XVII.
Se määrätty päivä oli tullut. Ihana oli Syyskuun aurinko sinä aamuna ja lupasi selvän pilvettömän päivän.
Thore Jössen poika oli huutokaupalla myynyt talonsa ja irtaimen tavaransa, ja kaikesta siitä yhteensä saanut kuusi tuhatta riksiä, joista enin osa oli talletettu matka-arkussaan, joka jo oli rattailla.
Se oli juhlallinen hetki siinä avarassa tuvassa. Kaikki olivat juhlavaatteisansa. Seitsemän punaposkista poikaa, joista vanhin oli kahdenkolmatta ja nuorin kymmenen vuoden vanha, seisoi kädet ristissä pöydän ympärillä, jonka ääressä isä ja äiti istuivat avatun kirjan vieressä.
"Lapseni," sanoi Thore Jössen poika liikutetulla äänellä; "se tärkeä hetki on tullut, jona meidän pitää jättää rakastetun kodon ja pian sen kalliin isän-maankin, uudessa maassa hakeaksemme elatusta jäljellä olevina päivinämme. Matka on pitkä ja vaivaloinen. Me tahdomme sentähden nöyrillä sydämmillä nostaa mielemme taivaasen ja rukoilla Jumalalta apua, että onnellisesti ja hyvin mahdamme päättää eteen-ottamisemme."
Korkealla äänellä luki hän nyt monta harrasta rukousta, joissa hän rukoili Herraa olemaan johdattajansa matkalle, ja aina varjelemaan vanhan Ruotsin. Senjälkeen alkoi hän virren johon koko perhe tarttui selvillä äänillä.
"Lähtekäämme nyi Jesuksen nimessä," sanoi Thore rukouksen päätettyänsä ja tarttui ystävällisesti vaimonsa käteen kiini.
Nuorukaiset riensivät paikalla ulos, mutta vanhemmilla ei ollut semmoista kiirettä. Kaappi, kello ja vielä seinätkin piti katseltaman; josta katselemisesta ei tahtonut koskaan loppua tulla. Kartanolla kävi samoin. Enemmän kuin tuhannen kertaa olivat he ennen katselleet niitä aseita ja työkaluja, vaan ei koskaan niin tystään kuin nyt. He menivät puutarhaan, jossa hypistelivät pensaita ja puita sanaakaan sanomatta, mutta kyyneleitä näkyi heidän silmissänsä. Vihdoin viimein nousivat he rattaille josta vielä kerran katsoivat pitkään sitä entistä kotoa, jonka jälkeen ajoivat tiehensä.
Tie meni kirkon sivuitse, jossa Thore yht'äkkiä pisätti portin eteen. Hän katsahti mitään sanomatta Elinan päälle, jonka Elina hyvin käsitti, sillä hän pusersi kovasti Thoren kättä. He menivät kirkko-pihaan, jossa kumpikin pian vaipui rukouksiin äitinsä haudalla.
Kuin he jälkeen rattaitten tykönä tulivat yhteen, antoi Elina miehellensä iänkaikkisuuden-kukan, ja näytti siinä samassa, että hänellä oli samallainen bernsteini-ristin vieressä. Thore näytti oitis että hänellä jo oli semmoinen sen vähäisen sormuksen vieressä, jonka hän kantoi povessansa.
Eivät he nytkään sanaakaan sanoneet, mutta nyökkäsivät ystävällisesti toisellensa, ja taivaallinen valo loisti heidän silmistänsä.
* * * * *
Muutaman päivän perästä astui tuo perhe laivaan Götebor'in satamassa ja lähti pohjas Amerikaan.
Herra olkoon heidän kanssansa, ja tulkoon heidän toivonsa täytetyiksi siinä uudessa maassa!!!
* * * * *
Rakas lukiani.
Tällä erällä en minä tiedä kertoa enää mitään Thore Jössen pojan elämän-vaiheista, koska se oli viimeis syksynä, kuin hän perheensä kanssa jätti itsensä sen juonikkaan meren valtaan ja lähti toisella puolen meren kuohuvien aaltojen onneansa hakemaan. Mutta sen minä tiedän, että Ruotsi la'illansa ja kohtelemisellansa sillä lailla on saattanut monta tuhatta kunniallista työmiestä pakenemaan isänmaastansa, jossa he kaikkina aikoina olisivat olleet tarpeellisia. Minä tiedän myös — ja se surettaa minua — että samaa vaivaa elääksensä, samaa tuskaa ja puutetta, samaa pilkkaa ja ylönkatsetta, ja vielä pahempaakin kuin tässä kirjaisessa onkaan kerrottu, saa köyhä työmies kärsiä melkeen joka paikassa maalla, Ystad'ista aina Haaparantaan asti, jossa monessa paikassa vallitsee senkaltainen orjallisuus, että se likemmältä katseltuna näyttäisi olevan verrattava siihen, joka kertomusten jälkeen sanotaan hallitsevan joissakuissa Pohjas Amerikan valtakunnissa.
