NELJÄSTOISTA LUKU.
Goran istuutuessa päivälliselle Anandamoji yritti ottaa puheeksi sitä ajatusta, joka oli päällimmäisenä hänen mielessään. »Binoi kävi täällä tänä aamuna», sanoi hän johdannoksi. »Etkö ole nähnyt häntä?»
Luomatta katsettaan ylös Gora vastasi: »Olen kyllä.»
»Minä kehoitin häntä viipymään», virkkoi Anandamoji pitkän vaitiolon jälkeen, »mutta hän lähti pois hajamielisen näköisenä».
Gora ei vastannut mitään, ja Anandamoji jatkoi: »Hänen mieltänsä painaa varmaan jokin asia. En ole milloinkaan ennen nähnyt häntä sellaisena. Se ei minua ollenkaan miellytä.»
Gora aterioi edelleen mitään virkkamatta. Anandamoji hieman arasteli Goraa, koska oli häneen erikoisen hellästi kiintynyt, ja niin hän yleensä oli vastahakoinen utelemaan mitään asiaa, ellei Gora itse tahtonut sitä ilmaista. Jokaisessa muussa tapauksessa hän olisi jättänyt asian sikseen, mutta nyt hän oli niin huolissaan Binoin vuoksi, että jatkoi: »Kuulehan, Gora, älä pahastu, jos puhunkin suorasukaisesti. Jumala on luonut monenlaisia ihmisiä, ja Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ole, että heidän kaikkien tulee kulkea samaa latua. Binoi rakastaa sinua kuin omaa henkeänsä ja senvuoksi hän sietää sinun taholtasi mitä hyvänsä — mutta ei voi seurata mitään hyvää siitä, että yrität pakottaa hänet noudattamaan omaa ajatustapaasi.»
»Tuo minulle vielä hieman maitoa, äiti, tuothan?» oli Goran ainoa vastaus.
Keskustelu päättyi siihen. Itsekin aterioituaan Anandamoji istui ompeluksineen vuoteessaan, ja Latšmi, joka oli turhaan yrittänyt saada hänet keskustelemaan erään palvelijattaren erikoisesta kehnoudesta, paneutui ruokalevolleen permannolle.
Gora kirjoitti kauan aikaa kirjeitä. Binoi oli aamupuolella varsin selvästi nähnyt, kuinka vihoissaan hän oli, joten Gora ei voinut ajatellakaan muuta kuin että hän saapuisi asiasta keskustelemaan ja sopimaan. Niin Gora kaiken aikaa kuunteli, eikö alkaisi kuulua hänen askeliansa. Mutta päivä kului, ja Binoi ei vieläkään saapunut.
Gora oli juuri aikeissa päättää kirjoittamisensa, kun Mohim astui huoneeseen. Hän painui tuoliin ja kävi suoraa päätä asiaansa kysymällä: »Mitä mieltä sinä olet Sasin naimisiinmenosta?»
Gora, joka ei ollut milloinkaan vähimmässäkään määrässä tuota seikkaa ajatellut, voi vain syyllisen tavoin olla vaiti.
Mohim koki sitten herättää Gorassa asianomaista sedänvelvollisuuksien tuntoa laajasti esittämällä, kuinka korkeassa hinnassa sulhasmiehet olivat naimamarkkinoilla ja kuinka vaikeata oli perheen nykyisissä oloissa toimittaa vaadittuja myötäjäisiä. Asianmukaisesti pakotettuaan Goran myöntämään, ettei hän kyennyt keksimään mitään keinoa vaikeuksien voittamiseksi, Mohim tuli hänen avuksensa huomauttamalla, että asia oli ratkaistavissa onnellisesti Binoin avulla. Mohimin ei olisi tarvinnut puhua niin kautta rantain, mutta sanoipa hän Goralle mitä tahansa, syvimmässä mielessään hän häntä sittenkin hieman pelkäsi.
