II.
"Minä haluaisin sinun kanssasi, Israeli, keskustella eräästä asiasta!" sanoi eräänä iltana Jykylän emäntä isännälle, kun he oliwat kahdenkesken kamarissa.
"No, mitä waan? Eihän waan sitä ainaista wanhaa wirttä?"
"En oikein ymmärrä, mitä sinä tarkoitat tuolla wanhalla wirrellä, sillä eihän wirret koskaan wanhene", sanoi emäntä.
"Tarkoitan tuota pojan kohtaa, josta alituistaan saapi kuulla yhtä ja samaa narinaa."
"Oikein sinä arwasit, sillä hänestä juuri aioinkin puhua."
"No, anna kuulla! Senhän arwasinkin, että 'tästi' on taasenkin häneltä; mitähän hywää tuosta otuksesta nyt rupeaa kuulumaan?" sanoi isäntä iwallisesti.
"Älä nyt, Israeli, noin halweksiwaisesti puhu ihmislapsesta; onhan hän ihmisen alku, niinkuin kaikki muutkin, ja sentähden sopii hänestä ihmisellisesti puhua", sanoi emäntä loukkaantuneena.
"No, älähän nyt puseroosi sekaannu; anna kuulua mitä sinulla nyt hänestä olisi sanomista", sanoi isäntä käskewästi ja woitollisesti isäntäwaltansa nojalla, waikka hän tunnossaan tunsi itsensä woitetuksi.
"Tarkoitan sitä, että emmekö me pane Antti=poikaa kansakouluun ensi syksynä, kun hänellä on niin kowa halu sinne päästä?"
"Senhän minä arwasinkin, ett'ei sinulla ole muuta puhumista."
"Onko se sitten niin mitätöntä puhumista?"
"Onpa se; ei hän nykyäänkään muuta kykene tekemään kuin wesilintua nakkiamaan; jos hän wielä kouluun pannaan, niin ei hänestä tule kolmen koiran ruokkijaa. Älä liwertelekään sinne päin, siitä ei kumminkaan tule mitään", sanoi isäntä jäykästi ja tylysti.
"Woi, kuin sinä, Israeli, olet kowasydämminen ja tyly", sanoi emäntä ja purskahti katkeraan itkuun.
"Senhän minä tiesinkin … sehän se on akkain wiimeinen waltti, mutta onneksi minä tunnen liiaksi tarkkaan nuo oikut, ja woin wakuuttaa, ett'eiwät ne naputa niin mitään", sanoi isäntä kylmästi ja lähti suuttuneena pois.
Emäntä ajatteli sanoa, ett'eihän se ole sinun massisi nurkasta, jos poika kouluunkin pannaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä hän tunsi tunnossaan, että asia siitä waan pahenisi.
Sinä yönä emäntä ei woinut nukkua. Hänen silmiensä eteen aukeni mennyt ja nykyinen elämänsä. Mikä suuri wäli niillä kuitenkin oli. Ennen oli elämä niin keweätä ja sopusoinnussa elämänkumppanin kanssa, ja silloin ei ristit ja wastoinkäymisetkään tuntuneet raskailta eikä katkerilta, sillä silloin löysi kumpikin sydämmensä tyhjille paikoille täydennystä toisistaan. Kuinka toisin oli kaikki nyt. Kaikki sydämmellisyys, hellyys ja ihmisellisyys meni aiwan hukkaan, juuri kuin kuumille kiwille, ja kylmyyttä, tylyyttä, kankeutta, ylönkatsetta, wieläpä pilkkaakin saapi nyt waan kaiken hywyytensä ja rakkautensa edestä. Näitä mietti emäntä ja hänestä tuntui siltä kuin ilkeä wälttämättömyys olisi hänet syössyt semmoiseen kauheaan kuiluun, josta ei ole enään mitään mahdollisuutta pois päästä.