Se on kova syyttäminen, mutta se on vielä surkeampaa että se on totta, jonka minä tässä tahdon näyttää todeksi jos hälpältä katselemme nyt olevaista seurakunnallista elämäämme. Minä saan tässä edeltäpäin ilmoittaa, ett'en minä päätä kulku-puheitten vaan totuuden mukaan. Minä olen kaiken elin-aikanani elänyt kansan seassa, ja viimeisinä vuosina vaeltanut melkeen jokaisen läänin läpitse, ainoastaan sentähden että tulisin tuntemaan kansan elämän laadun, jonka sentähden jotenkin luulen tuntevanikin. Katso tässä lyhykäisyydessä minkä lainen on
Se yleinen tila maassa.
Ruotsi on kieltämättä viimeisinä vuosina ollut hyvin onnellinen monessa katsannossa, vaan se ei ole ymmärtänyt pitää onnestansa kiini. Maanviljelys on edistynyt; kauniit laihot ovat kasvaneet pelloillamme, me olemme lähettäneet ulkomaille enemmän maan kasvuja kuin koskaan ennen; mutta yhteinen voima ei sentään ole noussut, vaan pikemmin vaipunut ja monella tavalla saattanut sen köyhän työmiehen kannan vielä huonommaksi.
Kuin jyvät ja maanmiehen tavarat kolme vuotta takaperin olivat korkeassa hinnassa, niin talonpoika oikoi ojasta taipunutta selkäänsä. Hän oli mielestänsä kauan kyllä elänyt puutteessa, ja tahtoi sentähden tästä lähin elää niinkuin muutkin ihmiset. Hän laittoi itsellensä paremmat vaatteet ja herkullisemman ruoan pöydällensä, hän toimitti huoneisiinsa liiallisia koristuksia ja kartanolle upeita vaunuja: hän luuli sen hyvän ajan kestävän iän kaiken. Näissä iloisissa toivoissa kehoitti kauppamiehet häntä elämään, jotka paikalla hyötyvät siitä. Sillä tavalla menivät rahat tiehensä, ja hän sekaantui velkoihin, joista hän ei pääse niin helposti.
Se hyvä aika ja ne korkeat toivot matkaan saattoivat vielä sen, että moni herra rupesi maanviljelijäksi, jona hän luuli saavansa veistellä kultaa puuveitsellä. Petettyinä näissä ihanissa toivoissansa, pitää heidän nyt vähäkin ylhällä pysyäksensä, koska he ovat maksaneet korkean hinnan taloistaan, imeä kaiken sen voiman maasta kuin mahdollista, jonka tähden maa käy laihaksi ja työmies rasitetaan. Se on juuri näitten herraen maanviljelijäen tykönä kuin orjuus on korkeimmallansa.
Minä saan kerran kaikkien edestä pyytää lukiaani muistamaan, että minä sekä tässä että muualla puhun tilasta yleisesti; sillä minä tiedän aivan hyvin jalomielisiä ihmisiä löytyvän joka säädyssä.
