XII.
Annan tilaisuus oli surkuteltawa. Ehkä mielenwiassa, hän ei ollut kuitenkaan raiwoinen. Sywä alakuloisuus oli waan walloittanut hänen olentoansa. Hän houraili toisinaan ja silloin hän oli pesewinään käsiänsä, jotka hän sanoi olewan tahratut Puolalaisen mustalla werellä. Wälin hän oli puhelewinaan Yrjölle ja sanoi: "woitithan sinä kuitenkin —tiesinhän minä sen."
Ebba rouwa tahtoi lähettää hänet Salojärwelle wanhempainsa luo, mutta Klaus herra wastusti sitä ja sanoi: "ei, sitä emme tee, ennenkuin hänen parannamme. Meidän wiisas tohtorimme arwelee warmasti sen hänelle onnistuwan. Iiwarin ja hänen hywän lankonsa tähden minä en woi häntä lähettää pois tuossa tilassa."
Anna jäi siten Flemingin perheesen linnaan. Klaus herralla oli sotaretkillään aina mukana haawain sitoja, hywin oppinut mies, Upsalan akatemiassa tohtoriksi seppelöitty herra Nikoteemus Hourenius, joka sotakentällä teki ihmeellisiä ja usein hywin onnistuneita kokeita haawoitettujen parantamisessa. Potilaat, jotka tuotiin hänen hoitoonsa, hän päätti ensi silmäyksellä joko paranewiksi tahi kuolewiksi ja niin se käwikin, että jos ken ei parannut, niin se sai auttamattomasti kuolla. Sisällisissä taudeissa Klaus herra ei ollut häntä koskaan käyttänyt, sillä hän itse ei ollut ikinään wielä ollut sairasna. Ensi kertaa hän nyt aikoi turwautua wiisaan tohtorinsa neuwoon sellaisessa taudissa kuin Annan surullinen mielen tilaisuus.
—"No, hywä Nikoteemus", sanoi hän tohtorin tultua huoneesen ja kumarrettua sywästi ympärinsä. "Onneton kohtaus, kuten näet, on kuin petollinen hallayö surkastuttanut meidän Salojärwen kukkaisemme. Ruusut owat waalenneet hänen poskiltansa ja hänen ihanain silmäinsä säihky on sammunut. Sano, woitko tässä auttaa, woitko jälleen walaista hänen synkeän mielensä?"
—"Minäkö, teidän herruutenne? Minä olen mitätön heikko ihminen, enkä mitään woi. Tiede se on, tieteen woima on ainoa, jolta apu on saatawa, ja tieteelle, kuten tunnette, ei ole mitään mahdottomuutta."
—"Sinulla, hywä tohtori, on kyllä suuri luottamus tieteen woimaan. Waan onko se niin warma, ett'ei luonto itse woisi parantaa kaikki taudit ihmisissä samoin kuin se tekee metsän luontokappaleissa?"
—"Ei niin, teidän herruutenne. Katsokaa waan, tiede ja luonto ne owat niin läheisesti yhdistetyt kuin kaswi ja maa. Kaikki tieteen woima on luonnossa samoin kuin kaswin koko elinwoima on maassa, josta se juurillaan imee tarpeelliset nesteensä. Tiede ei ole muuta kuin se taito jolla me, noudattaen luonnon salatuita suonia, woimme etsiä ja löytää siellä kätketyt aineet, ja siellä ne owat kaikki—aiwan kaikki."
—"Ja sinä luulet tuon neitsyen sairaudelle löytywän sellaista", sanoi
Fleming.
—"Aiwan samaten kun meidän nälälle kaswaa luonnossa leipä ja walmistuu liha ja kala sekä janolle wesi ja olut. Jokaiselle taudille walmistuu samoin wastaawa parannus=aine."
—"Ja sillä tawoin sinä woit hammastaudille antaa watsataudin rohtoja taikka pistoksille päänkiwistys=rohtoa, eikö niin? Ja, sanalla sanottu, woit tappaa sen, jonka otat parantaakses."
—"En ensinkään, teidän herruutenne. Näettekö miten tiede on tehnyt—se liikkuu waan ihan warmalla akselilla, se ei astu eteenpäin koskaan ennenkuin sillä on warma tieto mihin se askeleensa polkee. Lyhyesti sanottuna mielenwialle on niin warma apukeino luonnossa kuin teidän herruutenne ruokahalulle."
—"Minä tahdon sen kuulla ennenkuin mitään saat käyttää", sanoi Klaus herra jyrkästi.
—"Minulla ei olisi lupa teille ilmaista tieteen salaisuuksia, mutta koska sen käskette, niin minä tottelen. Näettekö, kun luonnon kaikissa esineissä on joku yhteinen aine ikään kuin ytimenä, niin tiede ei ole tarwinnut muuta kuin etsiä tämän ytimen, joka sisältää supistetussa muodossa parannusaineen jokaiseen tautiin ja waiwaan, mikä ihmistä woi kohdata."
—"Ja sellainen ydin on?"
—"Merkurium, teidän herruutenne."
—"Kuin, merkurium? Eikö se ole yhtä kuin myrkky?"
—"Ei ollenkaan, merkurium on kaiken näkywäisen aineen, niin eläwän kuin kuolleen, koko maailman ydin. Tahdotteko sen nähdä?" Näin sanoen Nikoteemus weti powestansa pikkuisen helmen, koolta kuin herneen jywä, ja ojensi sitä Flemingin kaswojen eteen.
Fleming wetäsi wähän ikäänkuin häpsähtäen päätänsä taaksepäin mutta nauroi kuitenkin iwallisesti.
—"Ja tuolla helmellä sinä luulet parantawasi jokaisen taudin?" sanoi hän.
—"Sillä helmellä—tiedättekö mitä se helmi sisältää, tiedättekö, että saisitte kokonaisen wuoren surwoa hienoksi ja seuloa wuosikausia sen jauhoa ennen kuin löytäisitte tällaisen helmen kultaa; mutta saadaksenne tuon helmen merkuriumia, olisi tarwis yhteen sulloa koko maakunnan wuoret, kaswit, eläimet ja sen ilman, joka niitä ympäröi. Siitä woitte arwata, mitä se sisältää ja millainen woima sillä on. Minä tarwitsen ripustaa sen nauhassa rippumaan waan sille kaulaan, jota tahdon parantaa, ja olkoon tauti mikä tahansa, sen täytyy sillä poistua, se tekee heti jokaisen potilaan terweemmäksi entistään."
—"No, se on hywä, minä luotan sinun taitoosi. Saat siis hoitaa tuota neitsyttä kunnes hän on parantunut."
—"Niin, koettakaa parastanne, hywä Nikoteemus", sanoi myös Ebba rouwa, taluttaen Annaa tohtorin eteen. "Minä olen rakastanut häntä kuin omaa lastani, enkä tahtoisi mitenkään jättää häntä tuohon surkeaan tilaan."
Tohtori otti Annan käden, katsoi häntä silmiin ja sanoi: "ne owat siniset, siis sinisessä nauhassa." Sitte hän kääri tuon ihmettä tekewäisen helmensä siniseen nauhaan, ripusti sen Annan kaulaan ja painoi sen hywin kätkettynä neiden powelle.