VI.
Suuri lohdutus murheessa.
Lentäen kiiruhti Koponen vastaan-ottamaan vierasta, joka ei kukaan muu ollut kuin itse Kela.
"Tuhannen tulimmaista, mitenkä ovat asiat?" kysäsi tämä.
"Pahoin velikulta, mutta vaiti vielä," kuiskasi Koponen punastuen kuin keitetty rapu.
Tultuaan kahdenkesken tavalliseen kamariin, lausui taas Kela:
"Mitenkä helvetissä on asiat? Kaikki on pilassa sinun ja Jurrin poisjäämisen tähden… Toistenpa en rupee ajamaan sellaisten tuultapieksiäin asioita, jotka eivät tiedä mitä tahtovat."
"Älä ole niin pikainen, velikulta… Me olemme syyttömät kuin äsken syntyneet lapset; me olimme, näet, helvetin pahassa pulassa."
"Laulappa se virsi! sillä minä olen, jumal'avita, tulikiukkunen, vieläpä kiukkusempikin."
Nytpä Koponen kertoi kohtalonsa, joka Kelasta oli niin hauska että makiasti nauroi. Mutta kun kertoi säikähdyksensä ammuttaessa ja sen seuraukset, purskahti Kela nauruun, jota kesti monta minuuttia.
"Ei sille puurolle irvistellä tarvihte," muistutti Koponen närkästyneenä.
"Eikä itkemistäkään… Hyvän maksun olisin antanut saadakseni nähdä teidät suden kuopassa, jossa arvelen teidät oikein lempeitä silmäniskuja viskelleen toinen toisillenne, joka ehkä olisi voinut näkiää vähän huvittaa. Mutta sen kyllä myönnän että peijakkaan kolkko lienee ollut sellaisen irvihampaan seura, ja siitä olen vakaa, että teidän nenät toisinaan olivat tavallista valkoisemmat."
"Hirveätä se oli, velikulta! Me olimme pelosta näännyksissä… Jurri lauloi virsiä, susi ulvoi ja allekirjoittaja ajatteli todellisesti kuolemaa. Eläissäni en ole sellaista helvettiä nähnyt."
Taas rupesi Kela nauramaan, mutta nähdessään Koposen siitä suuttuvan, pysäytti hän nauruhimonsa, lausuen vakavammasti:
"Mutta saakelin temppu se oli ja paha viiva siitä tuli rätinkiimme. Muuten nyt olisit kahdenkymmenen manttalin enemmistöllä herrainpäivämies, sillä Matti Mutkanenkin huusi sinua."
"Perhanan ikävä asia," ähkäsi Koponen.
"On hiisi vie, onkin se ikävä varsinkin niin paljon vaivoja nähtyä. Peijakastako oli teidän metsässä tekemistä? Eihän se kaita tie aina taivaasen vie."
"Sen lauseen totuutta saimme, Jumala paratkoon, kyllin koetella. Mutta tehty työ seisoo. Kaikin puolin on vika minun, jonka vuoksi myöskin tahdon palkita vaivasi; tydytkö puoleen summaan?"
Ottaen taskulaukkunsa, antoi Koponen ystävällensä viisisataa markkaa, jotka tämä kiittäen pisti taskuunsa.
"En niin paljon huoli rahoista kuin harmista ettemme menestyneet, koska päätös oli perustettu niin tukevilla syillä kun tässä asiassa."
"Eihän se ketään pahemmin sapita kuin minua, joka olen harmista puhjeta. Sinulle kyllä saatan sanoa mulla ei olevan eläissäni suurempaa toivoa kuin herrain-päivämieheksi pääseminen, siis kuinka hirvittävä, harmittava ja sydäntä kaiveleva asia olla määrää niin lähellä, sitä kumminkin saavuttamatta. Minua huolettaa enemmän kuin uskoisitkaan."
"Eihän siitä mitään veikko!… Asian voin vielä ehkä parantaa."
"Niinpä luulen tulevalla kerralla pääseväni tarkoitusteni perille."
"Minkätähden heittää toistaiseksi sitä, mikä, miten luulen, heti voi tapahtua."