Gora ei ollut voinut uneksiakaan, että Binoin nimi esiintyisi sellaisessa yhteydessä, varsinkin kun he molemmat olivat päättäneet jäädä naimattomiksi, jotta voisivat uhrata rakkautensa synnyinmaansa palvelukseen. Hän siis sanoi vain: »Mutta suostuuko Binoi menemään naimisiin?»
»Millainen hindulainen sinä oikeastaan olet?» puhkesi Mohim puhumaan. »Kaikista kastimerkeistäsi huolimatta englantilainen kasvatus on imeytynyt sinuun luita myöten. Tiedäthän, että pyhät kirjoittajat teroittavat mieliin naimisiinmenoa jokaisen bramaaninpojan nimenomaisena velvollisuutena!»
Mohim ei syrjäyttänyt perinnäisiä tapoja ja tottumuksia uudenaikaisten nuorten miesten tavoin eikä myöskään erikoisesti taipunut noudattamaan kaikkia pyhien kirjojen sääntöjä. Hän piti typeränä uhittelevaa hotelleissa aterioimista, mutta ei toisaalta pitänyt tarpeellisena, että tavalliset, vaatimattomat ihmiset alinomaa toistelivat pyhien kirjojen tekstejä, niinkuin Gora mielellään teki. Mutta hänen poliittisena johtosääntönänsä oli »maassa maan tavalla», ja niin hän Goran kanssa keskustellessaan muisti vedota pyhiin kirjoihin.
Jos tuo asia olisi tullut puheeksi pari päivää aikaisemmin, ei Gora olisi huolinut ollenkaan kuunnella. Mutta tänään se ei näyttänyt niinkään ehdottomasti hylättävältä. Siinä oli ainakin aihe, jonka nojalla voi heti lähteä tapaamaan Binoita. Niinpä hän virkkoikin: »Hyvä, minä otan selkoa Binoin mielipiteestä.»
»Siitä sinun ei tarvitse ollenkaan olla huolissasi», vastasi Mohim. »Hän ajattelee niinkuin sinä käsket hänen ajatella. Jos lausut puolustavan sanan, niin kaikki on hyvin, ja me voimme pitää asiaa päätettynä.»
Gora lähti samana iltana Binoin luo ja syöksyi kuin rajuilma huoneeseen. Mutta huone oli tyhjä. Hän kutsui palvelijan ja sai kuulla, että Binoi oli lähtenyt taloon n:o 78.
Goran sydämen täytti hurja Pareš Babuun, hänen perheeseensä ja koko Brahma Samadžiin kohdistuva vastenmielisyyden hyöky, mutta hän salasi tuon tulvahtavan kapinamielensä ja riensi Pareš Babun asuntoon. Hänen tarkoituksensa oli puhua aivan ujostelematta, jotta tuon brahmoperheen olo kävisi kyllin kuumaksi ja jottei Binoikaan tuntisi oloansa ylen mukavaksi. Mutta taloon saapuessaan hän sai kuulla, että he olivat kaikin lähteneet jumalanpalvelukseen.
Hetkisen hän epäili, oliko Binoi lähtenyt heidän kerallaan — arveli, että Binoi voi sinä hetkenä olla hänen asunnossaan. Gora kykeni tuskin itseänsä hillitsemään ja lähti kiihkeänä kuten ainakin Brahma Samadžiin. Sinne saavuttuaan hän näki Binoin saattelevan Baroda-rouvaa ajoneuvoihin. Siinä tuo hävytön veikko oli, keskellä avointa katua vieraan tyttöjoukon keskellä! Houkkio! Kuinka täydellisesti hän olikaan sallinut itsensä pauloa — ja kuinka nopeasti ja helposti! Ystävyys oli niin ollen menettänyt kaiken viehätyksensä. Gora poistui kuin tuulen kiidättämänä, ja Binoi istui vaunujen pimennossa silmäillen äänetönnä kadulle.
Baroda-rouva, joka luuli saarnan häntä liikuttaneen, ei huolinut häiritä hänen mietteitänsä.