Näitä miettiessään tunsi emäntä itsensä kowin onnettomaksi. Wiimein puhkesi hän wuodattamaan kuumia kyyneleitä, eikä woinut itseänsä hillitä, waikka kuinkakin olisi koettanut woimiansa ponnistaa. Wihdoin jaksoi hän tyyntyä ja silloin teki hän päätöksensä. Hänen teräwä järkensä huomasi, ett'ei hän oikeuden ja totuuden kannalta walkene miehensä kylmälle ja jäykälle luonnolle. Sentähden päätti hän lempeydellä ja kärsiwällisyydellä, aina ja lakkaamatta, waikuttaa elämänkumppaninsa tylyyn luontoon, eikä lakkaawansa siitä, ennenkuin tuo kowa sydän pehmenisi ja päästäisi pojan kouluun. Sen jälkeen tunsi hän sydämmessään lohdutuksen ja rauhan säteitä ja ne loiwat uutta woimaa, rohkeutta ja luottamusta hänen rikkirunneltuun sydämmeensä, ja hän waipui aamun koittehessa wirkistäwään, waikka lyhyeen uneen.
Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut kuinkakin junsa ja kärtyinen. Sopiwissa tilaisuuksissa muistutti ja neuwotteli hän, kuinka hywä se olisi, kun Antti poika pääsisi kouluun ja kuinka kiitolliseksi poika tulisi isälleen, jos tämä täyttäisi hänen hartaimman halunsa. Emäntä ei ollut kuulewinaankaan isännän kylmiä ja iwallisia wastauksia, naureli ja leperteli waan, juurikuin asiat olisiwat olleet parhaassa sopusoinnussa.
Ajanpitkään ei isännän jäykkyys woinut aiwan seisoa tuon alituisesti lehtäwän lempeyden edessä, waan wähitellen rupesi se heltimään ja liewenemään, waikk'ei hän tuntunut periaatteissansa muuttuneen. Tätä emäntä juuri oli odottanutkin, ja hän iloitsi sydämmessänsä ja toiwoi.
Sillä tawoin oli aika kulunut siihen asti, että koulu kohta awattiin syyslukukaudeksi. Emännän sydän alkoi täyttyä pelwolla, sillä asialle ei oltu tehty wielä ratkaisewaa päätöstä.
"Älä nyt, Israeli, ole paha! lupaatkos, ett'et ole…? Pojan tekee niin mieli kouluun … eikähän tuosta isoon työhönkään wielä oikein ole … kyllähän hänellä wielä on aikaa… Poikaparka nääntyy ja surkastuu surusta, kun ei pääse…—Älä nyt, Israeli, enään kiellä, mutta sano, että kyllä hän pääsee… Poika riepu olisi niin mielissään ja minun olisi niin hywä olla… Ethän kiellä, ethän…?" puheli emäntä taasenkin eräänä iltana isännälle.
"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin panisi?"
"Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina hän siellä kuitenkin jotakin oppisi."
"Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai kuinka?" sanoi isäntä tylysti.
"Woi, älä niin sano, Israeli! Minun mieleeni ei ole koskaan juolahtanutkaan semmoista ajatusta; luulen waan, ett'ei talonpojallekaan olisi miksikään haitaksi, waikka hänkin saisi jotakin oppia. Suotta kai sinä, Israeli, waan semmoisia puhut; et suinkaan sinä sitä todella sano … enkä minä usko kuitenkaan, waikka wielä mitäkin sanoisit, ett'et sinä päästä … en waikka…" sanoi emäntä, ja katsoi miestänsä lempeästi silmiin.
"Paremminhan tuo poika on sinun kuin minun … totta nyt pane hänet mihin ikänä tahdot", sanoi isäntä tylysti, mutta myöntywästi.
"Kas niin, Israeli, arwasinhan minä, ett'et sinä woi kieltää … ilman aikojaanhan sinä wain olet estellyt … tiesinhän minä sen. Nyt on minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois.