VII.
Ensimäisellä junalla seuraavana päivänä lähtivät Helena, hänen veljensä ja tätinsä, Dora ja hänen äitinsä Pariisista.
Belgian ja Hollannin matka oli yhtämittaista nautintoa Charleylle. Hänen ystävänsä Willie Grey tuli häntä tapaamaan Brysseliin ja saattoi häntä museosta museoon. Vanhan Euroopan hitaasti ja murheellisesti kootussa aarteistossa tunsi hän, samoin kuin monet hänen kansalaisensa, niitä vaikutelmia, jotka yksin voivat virkistää liike-elämän kuumeen polttamia hermoja.
Helena ja Dora eivät tunteneet ennestään Belgiaa eikä Alankomaita. Se oli heille uusi vanhan maailman kirja, jota he tutkivat hyvin uteliaina ja joka viehätti heitä omaperäisyydellään. Pienet kylät, jotka ovat niin hiljaisia kuin rukous, joiden vanhuus on niin liikuttava, herättivät heissä hämmästystä ja kunnioitusta. Kankeat ja räikeät kansallispuvut, tyynet kasvot, hiljainen ja vakaa elämänvietto huvitti ja kiinnitti heidän mieltään. Siitä huolimatta näki rouva Ronald mielellään Sveitsiin-lähdön ajan lähenevän tavatakseen siellä markiisi ja markiisitar Vergan. Hän oli erinomaisen nopeasti kiintynyt tähän rouva d'Anguilhonin luona tapaamaansa amerikattareen.
Rouva Verga oli hyvästä washingtonilaisesta perheestä. Nuorena tyttönä oli hän paljon seurustellut ulkolaispiireissä. Siellä oli hän tehnyt puolisonsa, erään roomalaisen, Italian lähetystön sotilasasiamiehen tuttavuutta.
Hänellä oli sangen sievät kasvot, joille siniset, hilpeää ja hyväntahtoista sielua kuvastavat silmät antoivat eloa. Ollen kukaties enemmän loistoa rakastava kuin lahjakas oli hän lapsellisen onnellinen markiisitar-arvostaan ja Rooman ylhäisöön kuulumisesta. Hänen vilpitön luonteensa oli hankkinut hänelle paljon ystäviä. Hänen salonkinsa oli kaikkein vilkkaimpia. Hänen yksinkertainen ja suora luonteensa esti häntä näkemästä puoltakaan niistä juonista, joita punottiin hänen silmäinsä edessä. Hän sanoi rakastavansa italialaisia sen vuoksi, että he ovat niin vaiteliaita ja että heidän kanssaan saattoi puhua niin paljon kuin tahtoi. Markiisia ei pidetty uskollisena aviomiehenä. Toiset uskoivat, että markiisitar ei tiennyt mitään, toiset taas, ettei hän ollut mitään tietävinään.
Joka tapauksessa sanoi hän olevansa mitä onnellisin vaimo. Rouva Verga oli puhellut rouva Ronaldille ja Doralle usein siitä seurapiiristä, jossa hän eli. Hän oli kehoittanut heitä viettämään talven Roomassa, luvaten hankkia heille kaikkia ajateltavia huvituksia, esittää heidät ylhäisöpiireille.
Vihdoin oli Helena todella ruvennut ajattelemaan, olisiko mahdollista taivuttaa herra Ronald tähän matkaan. Hänen mieleensä johtui ensimäisen Eevan arvoinen aate. Herra Ronald, joka erikoisesti harrasti myrkkytiedettä, oli monta kertaa pahoitellut, ettei ollut voinut löytää sitä myrkkyä, jota Borgiat käyttivät. Hän koetti herättää miehensä mielenkiintoa selittämällä, että hän markiisi Vergan tai tämän ystävien kautta saisi mahdollisimman suuren vapauden tutkia Vatikaanin salaisimpia arkistoja.
Neiti Carrollia puolestaan kiehtoi ajatus saada viettää talvikausi Roomassa ja ottaa osaa ihaniin ketunmetsästyksiin, joista rouva Verga oli hänelle kertonut. Ja sitten päästä hoviin, nähdä läheltä noita ruhtinaita ja herttuoita, joiden historialliset ja sointuvat nimet häntä aina olivat hurmanneet! Se oli perin houkuttelevaa, sitäkin enemmän, kun hänellä oli mainio tekosyy pidentää oloansa Euroopassa: hänen äitinsä terveys, jossa oli paljon toivomisen varaa, ja joka lääkärien lausuman mukaan vaati lempeätä ilmanalaa ja rauhaisaa elämää.
Markiisittaren sanat tekivät molempien naisten mielikuvituksessa hiljaista, mutta varmaa työtä.
Amsterdamista kirjoitti Helena miehelleen yhden viehättäviä kirjeitänsä, täynnä hienoja ja omaperäisiä huomioita. Tapansa mukaan höysti hän sitä herttaisilla hyväilysanoilla. Mutta lausui lopuksi haluavansa viettää talven Italiassa. Hän vakuutti herra Ronaldin tarvitsevan lomaa eikä voivan sitä missään viettää miellyttävämmin kuin Roomassa. Ja syötiksi sijoitti hän kirjeeseensä vielä suunnittelemansa mahdollisuuden päästä etsimään Borgiain kuuluisaa myrkkyä. Tämä kirje oli todella naisdiplomatian mestariteos. Hän pani sen kuoreen juuri, kun Dora tuli hänen huoneeseensa, kimppu kirjeitä kädessään.
— Onko teillä mitään postiin annettavaksi? kysyi hän.
— On, vastasi rouva Ronald antaen hänelle kirjeensä.
— Lyön vetoa, että arvaan mitä kirjoitatte Henrikille.
— No, mitä kirjoitan?
— Että haluatte viettää talven Italiassa, yksinkertaisesti… Minä sanon saman asian Jackille.
— Oh, Dody! siinä teette väärin!… Minä, minä olen naimisissa eikä mikään estä herra Ronaldia tulemasta minua tapaamaan… kun taas te…
— Lykkään herra Ascottin onnettomuutta, siinä kaikki!… Leikki sikseen, nuo herrat eivät tule olemaan tyytyväisiä. Sen pahempi. Se on kehittävä heidän luonnettansa. Tiedän tosin, että meillä on aina vapaus tehdä mitä tahdomme; mutta he voivat häiritä meidän iloamme rettelöillä ja nuhteilla. Meidän täytyy tukea toisiamme… Henrik on teille paha papu purtavaksi. Te olette luvannut palata lokakuussa: jos lykkäätte paluunne, raivostuu hän. Hän ei voi sietää sananpitämättömyyttä. Ronaldit ovat siinä suhteessa hirveän ankaria.
Kapinan henkäys levitti hieman Helenan sieraimia.
— Hyvä on, sanoi hän, saamme nähdä.
Anatomi, joka tutkii ihmisruumista, joutuu aina hämmästyksen ja ihmetyksen valtaan nähdessään, kuinka pienintä myöten tarkat ne yksityisosat ovat joista se on kokoonpantu, kuinka luonto käyttää hyväkseen hienointa säiettä, pikkuriikkisintä hiukkasta. Ihmiskohtaloissa käyttää Kaitselmus samaa ihmeellistä huolittelua. Se ottaa kaukaa, sangen kaukaa tarvitsemansa välineet. Sanasta, katseesta, kädenliikkeestä panee se alkuun järkyttävän draaman tai jumalaisen ilon, jotka vuorostaan synnyttävät tuhansia tunteita ja saavat arvaamattomia seurauksia.
Rouva Ronaldin ja rouva Carrollin tulo Pariisiin, heidän tuttavuutensa markiisitar Vergan kanssa, Helenan ja kreivi Sant'Annan kohtaus edustivat jo suunnatonta Kaitselmuksen työtä, olojen hämmästyttävää yhteensattumaa, eliöiden, asiain, juoksevain ainesten yhtymää, mihin yksinkertaisen romaaninkirjoittajan ymmärrys hukkuu, mutta joita tutkiessa ajattelija ja sielutieteilijä voivat helposti kohdata toisensa ja löytää kenties todisteita ja valon tuiketta.