IV.
Päättävä hetki.
Raivolan käräjäpaikka ja kestikiivari-talo olivat pääkaupunkiin menevän maantien kummallakin puolella. Kestikiivari-talo ei kuitenkaan lähemmällä, vaan niin, että suuri avara nurmi oli sen ja tien välillä.
Tässä oli kokoontuneena suuri kansajoukko, seisoen rypäleissä, miehet keskenänsä keskustellen. Itse valtiopäivämiehen huudosta tuumailtiin vähemmän kun odotetuista pidoista, sillä yleisesti pelkää rahvas valtiopäiviä; koetus muka on osoittanut, että ne melkein aina veroja lisäävät. Usiammat sanovatkin sellaisissa tiloissa: sama se kenenkä lähetämme, sillä asiat eivät sittenkään käy mitenkä pitäisi, vaan mitenkä herrat tahtovat. Kuitenkin tahtoo enemmistö rehellistä miestä, ettei käräjäkunnalle häpiää tulisi.
Tämän käräjäkunnan puolesta oli Olli Toiminen sellaisena ollut jo monet herrainpäivät. Hän oli tavallinen talonpoika, hyvännäköinen, selvä-järkinen, rehellinen luonnoltaan ja puhelias.
Mutta vaikka omistaen tällaiset hyvät avut, ei hän kuitenkaan muuten valtiopäivämieheksi olisi tullut, jos ei sukulaisuus erään mahtavan heimon kanssa olisi ollut sen syynä, sillä nykynen vaalitapa laskee huutamisen muutamien varallisempien valtaan. Mutta olisiko joka talollinen samoin kuin pappia anoessa, saanut huutaa, niin hän varmaan olisi huudot saanut. Kansan yleistä mielialaa ei milloinkaan saata kauvan vietellä ja jos niin kävisikin, niin erhetys kuitenkin pian tulee ilmi.
Ensikatsannolla kyllä luulisi yleisön valiomiehiä huutaessa voivan saada mielensä peräisiä, mutta sekin käy hyvin vaikeaksi. Mahtavimpien puolella on pappi, eikä kukaan monesta salaisesta syystä tee vastoin sen tahtoa, kenen käsissä on side- ja päästö-avain. Myös sekin, että kunnat eivät saa määrätä valiomiestänsä huutamaan tiettyä miestä, on yhteisen mielipiteen täyteen-käymisen väkevänä esteenä: siis monasti niin käy, että koko seurakunnan yhteinen toivo käy turhaan yhden ainoan valiomiehen tahdosta, joka, ken tiesi mistä syystä, ottaa lahjoja. Yhden ainoan helposti voi lahjoilla kääntää, mutta ei niin helposti monta sataa.
Tämän tietävät kyllä meidän isoset ja se lieneekin parahin syy mintähden yleisiä huutoja pelkäävät, vaikka muita asioita siihen syyttelevät.
Joska valtiopäivämiesten vaali muuttuisi pappi-huudon tapaiseksi, niin tulisikin meidän talonpoikaissääty valtiopäivillä ihan toisen näköseksi, isänmaan hyödyksi ja iloksi.
Mutta Raivolan käräjäkunnan valtiopäivämies, Olli Toiminen, oli kuitenkin todellinen kansan mies. Joska hän nuoruudessaan olisi saanut tarpeellista oppia, niin hän varmaan olisi ollut talonpoikaissäädyn kunnollisimpia, miksi häntä jo tätä nykyäkin oli yleisesti arvostettu neronsa, rehellisyytensä ja vilpittömyytensä vuoksi.
Tästä olivat huutajat hyvissä mielin ja hänen arveltiin taas, miten ennenkin, tulevan valituksi.
Koposen konnan kujeista ei mitään tiedetty ennenkuin juuri tänäpäivänä. Liittolaiset olivat ilmituottaneet muutamilla lauseilla tarkoituksensa, joka pakoitti huutomiesten mieltä.
Tätä odottamatonta uutista nyt sinne tänne keskusteltiin. Pahimmin sisulti kaikkiin se, etteivät voineet Koposen pauloja särkeä, hyvin tietäen että vasta-lahko oli väkevämpi. Moni toki arveli että nuo kolme valiomiestä eivät tohtisi tehdä vastoin yleisön tarkoitusta, mutta toiset taas arvelivat sentapaisten miesten hirviävän tehdä mitä tahansa. Levottomasti odotettiin siis asian päättymistä.
Kela miehinensä riemuitsi salaa saatavasta voitostansa. Nyt he siitä olivat ihan varmat. Kakkuri oli, luvaten ankkurin viinaa, saanut Matti Mutkasen liittolaisten puolelle. Hän tosin oli vaan yhden pienen seurakunnan valiomies, mutta yksikin pisara tekee paljon jo ennen täysinäisessä astiassa. Ystävät toki eivät hyvästi luottaneet uuteen liittolaiseensa, eivätkä rohjenneet hänestä luopua, pelvosta, että joku muu ehkä lupaisi Mutkaselle kaksi ankkuria viinaa, jota ainetta Mutkanen hellästi rakasti.
Mutta vähittäin kävivät liittolaiset levottomiksi. Määrä-aika tuli lähemmäksi, mutta Jurria ei kuulunut. Mikä mahtoi olla syynä? Ajateltiin sinne tänne, kurkisteltiin kaikin puolin, mutta turhaan.
