XLV.
Lokakuun kahtena loppuviikkona, joiden aikana Mélek kamppaili kuoleman kanssa, oli ilma melkein muuttumatta kaunis, auringon paistaessa himmeän surumielisesti. Koulupoikien tavoin André joka ilta pyyhki kuluneen päivän numeron almanakastaan, jossa lokakuun 30 päivä oli merkitty ristillä. Hän oleskeli enimmäkseen Stambulissa, nauttiakseen niin kauan kuin suinkin turkkilaiselämästä, joka niin pian oli päättyvä häneltä. Mutta täällä, samoin kuin Bosporin rannalla, syksyn synkkyys lisäsi hänen matka-ajatustensa herättämää alakuloisuutta; nyt olikin jo melkein liian kylmä istua taivasalla, uneksimassa nargilen ääressä, paljasoksaisten puiden juurella, pyhien moskeijain edustalla.
Luonnollisesti hän ei enää tavannut ystävättäriänsä, sillä Djénane ja Zeyneb eivät poistuneet kuolevan äärestä. Lopun lähestyessä he kiinnittivät ikkunaristikkoihin niin pienen valkoisen merkin, että sitä tuskin huomasi; se merkitsi: hän elää vielä; oli sovittu siten, että sininen merkki tietäisi: kaikki on lopussa. Joka aamu ja sitten pari kertaa päivän kuluessa meni hän, Jean Renaud tai kamaripalvelija Khassim-Pashan hautausmaan ohi, levottomina katsellen tuota ikkunaa.
Tällä ajalla siinä talossa, missä kuoleva nuori nainen lepäsi, vallitsi harras hiljaisuus, ja vanhojen perheenjäsenten pyynnöstä imanit rukoilivat lakkaamatta. Tuo Islam, vanha Islam, joka tuudittaa kuolevat taivaalliseen lepoon, sulki yhä likemmin syliinsä tuon kapinallisen lapsen, joka asteittain alistui sen vaikutukseen ja nukahti pelotta; epäily ei muuten hänessä ollut parantumaton, vaan oli veres oksastus ammoisista ajoista periytyneen rauhallisuuden ja uskon rungossa. Ja lopulla eivät lapselliset uskonnolliset menot, jotka suhtautuvat koraaniin samoin kuin Lourdes'issa noudatetut hartausmenot, eikä molempien perheen kunnianarvoisien vanhusten taikauskokaan eivät enää loukanneet tuota vielä äsken niin epäuskoista nuorta naista, sillä nyt hän salli, että häneen kiinnitettiin taikaesineitä, ja että dervishit lukivat loihtuja hänen vaatteidensa yli; siunautettiinpa Eyoubin moskeijassa hänen Parisin muotiliikkeestä tilatut hienot paitansa, tai lähetettiin ne vielä kauemmaksi, aina Skutariin asti, ulvovien dervishien luo, joiden hengityksellä on parantava voima niin kauan kuin he ovat haltioissaan, kauan avuksi huudettuaan Allah'ta.
Lokakuun lopulla Mélek oli kaksi päivää ollut ääneti ja todennäköisesti tajuttomana ja vaipuneena raskaaseen kuumenneen, jonka lääkärit sanoivat merkitsevän kuoleman lähestymistä.