VI.

—"Mutta mitä aiotte nyt tehdä sille nuorelle tytölle, jonka toin Mikkelistä?" kysyi Kola Flemingiltä, joka tyytywäisenä käweli edes takaisin linnan salin lattialla, kuunnellen puolalaisen sotilaansa kertomusta Sawon tappelusta.

—"Se on minusta hywin wähäpätöistä, sitten kuin kerran Yrjö Eeronpoika, Suomenmaan pääroisto, on käsissämme. Meillä on ollut kyllä tekemistä miestenkin kanssa, sentähden, Kola, minä arwelen, että pääsemme puolta wähemmillä wihollisilla, kun pysymme ystäwinä naisille, tai wähintäin emme tahdo heitä tahallamme wihollisiksi."

—"Minä teen kaikki, mitä waan käskette."

—"Sinä woit wiedä hänet waimoni luo. Hän saa muutaman wiikon lewätä täällä; minä annan sill'aikaa tiedon hänen isällensä, että woi noutaa hänet kotiin. Muuten minä luulen, että hän on tawallinen hönttö, joka suostuu ensimmäiseen miespuoleen, joka sattuu hänelle tarjoutumaan."

—"Oikea hönttö, paremmin häntä ei woi nimittää. Mutta wielä yksi sana, jos suwaitsette, teidän herruutenne! Anna on yhtä wiekas kuin jokainen Eewan tytär. Niin kauan kuin Anna on täällä, minä en woi taata, ettei Yrjö Eeronpoika pääse luikahtamaan käsistämme. Tietäkää, teidän herruutenne, että Anna, Lapinmaan rajoilla kaswanut tyttö, on loitsija, hän loitsii jokaisen silmät sokeiksi, hän lumoo jokaisen korwan kuuroksi, hän woi mennä huoneesen awaimen reiästä ja muuttaa lemmittynsä kyykäärmeeksi, joka myrkyllisellä kielellänsä pistää teidän kättänne ja sitten solahtaa tiehensä. Jospa waan näkisitte hänen silmänsä!"

—"Minä luulen, että ne jo owat lumonneet sinutkin", sanoi Fleming nauraen.

—"Eiwät juuri niin; mutta kuitenkin ne jo oliwat wähällä wiedä minulta saaliini. Minä luulin Mikkelissä juuri ampuneeni Yrjön ja luulin hänen kaatuneen eteeni, kun huomasin tämän kummallisen naisen wieressäni; hän oli ryöstänyt minulta saaliini ja pusertanut sen syliinsä. Minä käskin leikata molempain päät yht'aikaa; wahwin sotamies siwalsi miekallaan ja löi, ja minä näin että miekka meni kummankin kaulan poikki, mutta molempain päät jäiwät kuitenkin paikoilleen; koko sotawäki peljästyi eikä tahtonut enää heihin koskea. Tytön silmät lumosiwat silloin jokaisen. Minä käskin uudelleen, mutta kukaan ei enää kuullut minun käskyjäni enkä itsekään kuullut omaa ääntäni."

—"Taika=uskoa, Kola parka!" sanoi Fleming. "Minä woin ymmärtää, että sinä olet sattunut katsomaan liian sywään tuon suomalaisen tytön silmiin, ja sinun puolalainen sydämmesi on siitä wähän lämminnyt. Sinä woit kumminkin tuoda hänet waimoni luo, tahdon kuitenkin nähdä hänen lumoawat silmänsä. Sill'aikaa woit sulkea hänen sulhaisensa, tuon maan wiettelijän, alimmaiseen linnan kellariin."

—"Mutta minä pesen käteni puhtaaksi, jos tytön tuliset silmät taikowat teidän herruudeltanne koko Suomenmaan ja tuowat erään herttuan tähän kuninkaalliseen linnaan."

Flemingin otsa pimeni, mutta hän koetteli kuitenkin nauraa.

—"Minä en usko taikoja, tulkoot ne sinisistä silmistä tahi punaisilta huulilta", sanoi hän puoleksi leikillä. "Tiedätkö, Kola, mitä tein, kun eräs noita-ämmä Hämeenkankaalla katsoi käteeni ja ennusti sinisilmän naisen minut hurmaawan?"

—"Teidän herruutenne warmaan peljästyi", sanoi Kola ja risti kolmesti silmiänsä.