Hyöty siitä hyvästä ajasta on niinmuodoin se että maanviljelys on tullut vähä paremmaksi, sen suhteen kuin se olisi voinut tulla; vaan varat eivät suinkaan ole enenneet maassa; sillä Ruotsin kansa taitaa tällä hetkellä olla yhtä köyhä kuin vuonna 1810, koska valtakunnan sanottiin nojaavan häviöönsä päin. Moni luulee kansan tulleen rikkaammaksi, kuin hän kaukaa katselee sen tilaa, mutta menköön vaan vähä likemmäksi, ja koettakoon perin pohjin tutkia sen koto eloa ja hän tulee havaitsemaan, että se kaunis ulkopuoli ainoastaan on lainattu valo, jonka ne pimeät varjot, jotka makaavat sisä-puolella, vallan himmentävät. Tehe sitten päätös kaikista yhteen ja varmaan se kuuluu näin:
Pitäjässä, jossa on kuusikymmentä talonpoikaa, voi viisi kutsua rikkaaksi, koska heillä on isommat talot ja ulos lainattuja rahojakin; kymmenen tulee jotenkin hyvin toimeen; vaan ne loput neljäkymmentäviisi ovat köyhiä. Heidän talonsa ovat pantatut erityisiin rahastoihin eli yksinäisille, melkeen koko arvonsa edestä. Niitten pitää voimiensa perästä ahkeroitseman elääksensä eloa, joka ei ole paljo parempi kuin torpparin taikka muonamiehen. Koska heidän taloutensa on huonolla kannalla ovat he vallan varakkaampien vallassa, joita eivät arvaa vastaan sanoa; ja niinmuodoin ei heillä ole mitään sanomista seurakunnan asioissa. Joka pitäjässä löytyy "ala-valtakunnan" kuningas, joka, papin ja korkeitten sukulaistensa avulla, elää ja hallitsee oman tahtonsa mukaan. Hän, vähäisen, vaan väkevän seuransa kanssa, päättää kaikki mitä pitäjän asioihin kuuluu, ja toiset saavat olla tytyväiset päätöksellä, vaikka se sitten olisi kuinka takaperin. Jos hallitukselta tulee kysymys papin eli nimis-miehen kautta minkä lainen yhteinen tila on, niin hän paikalla vastaa papin kanssa, että kaikki on seurakunnassa hyvin; — olishan se häpeäksi seurakunnalle, jos oikea tila tulisi tietyksi. Ei hänellä ja hänen vertaisillansa ole mitään valitettavaakaan, sitä helpommasti voivat he hallita kaikki, niinkuin itse tahtovat. Monta rikasta löytyy, jotka eivät suinkaan hyväksy senkaltaista hallitusta, mutta ne ovat enemmästä päästä hiljaisia ihmisiä, jotka eivät mielellään tahdo olla riidoin hallitsien kanssa. He pudistavat epäileväisesti päätänsä ja näkisivät mielellään kirveen käyvän, mutt'ei heillä ole rohkeutta olla sen ponnessa. Se on tavallisesti pitäjän kuningas, taikka joku hänen seurastansa, kuin on pitäjän lauta-kunnan esimies, joka määrää vaivaisten elatuksen, jonka katsannon alla pitäjän koulu on, ja joka viimein valitaan valtio-päivien jäseneksi j.n.e. Monessa seurakunnassa on se kunnon mies, mutta se ei ole yksi kahdestakymmenestä.
Näin on yleisesti laita seurakunnissa. — Katsokaamme nyt kuinka valtio-päivissämme tavallisesti käy; kutka ne miehet ovat, jotka siellä valvovat kansan asioita, ja se tulee meille selväksi minkä tähden maan tila yleisesti on niin surkea.
Aateli on ainoastaan suvun ja virkamiesten esimiehinä. Papit — sen korkean papiston ja hengellisen hallitus-himon esi-miehinä; koska nuoremmilla papilla, jotka ovat ne oikeat työmiehet Herran viinamaassa, ja jotka paraitten tuntevat kansan toivot ja tarpeet, ei ole ääntä vaalissa. Porvarit taas ovat rahan ja ylpeyden esi-miehinä, sillä useen yhdellä keikarimaisella kauppa-kokouksen vänkäilijällä on enemmän sanomista raastuvassa, kuin kymmenellä kunnollisella porvarilla. Muutoin ei suinkaan valtio-päiviin tulisi niin monta pormestaria, joilla ei ole juuri mitään yhteistä sen oikean porvari-säädyn kanssa. Talonpojat ovat omansa ja kotona olevaisten pitäjän-kuningaitten esi-miehinä. Harvoin se tulee valtio-päivien jäseneksi, jolla on kansan luottamus. Se on tavallisesti se pitäjän-kuningas, joka on tullut tutuksi paraiten taitavan nylkeä köyhiä. Luonnollisesti tästä on poikkeuksia niinkuin kaikesta muustakin.
Senkaltaiselta pitäjän hallitukselta, kuin se on jonka olemme kertoneet, ja niin kokoon pannulta valtio-seuralta, ei ole paljo laupiutta köyhää kansaa vastaan odottamista. He valvovat ensiksi omia asioitansa ja pitävät yhteisen hyödyn sivu-asiana, johon eivät koskaan tahdo joutua pitkien jaarituksiensa ja riitojensa tähden. Hyvällä omalla-tunnolla panevat he yhten runsaan veron toisensa perään sen köyhän kansan hartioille. Joku totinen isän-maan ystävä panee itsensä tätä vastaan, vaan hänen äänensä katoo sen antelian joukon seassa, niinkuin kaukainen kaiku. Sillä tavalla ei hallitus milloinkaan saa kuulla selvää totuutta, ja se taitaa joksikuksi osaksi antaa hänelle anteeksi ruunun rahaen tuhlaamisen.
Kansa saa sillä välillä maksaa kustannukset. Se kärsii yleisesti enemmän kuin kukaan voi ajatella. Ehkä hän syö kehnoa ruokaa, täytyy hänen alinomaa tehdä raskasta työtä. Sanotaan ett'ei talonpoika mielellään tahdo parantaa maanviljelystänsä, vaan ei ajatella sitä että usiammalla ei ole varoja laittaa uusia peltokaluja. Monessa paikassa on kolmella eli neljällä naapurilla yhteinen rauta pii (äes) eli sahrat, jota he vuorottain hyödyksensä käyttävät. Ilman sitä sanotaan vielä viinan turmelleen kansan sekä sielun että ruumiin, vaan unhotetaan että huono ruoka ja raskas työ ovat olleet viinan apulaisina. Se on köyhyys ja rasitus kuin on tehnyt enimmän osan. Koulut pidetään rasituksena, ja jos menemme köyhäen huoneesen niin saattaa se meidän hämmästymään. Kansa huokaa runsasten verojen alla, jotka makaavat maanviljelyksen päällä, jotka jo ovat niin tuntuvat, että jos Herra rankaisee meitä kato vuodella, niin tulee rauta-tien rakennuksemme seisomaan, sillä mistä otettaisiin rahaa?
Kansa kärsii kuitenkin enimmän siitä käytöksestä, kuin se saa pitää hyvänänsä onnellisimmilta vertaisiltansa. Maalla, niissä synkeissä metsissä tapahtuu paljon, josta kaupunkilainen ei voi nähdä edes unta. Siellä ei löydy sanomalehtiä, jotka pitäisivät itsevaltaisia kurjessa. Siellä löytyy paljon vääryyttä, ja Jumala auttakoon niitä, joilla valta on ollut, kuin heidän kerran, sinä suurena tilin-teon päivänä, pitää tekemän tilin hallituksestaan. Pappis-säädyllä ja ruunun-miehillä on paljon oman-tuntonsa päällä. Työmiehen tila täällä Ruotsissa on niin raskas, että jos niillä olisi varoja, eikä rakkaus isän-maahan pitäisi niitä takaisin niin puoli kansaa varmaan muuttaisi Amerikaan.
Jos nyt muistamme, että yhdeksän kymmenettä osaa kansasta harjoittaa maanviljelystä, niin voimme, ylönpalttisia olematta, sanoa että kolme neljättä osaa Ruotsin kansasta elää oikeeta orjan eloa, ainoastaan sentähden että yksi neljännes saa elää ylönpaltisesti ja upeesti, joka vetää rahat maasta ja hennontaa kansan, joka ei yhtään sovi pohjasen luonnon kanssa yhteen. Ei tämä mahda olla oikeen. Varmaan ovat toiset ihmiset luodut hallitsemaan ja toiset tottelemaan, mutta herraen pitää muistaman "että heilläkin on Herransa taivaassa".
Tällä en minä suinkaan tahdo sanoa, että köyhä kansa sielunsa puolesta on vähääkään parempi kuin rikas; vaan sen minä sanon täydestä luottamuksestani, että työväki kärsii vääryyttä, ja että ne yleisemmät säädyt ovat kiusaksi yleisölle. Valtakunnan kukkuloilta käy tukehuttava tuuli; väärä mieli hallitsee niissä korkeissa seuroissa. Siellä eletään enemmästä päästä enemmän kuin varat antavat myöden; metsiäis-pesässä on liian monta perhosta ja kuhnuria. Työ ja kelvollisuus pidetään vähäisessä arvossa. Totinen ansio jää synnin ja nöyristelemisen taka. Monessa osassa meillä on oikeat la'it, mutta niitä käytetään eri tavalla eri ihmisiä vastaan, eivätkä niinmuodoin täytä määräystänsä. Raha on korkein arvon mitta ajan puntarissa, ja rehellisyyden ja kunnian pitää joka tilassa jäämän sen taka.
Tämä saattaa kansan huonommaksi, ja sytyttää vihan ja katkeruuden sen sydämmessä, joka monta kertaa muuttuu väki-valtaisuudeksi, joka antaa korkeimmille säädyille syytä valittaa. Heidän pitäisi kuitenkin ensiksi parantaman itsensä, ennenkuin valittavat kansan huonoutta, sillä kaikki valo tulee ylhältä päin eikä päin vastoin, niinkuin näyttävät tahtovan. Varmaan on se kaunista että laittaa pitäjän kirjastoja ja pitää hyvän-tekeväisyyden kokouksia, vaan ei asia ole sillä autettu. Paha pitää otettaman juurinensa pois. Runsaat verot pitää vähettämän, jollei tahdota että maamme tulevaisuus käy liian synkeäksi. Valtakunnan rahoja pitää enemmän säästettämän, ja samalla lailla jokaisen yksityisen ylhältä alhalle asti. Hallituksessa pitää moni haara perin pohjin parattaman.
Mutta kaikki tämä voidaan parata ainoastaan sillä, että ihmisellä eikä ainoastaan rahalla on ääni valita valio-kunnan jäseniä.
Yhteinen tila saisi senkautta pian toisen muodon; sillä Ruotsi on rikas kaikessa köyhyydessänsä. Kuninkaan tykönä olisi asiamiehiä, jotka puhusivat totta; kauppa ja keinollisuus edestyisivät lakkaamatta tasaisilla ja vakavilla askeleilla; maasta saataisiin toista vertaa suurempi tulo. Halut ja himot eivät enää vetäisi maata neljälle taholle; ne yhdistyisivät yhdeksi suureksi ja ilahuttavaksi, joka ainoastaan tarkottaisi yhteistä hyvää; Ruotsi tulisi vapaaksi, itsenäiseksi ja onnellisemmaksi kuin se koskaan on ollut.
Meillä on hyvä ja laupias kuningas, joka tahtoo sitä mitä oikeen ja sopiva on. Meillä on vielä nuori ja voimallinen hallitsija, jolla on rohkeutta tehdä kauniin mieli-lauseensa luonnossa näkyväksi. Minä olen sentähden siinä iloisessa toivossa, että jos kaikki totiset isän-maan ystävät yhdistyisivät yhteiseen rukoukseen niitten jalojen miesten tykö, niin ne antaisivat maalle uuden perustus-la'in, joka olisi Norjan la'in mukainen taikka vielä sitäkin parempi; sillä kyllähän se on iloisempaa hallita vapaata ja onnellista kansaa, kuin orjistunutta ja valittavaa sukua.
Kansa on perin pohjin hyvän luontoinen, mutta kärsimys voi kerran loppua ja tehdä tepposia, joista saattaa seurata sanomattomia muutoksia… Muistakoot kaikki joita se liikuttaa tämän aikanansa.
* * * * *
Moni luulee kuka tiesi edellä seisovan taulun olevan maalatun liian synkeillä värillä, mutta minä vastaan: Tutki ensin tila tyystään ja päätä sitten. Tässä en tahdo neuvoa sinua poikkeilemaan pappiloihin ja varallisempiin taloihin, niinkuin matkustavaiset tavallisesti tekevät, kuin tahtovat tulla tuntemaan yleisön tilan. Ei niin, ystäväni. Käy sensiaan vähemmissä taloissa, niissä metsien syvyyteen piiloitetuissa mökkilöissä, ja varmaan tulet sinä havaitsemaan että taululla on vastimensa. — Toiset luulevat löytävänsä tässä, nimittäin taulussa, huonosti peitetyn vihan rikkautta ja korkeimpia säätyjä vastaan. Senkaltaiseen syytökseen voin minä säikkymättä vastata, ett'en vihaa yhtäkään kuolevaista maan päällä, ja että rakkaus oikeuteen ja isän-maahan on ollut se, joka on kynäni hallinnut.
Viimeiseksi pyydän minä kaikkia jalomielisiä sanomalehtien kirjoittajia, joilla siihen on tilaisuutta, vaeltamaan isän-maan läpitse, että tulisivat tuntemaan kansan oikean tilan. He saisivat paljon kirjoittaaksensa ihmis-sukukunnan hyödyksi, jota eivät nyt kaikessa viisaudessaan voi arvata; sillä kaupunkien kaduilla eli lukukamarissa emme me tule tuntemaan kansan eloa.