X.

Tärkeä sanoma.

Wuosi oli kulunut wiime tapauksesta. Pitkän talwen perästä oli päästy taas kesään. Rattaat jyrisiwät kiwikaduilla, laiwat purjehtiwat edestakaisin Wiipurin lahdella. Waterloon wiimeinen sota wuonna 1815 oli tuottanut yleisen rauhan ympäri Europan. Suuri Napoleon istui yksinäisessä Helenan saaressa. Kaikkialla liikkuiwat ihmiset nyt moniwuotisen sotaisen ajan perästä rauhan toimissa.

Paroni käweli kiiruilla askelilla edestakaisin salinsa läikkywää lattiaa. Silloin awautui owi, ja Grönros astui paronin eteen, kumartuen sywästi. Hänen muotonsa loisti ilosta, ja paroni arwasi hänellä olewan jotakin uutta ja tärkeää, joka näytti pyöriwän hänen kielellään.

—"No, sinä olet hänet warmaan tawannut?" sanoi paroni, wiskautuen sohwaan.

—"Olen tawannut heidät kaikki."

—"Ja hän oli tyytywäinen, wai kuinka?"

—"Hän tuli niin iloiseksi, ett'ei woinut wastata. Hän olisi luwannut minulle kaikki. Mutta, paroni, saatte pian omilla silmillänne nähdä hänen ilonsa. Hän oli jo tänä päiwänä walmis lähtemään uuteen toimeensa."

—"Ja sanoithan, ett'ei wirka ollut wielä awonaisna?"

—"Minä sanoin sen. Waan se ei tehnyt mitään muutosta. Kaikki meni kuin oli aiottu. Sain kohdastaan hänen sekä waimonsa suostumuksen. He tahtoiwat jo tänään tulla näkemään huoneet, jotka te, paroni, olette luwanneet minulle asunnoksi, niin pian kuin häät owat ohitse ja joudumme muuttamaan."

—"Ja Olga sitte?"

—"Hän oli wielä heikko tautinsa perästä, josta tuskin oli wielä oikein parantunut. Hän oli kyllä wastoin, mutta kun näytin kirjeenne ja saiwat kuulla, ett'ei kysymys ollut enää paronin passarista, waan wirkamiehestä——"

—"No no, sillä ei ole niin kiirua, waan se on yhtä kaikki. Pää=asia on, että hän suostuu. Minä arwelen sinulle enemmän kuin aaweksit. Sinä saat asunnon tässä rakennuksessa, nimittäin pari huonetta alakerrassa, woit olla kuitenkin wirassa maalla, waikka arwelen käyttää sinua täällä kaupungissa. Waimoni matkustaa tänä kesänä ulkomaalle ja jää sinne aina tulewaan kesään. Ja arwaatko mitä olen aikonut?"

Grönros hölmistyi, punastui ja katsoi epäilewin silmin paroniin.

—"Minä arwelen", jatkoi paroni hymyillen, "antaa talouteni Olgan hoidettawaksi. En tunne ketään, jolle sen uskoisin paremmin kuin hänelle. Hän on hywin kaswatettu, sinun uusi wirkasi korottaa hänet siwistyneihin seuroihin, minun tuttawani tulewat hänen tuttawiksi, hän ajelee kaupungissa milloin haluaa, minun hewoseni ja waununi owat hänelle aina altisna. Ja sinullekin Olgan tähden on jokainen seura awoinna. Woitko arwata mikä etu se on? Se on toista kuin istua maalla jonkun papin tahi puoliherran kansa ja kuunnella heidän wiisaita puheitansa puista heinistä. Ymmärrätkös nyt sen?"

—"Se on kaikki hywä, mutta, paroni, minua peloittaa, jos Olga"——

—"Siihenkö ei suostuisi? Turha kaikki, Grönros! Hän suostuu kyllä, mutta miksi olet sellainen patalakki, Grönros parka? Miksi annat heille aikaa arweluihin? Tekisit jyrkän päätöksen!"

—"Ja jos sen jo olisin tehnyt!"

—"Kuin?"

—"Olga on jo minun, tahi pian kuin minun. Häät tapahtuwat kohta, tulewassa kuussa. Kaikki menee hiljaisuudessa, ja jos annatte luwan, paroni, minä tuon hänet ensi wiikolla katsomaan huoneita—mutta se on wielä salaisuus."

—"Wieläkö salaisuus?"

—"Niin, paroni, se on kummallinen asia tuo rakkaus. En woi sentähden lukea wiaksi, ett'ei hän wielä ole ehtinyt tarkoin unhottaa—minulla ei ollut rohkeutta siitä puhella hänelle—kaikki on tehty ja päätetty isän ja äitin kanssa—wasta seisoessani alttarin edessä arwelen ensi kerran katsoa häntä silmiin."

—"Ja sen luulet niin onnistuwan?"

—"Minä sen uskon, paroni! Hän on Simpsasta erotettua tullut kuin lapseksi. Hän ei puhele kellekään, hän antaa wanhempansa johdattaa itseään kaikkeen. Hän kuuntelee äänettä ja nähtäwästi liikutuksetta jokaista puhetta. Ylpeys, jota niin pelkäsin, on hänestä kokonaan häwinnyt. Hän on nöyrä jokaista kohtaan. Hänen silmissään ei näy enää sitä surua ja tuskittelemista, jotka niissä näkyiwät ensin. Ne owat niin hempeät ja sulawat, että minun on mahdoton niihin katsoa. Sentähden olen sen säästänyt wihkiäisiksi. Mutta, paroni, minulla oli muutakin—wähäinen rukous"——

Grönros ei ehtinyt jatkaa puhettansa, kun owi awautui, ja tuntematon mies sota=asussa tuli saliin ja astui paronin eteen. Hän weti poweltansa kirjeen, warustetun höyhenellä ja ojensi sen paronille.

Paroni musersi pikaisesti sinetin, katsahti kirjeesen ja punastui nähtäwästi.

—"Mitä?" huusi hän ja hänen muotonsa kirkastui yht'äkkiä. "Hänen Majestetinsa itse, pikemmin kuin woin aaweksia! Grönros, kutsu tänne pikaisesti howineuwos Renner."

Grönros ja tullut upseri wetäytyiwät pois. Paroni seisattui tyytywäisyydellä katselemaan peilissä kuwaansa, joka näytti iloisemmalle kuin ennen.

—"Kuitenkin ihme", sanoi hän itsekseen. "En tiedä enää mikä ei minulle onnistuisi. Huhu Hänen Majestetinsa tulosta oli antanut minulle salaisen toiwon—nyt se toteutuu. Olin päättänyt saada waltaani tuon ylpeän naisen, joka osoitti minulle waan ylenkatsetta—ja nyt, ennen kuin woin uskoa, saan hänet saman katon alle asuntooni, saan tawata häntä joka hetki. En tiedä mikä salainen nauha on sitonut elämäni häneen. Hänen innokas puheensa se oli, joka herätti minun ryhtymään noiden eräiden orjain asiaan, ja nyt sama asia tuottanut minulle Hänen Majestetinsa erinäisen suosion. Onko se liiaksi, jos nyt toiwon että, kun Hänen Majestetinsa on kerran kanssani saman katon alla, minä saan täytetyksi suurimmankin—pian unelman—tulla tämän maan ensimmäiseksi— tarkka ihmistuntoni, luottamus itseeni ja wiimeksi—hän, tuo wiehättäwä olento—Olga…"