IV.
Gaud teki ahkeraan työtä kesäkuukausien aikana. Paimpolilaiset naiset, jotka alkujaan olivat epäilleet hänen työkykyään, sanoen, että hänellä oli liian pienet ja hienot kädet, olivat huomanneet, että hän oli erittäin taitava tekemään käypiä vaatteita, ja hän oli ompelijattarena saavuttanut oikein mainetta.
Ansaitsemataan hän käytti kaunistaakseen heidän kotiansa Yannin kotiintuloksi. Kaappia ja vanhoja sänkyjä oli korjailtu ja kiilloitettu; meren puoleiseen ikkunaan oli pantu uudet lasit ja akuttimet; hän oli ostanut uuden peitteen talveksi sekä pöydän ja tuoleja.
Kaiken tämän sai hän aikaan koskettamatta niitä rahoja, jotka Yann lähtiessään oli hänelle antanut, ja joita hän säilytti pienessä kiinalaisessa lippaassa, näyttääkseen ne hänelle hänen kotiin tultuaan.
Kesäiltoina, kun he laskeutuvan auringon valossa Yvonne muorin kanssa, jonka pää ja ajatukset lämpimän aikaan olivat paljoa selvemmät, istuivat talonsa edustalla, Gaud neuloi Yannille sinisestä langasta kaunista merimiehen mekkoa. Kaulan ja hihan suut olivat ihmeellisen konstikkaasti neulotut. Yvonne muori, joka aikoinaan oli ollut taitava neuloja, oli mieleensä johdatellut nuoruutensa taitoa ja neuvonut Gaudia. Ja siihen tarvittiin paljon lankaa, sillä Yannille piti olla suuri mekko.
Mutta vähitellen, etenkin illoilla, alkoivat päivät tuntua lyhemmiltä. Muutamat kasvit, jotka paraiten kukoistavat heinäkuussa, alkoivat jo näyttää keltaisilta ja kuihtua, ja sinipunaiset ruusuruohot kukkivat toista kertaa tien varsilla, niillä oli pienemmät kukat ja pitemmät varret. Viimein päästiin elokuun viime päiviin ja ensimäinen islantilainen laiva näkyi muuanna iltana Pors-Evenin niemeen. Kotiinpaluun juhla-aika oli alkanut.
Joukossa riennettiin rantaan vastaanottamaan; — mikähän se oli?
Se oli "Samuel-Azenide"; — aina se oli ensimäinen.
— Tällä kertaa, Yannin vanha isä sanoi, ei "Leopoldine" varmaankaan kauvan viivy; kun kerran yksi on lähtenyt eivät toisetkaan enää malta viipyä.