"Hänen poisjäämisensä pilaa koko asian," lausui Kela huolettomasti. Itse puolestaan ei hän lukua pitänet ketä huudettaisiin, mutta luvatut hyvät rahat hän kyllä tarvitsi, eikä siis asiasta ollut niin huolimatoin kuin muille tahtoi näyttää.
"Hävetköön mies," lausui Pekka Kettunen.
"Uskokoon häntä pahuus, vaikka olisikin jumalinen," väitti Kakkuri, "se on ulkokullattu hunsvotti, joka ennenkin on pahempia tehnyt… Mutta kumma kuitenkin… Olisiko sairaaksi kääntynyt niin olisi hän saattanut meille sanan toimittaa."
Samassa löi kello kymmenen. Kakkuri ja Kettunen vaalistuivat. Kela astui käräjätaloon.
Heidän lohdutukseksi ei tuomari vielä ollut paikalla.
Pekka Kettunen käskettiin pitää Mutkasta silmällä Kakkurin toimittaessa toista asiaa.
Hän haki renkinsä, käski sen heti valjastamaan hevosen, ajamaan Jurria vastaan ja käskemään häntä kiiruhtaa kaikin voimin. "Aja oikein helvetin hojakkaa", kuiskasi hän renkiä korvaan. Nyt haki hän kumppalinsa, joka levottomana tönki kuraa suurine saappainensa, kiroellen Jurrin poisoloa.
"Vuotetaanpa viimeiseen, hän ehkä tulee tuomarin seurassa."
Mutta samassa tulikin tuomari, mutta Jurria vaan ei näkynyt. Nyt oli toivo kuitti. Kiukusta punasina tuijottivat he toinen toisiinsa häpeiksissään kun äsken pulkitut sonnit.
"Ei ole vielä kaikki toivo lopussa; anna tuo tuomarille Jurrin puolesta," lausui Kela, pistäen paperin Kakkurin käteen.
Samassa helisi käräjä-kello. Asianomaiset kiiruhtivat sisään.
Tuomari istui, piti ensin sopivan puheen, jossa kehoitti valiomiehiä ei vihasta eikä vainosta, ei lahjoista tai palkasta, ei sukulaisuudesta eikä ystävyydestä luopumaan tuntonsa vakuutuksesta.
Heti paikalla aljettiin valtuuskirjoja tarkastaa. Tultua Kakkurin vuoro, antoi hän ensin valtuuskirjansa ja sitte toisen näin kuuluvan:
"Raivolan käräjäkunnan tuomarille!
Ollen Vanhalan seurakunnan valiomies tänäpänä kuuluutetussa valtiopäivämiehen huudossa Raivolan käräjäkunnan puolesta, mutta estettynä kovalta taudilta itse tulemaan saapuville, saan tämän kautta kirjallisesti ilmoittaa antavani huutoni lautamies Jussi Koposelle Koivulasta.
Vanhalasta Marraskuun 15. p. 1814.
Aadami Jurri."
Äänin luki tuomari tämän ja naurahtaen laski paperin sivulle.
Nyt huudettiin valiomiehet järjestään antamaan huutonsa.
Tämän tehtyä käski tuomari saapuvilla olevain astua ulos, kunnes oikeus asian päätti.
Muutaman minuutin kuluttua avattiin ovet ja julistettiin seuraava päätös:
Syystä että kihlakunnan oikeus valtiopäiväjärjestyksen määräyksen mukaan ei voi Aadami Jurrin kirjoitusta hyväksyä ja huutojen luettua näkyy lautamies Jussi Koponen saaneen 113, ja entinen herrainpäivämies Olli Toiminen 137 koko manttaalin anomukset; siis tulee laillinen valtakirja viimeksi sanotulle tehtäväksi, olemaan Raivolan käräjäkunnan edusmies ensi valtiopäivillä j.n.e.
Väkijoukko oli tyydyksissä ja kaikkein kasvot loistivat ilosta, mutta Pekka Kettunen ja Kakkuri olivat pahoissa mielin niinkuin kalikalla kinttuun paiskatut koirat.
"Älkää ujostelko ukot, vaali tulee kumottavaksi," kuiskaa Kela.
Näistä sanoista vähän virkistyneinä pujousivat pois väkijoukon pilkkailevista silmäilyksistä, hiipien kotia kohden. Mutta yksinä sapitteleva kun pettäjä Juutas, seisoi Matti Mutkanen ajatellen kovaa kohtaloansa joukon pilkkana kuin varestenpeljätys. Luvattu viina oli hukassa ja vielä pahempi ett'ei voinut päästä pitoihin kestikiivarissa. Lasien kilinä soi korvissansa kuin hautakellot ja raskaasti hän huokasi kun väsytetty kyytihevonen. Säälien miespolosta, kutsui hänen vihdoin Olli pitoihin, jossa koiran-silmät häntä pilana pitivät. Kiukuissaan joi hän mahdottomasti.
Aamulla kertoi kestikiivarin piika sikalätissä joukon olleen yhdellä lisääntyneen, joka kaikista ei suinkaan ollut vähimmän sikamainen.