KAHDESTOISTA LUKU.
Lähdettyään Pareš Babun luota ja tultuaan kadulle Binoi sanoi: »Voisit astella hieman hitaammin, Gora, vanha veikko; sinulla on pitemmät sääret, ja ellet hillitse vauhtiasi, niin ihan hengästyn yrittäessäni pysytellä mukanasi.»
»Minä tahdon kävellä tänä iltana yksin», vastasi Gora, »minulla on paljon ajateltavaa». Hän kulki eteenpäin nopeasti kuten ainakin.
Binoi tunsi itsensä syvästi loukatuksi. Goraa vastaan kapinoidessaan hän oli tänään poikennut tavallisesta säännöstänsä ja olisi tuntenut helpotusta, jos Gora olisi häntä sättinyt. Myrsky olisi hälventänyt heidän elinkautisen ystävyytensä yllä lepäävän painostavan ilman, ja hän olisi voinut jälleen hengittää vapaasti.
Binoi ei voinut ajatella, että Goraa sopi moittia, vaikka hän vihoissaan meni menojansa, mutta nyt oli heidän pitkäaikaisen ystävyytensä kestäessä ensi kerran ilmaantunut todellinen erimielisyys, ja Binoin sydän tuntui raskaalta, kun hän siinä asteli synkässä yössä, tummien ukonpilvien silloin tällöin jyrähdellessä. Näytti siltä, kuin hänen elämänsä olisi äkkiä poikennut ladultansa ja lähtenyt kulkemaan uuteen suuntaan. Pimeässä oli Gora kulkenut toista tietä, hän toista.
Kun hän seuraavana aamuna heräsi, hänen mielensä oli kevyempi. Hänestä tuntui, että hän oli illalla aiheuttanut itselleen turhaa levottomuutta, ja nyt, aamuhetkenä, eivät nuo kaksi asiaa, Goran ystävyys ja Pareš Babun tuttavuus, näyttäneet kovin yhteensointumattomilta. Hän hymyilikin ajatellessaan, kuinka tärkeältä asia oli näyttänyt ja kuinka onnettomaksi hän oli itsensä tuntenut edellisenä iltana.
Niin hän heitti liinan hartioillensa ja lähti siekailematta Goran luo. [Alaruumista verhoava dhuti ja yläruumiin peitteenä oleva tunikka muodostavat tavallisen bengalilaisen kotipuvun; lisäksi tulee hartialiina ulos lähdettäessä.] Gora oli alakerrassa lukemassa. Hän oli ikkunasta nähnyt Binoin tulevan, mutta ei kohottanut katsettansa Binoin astuessa huoneeseen. Binoi ei virkkanut mitään, ottihan vain sanomalehden Goran kädestä.
»Luulenpa, että erehdytte», huomautti Gora kylmästi. »Minä olen
Gourmohan — taikauskoinen hindulainen.»
»Erehdys on kenties sinun tahollasi», vastasi Binoi. »Minä olen
Binoi-bhusan, samaisen Gourmohanin taikauskoinen ystävä.»
»Mutta Gourmohan on niin auttamaton, ettei hän koskaan puolustele taikauskojansa kenenkään edessä.»
»Binoi on samanlainen. Mutta hän ei yritä pakottaa toisia nielemään taikauskojansa.»
Aivan kohta ystävykset olivat kiihkeässä väittelyssä, ja naapuristo havaitsi helposti, että Gora ja Binoi olivat kohdanneet toisensa.
»Mitä syytä sinulla oli taanoin kieltää, että käyt Pareš Babun luona?» kysyi Gora vihdoin.
»Syystä ei voi olla puhettakaan», hymyili Binoi. »Minä kielsin vain sen vuoksi, etten ollut siellä koskaan käynyt. Olin eilen ensimmäistä kertaa talossa.»
»Minua hämmästyttää, että löydät sinne johtavan tien niin helposti, mutta epäilenpä, osaatko yhtä helposti löytää sen tien, joka johtaa sieltä pois!» ivaili Gora.
»Voipa niin olla», virkkoi Binoi. »Olen kenties sellaiseksi syntynyt. Minusta ei ole helppoa jättää ketään, jota kohtaan tunnen rakkautta ja kunnioitusta. Sinä itse olet saanut sen kokea.»
»Aiot siis käydä siellä tästä lähtien aina loppumattomiin?»
»Minkätähden olisinkaan minä ainoa siellä käyvä henkilö? Olethan sinäkin liikuntakykyinen; et ole mikään paikalleen naulittu olio, ethän?»
»Minä voin sinne lähteä, mutta minä palaan takaisin», sanoi Gora. »Sinussa ilmenevistä merkeistä päättäen sitävastoin ei ole puhettakaan palaamisesta. Miltä tee maistui?»
»Verrattain kitkerältä.»
»Miksi siis —»
»Kieltäytyminen olisi ollut vielä paljoa kitkerämpää.»
»Eikö siis yhteiskunnan säilyttämiseksi tarvita mitään muuta kuin hyvää käytöstä?» kysyi Gora.
»Ei aina. Mutta kuulehan, Gora, kun sosiaaliset sovinnaisuudet ja sydämen vaatimukset joutuvat ristiriitaan —»
Gora keskeytti kärsimättömänä. »Niin, sydämen vaatimukset, kuinkapa muuten!» jyrisi hän. »Yhteiskunta on sinulle niin vähäarvoinen, että voit havaita alinomaa sydämesi vaatimusten sotivan sitä vastaan. Kunhan oivaltaisit, kuinka syvästi koskee yhteiskuntaan kohdistettu isku, häpeisit puhua herkkätunteisin sanoin sydämestäsi. Sydäntäsi särkee, jos sinun on vähänkään loukattava Pareš Babun tyttäriä. Minun sydäntäni särkee, kun näen, kuinka helposti voit loukata koko yhteiskuntaa sellaisen mitättömän verukkeen nojalla!»
»Mutta kuulehan, Gora», huomautti Binoi, »jos se seikka, että joku juo kupin teetä, on yhteiskuntaan kohdistuva isku, voin sanoa vain sen verran, että sellaiset iskut tekevät yhteiskunnalle hyvää. Jos yritämme suojella maatamme sellaiselta, teemme sen vain heikoksi ja hempeäksi.»
»Hyvä herra», virkkoi Gora, »minä tunnen kaikki nuo tusinatodisteet — älähän pidä minua täydellisenä hölmönä. Mutta kaikki tuo on riittämätöntä näissä oloissa. Kun sairas lapsi ei tahdo nauttia lääkettä, niin äiti, vaikka onkin aivan terve, juo sitä hieman lohduttaakseen lasta sillä ajatuksella, että molemmat ovat samassa vaivassa. Siinä ei ole kysymyksessä lääkeopillinen käsittely, vaan henkilökohtainen kiintymys, ja jos kiintymys puuttuu, niin äidin ja lapsen välillä vallitseva suhde rikkoutuu ja samalla jää saavuttamatta toivottu tulos, toimipa äiti muuten kuinka järkevästi tahansa. Minä en kiistele teekupista — minua loukkaa meitä kotimaahamme yhdistävän siteen rikkominen. Paljon helpompi on kieltäytyä teetä juomasta — vaikkapa vielä loukkaantuisivat Pareš Babun tyttäret! Nykyisissä oloissa on tärkein tehtävämme yrittää liittyä yhteen kaikkien kanssa. Kunhan olemme sen tehtävän suorittaneet, niin teen juomista tai juomatta jättämistä koskeva kysymys ratkaistaan parilla sanalla.»
»Niin ollen kestänee kauan, ennenkuin tyhjennän toisen teekupposen!» huomautti Binoi.
»Eipä suinkaan, siihen ei ole mitään aihetta», vastasi Gora. »Mutta kuulehan, Binoi, minkätähden välttämättä tahdot pysytellä minun liitossani? On tullut aika, jolloin sinun on hylättävä minut samoinkuin monet muutkin hindulaiseen yhteiskuntaan kuuluvat sinulle epämieluiset asiat. Muuten loukkaantuvat Pareš Babun tyttäret!»
Samassa astui huoneeseen Abinaš. Hän oli Goran opetuslapsi, ja kaiken sen, mitä hän Goralta kuuli, hänen mielensä muutti mitättömäksi ja hänen kielensä arkiseksi, kun hän lähti sitä sirottelemaan yleisön keskuuteen. Oli kuitenkin laita niin, että ne, jotka eivät kyenneet ymmärtämään Goraa, tunsivat täydellisesti ymmärtävänsä Abinašia ja ylistivät hänen lausumiansa. Abinaš kadehti erikoisesti Binoita ja yritti jokaisessa tarjoutuvassa tilaisuudessa kiistellä hänen kanssaan mitä typerimpiä väitteitä esittäen. Binoi ei ollut kyllin kärsivällinen sietääkseen hänen vähä-älyisyyttänsä, vaan lopetti jutun lyhyeen. Sitten otti Gora väitteen puolustettavakseen ja astui itse areenalle Abinašin kutkutellessa itseään sillä tiedolla, että Gora esitti hänen aatteitansa.
Binoi, joka tunsi, että Abinašin näkymölle ilmaantuminen teki toistaiseksi mahdottomaksi Goran ja hänen välisen sovinnon teon, lähti yläkertaan, missä Anandamoji istui varastohuoneensa ovella järjestellen vihanneksia keittiötä varten.
»Olen kuullut teidän äänenne jo hyvän aikaa», virkkoi Anandamoji.
»Minkätähden näin varhain? Oletko syönyt aamiaista, ennen lähtöäsi?»
Jos olisi ollut jokin toinen päivä, Binoi olisi vastannut: »En, en ole» ja olisi istuutunut nauttimaan Anandamojin vieraanvaraisuutta. Mutta nyt hän vastasi: »Kiitoksia, äiti, minä söin aamiaista ennen lähtöäni.»
Tänään hän ei tahtonut antaa Goralle enempää aihetta loukkaantumiseen, — hän tiesi, ettei ollut vielä saanut täysin anteeksi, ja se tunto, että hänet pidettiin yhä hieman loitolla, painosti hänen mieltänsä.
Hän otti veitsen taskustaan ja alkoi Anandamojin keralla kuoria perunoita. Neljännestunnin kuluttua hän meni jälleen alakertaan, havaitsi Goran ja Abinašin lähteneen ulos ja jäi vähäksi aikaa Goran huoneeseen istuen hiljaa mietteissään. Sitten hän otti sanomalehden ja silmäili hajamielisesti ilmoitusosastoa. Vihdoin hän huokasi syvään ja lähti talosta.
Päivällisen jälkeen hän jälleen tunsi itsensä levottomaksi ja halusi tavata Goraa. Hän oli aina arvelematta nöyryyttänyt itseänsä ystävänsä edessä, mutta vaikka ei mikään oma ylpeys olisikaan ollut esteenä, oli ystävyyden arvoa kuitenkin pidettävä silmällä. Hän tosin tunsi, että hänen vilpitön suhteensa Goraan oli kärsinyt siitä, että hän oli suonut sijaa Pareš Babun tuttavuudelle, ja sen vuoksi hän oli valmis sietämään Goran ivailuja ja soimauksia, mutta tällaista syrjäyttämistä hän ei kuitenkaan ollut voinut kuvitella mahdolliseksi. Asteltuaan vähän matkaa Binoi kääntyi takaisin; hän ei uskaltanut mennä Goran luo, koska pelkäsi ystävyytensä joutuvan jälleen herjattavaksi.