—"Sinulla on aina tuo paawilaisuutesi. Tiedätkö, minä käskin ratsumiesteni antaa hänelle neljäkymmentä paria, ja sen jälkeen sanoi hän: 'Te woitatte kaikki wihollisenne paitsi yhden.' 'Ja ken se yksi on?' kysyin minä, johon se raato wastasi: 'Se on kuolema.' Kaikki ennustukset Kola, ne owat petoksia. Ne eiwät ole äyrinkään arwoiset. Minä nauran niille. Sentähden woit tuoda sen sinisilmäsi tänne. Hän woi muutaman wiikon olla waimoni kamarineitsyeenä. Minä koetan, woiwatko hänen silmänsä minut tappaa. Sill'aikaa meidän kumminkin täytyy laittautua matkalle Pohjanmaalle. Nuo kurjat Pohjalaiset eiwät enää woi kantaa tyhmyydellä täytetyitä päitänsä ja tahtoiwat meitä päästämään heitä siitä raskaasta kuormasta. Minä luulen, että, jos kowasti ratsastan, koko työ on tehty parissa wiikossa."

—"Meidän wiimeiset wihollisemme owat silloin woitetut, niinkuin Hämeenkankaan noita teille silloin ennusti. Se oli kuitenkin totta— ainakin jollain tawalla."

—"Hahaha! Minä luulen, että sinä wielä hourehdit sinisilmääsi. Mutta, Kola, luuletko, että Yrjö Eeronpoika kestää säilyssään? Minä säästäisin hänet siksi kuin tulen Pohjanmaalta. Tahtoisin nähdä hänet riippuwan hirressä wasta silloin kuin koko maa on rauhoitettu."

—"Minä luulen sen olewan teille waarallista", sanoi Kola. "Hänellä on puolustajia ympäri Suomen ja maan hurjat talonpojat woisiwat wielä koettaa häntä pelastaa. Minun luulteni, mikä tulee tänään tehdyksi, sitä ei tarwitse enää huomenna."

—"Mitä sinä luulet?"

—"Palainen köyttä ja pari sotamiestä, jotka wetäisiwät hänet ylös linnan portille. Se olisi muutoin huwittawa katsanto niille sinisille silmille, jotka paraillaan owat portin wastapäätä."

—"Ei, ei, se ei käy laatuun. Yrjö Eeronpoika on liian suuri pahantekijä, tullakseen niin salaisesti hirtetyksi."

—"Mutta jos hän sitä ennen luikahtaa meidän käsistämme?"

—"Minä jätän hänet sinulle wartioittawaksi; jos hän pakenee, minä arwelen wedättää sinut Turun linnan korkeimman tornin huippuun."

—"Mutta jos kuitenkin hän"——

—"Waan, Kola, milloin sinä olet puhutellut Iiwaria?"

—"Minä tapasin hänet pikimmältä wankihuoneiden riwissä."

—"Ja mitä hän sinulle sanoi?"

—"Ei juuri mitään minulle, waan——"

—"Mitä sillä tahdot sanoa?"

—"Minun tullessani hän herkesi ikään puhuttelemasta wanginwartijoita— hän ehkä kehoitti niitä pysymään uskollisina, sillä hän seisoi juuri Yrjö Eeronpojan owella."

—"Mitä luulet hänestä?"

—"En mitään pahaa, siitä minua Jumala warjelkoon, sillä Iiwar on hywin uskollinen ja rakastaa paljon sukulaisiansa."

—"Niin, hän on sinisilmä tytön eno; minä tiedän sen."

—"Ja sentähden hän waroitti wartijoita, että katsoisiwat, etteiwät laskisi Yrjöä karkaamaan."

—"Luuletko hänen tawanneen tyttöäkin?"

—"Ainoastaan pikimmältään, wähää ennen kuin tapasin hänet wankihuoneen owella. Mutta silloin hän ei saanut puhua hänelle kuin muutaman sanan, jota en ymmärtänyt, ja he jäiwät samassa äänettömiksi, kun huomasiwat minut."

—"Hm! Waan tiedätkö, Kola, jos minä otan Iiwarin Pohjanmaalle ja jätän sinut tänne, niin tuo sinisilmäsi woi lumota sinut uudelleen niin, että laskisit Yrjö Eeronpojan karkaamaan ja sitten——"

—"Ja sitten?"

—"En saisi hirtättää häntä Kaarle herttaan iloksi, hänen tänne tullessaan, ja minulla ei ole hänelle mitään muuta niin hywää terwetulijaista."

—"Siitä wastaan halwalla päälläni teidän herruudellenne, mutta waan yhdellä ehdolla."

—"Ja se on?"

—"Että, jos Yrjö Eeronpojan kuitenkin onnistuisi päästä karkaamaan, ja muu ei auttaisi kuin——?"

—"Kuin?"

—"Kuin korottaa hän ennen aikaansa ilmaan."

—"Se on hywä, mutta waan sillä ehdolla! Minä luotan kokonaan sinuun. Kun Pohjalaiset owat woitetut, woit saada Lapinmaan lumet ja pakkaset— ehkä siniset silmät woiwat ne sulattaa, wai miten?"

—"Minä olen aina ja joka tapauksessa teidän nöyrin palwelijanne."