koko tohtori, joka tuli paikkaan ja teki mitä sopi saadaksensa sairaan terveeksi.
Se oli minulle suureksi onneksi; sillä Elina tuli kovin kipeeksi viimeisessä lapsen-vuoteessansa, ja olisi luultavasti mennyt sitä pitkää tietä jollei paronessaa olisi ollut. Hän tuli tauti-vuoteelle sekä varhain että myöhän ja hoiti Elinaa, niinkuin se olisi ollut oma lapsensa. Elina tuli myös hänen avullansa pian niin terveeksi että hän voi olla liikkeellä ja toimitella pieniä askareita; vaan oikeen terveeksi ei hän kuitenkaan tullut moneen aikaan. Paronessa määräsi hänen viimein juomaan vettä, ja auttoi minua valmistamaan häntä senkaltaiselle matkalle. Minä sain häneltä omakätisen kirjan tohtorille ja parooni lainasi minulle hevosen, jolla sain mennä kyytimään.
Meiltä oli viisi penin-kulmaa R—— suurelle terveyden lähteelle, johon paronessa oli toimittanut Elinaa viemään, sillä sitä pidettiin parhaitten seassa koko valtakunnassa.
Paikkaan tultuani jätin minä kirjan tohtorille, ja vaimoni pääsi lasarettiin — joka oli rakettu köyhiä vasten kuninkaan antamilla rahoilla, — jossa hän sai vapaan asumuksen ja ruoan siellä ollessaan.
Minä jätin hänen tänne iloisissa toivoissa, vaan havaitsin häntä noutaessani ett'ei ne millään muotoa olleet tulleet täytetyksi. Hän oli nyt niin heikko ja kipeä että hän tuskin jaksoi kävellä, ja syy siihen oli seuraava; suvi oli sateinen ja kylmä. Köyhien täytyi nousta jo kello kolmen aikaan että joutuisivat kello viiteen, koska rikkaat veden juojat rupesivat kokountumaan. Tohtori piti tästä asiasta aivan tarkan vaarin; sillä sehän olisi ollut aivan sopimatointa jos herrasväki olisi saanut nähdä tiellänsä virhellöisiä ja sairaita. "Eihän sillä lailla olisi vähintäkään lystiä koko veden juomisen komennossa", sillä useammat olivat kokountuneet tänne iloisesti elämään. Se taitaa olla tapa muissakin tämän kaltaisissa laitoksissa, jotka sen kautta eivät täytä tarkoitustansa. Yleisön pitäisi minun mielestäni kärsivän nähdä huonouden likemmältä, että he siitä tulisivat huomaamaan että hekin ovat ihmisiä, jotka terveytensä puolesta taitavat tulla yhtä huonoiksi ja viheliäisiksi. — Mitä Elinaan kuului, niin hän luuli, että ne kylmät aamut ja se kylmä vesi olivat saattaneet terveytensä huonommaksi. Hän oli myös vakuutettu siitä että moni köyhä sairas veden juomisella oli vetänyt kuoleman päällensä; ei hän sentähden ollut juonutkaan mitään vettä viimeisinä päivinä, jossa paronessakin sanoi Elinan tehneen oikeen.
Se hyvä ihminen rupesi uudestaan tohtoriksi Elinalle, ja Jumala sen tiesi mitä neuvoja hän siihen käytti, mutta ennen joulua oli akkani taas yhtä terve ja raitis kuin entisiin aikoin.
Joulun aikaan sai paronessakin murhetta ja surua.
Parooni kävi mielellään metsästämässä ja sattui kerran vilustumaan kovasti, joka pani hänen tauti-vuoteelle, jossa hän levollisesti nukkui viimeiseen uneensa Tammikuun neljäntenä päivänä vuonna 1847.
Ihanaa mahtaa olla kuolla, kuin kuolee niin ikävöittynä ja kaivattuna kuin hän. Hän ei ollut kartanon omistajana muuta kuin kuusi vuotta, mutta sillä aikaa oli hän tullut niin rakastetuksi alamaisiltansa että me surimme häntä niinkuin hyvät lapset surevat rakastettua isäänsä.
Haudan partaalla, johon kaikki alamaisensa seurasivat häntä, ei ollut sitä silmää, joka olisi ollut kuiva, eikä sitä sydäntä, jota ei syvä suru ollut liikuttanut.
Moni luulee ett'ei köyhä kansa voi käsittää jalomielisyyttä mailmassa: mutta ne, jotka siinä uskossa elävät, eivät tunne sitä perin pohjin. Kansa on yleisesti kiitollinen, eikä meidän tarvitse tehdä sille muuta kuin mikä oikeen on, niin se rakastaa meitä.
Meitä oli viisitoista torpparia, ja kaikki voimme hyvin, sillä meitä pidettiin ihmisten lailla. Ei se niinmuodoin ollut ihmeellistä että me ikävöitsimme; me tiesimme mitä olimme kadottaneet vaan emme mitä siaan saisimme.
Paroonin raha-asiat olivat hyvällä kannalla, mutta kartano myytiin kuitenkin kreivi Klämmerstedt'ille. Paronessa muutti tyttärensä kanssa Tukholmaan, jossa hänen toinen poikansa oli virkamies hovissa.
Sinä päivänä, kuin ne molemmat rouvasihmiset lähtivät kartanosta, olimme kaikki juhla pukumissamme, ja seurasimme niitä niin kauas kuin kartanon tilat kestivät, rukoillen Jumalaa että hän suojelisi ja siunaisi heidän tulevat elämän päivänsä, palkinnoksi kaiken sen hyvän edestä kuin he olivat osoittaneet meille ja lapsillemme.
Kummoinenka se uusi isäntä mahtaa olla? Tämä kysymys oli siihen aikaan jokaisen ajatuksissa. Minä puolestani en toivonut mitään hyvää; mistä syystä, sitä en voi selittää, mutta minä tunsin niinkuin ilmassa että suuri muute oli tulossa. Ei sitä myös tarvinnut kauan odottaa.