Kummastellen tuijotti Koponen ystäväänsä, tuskin tietäen voisiko uskoa korviansa.
"Mahdotonta," keskeytti Koponen.
"Jumalalle ja taitavalle lakimiehelle ei ole mitään mahdotonta. Minä kumoon vaalin mitättömäksi."
Nämäpä sanat vaikuttivat Koposessa. Silmät kirkastuivat, selkä oikastui, kädet kävivät taskuihin ja paikalla oli hän sama veitikka kun ennenkin.
"Olisiko mahdollista?" lausui hän iloisesti.
"Epäilemättä, velikulta! — Kuuleppa miten on asia. Kun Jurri ei tullut, arvelin minä jotain sekasotkua tapahtuneen, jonkatähden hätä hopussa tein kirjan Jurrin nimessä, jossa sanoin hänen taudilta estettynä itse tulemasta saapuville. Tämä kirja hyljättiin, joka kieltämättä oli tuomarilta oikein. Mutta siitä olen vakuutettu että jos vaalia valitamme, niin se siitä syystä tulee kumottavaksi."
"Oi minkä suuren lohdutuksen annat mulle surussani; olenpa ihan kuin uudesta syntynyt. Sepä, näet, hyvästi sopii. Minä kehoitin Jurria heti teeskenteleimään sairaaksi, että poisolemisensa syy näyttäisi todelta. Siis kaikki hyvä. Ja tästä tulee minun sinua kiittää, kunnon veli. Ja siihen saat luottaa että minä osaan olla kiitollinen. Jos sinä vaalin kumoot, saat puol'toista tuhatta markkaa."
"Kyllähän niistä sovitaan. Nyt on elettävä varoisasti. Minä jo olen suostunut Pekka Kettusen ja Kakkurin kanssa vaalia valittamaan ja siitä syystä ovat he juuri tätä nykyä Jurrin luona antamassa hänelle tarpeellisia neuvoja. Mutta ei siinä kaikki. Meillä pitää olla lääkärin todistus, että Jurri todellisesti silloin oli sairas, jos tahtomme valitustamme korviin otettavaksi, mutta sellaista todistusta ei liene helppo saada."
"Eikö muuta! Sen minä laitan huomis-päivänä."
"Mutta se ei saa olla omatekonen," muistutti Kela.
"Olisiko tarvis? Eihän Jussi mikään pöllöpää ole… Minä tunnen tohtori Kernaan, joka mulle sellaisen todisteen tekee parista kymmenestä markasta."
"Se saattaa käydä turhiin. Tunnenhan minäkin hänen, enkä luule häntä niin suostuvaksi."
"En muuta sano kuin minkä tiedän. Hän on jo monet vuodet todistanut ne miehet kelvottomiksi sotapalvelukseen, jotka salaisesti maksavat hänelle kymmenen markkaa. Monta kunnonpoikaa on hän niin tavoin vapauttanut tuosta pulasta. En siis luule aivan vaikeaksi saada tohtori Kernaan tähän asiaan taipuvaksi. Ken kerran on hiiden oma, sille ei pahemmin käy kuin pahoin."
"Hyvä, hyvä! Laita sinä todiste, minä vastaan muusta."
"Suurimmat kiitokset, velikulta, tuhansia kiitoksia! Mutta kaikin mokomin ei sanaakaan suden kuoppa-asiasta eikä minun todenperäisestä aikomuksestani, sillä vaimoni ei koko asioista mitään tiedä."
"Mutta valmista häntä vähittäin siihen, mikä tuleva on, ja laita niin että kolme ystävääsi etunenässä luulevat sinun heidän tarkoituksensa edistävän. Se pitää hereillä heidän mieliä, jotka ovat kyllin hyljyt heittämään kaikki oman etunsa tähden."
"Toimitanpa sen ja tämänkin," vakuutti Koponen.
"Työmme on nyt päätetty,
Eikä puutu muuta,
Kuin se pieni lähtöryyppy,
Sitte lyömme suuta;"
Lauloi Kela valmistaiden matkaansa, kunnes ensin oli häntä kaikin tavoin runsaasti kestitty.